Virtsatulehdus, apua?

Heeips! Olen 16-vuotias terve tyttö, lukuunottamatta kiusallista virtsatulehdusta. Pienenä olen sairastanut taudin ja se pääsi munuaisiin asti, mutta tämä saatiin hyvissä ajoissa hoidettua.
Kun ikää on tullut lisää, tuossa n. 13 vuotiaasta tähän päivään asti olen kärsinyt virtsatulehduksen tapaisista tuntemuksista (VÄLILLÄ n. pari kertaa/kk), mutta aina nämä ovat menneet ohi runsaalla juomisella. Nyt sitten pari viikkoa iski tulehdus ihan kunnolla. Aluksi luulin että se menee runsaalla juomisella ohi, mutta eipäs mennytkään. Seuraavana päivänä kipitin terveydenhoitajalle ja sain käskyn viedä näytteen labraan. Seuraavana päivänä vein näytteen ja todettiin että joku bakteerihan se siellä jylläsi, sain sitten antibiootti kuurin Selexid 200mg. (oli pakko perehtyä lääkkeeseen netissä ja moni oli sanonut tähä huonoksi ja ei toimivaksi). No, söin kuurin loppuun ja kivut virtsatessa ja sellainen "turvotuksen" tunne alapäässä katosi. Siihen päälle söin maitohappobakeereita, joita syön aina muutenkin, sillä vatsani ja suolistoni elävät joskus hieman eri elämää kuin itse elän.. :D Mutta nytten söin ihan silläkin perusteella että ehkäisisin mm. hiivan, joka voi syntyä antibioottien takia(?).
Siihen sitten meni se pari kolme päivää kun aamulla heräsin jumalattoman kovaan vessahätään. Juoksin vessaan ja jouduin kiroamaan kun tajusin että virtsatulehduksen oireet on palanneet. Samaisena päivänä menin taaaas terveydenhoitajalle joka sanoi laittavansa lähetteen labraan että uutta näytettä saa viedä, mutta suurella todennäköisyydellä virtsasta ei löydetä bakteereita vielä, sillä edellinen kuuri oli vasta loppunut. Sain oireet kuriin kotikonstein ja sinnittelin viikon/pari. Vein uuden näytteen ja nyt ensiviikon puolella pitäisi tulla tulokset viljelystä. Jänskättää hieman, että löytyykö sieltä mitään..
Todella kiusallinen tulehdus ja koska sen uusiutumisriski on niin suuri, että tätähän saa alkaa jo pelkäämään. En vihaa mitään muuta enemmän kuin aikaansaamattomia lääkäreitä ja antibioottikuureja. Olen hyvin lääkkeiden vastainen ihminen, aina sinnittelen niin kauan kuin vain pystyn, mutta tämän taudin kanssa saakin olla varovainen ettei se leviä munuaisiin huomaamatta jos sitä ei hoida. Menee usko ja toivo enkä keksi enään mitä tehdä. Ainoa apu minkä olen saanut on oma äiti, joka asuu minusta 80km päässä... Tänään kuitenkin menen hänen luokseen ja otan asian puheeksi. Haluan kokeilla sitä karpalo mehua ja vaikka jos hommaisin niitä c-vitamiiini juttuja. Haluaisikohan joku kokemuksesta kertoa että millaiset ja mistä saadut tuotteet ovat auttaneet vaivaan?
Tämä on ihan järkyttävä riesa, saa pääni sekaisin! Tuntuu että kukaan ei ymmärrä ja netisä lukemalla alkaa vain pelottamaan nämä tapaukset joilla mikään tähän vaivaan ei auta. Iltaisin melkeinpä saa rukoilla että saa hyvät yöunet ja aamulla ei olisi mitään oireita. Olen ollut hieman pois sulkeutunut kavereitteni luota ja eniten tästä on varmaan joutunut kärsimään poikaystäväni.
Juon normaalisti ja nykyään paljon. Vettä menee välillä tolkuton määrä, ruoan kanssa juon aina vettä. Appelsiini mehu on ainut mehuista joita olen vähään aikaan juonut, limsat yms olen jättänyt vähemmälle. Juon pari/kolme kuppia teetä johon en lisää sokeria tai maitoakaan. Pukeudun ulos lämpimästi ja käytän todella todella harvoin farkkuja, asun pienessä kylässä ja maalla enkä ole mikään city pissis joka ei pukisi ylleen kuin kireitä vaatteita, hyihyi. Nyt talvella olen liikkunut ulkona kylmässä raktorilla välttääkseni kylmettymisen. Someone can help me? Minulla menee hermot ja aika ja kaikki tähän riesan hoitoon. Vihaan ja ehkä pelkään hieman elämäntapa muutoksia kuten jatkuvia lääkkeiden ottamisia jne. :( Kertokaa, auttakaa, piristäkää mutta älkää pelotelko :D Olen lukenut tarpeeksi estolääkityksistä ja muista hyhyhh.. :( En tiedä toivonko että uudessa näytteessä näkyisi bakteereita että saisin lääkkeitä oireita helpottamaan vai että siellä ei olisi mitään ja joutuisin ehkä kärsimään oireista ja ainankin yrittämään saamaan oireet pysymään poissa kotikonstein..
2275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pisut ja pesut ennen ja jälkeen seksin.

Äänestä

Heippa! Ala syömään karpaloita, esim. vaikka 10 kpl joka aamu. Niitä saa kaupasta pakasteena. Itse laitan viilin joukkoon, mutta niitä voi syödä ihan sellaisenaan jäisenä ja ovat yllättävän hyviä:) Itse olen huomannut, että C-vitamiinilisä auttaa myös. Mulla on käytössä Acerola C-vitamiinitapletti, mutta apteekista saa myös hyviä pitkävaikutteisia pureskeltavia tapletteja. Tietenkin kantsii syödä C-vitamiinipitoisia hedelmiä ja marjoja, kuten Kiivi ja musta viinimarja. Syön itse päivittäin, mutta mulla onkin marjoja pakasteessa, kun viime kesällä tuli hyvä sato:) Näin olen saanut oman virtsatulehdukseni kuriin. Sokerituotteita myös vältä. En tiedä vaikuttaako Gefiluspiimäkin suotuisasti, mutta sitä juon aamuisin lasillisen. Terveydenhoitaja suositteli sitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avuton tyttö. kirjoitti:

Heeips! Olen 16-vuotias terve tyttö, lukuunottamatta kiusallista virtsatulehdusta. Pienenä olen sairastanut taudin ja se pääsi munuaisiin asti, mutta tämä saatiin hyvissä ajoissa hoidettua.
Kun ikää on tullut lisää, tuossa n. 13 vuotiaasta tähän päivään asti olen kärsinyt virtsatulehduksen tapaisista tuntemuksista (VÄLILLÄ n. pari kertaa/kk), mutta aina nämä ovat menneet ohi runsaalla juomisella. Nyt sitten pari viikkoa iski tulehdus ihan kunnolla. Aluksi luulin että se menee runsaalla juomisella ohi, mutta eipäs mennytkään. Seuraavana päivänä kipitin terveydenhoitajalle ja sain käskyn viedä näytteen labraan. Seuraavana päivänä vein näytteen ja todettiin että joku bakteerihan se siellä jylläsi, sain sitten antibiootti kuurin Selexid 200mg. (oli pakko perehtyä lääkkeeseen netissä ja moni oli sanonut tähä huonoksi ja ei toimivaksi). No, söin kuurin loppuun ja kivut virtsatessa ja sellainen "turvotuksen" tunne alapäässä katosi. Siihen päälle söin maitohappobakeereita, joita syön aina muutenkin, sillä vatsani ja suolistoni elävät joskus hieman eri elämää kuin itse elän.. :D Mutta nytten söin ihan silläkin perusteella että ehkäisisin mm. hiivan, joka voi syntyä antibioottien takia(?).
Siihen sitten meni se pari kolme päivää kun aamulla heräsin jumalattoman kovaan vessahätään. Juoksin vessaan ja jouduin kiroamaan kun tajusin että virtsatulehduksen oireet on palanneet. Samaisena päivänä menin taaaas terveydenhoitajalle joka sanoi laittavansa lähetteen labraan että uutta näytettä saa viedä, mutta suurella todennäköisyydellä virtsasta ei löydetä bakteereita vielä, sillä edellinen kuuri oli vasta loppunut. Sain oireet kuriin kotikonstein ja sinnittelin viikon/pari. Vein uuden näytteen ja nyt ensiviikon puolella pitäisi tulla tulokset viljelystä. Jänskättää hieman, että löytyykö sieltä mitään..
Todella kiusallinen tulehdus ja koska sen uusiutumisriski on niin suuri, että tätähän saa alkaa jo pelkäämään. En vihaa mitään muuta enemmän kuin aikaansaamattomia lääkäreitä ja antibioottikuureja. Olen hyvin lääkkeiden vastainen ihminen, aina sinnittelen niin kauan kuin vain pystyn, mutta tämän taudin kanssa saakin olla varovainen ettei se leviä munuaisiin huomaamatta jos sitä ei hoida. Menee usko ja toivo enkä keksi enään mitä tehdä. Ainoa apu minkä olen saanut on oma äiti, joka asuu minusta 80km päässä... Tänään kuitenkin menen hänen luokseen ja otan asian puheeksi. Haluan kokeilla sitä karpalo mehua ja vaikka jos hommaisin niitä c-vitamiiini juttuja. Haluaisikohan joku kokemuksesta kertoa että millaiset ja mistä saadut tuotteet ovat auttaneet vaivaan?
Tämä on ihan järkyttävä riesa, saa pääni sekaisin! Tuntuu että kukaan ei ymmärrä ja netisä lukemalla alkaa vain pelottamaan nämä tapaukset joilla mikään tähän vaivaan ei auta. Iltaisin melkeinpä saa rukoilla että saa hyvät yöunet ja aamulla ei olisi mitään oireita. Olen ollut hieman pois sulkeutunut kavereitteni luota ja eniten tästä on varmaan joutunut kärsimään poikaystäväni.
Juon normaalisti ja nykyään paljon. Vettä menee välillä tolkuton määrä, ruoan kanssa juon aina vettä. Appelsiini mehu on ainut mehuista joita olen vähään aikaan juonut, limsat yms olen jättänyt vähemmälle. Juon pari/kolme kuppia teetä johon en lisää sokeria tai maitoakaan. Pukeudun ulos lämpimästi ja käytän todella todella harvoin farkkuja, asun pienessä kylässä ja maalla enkä ole mikään city pissis joka ei pukisi ylleen kuin kireitä vaatteita, hyihyi. Nyt talvella olen liikkunut ulkona kylmässä raktorilla välttääkseni kylmettymisen. Someone can help me? Minulla menee hermot ja aika ja kaikki tähän riesan hoitoon. Vihaan ja ehkä pelkään hieman elämäntapa muutoksia kuten jatkuvia lääkkeiden ottamisia jne. :( Kertokaa, auttakaa, piristäkää mutta älkää pelotelko :D Olen lukenut tarpeeksi estolääkityksistä ja muista hyhyhh.. :( En tiedä toivonko että uudessa näytteessä näkyisi bakteereita että saisin lääkkeitä oireita helpottamaan vai että siellä ei olisi mitään ja joutuisin ehkä kärsimään oireista ja ainankin yrittämään saamaan oireet pysymään poissa kotikonstein..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu