Oon vuosia taistellut masennuksen ja muiden mielenterveysjuttujen kanssa, jonka takia gradun teko ja valmistuminen on lykkääntynyt. Nyt vihdoin psykoterapian avulla toivuttuani olen myös puurtanut tuon kesken jääneen gradun valmiiksi.
Mutta, mutta... ilmeisesti tiedekunta on tehnyt viime syksynä päätöksen, että vanhoja syventäviä opintoja on täydennettävä, vaikka olisi kokonaisuusmerkintä. Mulla kaikki opinnot on paketoitu kandin tutkintoon, ja olen kysynyt asiaa pari vuotta sitten tiedekunnasta. Opintoasioista vastaava ilmoitti, että voin uudessa järjestelmässä valmistua tekemällä vain gradun valmiiksi. Tästä minulla on kirjallinen s-posti tallessa. Voiko tiedekunta vetää sanansa takaisin ja vaatia lisäsuorituksia? En uskalla edes soittaa ja kysyä ennen kuin saan gradun esitarkastuksesta. Pelkään että masennun totaalisesti, jos valmistumiseni esteen nousee taas uusi este :'''(((
Mahtiahdistus! Gradu vihdoin kasassa mutta opintoja vanhentunut?
3
839
Vastaukset
- poiuykl
Voi että, sympatiat on kyllä täysin sinun puolella. Itsellä voi olla samantapaisia ongelmia edessä, tosin gradun teko ja valmistuminen on lykkääntynyt muista syistä.
Uskoisin (ja toivoisin), että jos tiedekunnasta on kertaalleen luvattu jotain ja siitä on vielä sähköpostikin todisteena, niin tuskin voivat vetää sanaansa takaisin. Ja yleensä opinnot suoritetaan aina loppuun sen alkuperäisen tutkintorakenteen mukaan, myöhemmin tehdyt uudistukset ja muutokset koskevat vain niitä uudempia opiskelijoita.
Soita ihmeessä jo nyt ja selvitä asia, helpottaa varmasti oloa. Tuommoinen epätietoisuus on ihan hirveää.. Pelottavaahan se soittaminen on, mutta varmasti helpottaa. Ja tosiaan uskoisin, etteivät tule mitään lisäsuorituksia vaatimaan; kyllä ne siellä yliopistollakin haluavat, että opiskelijat valmistuvat mahdollisimman pian. Eivät ne tahallaan halua kenenkään opintoja viivyttää.
Tsemppiä kovasti, toivottavasti asia selviää pian. Ja onnea gradun valmistumisesta! - Ikionnellinen FM
Ensin mahtionnittelut gradun valmistumisesta! Mahtava juttu että sait sen tehtyä!
Itselläni oli ehkäpä hyvinkin samankaltainen tilanne. Valmistuin kandiksi muutama vuosi sitten ja FM-tutkinnosta multa puuttui vuosia vain gradu. Syventävistä mulla oli kokonaismerkintä rekisterissä (silloin kun se oli tehty gradu oli osa syventäviä). Ennenkuin aloin tehdä gradua varmistelin moneen kertaan että eihän tässä nyt sitten tosiaan tarvi muuta kuin gradu pakettiin niin tutkinto on valmis. Vastaus oli että gradu tosiaan riittää.
Tutkintorakenne-muutosten vuoksi multa jäi syventävistä puuttumaan muutama opintopiste mutta tällaisista tapauksista oli joku poikkeus-ohje olemassa, ja mulle tehtiin gradun valmistuttua joku opintopistetäydennys rekisteriin jolloin pistemäärät täyttyi. Voisko sulla olla sama homma? Miten asia ratkesi?
Itselläkin gradu viivästyi masennuksen ja kaikenlaisten vastoinkäymisten myötä ainakin 10 vuodella. Tuntui kyllä mahtavalta valmistua maisteriksi lopulta ja osallistua juhliin yliopistolla. Vieläkin viikoittain tai jopa päivittäin saan kicksejä asiasta ihan vaan sen takia että gradusta oli tullut niin valtava mörkö ja tuntuu uskomattomalta että sen sai lopulta tehtyä. - -FM-
No kyllä ne siellä yliopistolla joustaa ihan mielellään, että pääsevät eroon näistä roikkujista :) eli lähes valmistuneista. Mene nyt vaan pikaisesti opintoneuvojan luokse neuvottelemaan ja kerro rohkeasti tilanteesi. Ja onnea rutosti urakan loppuun saattamisesta :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2265034Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki663354PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist873008Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma372999Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne622855Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv902685Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest142401Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032227- 1511612
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91290