Kumisaappaat?

Kannattaisko ottaa kumisaapaita mukaan. Menemme huhtikuussa ja aiomme kulkea paljon levadoilla. Onko niillä sellaisia paikkoja, ettei pääse kulkemaan ilman kumisaappaita?
11634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Itse en aio ottaa kumisaappaita. Emme ole käyneet aiemmin, mutta sellainen vaikutelma on tullut, että hyvillä lenkkitossuilla selviää. Millään rimpuloilla halpistossuilla en kuitenkaan menisi. Eikä kannata ostaa matkaa varten uusia kenkiä, vaan sisäänajaa etukäteen, jos uusilla menee. Joillakain levadoilla on aika korkeat korkeuserot. Olisi kiinnostava tietää, millaisia nuo ohjeajat ovat (4 h, 5 h jne.). Ovatko nuo keskivertoaikoja?

Äänestä
  • Me ollaan vaimon kans kävelty useita levadoja lenkkitossuilla pitää olla hyvät sellaiset, vaelluskengätkään ei ole huono ajatus vaihtelevissa maastoissa, huonoilla kengillä kulkevia on joka kerta ollut, ja eräänä kertana saksalaismies liukkailla kivillä sukelsi hyytävään veteen, kun oltiin aika korkeella, oltiin levadan puolessavälissä. Siitä kestää kävellä märillä kuteilla mukavasti pari tuntia, joko takasin tai loppuun.
    Levadoilla yleendä menee koko päivä, kun matkat levadille jo vie oman aikansa, ja kävelyt keskivaikeet n. 4 h, helpot pari tuntia kävellä.

    Äänestä

  • Handle kirjoitti:

    Me ollaan vaimon kans kävelty useita levadoja lenkkitossuilla pitää olla hyvät sellaiset, vaelluskengätkään ei ole huono ajatus vaihtelevissa maastoissa, huonoilla kengillä kulkevia on joka kerta ollut, ja eräänä kertana saksalaismies liukkailla kivillä sukelsi hyytävään veteen, kun oltiin aika korkeella, oltiin levadan puolessavälissä. Siitä kestää kävellä märillä kuteilla mukavasti pari tuntia, joko takasin tai loppuun.
    Levadoilla yleendä menee koko päivä, kun matkat levadille jo vie oman aikansa, ja kävelyt keskivaikeet n. 4 h, helpot pari tuntia kävellä.

    Hande: jos sinun pitäisi valita pari kolme "ehdotonta" levadaa, niin mitkä ne olisivat? Muutkin voivat vastata. Näköalamielessä ja kukkaloistomielessä esim. Onko se vuoristolevada (siellä vuorenhuippujen tuntumassa) korkeuseroiltaan tosi vaativa tavalliselle tallaajalle? Vai voiko sitä levadaksi kutsua?

    Äänestä

  • Hyvät kengät on kyllä syytä olla. Muutamalla reitillä oli tosi märkää vaikka ei ollut vähään aikaan satanut (esim kallion koloista tulee vettä) ja sitten välillä voi olla liukasta esim kosteuden takia. Kumisaappaat on kyllä liian kuumat kengät. Nyt meidänkin ollessa päivällä lämpötilat oli 18-19. Meillä oli jo sisään ajetut goretex varsikengät, joilla pärjäsi aika mukavasti huonommallakin polulla. Levadallahan reitti on aika tasasta, mutta välillä joutuu tekemään siirtymisiä poluilla reitiltä toiselle, joiden taso sitten vaihtelee.

    Äänestä

  • niksupalkki kirjoitti:

    Hyvät kengät on kyllä syytä olla. Muutamalla reitillä oli tosi märkää vaikka ei ollut vähään aikaan satanut (esim kallion koloista tulee vettä) ja sitten välillä voi olla liukasta esim kosteuden takia. Kumisaappaat on kyllä liian kuumat kengät. Nyt meidänkin ollessa päivällä lämpötilat oli 18-19. Meillä oli jo sisään ajetut goretex varsikengät, joilla pärjäsi aika mukavasti huonommallakin polulla. Levadallahan reitti on aika tasasta, mutta välillä joutuu tekemään siirtymisiä poluilla reitiltä toiselle, joiden taso sitten vaihtelee.

    Onko siellä paljon reittejä, joissa on vaarallisia äkkijyrkkiä seinämiä? Esim. kaiteen vierestä suora pudotus alaspäin?

    Äänestä

Kyllä siellä oli esimerkiksi Montesta lähtevä reitin alkupäällä Levada dos Tornosilla on kohtia, jossa on 40-100m äkkijyrkkää pudotusta heti levadan reunala ja samalla levadan leveys vain 50 cm. Vierellä on paikoitellen pahimmissa paikoissa vaijeri antamassa tukea. Sitten oli paikkoja, jossa ei ollut mitään vaijeria. Tuonkin pystyi kyllä kiertämään toista reittiä, joten siinä mielessä reittiopas kirjoista on kyllä hyötyä.

Äänestä
  • Hups. En taida uskaltaa kertoa vaimolle. Onko se Levada dos Torros sitten sen arvoinen, että pitää uhmata äkkijyrkkiä kohtia (Korpelan kirjaa odotellessa)?

    Äänestä

Levada dos Tornos on ihan helppo reitti, mikäli joko 1) aloittaa sen Curral dos Romeiroksesta (pääsee bussilla) ja kulkee suunnilleen Palheiro Ferreiroon asti (bussi Paheiro gardenin luota kaupunkiin) tai 2) mikäli aloittaa Montesta, niin ottaa alkumatkasta oikotien, jossa kyllä joutuu hieman jyrkkiä mäkiä kiipeilemään, mutta ei ole mitään äkkijyrkkiä kohtia kuitenkaan. Korpelan kirjassa reitti numero 6, Rotherin vaellusoppaassa reitti nro 8. Palheiron jälkeen alkava tunneliosuus (kohti Camachaa) oli ainakin viime viikolla suljettu , kyltti ilmoitti korjaustöistä - emme käyneet katsomassa miten pitkälle olisi päässyt.

Äänestä

Asiakkaani (joka on kulkenut paljon eri levadoilla) kertoi, että tukevapohjaiset Goretex-kengät ovat hyvä ratkaisu. Paremmat kuin hyvät, tavalliset lenkkarit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumpparit kirjoitti:

Kannattaisko ottaa kumisaapaita mukaan. Menemme huhtikuussa ja aiomme kulkea paljon levadoilla. Onko niillä sellaisia paikkoja, ettei pääse kulkemaan ilman kumisaappaita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu