Persut romahtaa

sillä eihän kukaan nyt voi vakavissaan lähteä äänestämään smp;n raunioille rakennettua,yhden "saarnaajan" varaan rakennettua populistipuoluetta,jolla ei ole käytännössä mitään parlamentaarista kokemusta kahta edustajaa lukuunottamatta ja näillä ei hallitusta rakenneta.
Ajatelkaa nyt sitten hieman omillakin aivoillanne kun sinne koppiin sitä numeroa menette rustaamaan.
Politiikka on kaupankäyntiä niin kuin muukin ja sinä äänestäjänä olet myytävänä.
18293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Voitamme ylivoimaisesti.
Antaa sossujen nyt vain uhota,
kun pelkäävät niin pirusti suurtappiotaan...

Äänestä

Luulen, että persut tekivät melkoisen virheen tehdessään ohjelman. Tulos olisi saattanut olla parempi, jos ne olisivat menneet vaaleihin pelkästään Soinin vitsien varassa, nyt alkaa nimenomaan ajattelukykyisiä protestiäänestäjiä hirvittää. Ohjelmahan perustuu jättiläismäiseen lainanottoon kun ongelmana on entisestä, kokoomuksen kannattajilleen ohjaamasta valtionvelasta selviytyminen lähivuosien aikana. Jos kansainväliset luottoluokittajat tulkitsevat epävakauden lisääntyvän Suomessa se näkyy varsin pian lainarahan hinnassa ja se rokottaa pahimmin juuri persujen kannattajakuntaa. Onneksi olkoon, elämme mielenkiintoisia aikoja.

Äänestä
  • kyllä nyt on aika hämmentää "vanhoja" kuvioita ja sekoittaa totaalisesti arkadianmäen pakkaa äänestämällä erilailla kun ennen ...samahan se on kuka siellä touhuaa, onhan se nähty järkevissä päätöksissä...

    Äänestä

  • Taidat yliarvioida suomalaisia. Perussuomalaisten ohjelmassahan on sellaisia asioita, jotka ovat monelle "isänmaantoivolle" tärkeitä jostain oikeasta syystä tai jostain kummasta periaatteellisesta syystä. Heillä ei ole mitään käsitystä siitä kuinka toteuttamiskelpoisia nuo perussuomalaisten ajatukset ovat. Heille perussuomalaiset on suuri MUUTOS ja kannattavat sitä.

    Osa taas kannattaa perussuomalaisia puhtaasti sen viihteellisen arvon takia.

    Itse en ole lainkaan varma onko tälle kansalle järkevää pitää tällaisia oikeuksia valita kansanedustajia kun todellisuudessa mitättömimmät tekijät ratkaisevat koko vaalit, koska 60% äänestäjistä ei tiedä politiikasta yhtään mitään.

    Perussuomalaiset jos pääsevät hallitukseen, he heittävät Suomilaivan ankkurit veteen ja koittavat vastustaa kaikkea luonnollista muutosta. Tuolla ajatuksella Suomi tippuu kehityksen kelkasta, mutta edes suurimpana puolueena perussuomalaiset tuskin saavat riittävästi päätösvaltaa tuollaiseen.

    Äänestä

  • muutoksen tuulia kirjoitti:

    kyllä nyt on aika hämmentää "vanhoja" kuvioita ja sekoittaa totaalisesti arkadianmäen pakkaa äänestämällä erilailla kun ennen ...samahan se on kuka siellä touhuaa, onhan se nähty järkevissä päätöksissä...

    Asettuuko alpo ehdolle.

    Äänestä

maailmalla on kansat tyytymättömiä politikkoihinsa samoin suomessa ja persut haluaa politiikkaa jota kansa ymmärtää annetaan persuille äänet ja mahdollisuus tehdä politiikkaa jota kansa haluaa

nyky puolueet on pahasti rappioituneet herätkää ja katsokaa totuutta avomin silmin

Äänestä

Mieluummin uusia kasvoja ,kuin näitä vanhoja korruptoituneita valehtelevia ns.vanhojenpuolueitten edustajia !

Äänestä
  • äänestän persuja. Ihan sama ketä siellä on . Kyllähän tää on nähty miksi on kaikki menny ku nuo kolme suurta puoluetta on hoitanut meidän asioita. Hullummaksi kaikki menee. Raha on sokaissut päättäjiemme päät. Köyhät kyykkyyn. Ihme että me kiltisti niellään kaikki eikä kukaan tee mitään!!! Seuraa hiukka ulko maailmaa niin siellä näytetään jos ei olla tyytyväisiä. Me vain äänestetään kaikki samat tollot uudestaan. Persuille pisteet ja katotaan sitte.

    Äänestä

Oinonen sai tulkin avuksi eduskunnassa selvittäessään Kreikan sopimusta. Hakkarainen joutui hoitoon.

Äänestä

Kun puolueen kannatus perustuu pelkästään yhteen persoonaan, pitäisi kenen tahansa haistaa jo palaneen käryä. Joukkohysteria ei pidemmän päälle elätä ketään.

Äänestä

Aina äänestän Persuja! Ei ole yksin Soinin varassa ja Soinihan se on ennustanut tai paremminkin tiennyt just nämä Kreikan hommat ym. ja jopa lausunut ääneen...jo kauan sitten.
Ainoa Rehellinen puolue enää Suomessa!Sossutkin yrittää pimittää kansalta Kreikan vakuudet ja sitten Jutan täytyy kohentaa imagoaan puhumalla potaskaa:Rikkaille isompi verotus,perintövero isommaks miljoonaperijöille jne.Koskahan joutuu niin kiperään tilanteeseen,että ehdottaa peräti kansanedustajien palkkojen tai etuuksien laskua?..HEH.

Äänestä
  • Sinäkin tulet vielä pokkana väittämään, ettet koskaan mitään persuja kannattanutkaan.
    Ei se maailma hitlerin ajoista ole mihinkään muuttunut.

    Äänestä

ihan sama...pääasia on, että demarit tippuu edelleen...:)

Äänestä
  • Onko Paavo Lipponen ehdolla AKT:n tiedotuspäälliköksi...

    Äänestä

- Ranskassa Sarkozy pelkää Marine Le Peniä, joka on saanut epävirallisissa gallupeissa jopa 30% kannatuksen. Ainoastaan sosialistien Hollande edellä. Marine Le Pen on ilmoittanut, että sinä päivänä kun hänet valitaan presidentiksi, Ranska lähtee HETI EU:sta ja se on sen lorun loppu.

- Norjassa Edistyspuolue kilpailee demareiden kanssa suurimman puolueen paikasta. Puheenjohtaja Siv Jensen on nostanut asialistalle samoja aiheita kuin Perussuomalaisetkin.

- Tanskassa Tanskan kansanpuolue harjoitti menestyksekästä maahanmuuttopolitiikkaa edellisessä Rasmussenin hallituksessa.

- Hollannissa vaikuttaa Geert Wildersin vapauspuolue, joka on maan parlamentin kolmanneksi suurin.

- Edelliset ovat esimerkkejä. Muitakin löytyy Euroopasta. Valtapuolueet myös lainaavat näiltä puolueilta, joten niiden pelkkä olemassaolo vaikuttaa jo itsessään poliittiseen keskusteluun. Viime vuonna Märkel, Sarkozy ja Cameron ilmoittivat kaikki viikon sisällä, että multikulturalismi on kokeiluna epäonnistunut. Jos se on epäonnistunut Saksassa, Ranskassa ja Englannissa johtavien poliittikkojen mielestä, miten ihmeessä se onnistuisi Suomessa??? Haloo??? Olemmeko kuuroja vai eletäänkö täällä 90-lukua? Miksi tässä maassa tullaan aina 20 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä?

Kaikkien puolueiden asialistalla on ensimmäisenä kansainvaellukseksi äitynyt maahanmuutto kolmansista maista. Voinemme siis sanoa, että Perussuomalaiset ovat ilmiönä eurooppalaisempi ja edustavaa nykypäivää enemmän kuin yksikään muista Suomen valtapuolueista. Heinäluomien puheet impivaaroista kannattaa jättää omaan arvoonsa - heppoisia olkiukkoja suomalaisen äänestäjän sokaisemiseksi. Tiukassa omistajaohjauksessa oleva media tulee perässä ja laulaa niitä lauluja, joiden leipää se syö.

Selvää on myös se, että poliittiset rakenteet ovat muutoksessa, eikä sen enempää "kansallisella" kokoomuksella kuin vuoden 1903 Forssan kokouksen nimiin vannovalla demarijoukolla ole vastauksia niihin ongelmiin, joiden parissa 2012 painitaan. Keskustasta ja SMP:stä on turha etsiä vertailukohtaa, sillä näistä kummallakaan puolueella ei ollut koskaan 30% kannatusta Helsingin lähiöissä.

Perussuomalaiset ovat oma lukunsa maamme poliittisella kartalla. Parempi vain totutella tilanteeseen, Perussuomalaiset ovat tulleet jäädäkseen. Perussuomalaiset ovat myös ainoa puolue, joka ei ole ryvettynyt EU-uhkapelissä. Ilmankos hallituspuolueita ja sieltä ulospotkittua Keskustaa hatuttaa. Jos hyvin käy, Perussuomalaisilla voi olla valta lopettaa koko 90-luvulta alkunsa poikinut sateenkaarihallitusten ketju, joka on johtanut näköalattomaan vaihtoehdottomuuden politiikkaan ja joka on suosinut aatteettomia "ammattipolitiikkoja". Se, että Soini olisi tämän ilmiön takana, on Heinäluoman impivaaraan verrattavissa oleva heitto.

Äänestä
  • Kiitos luotaavasta kirjoituksestasi!
    Pelottelu on parasta politiikkaa ja sen nykyinen hallitus osaa. Surullista on vain se, että se uppoaa kansaan kuin veitsi voihin...

    Äänestä

Näillä uutisilla,joita päivittäin kuullaan tapahtuvan noilla huippupaikoilla olevien johtajien ja heidän "häntyrien" ahneudesta, EI OLE MITÄÄN VAARAA,ETTÄ PERSUT PUTOAA.

Äänestä

kuka voittaa kevään eu-vaalit?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaaleissa kirjoitti:

sillä eihän kukaan nyt voi vakavissaan lähteä äänestämään smp;n raunioille rakennettua,yhden "saarnaajan" varaan rakennettua populistipuoluetta,jolla ei ole käytännössä mitään parlamentaarista kokemusta kahta edustajaa lukuunottamatta ja näillä ei hallitusta rakenneta.
Ajatelkaa nyt sitten hieman omillakin aivoillanne kun sinne koppiin sitä numeroa menette rustaamaan.
Politiikka on kaupankäyntiä niin kuin muukin ja sinä äänestäjänä olet myytävänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu