Lueskelin tässä näitä viestejä, ja kyllä alkoi oikein hirvittämään!
10-15 vuotiaita tyttöjä täällä tahtoo akitaa ja kyselee neuvoja TÄÄLLÄ! Huhhuh...
Toivon totisesti että ne harvat akitojen kasvattajat mitä suomessa on, tekevät hyvät taustatutkimukset ennen koirien myymistä. Täällä joku oli kirjoitellu että on jo varannu pennun, mutta ei tienny voiko koiraa viedä puistoon. Mitäh?!
Ja sitten kun täällä kokeneet koirien omistajat yrittävät sanoa näille teineille, että se on vaativa rotu, eikä pienet hennot tytöt pärjää niille, niin sitten tulee vihaista tekstiä "Siis mä oon niinq ihq daa, ja siis osaan hoitaa siis tätä södee koiraa iha saletisti! Ja siis sen nimex tulis hopeanuoli ja jee jeba jee!" Huoh, kun huolestuttavaa... Oon itse ollut hopeanuoli fani neljä vuotiaasta asti, mutta aijon kyllä pitää tämän innon ihan vain hopeanuoli-kaman keräilyssä. Ja akita tulee vasta sitten kun olemme mieheni kanssa hommanneet sen jonkun toisen, helpomman koiran, josta nähdään pärjättäisiinkö akitan kanssa.
Ja ne teinit, jotka sitten saa sen akitan. Älkää tulko itkemään tänne seuraavaa tilannetta:
"Siis mitä mä teen?! Mun ihq söde, akitani, siis sen nimi on hopenuoli, näki tänää lenkillä toisen koiran ja se rupes faittiin sen kanssa! Ja mä olin ihan että OMG! Nyt mun ihq vaatteet on ihan likaset ku se veti mut maata pitkin toisen koiran luokse, ja mun meikit meni, ja sit se toisen koiran omistaja soitti poliisit ku tää mun IHQ hopeanuoli puri sitä aika pahasti. Siis mitä mä teen? Mä en tajuu miten siit tuli tollane ku oon siis lukenu täst rodust ja kouluttanu sitä niin ku daisuken vaari koulutti hopeanuolta!"
10-15 vuotiaita tyttöjä täällä tahtoo akitaa ja kyselee neuvoja TÄÄLLÄ! Huhhuh...
Toivon totisesti että ne harvat akitojen kasvattajat mitä suomessa on, tekevät hyvät taustatutkimukset ennen koirien myymistä. Täällä joku oli kirjoitellu että on jo varannu pennun, mutta ei tienny voiko koiraa viedä puistoon. Mitäh?!
Ja sitten kun täällä kokeneet koirien omistajat yrittävät sanoa näille teineille, että se on vaativa rotu, eikä pienet hennot tytöt pärjää niille, niin sitten tulee vihaista tekstiä "Siis mä oon niinq ihq daa, ja siis osaan hoitaa siis tätä södee koiraa iha saletisti! Ja siis sen nimex tulis hopeanuoli ja jee jeba jee!" Huoh, kun huolestuttavaa... Oon itse ollut hopeanuoli fani neljä vuotiaasta asti, mutta aijon kyllä pitää tämän innon ihan vain hopeanuoli-kaman keräilyssä. Ja akita tulee vasta sitten kun olemme mieheni kanssa hommanneet sen jonkun toisen, helpomman koiran, josta nähdään pärjättäisiinkö akitan kanssa.
Ja ne teinit, jotka sitten saa sen akitan. Älkää tulko itkemään tänne seuraavaa tilannetta:
"Siis mitä mä teen?! Mun ihq söde, akitani, siis sen nimi on hopenuoli, näki tänää lenkillä toisen koiran ja se rupes faittiin sen kanssa! Ja mä olin ihan että OMG! Nyt mun ihq vaatteet on ihan likaset ku se veti mut maata pitkin toisen koiran luokse, ja mun meikit meni, ja sit se toisen koiran omistaja soitti poliisit ku tää mun IHQ hopeanuoli puri sitä aika pahasti. Siis mitä mä teen? Mä en tajuu miten siit tuli tollane ku oon siis lukenu täst rodust ja kouluttanu sitä niin ku daisuken vaari koulutti hopeanuolta!"
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinulla on hyviä pointteja, mutta ei kovin rakentavasti... Miksi pitää lytätä toiset uudessa aloituksessa ja vastata asianomaiselle kuin neljävuotiaalle heidän aloituksessaan?
Jokatapauksessa ihminen on yksilö niinkuin koiratkin. Itse ostin ensimmäisen akitani iässäsi ja ensimmäisen koirani yksitoistavuotiaana. Koulutukset ovat menneet mielestäni nappiin ja kemiat kohdanneet jokaisen yksilön kohdalla. Mielestäni olen tehnyt hyvät rotuvalinnat ja yksilöissä on käynyt tuurinpoikanen. Valitettavasti kaikilla ei näin käy, oli ikä mikä tahansa ja tämän sanon vain siksi ettei ruusunpunaisia laseja aseteltaisi silmien eteen. Mielestäni kukaan ei ole valmis akitan omistajaksi ellei rotu kokonaisuudessaan tunnu omalta. Ennemmin akita menee nuoreen varmaan kotiin (vaikka asuntolaan) missä tiedetään tasan mitä tehdään, kuin vanhemmalle haaveilijalle joka epäröi ja pelkää. Silloin voi vain tulla ongelmia.
Ei lastenkaan vanhemmuuteenkaan voi muuta kun kasvaa. Lapsi on vain ensin tehtävä:)
Jos positiivisesti ajatellaan on hyvä että asioista yritetään ottaa selvää. Suosittelen ehdottomasti kaikkia rodusta kiinnostuneita ottamaan rohkeasti yhteyttä kasvattajiin ja akitan omistajiin:) Näyttelyt, tapaamiset etelässä ja pohjoisessa, kesä-/talvipäivät ovat myös erinomaisia tilaisuuksia käydä nykäisemässä hihasta. Akita ry:n uusilta kotisivuilta saa lisätietoa ja halutessaan voi kirjautua siellä foorumille juttelemaan aiheesta.
näinpä. akita kiehtoo minua rotuna ja sen arvokkuus ja rauhallisuus tuntuu houkuttelevalta ja ulkonäkö on mitä korein. mutta rodun voimakkuus, vahtivietti ja epäsosiaalisuus ei ole mielestäni hyviä ominaisuuksia, ei myöskän autoimmuunisairaudet. Jos se lähtee vetämään, niin en minä pysty sitä pitelemään. Ja muutenkin kun on jo koira, olisi kiva että se tulisi sen kanssa toimeen ja voisi tapailla muitakin koiruuksia. Myös asumismuotoni on epäreilu akitaa kohtaan, joten ehkä vaan jään ihastelemaan näitä japanilaisia aarteiteita tai ehkä sitten joskus otan sen oman akitan. Olisi muuten kiva tietää akitan omistajien kokemuksia ja miten rodun kanssa tulee toimia.
Mulla on japaninpystykorvauros, ei akita inu, mutta voi että kun sen japanilaiset piirteet ihastuttavat! Se on todellinen suuri sydän, auttaa kaikkia todellisen ystävän tapaan, on kunnon samurai vahtikoirana ja ottaa jokaisen tärkeän asian sydämelleen pohtien niitä syvällisesti ja oppien vaikka mitä! Ja tosi keskustelevainen se on... Kai se on sitä japanilaisuutta.