Olen viimeaikoina ollut epämiellyttävässä tilanteessa, ajatukseni ovat olleet ristiriitaiset ja sekavat. Minulla on hyvät välit miniääni ja mieheni veljeen ja heillä on yli vuoden ikäinen poika. En ole pojan sylikummi, mutta luultavasti minua kummina pidetään, koska osaan olla lasten kanssa. Rakastan lapsia ja haluaisin hyvän suhteen miniän lapsen kanssa. Ostan hänelle lahjoja ja viihdyn hänen kanssaan. Silti minua hieman häiritsee, että joka kerta kun käymme heillä, poika vierastaa minua. Minun ei tarvitse kuin liikauttaa itseäni hänen lähellänsä, hän on pelokkaan näköinen. Hän ei myöskään uskalla ottaa katsekontaktia, eikä edes hymyile minulle vaikka yritän leikkiä hänen kanssaan ja juttelen niitä näitä, katselee minua vain silmät pyöreinä suu auki.
Poika tulee mainiosti juttuun hänen isoäitinsä kanssa, hän seuraa häntä jokapaikkaan ja saa pojan aina nauramaan. Kerran pojan mummi huomasi, että poika katsoo minua vieroksuvasti ja sanoi "jaa, eikö Liisa (siis minä, nimi muutettu) käy täällä tarpeeksi usein kun noin ujostelet". Pojan isoäiti ei anna mahdollisuutta minun leikkiä pojan kanssa, vaikka saattaa olla kylässä kokonaisen viikonlopun, tietäen että hänellä olisi aikaa viettää aikaa pojan kanssa. Tästä olen ollut hieman harmissani ja tunnen hänet jopa hieman kilpailijakseni.
Jos menemme viettämään kylään synttäreitä, jossa on myös mieheni isän naisystävä mukana (joka on jopa yltiöpäisen sosiaalinen, näkee pojan harvemmin kuin minä) hän lepertelee pojalle paljon, jolloin poika hymyilee leveästi ja jopa jokeltelee. Minun katsekontaktia tai hymyäni taas välttelee. Olen hieman mustasukkainen ja loukkaantunutkin, silti osaan taitavasti peittää pettymykseni. Ovatko nämä tunteeni oikeutettuja? Miten voisin parantaa minun ja pojan välejä?
Poika tulee mainiosti juttuun hänen isoäitinsä kanssa, hän seuraa häntä jokapaikkaan ja saa pojan aina nauramaan. Kerran pojan mummi huomasi, että poika katsoo minua vieroksuvasti ja sanoi "jaa, eikö Liisa (siis minä, nimi muutettu) käy täällä tarpeeksi usein kun noin ujostelet". Pojan isoäiti ei anna mahdollisuutta minun leikkiä pojan kanssa, vaikka saattaa olla kylässä kokonaisen viikonlopun, tietäen että hänellä olisi aikaa viettää aikaa pojan kanssa. Tästä olen ollut hieman harmissani ja tunnen hänet jopa hieman kilpailijakseni.
Jos menemme viettämään kylään synttäreitä, jossa on myös mieheni isän naisystävä mukana (joka on jopa yltiöpäisen sosiaalinen, näkee pojan harvemmin kuin minä) hän lepertelee pojalle paljon, jolloin poika hymyilee leveästi ja jopa jokeltelee. Minun katsekontaktia tai hymyäni taas välttelee. Olen hieman mustasukkainen ja loukkaantunutkin, silti osaan taitavasti peittää pettymykseni. Ovatko nämä tunteeni oikeutettuja? Miten voisin parantaa minun ja pojan välejä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi!
Mielestäni tunteesi ovat täysin normaaleja ja oikeutettujakin :)
Luulen, että ongelma osittain johtuu siitä, että yrität liikaa. Lapset ovat uskomattoman hyviä vaistoamaan ihmisten tunteita ja mielialoja ja se, että otat lapsen "miellyttämisestä" stressiä, saa ehkä lapsenkin stressaantumaan. En tietysti ole mikään asiantuntija :) Kokeile ottaa rennommin ja anna ajan tehdä tehtävänsä! Kun lapsi kasvaa, hän voi hyvinkin alkaa "kaveerata" kanssasi :)
neiti pelkää niitä, jotka kovasti yrittävät tehdä tuttavuutta. Siis nimenomaan "yrittävät". Sellaiset ihmiset, jotaka tutustuvat neidin omaan tahtiin, pääsevät nopeasti suosioon. Oudon ihmisen kanssa 15 min katsellaan ja sitten mietitään tervehtimistä.
Yritä ottaa rennommin tavatessanne, äläkä stressaa reaktioita. JOs toinen pelästyy niin siirry sivuummalle äläkä kiinnitä hetkeen huomiota. Sopivassa välmässä yritä tarjota vaikka lelua tai jotain, mutta ei mitään "voi kulta katso mikä tässä, lässyn, lässyn...". Nämä ainakin meilä tehoaa.
” Minulla on hyvät välit miniääni ja mieheni veljeen ja heillä on yli vuoden ikäinen poika”
Siis käsitinkö oikein, että miniälläsi (=poikasi vaimo) ja miehesi veljellä (=lanko) on yhteinen poika? Tarkoitit varmaan kälyä (puolison veljen vaimo)...
Minkäikäinen lapsi on kyseessä? Mainitsit että hän jokeltelee eli ei siis vielä puhu eli päättelisin että noin 1v (osaa käsittääkseni kävellä). Ellet sitten tarkoittanut jokeltelulla enempikin lapsen omaa kieltä (2-3 vuotiaskaan ei välttämättä puhu kuin omaa kieltä ja irtosanoja ja aina ei niitäkään)..,
Vaikka osaat peittää aikuisilta tunteesi, pieni lapsi saattaa astia nuo piilotunteet (lapsilla sanotaan olevan vastaava ”vainu” kuin eläimillä). Saatat käyttäytyä jotenkin varauksellisesti tai eleissäsi on jotain, jota lapsi ei osaa tulkita. Sinänsä lapsi voi pelätä/aristaa puhtaasti jotain ulkonäöllistä seikkaa (tummat kulmakarvat, ”voimakkaat ”silmälasit, jne.) tai muita ominaispiirteitä, kuten kovaa puheäääntä. Tai olet vaikka jossain vaiheessa yskässy kovaa ja lapsi on sitä säikähtänyt...
Miten lähestyt lasta? Jos lapsi ujostelee sinua, niin hyvä keino lähestyä on esim. ensin leikkiä itse hiukan sivummalla ”omia leikkejä” ja antaa lapsen kiinnostua sinusta ja sinun tekemistä. Toinen juttu on että kannattaa laskeutua konkreettisesti lapsen tasolle, esim. lattialle ja puhua sieltä. Ja toisin kuin usein luullaan, pienelle lapselle voi puhua ihan kuten aikuisille – voi olla pelottavaa jos joku ”muuttuu toiseksi” hänen lähellään... Lepertely ei välttämättä vauvaiän ohittaneesta lapsesta näytä niin ihanalle kuin luullaan (kasvojen ilmeet muuttuu, lapsi ei tunnista sanoja/puhetta, ym.). Ei siis kannattaisi läperrellä ja lässyttää tyyliin lutitutislullaa, tosin taisit mainita että juttelet niitä näitä.
Meillä poika vierasti mummua tosi pitkään, vaikka isovanhemmat usein kävivät. Ja mummusta tuntui pahalle – itku tuli jos mummu pyysi vaikka syliin. Vierastaminen on luonnollinen osa lapsen kehitystä ja ei siitä kannata mieltään pahoittaa. Pieni lapsihan voi myös yhtäkkiä alkaa vierastaan aiemmin hänelle läheistä ihmistä. Toisilla vierastaminen alkaa aiemmin (meillä alkoi jo puoli vuotiaana) ja toisilla myöhemmin. Se voi myös kestää pitkään ja olla ajottain voimakkaampaa. Ja jossain vaihessa tulee kuvioihin eroahdistus (toisilla menee ohi huomaamatta ja toisilla ei), lapsi irtaantuu omaksi yksilöksi ja monta muuta mullistusta ja toiset lapset vaan reagoivat näihin kaikkiin herkemmin kuin toiset.
Neuvoni kuuluu: Ole riittävän lähellä, mutta älä liian lähellä. Näe itsesi lapsen silmin (ja lapsen perspektiivistä).