Palmen murha

Pettersson luuli, että rikos oli vnhentunut ja meni viikkolehteen tunnustamaan, rahaa saadakseen.
Ei ollut vanhentunut - 20 v - vaikka lehdistössäkin luultiin. Petteson pahoinpideltiin sairaalaan ja
kuoli banaanipotkulla sairaalassa tai sairaalan ulkopuolella. Siis liukastui. Amen.
5129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

koska paljastuisi tilaaja, poliisit?
Olivat todella kyllästyneitä Palmen maahan raahaamiin elintasopakolaisiin/rikollisiin. Sinänsä ymmärrettävää, vaikka sama tapahtuisi Suomessakin.

Äänestä

Sos.demit, Ruotsissa uskoo, että Christer Pettersson, jonka Palmen rouva, paikanpäällä tunnisti - oli tekijä. Mutta missä on pyssy, kuten Pettersson kysyi.

Äänestä
  • Kuolinvuoteellaan X tunnusti palkanneensa Petterssonin murhaamaan Palmen ja toinen tunnusti myyneensä aseen. Lisäksi kyseisellä Chisterillä oli varsin väkivaltainen tausta. Itse toteaa olleensa niin sekaisin kyseisenä aikana, että on voinut olla murhaaja. Kun Pettersson vapautettiin murhatuomiosta, on Ruotsin lain mukaan immuuni uusille syytteille, vaikka Palmen rouvakin tunnisti murhaajan. Ehkä siellä on mahdoton saada tuomiota mistään...

    Äänestä

  • Case.is.closed kirjoitti:

    Kuolinvuoteellaan X tunnusti palkanneensa Petterssonin murhaamaan Palmen ja toinen tunnusti myyneensä aseen. Lisäksi kyseisellä Chisterillä oli varsin väkivaltainen tausta. Itse toteaa olleensa niin sekaisin kyseisenä aikana, että on voinut olla murhaaja. Kun Pettersson vapautettiin murhatuomiosta, on Ruotsin lain mukaan immuuni uusille syytteille, vaikka Palmen rouvakin tunnisti murhaajan. Ehkä siellä on mahdoton saada tuomiota mistään...

    Lisätietoa edelliseen oheisessa linkissä. On todennäköistä, että Pettersson ampui Palmen vahingossa, kun huumepöpperössä erehtyi henkilöstä.

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135218952411?ref=lk_is_ul_2

    Äänestä

Tässä vielä tarkempaa tietoa murhasta. Motiivi murhaan oli se, että ei saanut huumeannosta ja ampui omasta mielestään huumekauppiaan. Tätä ruotsalaiset eivät voi hyväksyä!

http://www.itdemokrati.nu/page54.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


25 vuotta kirjoitti:

Pettersson luuli, että rikos oli vnhentunut ja meni viikkolehteen tunnustamaan, rahaa saadakseen.
Ei ollut vanhentunut - 20 v - vaikka lehdistössäkin luultiin. Petteson pahoinpideltiin sairaalaan ja
kuoli banaanipotkulla sairaalassa tai sairaalan ulkopuolella. Siis liukastui. Amen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu