Minulla on ollut mastopatiaa jo nuoresta tytöstä lähtien, mutta nyt gynekologi suositteli toispuolisen kivun vuoksi mammografiaa, vaikkei mitään kyhmyä löytänytkään.
Olen 45-vuotias, varsin isorintainen (E-kuppi) ja pelkään kuollakseni - enkä vain kuvauksen tulosta. Minulla on mielestäni muutoin korkea kipupynnys, mutta (kenties mastopatian vuoksi) rintani ovat aina olleet todella arat.
En halua elää epätietoisuudessa, joten menen kyllä mammoon, mutta pelottaa ihan kamalasti, niin hirveitä juttuja olen kuullut, että rinnasta pursuaa nesteet ulos puristuksesta, ja että joku on pyörtynyt ja jäänyt roikkumaan rinnastaan kiinni laitteeseen. Myös henkilökunta kuulemma ylenkatsoo isorintaisen kipua (mitoitus on kuulemma kaikille sama! Ei kai se niin voi olla?) jne.
Olisi lohduttavaa kuulla teidän kokemuksianne, joille mammografia on ollut ihan ok. Pyytäisin kirjoituksia nimenomaan isorintaisilta, joilla on mastopatiaa. Toki kauhujuttujakin saa kertoa, jos ne ovat tosia. Onko esim. sillä mitään merkitystä, että kertoo henkilökunnalle etukäteen peloistaan?
Kammottava mammografia
72
15415
Vastaukset
- vm-59.
mistä ihmeestä olet moisia juttuja kuullut?! Mikä mitoitus? Kun on suuret rinnat joudutaan usein ottamaan lisäkuvia.
Sama kuppikoko, mastopatia, joka vuosi käyn mammossa ultrassa, onhan se tirtydsti hieman epämiellyttävää mutta ei mielestäni kivuliasta.
Tsemppiä, selviät kyllä ok kuvauksesta (kai sinut ultrataankin?) - catch22
Kiitos vastauksestasi. Kauhujuttuja olen kuullut paljon, ja lukenut niistä jopa lehdistä. (esim. taannoinen Uuden Suomen kolumni). Rauhoittavaa kuulla, että sinä, jolla on samantapainen tilanne, et ole kokenut mammografiaa kivuliaana.
Joo, ultrataan myös ja "tarv. ONB" - tarkoittaneeko ohutneulanäytettä? - Ei ole kivutonta
Rehellisesti sanoen, ei mammografia kivutonta ole, kyllä siinä voi lihasnesteet lentää ulos, puristusvoima ei ole pieni, sillä koko rinta puristetaan täysin ohukaiseksi. Mammografian säderasitus vastaa 8 keuhkokuvan säderasitusta.
- eipäs pelotella
Tuo on jo pelottelua! Kyllähän se sattuu, mutta yleensä se on siedettävää. Mastopatia voi tehdä kivuliaammaksi, mutta kivuliaammaksi minullakin meni kun laitettiin implantit.
Lihasnesteet lentää! Tuo on kyllä huippua, ei sieltä mitään lihasnesteitä lennä. Ei niitä rintoja sentään niin ohueksi litistetä että kudokset rikkoutuvat ja nesteet tulisi ulos. Minulla tuli joskus hiukan maitoa kun hormonikorvaushoito oli aloitettu ja prolaktiinit oli vielä korkealla. Myöhemmin ei ole enää tullut. Mammografiassa voi tulla rintarauhasesta nännistä hiukan jotain eritettä, mutta se ei ole lihasnestettä. - Kudosneste lentää
eipäs pelotella kirjoitti:
Tuo on jo pelottelua! Kyllähän se sattuu, mutta yleensä se on siedettävää. Mastopatia voi tehdä kivuliaammaksi, mutta kivuliaammaksi minullakin meni kun laitettiin implantit.
Lihasnesteet lentää! Tuo on kyllä huippua, ei sieltä mitään lihasnesteitä lennä. Ei niitä rintoja sentään niin ohueksi litistetä että kudokset rikkoutuvat ja nesteet tulisi ulos. Minulla tuli joskus hiukan maitoa kun hormonikorvaushoito oli aloitettu ja prolaktiinit oli vielä korkealla. Myöhemmin ei ole enää tullut. Mammografiassa voi tulla rintarauhasesta nännistä hiukan jotain eritettä, mutta se ei ole lihasnestettä.Kyllä kudosneste voi lentää. Kuvaus ei ole kivutonta.
- eipäs pelotella
Kudosneste lentää kirjoitti:
Kyllä kudosneste voi lentää. Kuvaus ei ole kivutonta.
Onko sinulta lentänyt? En ole kuullut ennen tuollaista väittämää ja itsekin on tullut muutaman kerran käytyä mammografiassa. Kuvaus ei todellakaan ole kivutonta ja viime kuvauksen jälkeen rinnat aristi vielä seuraavana päivänä. Mutta että kudokset rikkoutuisi niin pahasti että kudosneste lentää - hurja väite. Nänneistä voi erittyä jotain nestettä aivan kuten käsinkin puristellen, mutta se ei ole kudosnesteitä vaan maitorauhasista tulevaa eritettä.
- Voi jeesus...
Tuo nyt on ihan puppua, että vastaisi 8 keuhkokuvaa! 4 mgr-kuvaa vastaa säteilyannosta, jonka saat avaruussäteilyä lentäessäsi ees-taas etelänlennolla...
Toisekseen, ne eivät ole mitään lihasnesteitä (voi vittu taas tätä teidän sekoilua) vaan rintarauhasista tulevaa nestettä jota on kaikilla synnyttäneillä naisilla ja joillain synnyttämättömilläkin jonkin verran siellä aina, voi verrata appelsiinin solukoihin joita puristetaan ja sitten tirskahtaa vähän, ei vaarallista.
Puristusvoimaa on, muttei älyttömästi, jos olette harrastaneet rajua seksiä, niin mies repii kyllä rinnoista lujempaa kuin tuo laite puristaa. Epämukavaa, jopa kivualista saattaa olla, mutta enemmän vaikutusta on hysterialla joka kehitetään ennen kuvausta kuin sillä todellisella kivulla.
- catch 22
Googlatkaapa haulla "Onko mammografian pakko sattua" Pirjo Kemppi-Virtasen taannoinen US:n kolumni. Kirjoitus pelästyttä minut todella, sillä se vahvisti sen, mitä jotkut naiset olivat minulle kertoneet.
Varmasti naiset - ja rinnat - ovat yksilöllisiä ja paljon riippuu myös henkilökunnasta. Kuulemma mammografia on vähän kuin verinäytteen tai papan otto. Joskus sitä ei edes huomaa, mutta toisinaan näytteenotto voi olla todella epämiellyttävää.
En yleensä pelkää lääkärissä, ja minulla on mielestäni korkea kipukynnys. Mammografia kuulostaa kuitenkin äärimmäisen vastenmieliseltä ja pelottavalta. Kun sen hyödyistäkin kiistellään, epäröin jo menenkö olleenkaan.- Liikaa kipua
Onko mammografian pakko sattua?
31.1.2011 00:42 Pirjo Kemppi-Virtanen Kotimaa 20 kommenttia
Kuuluin niihin onnekkaisiin, jotka tänä vuonna saivat kutsun ilmaiseen mammografiaan.
Käytännön järjestelyt oli organisoitu todella joustavasti ja hyvin yksityisen palveluntuottajan toimesta. Kutsussa oli ehdotettu tutkimukselle ajankohta, jonka pystyi itse halutessaan netin kautta vaihtamaan sopivaksi. Kiitettävän joustavaa ja tehokasta 2000-luvun palvelua. Hyvä!
Pääsy tutkimukseen sujui sovittuna aikana ilman odottelua. Riittävä määrä pukukoppeja takasi sujuvan palvelun.
Mutta sitten alkoi tuskainen kuvaus. Moottoroitu laite puristi – kivusta piittaamatta – rinnat vakioituun paksuuteen. Säädön mahdollisuutta ei ollut. Hoitajan ohjeistus oli ehdoton: mitä tiukempi puristus, sen parempia kuvia!
Sain talouspaperia kuivatakseni kuvauksessa ulos puristuneet nesteet. Vaikka kipukynnykseni on korkea, tämä ”tutkimus” oli käsittämättömän tuskallinen. Lohdutuksena oli: ”sattuuhan synnytyskin”. Mutta miksi naisten pitäisi toistuvasti kestää tarpeettomasti kipua?
Hetken melkein toivoin, että miehille olisi oma ”pappografia”-testi, jotta asia tulisi paremmin ymmärretyksi.
Vaikka lääketieteen alalla on otettu käyttöön esim. magneettikuvaus ja ultraäänikuvaus, on mammografia pysynyt periaatteessa muuttumattomana jo useita kymmeniä vuosia. Se on halpa ja kohtuullisen luotettava tutkimustapa kun tutkittavia on paljon.
Nyt on korkea aika kehittää kipua aiheuttamaton mammografiatutkimuksen korvaava tutkimustapa. Alan on aika ottaa haaste vastaan.
kemppivirtanen.puheenvuoro - raharaharaha
Liikaa kipua kirjoitti:

kemppivirtanen.puheenvuoroSeulonta on kustannuskysymys ja mammografia on vapaa-ehtoinen. Jos ei halua kärsiä ilmaiseksi mammografian kipua, voi käydä omaan laskuun ultra-äänikuvauksessa, jossa tuloskin on tarkempi kuin mammografiassa. Ultra on kivuton.
Tuo että rinta puristetaisiin vakiopaksuuteen ei varmaankaan pidä paikkaansa. Silloin minulla pienirintaisena olisi mammografia melko kivutonta, mutta kyllä se kone rutistaa minun pienetkin rintani varmasti ohuemmaksi lätkäksi kuin jonkin E-kupin rinnan ja kipu on yhtä kovaa. Koneen puristusvoimaa pystytään säätämään. Tämän tiedän siitä että itselläni on implantit ja kun kuva otetaan implanttien kanssa, puristus on lievempi ettei implantit rikkoutuisi (hoitaja kertoi). Sitten kun otetaan kuva ilman implanttia pelkästä omasta rinnasta, rutistus on kova ja implanttirinnalla kivuliaampi kuin aikaisemmin ilman niitä.
Hintaero mammografia vastaa ultra-ääni, lienee niin suuri ettei julkisen puolen seulonnoissa voi mennä tähän vaikka se olisikin tarkempi ja kivuton.
- Voivoivoivoivoi
Hinta ei ole ainoa ongelma. Ultraääni ei korvaa radiografista tutkimusta, koska se on kaikukuvaus ja kertoo eri asioita. Mm. kalkit ja syövän jotkin esiasteet eivät näy ultrassa, ultra on vain täydentävä tutkimus mammografialle.
Eikö teistä kukaan oikeasti käytä kipulääkkeitä ennen tutkimukseen tuloa? Lääkäriltä on mahdollista saada koviakin kipulääkkeitä mikäli tarvis, sekä rauhoittavia, ettei tarvitse sitten itkeä siellä VAPAAEHTOISESSA seulonnassa hoitajaparoille, jotka tekevät vain työtään.... - Massaa kivun kanssa
Voi itsellesi, käyn yksityisellä niin mammografiassa kuin papakokeessa. En ole mitään massaa, jota käsitellään kuin liukuhihnalla. Väitän, että joukkotarkastuksissa ei välitetä pätkääkään kivuista. Tarvittaessa otetaan magneettikuvaus rinnoista.
- DD DD DD
Olen nelikymppinen ja tänään kävin sekä ultraäänikuvauksessa että mammografiassa (ekaa kertaa). Kuppikoko on DD.
Ei mammografia mielestäni kovin kivulias ole, pienen hetken joutuu paikallaan olemaan mutta kun muistaa hengittää, rintalihas rentoutuu ja silloin ei satu niin paljon. Eli ei ollut kauhea kokemus! Ja mikä ihaninta, ei mitään ylimääräistä löytynyt :) Taas voi hymy huulilla jatkaa seuraavat pari vuotta. Rohkeasti vain. Kävin yksityisellä lääkäriasemalla. PS. oli muuten aivan ihana henkilökunta- Mantaska
Mammografialla käynti kertoo ainoastaan sen hetkisestä tilanteesta rinnoissa. Kannattaa tutkia rintoja sen kahden vuoden aikana säännöllisesti.
- Suuri ero
Aivan on todella eroa, menetkö kunnan joukkomammografiaan vai yksityiselle lääkäriasemalle, jossa sinua kohdellaan ihmisenä. Yksityisellä ei toimeenpiteet satu, niin se vain on. Taitaa johtua henkilökunnan asenteista.
- aisha
Seulonnat tehdään yksityisellä.
- Tosi on
aisha kirjoitti:
Seulonnat tehdään yksityisellä.
Niinpä, olen joka kerralla käynyt yksityisellä lääkäriasemalla kunnallisessa mammografiaseulonnassa. Ei kai sama henkilö ja samoilla laitteilla toimi eri tavalla riippuen siitä että tullaanko kunnan paperilla vaiko kassan kautta.
- HK24
Meidän paikkakunnalla tuo joukkoseulonnan mammografia tehdään yksityisellä terveysasemalla. En sanoisi, että toimenpide on kivuton, mutta ei se minulle tuskainen ollut. Puristuksessa kun ollaan todella lyhyt aika, kyllä sn kestää.
Röntgentäti oli hyvin huomaavainen, kun siinä vähän puuskutin ja mainitsi, että jotkut ottavat etukäteen kipulääkettä tullessaan mammografiaan. Mulla on kuulemma lisäksi sen verran 'täpäkät' kiinteämassaiset rinnat ;-D että tutkimus saattaa vähän sattua.
Nyt sitten odottelen tutkimuksen tuloksia. Äitini on sairastunut rintasyövän ja siskoni leukemian, joten mulla taitaa vähän olla eri toleranssit sille, mitkä tutkimukset ja toimenpiteet on oikeasti kivuliaita .... - ei sattunut :)
Minulla on erittäin masteopaattiset rinnat mutta mammografia, jossa kävin ensimmäistä kertaa nyt elämässäni, ei tuntunut yhtään miltään. Oli todella positiivinen yllätys. Etukäteen jännitin kamalasti. Eli rohkeasti vain!
- Pppp....
Minulla ei mammografia tai papa-koe ole tuntunut ollenkaan; ei se yhtään satu. Ihan koska vaan ravaan kummassa vaan, kunhan ei tartte mennä hammaslääkärille juurihoitoon ilman puudutusta. Oikeesti - suhteellisuudentajua - ei todellakaan tarvitse hermoilla etukäteen mammografian tai papa-kokeen takia, ne on todellakin niin pikkujuttu ihmiselämässä (eikä satu), tosi paljon kamalampiakin sairauksia /hoitoja saattaa kohdalle osua. Emme edes halua tietää niistä.
- Enminäainakaan
Ei kai kukaan ilman puudutusta anna tehdä juurihoitoa.
- KOLMASKERTATODENSANO
Kaksi kertaa olen käynyt mammografiassa ultrassa yksityisellä lääkäriasemalla, eikä näiden käyntien perusteella tulisi mieleenkään ottaa särkylääkettä. Kaikkea sitä kuuleekiin. Mutta he ottavat ilmeisesti särkylääkkeen ennen vessassa käyntiä, hiustenleikkausta, hammaskiven poistoa, seksiä tai kynsien leikkausta.
- vitut sulle
Toivottavasti pääset vielä monet kerrat ja ehkä löytyy vittu jotain
- Kun mulla EI SATU
Just, kun mulla ei satu, niin ei satu sullakaan. Kyllä, osalle voi olla tuskallista. Kuinka nuori olet vähättelijä? Yhtenään kukaan mene mammografiaan, mitä vittua sulla on??
- Tiina37v
Kävin mammografiassa ja rintojen kudos meni löysäksi, rinnat roikkuu paljon pahemmin nyt ja ovat kuin tyhjentyneet!!! Mitä hemmettiä! Palautuuko tämä?????? Mä en olis halunnut mennä mutta eivät ultraa ilman mammografiaa. Pitikin mennä sanonpa suoraan.
Ystäväni sanoi ettei hänellä muoto palannut rintoihin mammografian jälkeen. Onks tää oikeesti mahdollista? - Anonyymi
Tiina37v kirjoitti:
Kävin mammografiassa ja rintojen kudos meni löysäksi, rinnat roikkuu paljon pahemmin nyt ja ovat kuin tyhjentyneet!!! Mitä hemmettiä! Palautuuko tämä?????? Mä en olis halunnut mennä mutta eivät ultraa ilman mammografiaa. Pitikin mennä sanonpa suoraan.
Ystäväni sanoi ettei hänellä muoto palannut rintoihin mammografian jälkeen. Onks tää oikeesti mahdollista?Eivät ne ihan täysin palaudu, jos oikein tiiviit (kiinteät) rinnat voimalla ruhjotaan levyjen välissä.
Minulla sattui ihan järkyttävästi ja vieläkin näen painajaisia tuosta toimenpiteestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät ne ihan täysin palaudu, jos oikein tiiviit (kiinteät) rinnat voimalla ruhjotaan levyjen välissä.
Minulla sattui ihan järkyttävästi ja vieläkin näen painajaisia tuosta toimenpiteestä.Kyllähän ne palautuu entisiin mittoihinsa. Mitä niistä rinnoista edes voisi poistua mammografian oton yhteydessä? Älyttömiä uskomuksia.
- Kaikenlaisia
Jos joku kertoo täällä rehellisen oman kokemuksensa, että mammografia ei ole sattunut ollenkaan, niin joku suuttuu siitä. Ikävä juttu, kertoo eniten siitä haistattelijasta.
Rohkaisua kaikille muille, jotka ovat joskus menossa ko toimenpiteeseen; ei tarvitse pelätä, koska ei se mitään kummosta ole.
Jotkut ovat tietty niin herkkiä, että tarvitsevat esilääkityksen ja puudutuksen kaikkeen mahdolliseen, esim hammaskiven poistoon; no he hankkikoot esilääkityksensä.
Yhtenään kukaan ei huvikseen ravaa mammografiassa tai papa-kokeessa tai missään muussakaan asiassa- siellä käyvät itsestään huolehtivat naiset tarkastuksissa, kuten esim kerran vuodessa gynekologissa perustarkastuksessa ja ultraäänessä, ettei ole esim myoomia, endometrioosia, syöpää tai muita kasvaimia. Jos jotakin on, itsestään säännöllisesti huolehtivat naiset saavat kuulla sen heti ja asia hoidetaan ja parannetaan. Ne jotka eivät käy säännöllisissä vapaehtoisissa tarkastuksissa...sitten eivät saa selville ko asioita jos niitä on......heille käykin sitten vähän köpelömmin kun on liian myöhäistä enää leikata rintasyöpää, kun se on lähettänyt etäpesäkkeitä esim maksaan ja munuaisiin......- Aina puudutus
Olen toista mieltä, osalle mammografia on kivulias, enkä siedä kivun vähättelyä. Itse kuulun heihin, jotka ottavat puudutuksen lähes aina, en aio kärsiä yhtään ylimääräistä kipua, en ole enää nuori vaan nelikymppinen. Aina puudutus ja hyvin on mennyt.
- 30v
Kyse ei ole siitä, että toiset ovat "herkkiä" vaan eri toimenpiteet tuottavat eri verran kipua eri ihmisille eri ruumiinosissa.
Menin tänään mammografiaan ilman mitään ennakkotietoa ko. tutkimuksesta. Olen nuori enkä siksi ole ennen käynyt. Minulla on dd-kupin rinnat, enkä yleensä ole mitenkään kipuherkkä. Mammografia kuitenkin sattui niin paljon, että minulla valui hiki ja pyörrytti jo 1. kuvan jälkeen. Olo oli kuin kidutuspenkissä, ja tuntui että rinnat repeää.
Nyt illalla rinnat ovat aivan turvoksissa ja niitä särkee vieläkin. Rinnat tuntuvat myös venyneiltä, vaikka kai ne siitä palautuvat, toivottavasti! Vaikea uskoa, että kuvaus ei olisi onnistunut vähän vähemmälläkin runnomisella. Tai ehkä laitteen tehot oli mitoitettu 40-vuotiaille synnyttäneille naisille. Karmea kokemus! - seulontaikäinen
30v kirjoitti:
Kyse ei ole siitä, että toiset ovat "herkkiä" vaan eri toimenpiteet tuottavat eri verran kipua eri ihmisille eri ruumiinosissa.
Menin tänään mammografiaan ilman mitään ennakkotietoa ko. tutkimuksesta. Olen nuori enkä siksi ole ennen käynyt. Minulla on dd-kupin rinnat, enkä yleensä ole mitenkään kipuherkkä. Mammografia kuitenkin sattui niin paljon, että minulla valui hiki ja pyörrytti jo 1. kuvan jälkeen. Olo oli kuin kidutuspenkissä, ja tuntui että rinnat repeää.
Nyt illalla rinnat ovat aivan turvoksissa ja niitä särkee vieläkin. Rinnat tuntuvat myös venyneiltä, vaikka kai ne siitä palautuvat, toivottavasti! Vaikea uskoa, että kuvaus ei olisi onnistunut vähän vähemmälläkin runnomisella. Tai ehkä laitteen tehot oli mitoitettu 40-vuotiaille synnyttäneille naisille. Karmea kokemus!Olet kolmekymppinen, kävit siis yksitisellä mammografiassa.
Voin kertoa, että vaikka rinnat tuntuisivat "venyneiltä", eivät ne sitä ole, ainakaan tuon kuvauksen takia. Ihmisen iho ei ole kuin puillataikina joka voidaan levittää pöydälle.
- juujuu1234
Jos haluaa "naisellisesta" terveydestään pitää huolta, ei luulisi hetken kivun olevat juttu eikä mikään.. Voi sitten miettiä kuinka monta naista ko. tutkimus pelastaa... Ihan vaan allekirjoittaneen mielipide!
- Sattuusattuu
Riippuu paljon naisesta ja hänen rintojensa tyypistä. Omat rintani ovat hyvin kiinteät eikä ole pehmentävää rasvaa. Mammografia oli kivuliasta ja kivut vaan paheni kun laitettiin implantit. Olisikin vain hetken kivut mutta viimeksikin mammografiaseulonnan jälkeen rinnat olivat arat pari päivää kuvauksen jälkeen.
- Maikki.,.
Ikävää, että joillakin sattuu; tosi ikävä juttu! Toivottavasti saatte kunnollista kivunlievitystä ! Kukaan ei varmaankaan vähättele toisen kipua; jos toinen oikeasti sanoo tuntevansa kipua, niin tottahan siihen on saatava apua ! Ymmärrän hyvin, koska hampaat on minun herkkä kohtani; jopa kuuma ja kylmä vihloo herkästi kuin sähköiskun saisi, ja paikkaukseen minun pitää pyytää puudutus. Onneksi on keksitty näitä kivunlievitysmenetelmiä ja silloin paikkaus sujuu hienosti! Toista olisi ollut varmaan joskus 40- luvulla....
- Aina puudutus
Tarkennat, että vähättelijät ovat tällä palstalla. Tyyliin, kun mulla ei sattunut, niin ei satu sullakaan, muuten olet heikko jne...
Minä pyydän puudutuksen ja olen sen saanut, minulla on hyvä erikoislääkäri, johon luotan 100%:sti. - Puudutusta
Aina puudutus kirjoitti:
Tarkennat, että vähättelijät ovat tällä palstalla. Tyyliin, kun mulla ei sattunut, niin ei satu sullakaan, muuten olet heikko jne...
Minä pyydän puudutuksen ja olen sen saanut, minulla on hyvä erikoislääkäri, johon luotan 100%:sti.Tarkennat piti olla tarkennan....
- pelokas
hei.eilen olin itse tarkennetussa mammografia tutkimuksessa ja koe palojen otossa ja minulle henkilökunta itse sanoi että jos tuntuu pahalta pitää sanoa että voidaan korjata asentoa ja puristusta.istuin paikoillani n.tunnin ja rinta turtui jo ennen puudutuksen antoa.siis tämä ei ollut tavallinen mammografia mutta kyllä silloinkin henkilökunta kuuntelee asiakasta.pelko pois vaikka se onkin vaikeaa.
- Liisa
Minulla mammografioita on ollut monenlaisia, sekä helppoja, lähes kivuttomia, että kivuliaita. Viimeksi sattui ihan liikaa ja rintoihin tuli selviä mustelmia. Tietääkseni se voi aktivoida mahdollisia syöpäsoluja, jos rinnan kudoksia rikotaan. Toivon parannusta asiaan. Lähisukulaisilla on ollut rintasyöpää, joten en haluaisi laiminlyödä seulontoja.
- Turhaan pelännyt
Itselläni kuppikoko G ja ei todellakaan sattunut mihinkään.Gynegologinkin tutkimus on kipeämpi kuin mammografia.
- Siinäpä se
Sinulla on runsaasti rasvaa rinnoissa pehmusteena, joten rintarauhanen ei joudu niin pahaan puristukseen kuin esimerkiksi minulla. Minulla taas rasvaa on hyvin vähän ja siksi mammografiassa rutistetaan suoraan rintarauhasta ilman "pehmusteita" ja se todella sattuu (rinnat kipeät 2-3 päivää kuvauksen jälkeen).
- e-kuppi3
Siinäpä se kirjoitti:

ei ne pehmusteet rintarauhasen pällä kipua lievennä. Mitä isommat rinnat, sen enemmän tulee puristusta. Itsellä E-kupin rinnat enkä mammografiaan mene. Rintani ovat kipeät ja tulevat olemaan kipeät niin kauan kun hedelmällisen iän hormonitoimintaa on. Pelkkä lääkärin suorittama rintojen palpointikin tekee kipeää (koska on rasvakudosta enemmän rintarauhasen päällä, niin on painettava rintaa suuremmalla voimalla jotta rintarauhasen voisi tuntea rasvakudoksen alta).
Rinnassani oli kerran kyhmy ja lääkärini laittoi suoraan ultraäänitutkimukseen, koska tiesi, että mammografia ei ehkä minulle onnistu sen kivuliaisuuden vuoksi. Ultrauksen teki rintasyöpiä hoitava lääkäri ja totesi sitten ultrauksen aikana, että hyvin näkyy, on vaaraton kysta ja häviää itsekseen. Tuo samainen lääkäri sanoi samalla, että ultraäänellä voi hyvinkin korvata mammografiatutkimuksen, kunhan ultraaja on perehtynyt aiheeseen ja tietää milloin ultraääntä on täydennettävä toisilla tutkimuksilla.
Mutta tuon tutkimuksen jälkeen päätin, että en aio koskaan "vapaaehtoisesti" mennä yhteenkään mammografiaan. ultraäänitukimus oli myös paljon kivuttomampi kuin palpointi. Kipua siinäkin oli hiukan, mutta se oli todella mitätöntä. - Riippuu rahasta
e-kuppi3 kirjoitti:
ei ne pehmusteet rintarauhasen pällä kipua lievennä. Mitä isommat rinnat, sen enemmän tulee puristusta. Itsellä E-kupin rinnat enkä mammografiaan mene. Rintani ovat kipeät ja tulevat olemaan kipeät niin kauan kun hedelmällisen iän hormonitoimintaa on. Pelkkä lääkärin suorittama rintojen palpointikin tekee kipeää (koska on rasvakudosta enemmän rintarauhasen päällä, niin on painettava rintaa suuremmalla voimalla jotta rintarauhasen voisi tuntea rasvakudoksen alta).
Rinnassani oli kerran kyhmy ja lääkärini laittoi suoraan ultraäänitutkimukseen, koska tiesi, että mammografia ei ehkä minulle onnistu sen kivuliaisuuden vuoksi. Ultrauksen teki rintasyöpiä hoitava lääkäri ja totesi sitten ultrauksen aikana, että hyvin näkyy, on vaaraton kysta ja häviää itsekseen. Tuo samainen lääkäri sanoi samalla, että ultraäänellä voi hyvinkin korvata mammografiatutkimuksen, kunhan ultraaja on perehtynyt aiheeseen ja tietää milloin ultraääntä on täydennettävä toisilla tutkimuksilla.
Mutta tuon tutkimuksen jälkeen päätin, että en aio koskaan "vapaaehtoisesti" mennä yhteenkään mammografiaan. ultraäänitukimus oli myös paljon kivuttomampi kuin palpointi. Kipua siinäkin oli hiukan, mutta se oli todella mitätöntä.Rintojen ultra-äänitutkimus on aina parempi vaihtoehto kuin mammografia. Mutta kun sen joutuu aina maksamaan itse (kallis) ja seulonta tehdään ilmaiseksi mammografialla, se ohjaa useimpia.
- e.kuppi3
Ei pidä paikkaansa, että sen joutuu aina maksamaan itse. Itse en ainakaan joutunut maksamaan. Lääkäri kirjoitti lähetteen rintojen ultraäänitutkimukseen ja sillä menin. Sitä en tiedä onnistuisiko seulonnassa, jos yksinkertaisesti kieltäytyisi mammografiasta. mutta ei väliä, jatkossa maksan vaikka itse. ei se nyt pitkään vie kun jättää pari kampaajakäyntiä väliin ja naistenlehdet tilaamatta, niin on summa säästetty.
Ainakin minua ultrannut lääkäri sanoi, että pelkkä ultra ei välttämättä riitä kaikkiin löydöksiin, joten ei sekään kai sitten ole aina parempi vaihtoehto.- Riippuu rahasta
Etköhän maksanut tuossakin tapauksessa itse sen julkisen puolen poliklinikkamaksun ultra-äänitutkimuksesta. Eihän näitä tukimuksia sentään tehdä ilmaiseksi. Seulonnasta ei saa lähetettä ultraan, sinne mennään tai ollaan menemättä ja se ei maksa mitään tutkittavalle, kunta maksaa tutkimuksen. Minäkin olen käynyt joskus ultrassa vaikka maksoikin 150 € ja varmaankin vuodenvaihteen jälkeen pitäisi käydä seuraavan kerran seulontamammografian lisäksi.
Tarkempi tutkimusmetodi on magneettikuvaus mutta se on vielä kalliimpi joten harva käy siinä ellei ole jotain epäilyttävää rinnoissa. - e.kuppi3
Riippuu rahasta kirjoitti:
Etköhän maksanut tuossakin tapauksessa itse sen julkisen puolen poliklinikkamaksun ultra-äänitutkimuksesta. Eihän näitä tukimuksia sentään tehdä ilmaiseksi. Seulonnasta ei saa lähetettä ultraan, sinne mennään tai ollaan menemättä ja se ei maksa mitään tutkittavalle, kunta maksaa tutkimuksen. Minäkin olen käynyt joskus ultrassa vaikka maksoikin 150 € ja varmaankin vuodenvaihteen jälkeen pitäisi käydä seuraavan kerran seulontamammografian lisäksi.
Tarkempi tutkimusmetodi on magneettikuvaus mutta se on vielä kalliimpi joten harva käy siinä ellei ole jotain epäilyttävää rinnoissa.En maksanut poliklinikkamaksua. Ultraus tehtiin yksityisellä lääkäriasemalla. On nykypäivää, että voidaan ostaa palveluja myös yksityiseltä eikä se tule potilaalle maksamaan mitään (eikä se julkinen niin paljon kalliimpi ole palveluja _ostavalle_, joskus jopa edullisempi). Sen kyllä tiedän, että eivät lähetä ihan kaikkia ultrattavaksi mammografian sijaan.
Meillä hammaslääkäriinkin voi päästä yksityiselle samalla tavalla, mutta siinä on hieman eri systeemi ja siitä tuli jo jotain maksuja. - Riippuu rahasta
e.kuppi3 kirjoitti:
En maksanut poliklinikkamaksua. Ultraus tehtiin yksityisellä lääkäriasemalla. On nykypäivää, että voidaan ostaa palveluja myös yksityiseltä eikä se tule potilaalle maksamaan mitään (eikä se julkinen niin paljon kalliimpi ole palveluja _ostavalle_, joskus jopa edullisempi). Sen kyllä tiedän, että eivät lähetä ihan kaikkia ultrattavaksi mammografian sijaan.
Meillä hammaslääkäriinkin voi päästä yksityiselle samalla tavalla, mutta siinä on hieman eri systeemi ja siitä tuli jo jotain maksuja.Nuo selostuksesi on sen verran epäselviä että nyt meni minullakin jo arvailun puolelle mitä ja missä sinulle on tehty.
Yksityisellä tutkimusten maksu sisältyy yleensä kokonaislaskuun (lääkärinpalkkiot, tutkimukset ja toimistomaksu) joka maksetaan kassalla. Puhut palvelujen ostamisesta yksityiseltä, joten olisikohan kyseessä ollut työterveyshuolto jolloin työnantaja maksaa kaikki kulut. Jos taas ostajana oli julkisen puolen palvelu, jossakin se tutkimusmaksu veloitetaan. Eli et maksa siellä yksityisellä mitään, mutta maksat julkisen puolen maksun.
Arvailut saa jäädä tähän, muut lukijat varmaankin ymmärtävät pointin, mikään ei ole ilmaista mutta maksaja voi olla joku muu kuin tutkittava osittain tai kokonaan. - e-kuppi3
Riippuu rahasta kirjoitti:
Nuo selostuksesi on sen verran epäselviä että nyt meni minullakin jo arvailun puolelle mitä ja missä sinulle on tehty.
Yksityisellä tutkimusten maksu sisältyy yleensä kokonaislaskuun (lääkärinpalkkiot, tutkimukset ja toimistomaksu) joka maksetaan kassalla. Puhut palvelujen ostamisesta yksityiseltä, joten olisikohan kyseessä ollut työterveyshuolto jolloin työnantaja maksaa kaikki kulut. Jos taas ostajana oli julkisen puolen palvelu, jossakin se tutkimusmaksu veloitetaan. Eli et maksa siellä yksityisellä mitään, mutta maksat julkisen puolen maksun.
Arvailut saa jäädä tähän, muut lukijat varmaankin ymmärtävät pointin, mikään ei ole ilmaista mutta maksaja voi olla joku muu kuin tutkittava osittain tai kokonaan.Ei siinä mitään epäselvää ole sinä vain nyt yrität tulkita sitä jonkun ihmeellisen päämäärän kautta.
- En maksanut ultrauksesta mitään.
- Ei ole ollut kysessä työterveyshuolto.
- En maksanut tuosta käynnistä julkisen puolen maksuakaan.
(paitsi bensarahat, jotka menivät lääkärille pääsyyn)
- Kyseessä oli normaali lääkärikäynti siihen liittyvä jatkotutkimus.
Eikä tämä ole mikään tavaton poikkeus. Kirjoitin vain sinulle alunperin, kun väitit: "Mutta kun sen joutuu aina maksamaan itse"
"muut lukijat varmaankin ymmärtävät pointin, mikään ei ole ilmaista mutta maksaja voi olla joku muu kuin tutkittava osittain tai kokonaan. "
Niin. ja viestissäsi, johon reagoin kirjoitit: "muut lukijat varmaankin ymmärtävät pointin, mikään ei ole ilmaista mutta maksaja voi olla joku muu kuin tutkittava osittain tai kokonaan."
Tätä en ole kieltänytkään. ja noin se on. Sen tutkimuksen maksaa aina joku kokonaan tai osittain, MUTTA aina ei ole niin, että potilas itse maksaa sen kokonaan (mitä siis väitit alunperin, mutta tämän viimeisen viestisi kohdalla ilmeisesti vähän perut sanojasi/tarkennat viestiäsi, hyvä niin).
Tosiaan aina kannattaa naisten ottaa lääkärissä puheeksi mammografian kivulaisuus. Siihen on vaihtoehto. On tosin selvää, että verovaroin toimivassa terveydenhuollossa priorisoidaan ja ultraan laitetaan vain ne, joita ei voi mammografiaan laittaa. - Riippuu rahasta
e-kuppi3 kirjoitti:
Ei siinä mitään epäselvää ole sinä vain nyt yrität tulkita sitä jonkun ihmeellisen päämäärän kautta.
- En maksanut ultrauksesta mitään.
- Ei ole ollut kysessä työterveyshuolto.
- En maksanut tuosta käynnistä julkisen puolen maksuakaan.
(paitsi bensarahat, jotka menivät lääkärille pääsyyn)
- Kyseessä oli normaali lääkärikäynti siihen liittyvä jatkotutkimus.
Eikä tämä ole mikään tavaton poikkeus. Kirjoitin vain sinulle alunperin, kun väitit: "Mutta kun sen joutuu aina maksamaan itse"
"muut lukijat varmaankin ymmärtävät pointin, mikään ei ole ilmaista mutta maksaja voi olla joku muu kuin tutkittava osittain tai kokonaan. "
Niin. ja viestissäsi, johon reagoin kirjoitit: "muut lukijat varmaankin ymmärtävät pointin, mikään ei ole ilmaista mutta maksaja voi olla joku muu kuin tutkittava osittain tai kokonaan."
Tätä en ole kieltänytkään. ja noin se on. Sen tutkimuksen maksaa aina joku kokonaan tai osittain, MUTTA aina ei ole niin, että potilas itse maksaa sen kokonaan (mitä siis väitit alunperin, mutta tämän viimeisen viestisi kohdalla ilmeisesti vähän perut sanojasi/tarkennat viestiäsi, hyvä niin).
Tosiaan aina kannattaa naisten ottaa lääkärissä puheeksi mammografian kivulaisuus. Siihen on vaihtoehto. On tosin selvää, että verovaroin toimivassa terveydenhuollossa priorisoidaan ja ultraan laitetaan vain ne, joita ei voi mammografiaan laittaa.Pitäisi sitten varmaankin yrittää itse samaa seuraavalla kerralla kun tulee seulontakutsu kun minulla on rinnat kipeänä 3-4 päivää mammografian jälkeen. Olen tähän saakka mennyt kiltisti seulontaa tekevään laboratorioon, enkä ole ymmärtänyt ottaa yhteyttä terveyskeskuslääkäriin että saisi sen sijaan lähetteen ultraan.
- hoi-ta-ja
Niin, kävin juuri marraskuussa seulontamammografiassa ja parin viikon päästä kutsuttiin uusintatarkastukseen. Sieltä löytyi pieni kasvain ja minut leikataan 2.1. Että miten vaan, kasvattele rauhassa syöpää rinnassasi ja vältä ohimenevä epämukavuus. Rintani ovat muuten kokoa D ja joka kerranhan se mammografia sattuu jonkun verran, mutta mieti nyt vähän mitä sillä voittaa!!!
- minnuska
Mulla sattui mammografia. Liiaksi litistetiin rinnat. Kuvittelin ettei se sattuisi varsinkaan kun olen laihtunt ja rinnt on kuin rukkaset muutenkin. Mutta sattui ihan hirveäsi. Niin rutistettiin laisen väliin littaan, ettei tosikaan. Ei varman olut ammattitaitoinen hoitaja. Minula on suuri kipukynnys. Olen vaan sitä mieltä että kannattaa kuitenki tutkitutttaa silti rinnat. Pari päivää oli kipeenä ja kyhmyiset.
Ei varmaan kovin terveellistä litistää niin paljon. Ja pelottaamennä 2 vuoden päästä uudelleen. En osannut pelätä ollenkaan. Toivotavasti on silloin ammattitaitoinen hoitaja. Voiko se muuten litistää liian paljon??? - paljon tyhjästä
Kävin tänään ensimmäistä kertaa mammografiassa yksityisellä. Kokemus oli oikein hyvä. Olen hoikka mutta E-kokoa, eikä sattunut ollenkaan. Sitä paitsi kärsisin vaikka mitä kipua jos syöpä voidaan todeta ajoissa ja luulenpa, että tämän on se tärkeä pointti - asenne. Mammografiaan kannattaa mennä heti kuukautisten jälkeen, silloin rinnat aristavat vähiten jos sellaiseen on taipumusta.
Ja ne jotka tuntevat kipua, ajatelkaa: no pain no gain.- justjoo5
Jos asenne auttaisi kipeisiin rintoihin, niin jopa lääkärit osaisivat sitä mainostaa. Se vain on niin, että ihmiset ovat yksilöllisiä ja toisilla rinnat vain ovat kipeät ja se kipu on kovaa.
Toisilla ne ovat normikipeät ja jos he eivät ole varustettu riittävällä määrällä empatiaa, ei tokikaan osaa asettua tosien asemaan. Sitten tulee juuri noita no pain no gain kannustuksia.
Ei ole todellakaan mitään tarvetta mennä kiduttamaan itseään mammografiaan, jos on jo todettu liian kipuherkät rinnat.
jos haluaa todeta rintasyövän ajoissa, niin suosittelen opettelemaan omatoimiseen rintojen tarkkailuun. Tutkimusten mukaan itse rintojaan tutkivat naiset löytävät hyvin pienetkin kasvaimet rintarauhaskudoksesta ja osaavat niiden perusteella hakeutua tutkimuksiin ajoissa. - rjwqlerjq
justjoo5 kirjoitti:
Jos asenne auttaisi kipeisiin rintoihin, niin jopa lääkärit osaisivat sitä mainostaa. Se vain on niin, että ihmiset ovat yksilöllisiä ja toisilla rinnat vain ovat kipeät ja se kipu on kovaa.
Toisilla ne ovat normikipeät ja jos he eivät ole varustettu riittävällä määrällä empatiaa, ei tokikaan osaa asettua tosien asemaan. Sitten tulee juuri noita no pain no gain kannustuksia.
Ei ole todellakaan mitään tarvetta mennä kiduttamaan itseään mammografiaan, jos on jo todettu liian kipuherkät rinnat.
jos haluaa todeta rintasyövän ajoissa, niin suosittelen opettelemaan omatoimiseen rintojen tarkkailuun. Tutkimusten mukaan itse rintojaan tutkivat naiset löytävät hyvin pienetkin kasvaimet rintarauhaskudoksesta ja osaavat niiden perusteella hakeutua tutkimuksiin ajoissa.Jokainen valitsee itse kärsiikö vähän vai paljon. Jälkimmäisellä tarkoitan syöpää. Omatoiminen rintojen tutkiminen on tärkeää, mutta kasvain on kyllä jo varsin suuri jos sen tuntee. Lisäksi jos kärsii mastopatiasta, on varsin vaikea erottaa uusia muhkuroita.
Länsimainen ihminen on pilalle hemmoteltu lässykkä. Mitään vaivaa eikä kipua ei haluta nähdä itsen ja hyvinvoinnin eteen. Se on kaikki sairautensa ansainnut. - jsutjoo5
rjwqlerjq kirjoitti:
Jokainen valitsee itse kärsiikö vähän vai paljon. Jälkimmäisellä tarkoitan syöpää. Omatoiminen rintojen tutkiminen on tärkeää, mutta kasvain on kyllä jo varsin suuri jos sen tuntee. Lisäksi jos kärsii mastopatiasta, on varsin vaikea erottaa uusia muhkuroita.
Länsimainen ihminen on pilalle hemmoteltu lässykkä. Mitään vaivaa eikä kipua ei haluta nähdä itsen ja hyvinvoinnin eteen. Se on kaikki sairautensa ansainnut.Tukimusten mukaan juurikin säännöllsiesti itse rintojaan tarkkailevat naiset havaitsevat poikkeavat ja uudet patit varsin varhaisessa vaiheessa. Uusia muhkuroita ei ole mastopatiastakaan kärsivän vaikea erottaa. kyse on siitä, että tuntee rintansa ja muhkuransa. Silloin erottaa helposti ne uudetkin.
Se, että jollakin on rinnat kipeä ja hän tiedostaa sen (ja asia on ehkä havaittu myös lääkärillä), ei merkitse välttämättä lainkaan sitä, että mitään kipua hän ei haluaisi tuntea eikä sitä että hän olisi piloille hemmoteltu lässykkä. Selkeästi huomaa, etä sinä et ymmärrä kipuaistimusta muuten kuin omasta näkökulmastasi.
Oi miten hyvä, että sinä olet selvinnyt kivuttomilla rinnoilla, mutta toivon silti sinulle oikein kipujen täyttämää loppuelämää sen kaikissa muodoissaan, jotta voisit tuntea olevasi elossa etkä mikään piloille hemmoteltu lässykkä :)
- faktaaaa
Kun kävin mamografia, niin hoitaja sanoi, että se voi olla kivuliasta.. myös siinä kotiin tulleessa kutsussa luki samoin..
- Asiaan...
Hmm. Hyvin täälläkin monet kaivautuneet poteroihin huutelemaan, vaikka olisi kaikkia meitä naisia yhdistävästa asiasta kyse. Se siitä naisten solidaarisuudesta...
Mutta, ASIAAN! Kaikille joita nuo rintatutkimukset mietityttävät:
1) Tutki itse joka tapauksessa säännöllisesti rintasi (katso netistä kunnon ohjeet), niin tiedät jos tulee jotain muutoksia. Mutta tunnustelemalla ei huomaa kaikkia pienempiä kyhmyjä (mammografiassa havaitaan noin 90% syövistä).
2) Jos tulee muutoksia, kyhmyä, kipua tms - tai kutsu seulontaan - niin mene tutkimuksiin!! Helppo tapa joko saada mielenrauha, tai pelastaa henkesi jos syöpä havaitaan kun pääset ajoissa hoitoon.
3) Jos mammografia hirvittää, puhu etukäteen lääkärin tai hoitajan kanssa. Jo se voi auttaa, tai sitten pyydä rauhoittavia tai särkylääkettä. Pelon ei pitäisi ikinä antaa estää tutkimuksia, kun on näin tärkeästä asiasta kuin terveydestä kyse!
4) Kysy ultraäänitutkimuksestakin vaihtoehtona, se on ainakin ilmeisesti nuoremmilla se on ensisijainen tutkintatapa (alle 30v, kun rinnnat vielä erityisen kiinteät). Ehkä saat lähetteen sinne, en tiedä. Mutta, parempi olisi kerran kokeilla mammografia, kun se on niin paljon halvempi kuin itse kustantaa ultraäänitutkimuksia! Voi olla että se ei sinulla satukaan. Se on ilmeisesti yksilöllistä, riippuu rinnan koostumuksesta, jne.
5) Mammografia oli minulle suht helppo. Sattui se jonkun verran, mutta kun se kestää vain muutaman sekunnin per kuva (yht. 4 kuvaa eli 2 per rinta), niin kestin sen hyvin. Psyykkaasin itseäni sen ajan miettimään aurinkoista kesäpäivää kaukana poissa...
6) Sain lähetteen terveyskeskuslääkäriltä, ja mammografia ei maksa lähetteellä. Kuulemma minulle soitetaan parin viikon sisään, jos kuvissa on jotain epäilyttävää/epäselvää, sen jälkeen olisi vuorossa ultraääni ja/tai ohutneulanäytteet. (Toivottavasti ei tarvitse!)
7) Hoitajat ovat tosi kokeneita, eivätkä yritä aiheuttaa sinulle ylimääräistä kipua. Yhden kerran omalla kokemuksella en tiedä onko näin aina, mutta minulla oli ainakin naishoitaja. Ts. todennäköisesti hän itsekin on kokenut mammon, ja osaa omasta kokemuksesta tehdä kuvauksen mahdollisimman potilasystävällisesti.
8) Varaa aika kuukautisten jälkeen (kk-kierron pari ekaa viikkoa)! Tämä on ilmeisesti iso tekijä, kuukautisten aikana tai juuri ennen niitä voi kuulemma sattua paljon enemmän (tämä on mainittu ihan labrasuosituksissakin).
9) Rintani ovat olleet vähän arat tämän viikon mammon jälkeen (itse asiassa tätä asiaa tutkiessa tännekin eksyin). Mutta olen nyt päätellyt että ilmeisesti tämä on ihan normaalia, kun muillekin on käynyt näin.
Tsemppiä ja terveyttä kaikille! - kivuliasta oli
Oli niin kivulias kokemus, että mieluummin menen johonkin muuhun. Enkä valita pienestä. Aiemmin pyörryin kotona, tällä kertaa en.
Ehdottomasti ultraan, jos sellainen on mahdollista. - piu81
Pakko kommentoida tänne, koska olin itse lukenut keskustelupalstojen juttuja ennen mammografiaan menoa ja jännitti tosi paljon. Pelotti myös se, että menkat olivat alkamassa ja rinnat hieman turvoksissa... Olin hämmästynyt, sillä toimenpide ei sattunut ollenkaan. Pientä puristusta tuntui mutta en sanoisi sitä edes epämukavaksi. Todella positiivinen kokemus, koska odotin jotain kamalaa! Mammon jälkeen myös ultrattiin.
- kipeää tekee
Voi ei,huomenna mammografiaan.Se sattuu todella paljon :(
- pelokasmamma
Itsellä myös isot rinnat (f-kuppi). Kuinka littanaan (siis senteissä) isot rinnat mammossa oikein litistetään!?
- Tissit kuntoon
Olin hiljan mammografiassa ja normaalirintaan toimenpide ei tuntunut ollenkaan kivuliaalta. Vasempaan rintaan, jossa oli suuri 5 cm kysta, 20 ml nestettä, sen sijaan koski. Mutta sen 10 sekuntia kestää kun ajatteli että terveyttään siellä on hoitamassa.
- Terveys ensin
Ylihuomenna olisi taas edessä ja tiedän että sattuu paljon. Koska minulla ei ole pehmentävää rasvaa rinnoissa, rintarauhasen suora rutistus sattuu melkoisesti. Koska rauhasta on runsaasti, sitä joudutaan puristamaan enemmän jotta röntgen saa siitä kunnollisen kuvan. Kun vielä kuvia otetaan ainakin 4 kpl, rinnat ovat kipeät varmasti yli viikonlopun, mutta saan kuitenkin varmuuden onko vai ei jotain vikaa rinnoissa.
- Terveys ensin
Terveys ensin kirjoitti:

On näköjään tekijästä kiinni. Nyt oli nuorehko röntgenhoitaja ja "rutistukset" selvästi kivuttomammat. Kyllähän näin vuorokautta myöhemmin rinnat ovat arat koskettaessa, mutta särkyä ei tullut. Jonottaakaan ei tarvinnut, suoraan pukuhuoneeseen ja ulkona olin jo ennen varattua aikaani vaikka minulla otetaankin paljon kuvia (siis 4 kpl/rinta).
- röwwi
Kyllä niiltä miehiltäkin mammografioita otetaan (tämä siis kommentoijalle joka toivoi miehille pappografiaa:)) ja voitte kuvitella kuinka "helppo" homma se on, varsinkin jos kyseessä ei ole mies sieltä lihavimmasta päästä!
- pienirintainenmarja
Minulla on vuosikymmenien saatossa todella monen monta kokemusta mammografiasta, koskaan ei ole sattunut, vain pientä epämukavuutta hetken ajan.
- harkinnassa
pienirintainenmarja kirjoitti:
Minulla on vuosikymmenien saatossa todella monen monta kokemusta mammografiasta, koskaan ei ole sattunut, vain pientä epämukavuutta hetken ajan.
Hirveän yksilöllistä tämä näyttää olevan, saattuuko vai ei.
Itselläni suht pienet kiinteät rinnat ja runsaasti mastopatiaa. Tehty mammografia kahdesti ja ensimmäisellä kerralla pyörryin kivusta.Olin silloin kyllä aika nuori ja rinnat vielä tosi kiinteät. Siis ihan konkreettisesti putosin lattialle taju meni muutamaksi minuutiksi.
Toisella kerralla tuntui pahalta, tuli hiki ja huono olo mutta meni jo paremmin. Nyt jännittää tosi paljon kun seulonnat alkamassa. Uskallanko mennä vai ei. Harkitsen omalla rahalla ultraan menemistä, mutta ei ilmeisesti ihan vastaa samaa.
Ja en ole mitenkään poikkeuksellisen kipuherkkä, kolme lasta synnyttänyt ilman mitään puudutuksia. Mutta enköhän kuitenkin uskalla mennä, täytynee vaan taas varoittaa kuvan ottajaa, että ottaa tarvittaessa kopin:)
- TietaakoJoku
Mammografia sattui aivan liikaa ja varmasti aivan tarpeettomasti. Voiko se toimenpide, kun rintoja revitään ja nesteet lentelee ym runnoo rintarauhasta, aiheuttaa itsessään syöpiä tms ? Onko tästä tutkimusta ?
- Aerin
Jos tästä jotain apua olisi sinulle joka pelkäät: Kävin tänään mammografiassa , ultra-
äänitutkimuksessa ja jouduttiin ottamaan näytepalojakin. Oli asiallinen kokemus: henkilökunta oli ystävällistä ja mukavaa ja ainoa asia joka minua todella sattui oli
paksuneulanäytteen otto. Tähänkin sain lisää puudutetta kun pyysin ja sitten olikin
jo taas helpompaa. Eli menkää hyvät naiset ihmeessä tutkituttamaan rintanne jos
vaan pääsette! Henkilökunta ymmärtää kyllä jos tekee kauhean kipeää ja auttaa
kyllä. Näin ainakin täällä Tampereen Rintsikassa! - Tiina37v
Kävin mammografiassa ja rintojen kudos meni löysäksi, rinnat roikkuu paljon pahemmin nyt ja ovat kuin tyhjentyneet!!! Mitä hemmettiä! Palautuuko tämä?????? Mä en olis halunnut mennä mutta eivät ultraa ilman mammografiaa. Pitikin mennä sanonpa suoraan.
Ystäväni sanoi ettei hänellä muoto palannut rintoihin mammografian jälkeen. Onks tää oikeesti mahdollista?- Tiina37v
Eli kiinteytyykö rinta takaisin?
Kuukautisten jälkeen otettiin. - brests
Tiina37v kirjoitti:
Eli kiinteytyykö rinta takaisin?
Kuukautisten jälkeen otettiin.Kyllä pitäisi palautua alkuperäiseen muotoonsa.
Jos tutkimuksen jälkeen havaitsee roikkumista, niin voi jumppauttaa ne muotoonsa toistamalla yksinkertaista liikettä vaikka kolmen sarjoissa , eli tekee 15 kertaa seuraavan jumppaliikkeen , pitää tauon ja toistaa siis kolme kertaa:
<aseta kätesi kämmenet vastakkain rintojen väliin ja purista kämmeniä yhteen (laske vaikka rauhallisesti kahteenkymmeneen kun puristat, höllennä ravista käsiäsi ja toista tämä)
Iltaisin voi vaikka tehdä tuota rinnankiinteytys jumppaliikettä, se on yksinkertainen mutta tehokas. - Eri_asia
brests kirjoitti:
Kyllä pitäisi palautua alkuperäiseen muotoonsa.
Jos tutkimuksen jälkeen havaitsee roikkumista, niin voi jumppauttaa ne muotoonsa toistamalla yksinkertaista liikettä vaikka kolmen sarjoissa , eli tekee 15 kertaa seuraavan jumppaliikkeen , pitää tauon ja toistaa siis kolme kertaa:
<aseta kätesi kämmenet vastakkain rintojen väliin ja purista kämmeniä yhteen (laske vaikka rauhallisesti kahteenkymmeneen kun puristat, höllennä ravista käsiäsi ja toista tämä)
Iltaisin voi vaikka tehdä tuota rinnankiinteytys jumppaliikettä, se on yksinkertainen mutta tehokas.Kyseinen jumppa vaikuttaa rintojen alla oleviin rintalihaksiin. Varsinaiset rinnat ovat vain rasva- ja rauhaskudosta eikä niihin tuo jumppa vaikuta mitenkään. Rintalihasten kasvu nostaa päällä olevaa rintaa ja saa mahdollisesti halutun vaikutelman.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768