Vaivautuu poitattamaan meidän kurjien matosten arvelut asiasta täältäkin. Mihis nyt sitte kirjoittais siitä kun se leikkaa kaikki palvelut, että rahnat riittää konserttitaloon ja muihin kulisseihin. Ei näistä kirjoita keskisuomalainen eikä uskalla yle. Asiasta vaan ei saa puhua jyväskylässä.
Andersson ei halua lähteä
ei halua ei
98471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 98
Vanhimmat
Ei se halua, kun sen tekemiset voisi selvitä jälkeenjääville. Sama kuin Stalinilla, on vallassa kunnes aivotoiminta lakkaa.
Väriasfaltti ei houkuttele lääkäreitä Jyväskylään.Missä
mättää ?
Satusedän imagohöpinät taitaa olla niitä kuuluisia
mummonpieruja,tulee sitä ihteensä joukkoon heh heh
Ei ole Kaupungin eduksi et menestyvä johtaja vaihtuisi. Andersonilla on korkea työmoraali jonka takia ei hae hänelle tarjottuja toisia virkoja.
Joo, kävelykatu ja paviljonki oli aikanaan huonoja ideoita ja nostatti duunari osaston melkein barrikaadeille, mutta miten kävi? No paviljonki tuottaa kaupungin kassaan hyvät tulot ja kävelykatua käydään ihastelemassa jopa ulkomailta asti. kehitys aina maksaa.. Mutta eihän me tänne haluta rikkaita turisteja käymään konserteissa.
Joten barrikaadeille nouse.
Kuvitteleeko joku, että tänne ryntää joukoittain rikkaita turisteja katsomaan kävelykatua tai mahdollista konserttisalia. Sellaisiahan on nykyään joka kaupungissa. Muutama hassu arkkitehtiopiskelija voi käydä tutustumassa Aallon rakennuksiin, koska heidän pitää tutustua myöskin vanhoihin arkkitehteihin. Ainoastaan rallia katsomaan tulee muutama tuhat juoppoa.
Yleensäkin joidenkin projektien perustelu turistilaumoilla osoittautuu monesti liioitteluksi. Ihmiset ovat tulleet niin vaativiksi, että tarvitaan Näsinneula tai Linnanmäki, jottai heidät saadaan liikkeelle.
Paviljonki tuottaa kaupungille tappiota miljoona euroa vuodessa, jonka kupunki joutuu maksamaan sille tukena. Tai tukihan menee Keskimaalle, joka on myös siinä osakkaana.
Kävelykatu on sellainen sikala, ettei siellä viitsi kukaan iltaisin ja viikonloppuisin kulkea; kännisiä, kusta, oksennusta ja tappeluita. Suomen vaarallisin paikka.
Ei pidä paikkaansa. Jyväskylä on paviljogin ansista heti Tampereen jälkeen suurin kokokous kaupunki. Ja toi oli kyllä aika liioitellusti sanottu kävelykadusta. No sinulla ei ole mitään faktaa kerrottavana..
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905039520181_uu.shtml
Eniten väkivaltarikoksia asukaslukuun suhteutettuna
1. Kluuvi, Helsinki
2. Jyväskylän keskusta
3. Lahden keskusta
4. Nekala, Tampere
5. Tikkurila, Vantaa
6. Kamppi, Helsinki
7. Ritaharju, Oulu
8. Kuopion keskusta
9. Korso, Vantaa
10. Tampereen keskusta
11. Toppila, oulu
12. Espoon keskus
13. Petonen, Kuopio
14. Kaijonharju, Oulu
15. Hakunila, Vantaa
Onhan selvä maan 3 suosituimaksi Kaupunkiin pesiytyy myös lieveilmiöitä.Kävelykadun ideaa on myös ihasteltu monen kaupungin toimesta.Suunitelmissa onkin laajentaa keskustan autottomuutta mikä on hyvä asia.
Et siten paljon seuraile asioita.
Elävä Keskusta Kilpailun voitto
1.Palkinto KOKKOLA
PS.Kokoomus mm.Kello-Jaatinen ym vastusti kiivaimmin
autotonta keskustaa
http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2010/04/21/tampere-ja-turku-herattavat-halun-muuttaa/20105661/12
Seuraan erittäin paljon Jkl menestystä onneksi kello-jaatinen ei päätä
kävelykeskustan laajentamisesta.
Jyväskylä on laskussa. Oli vuosi pari sitten ykkönen nyt kolmonen, jos enää sitäkään. Kun tieto kouluongelmista, asumiskustannusten kalleudesta ja työpaikkojen häviämisestä tiedostetaan laajemminkin, niin muuttohalut loppuvat. Itsekkin olen jo alkanut katsella työpaikkaa muualta. 10 vuotta tätä typeryyden seuraamista alkaa jo riittä.
Jyväskylä on ihan omilla toimillaan viimevuosina keventänyt tilipussia lähemmäs tonnilla vuodessa, kun laskee vesimaksut ja muut kiinteistökulut, joita yhtiövastikkeeseen sisältyy. Lasten pitää jonottaa hammaslääkäriin yli 8 kk, lääkäriaikaa saa jonottaa tuntikaupalla puhelimessa ja turhaan. Koululuokat on niin turvoksissa, ettei siellä kukaan mitään opi. Tarkkislaiset itstutetaan muiden seassa. Oppimistulokset onkin maan sisäisessä vertailussa laskeneet.
Sekin on totta, että ei tuolla keskustassa enää iltaisin viitsi liikkua.
Oma lukunsa on sitten tuo velkaantuminen. Joskushan sitä pitää alkaa maksaa, enkä silloin halua olla täällä. Kun nyt jo palveluita pyöritetään velalla -joo on ihan sama väittääkö kaupunginjohtaja, että velka on näihin sen investointeihin, kun samasta pussista ne rahat otetaan - on selvä, että palveluja joudutaan edelleen ajamaan alas siinä vaiheessa kun tajutaan, että velaksi eläminen pitää lopettaa.
Sääliksi käy niitä, jotka joutuvat tänne jäämään, mutta eihän tänne muita paljon jääkkään kuin työttömiä, kun työpaikat on häviämässä alta. Tänään taas ilmoitus, että 100 lähtee. Saavat sitten työttömät päivät mittailla väriasfalttia sekä kiinalisia katukiviä ja ihmetellä, että mites tässä näin kävi.
No,paskakärpänenkin seurailee hevosen reiän ympärystä....
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/andersson-ja-pekkarinen-mukana-salaisessa-säätiössä/608476
Väkivaltatilasto TOP 10
1. Kluuvi, Helsinki
2. Jyväskylän keskusta
3. Lahden keskusta
4. Nekala, Tampere
Ei päätä Kello-Jaatinen (kuollut entinen Kymen läänin Maaherra),
että se siitä seuraamisesta.
http://www.ksml.fi/teemat/sauna/kävelykatu-sai-saunabaarin/514747
On meillä pelle-Hermannit kaup.johdossa.
Linkkisi osoittaa taas kuin taitava järjestelmämies Markku on taisi hän esiintyä Joulupukkinakin joskus.Andersonin lahjakkuuksilla on varmasti käyttöä ei tule vajota Jyväskylässä synkkyyteen.
http://www.ksml.fi/uutiset/talous/kauppakeskuskisan-voitto-espoon-sellolle/651455
Oi,joko seuraavassa lehdessä:
I-kaupunginjohtaja kehuu II-kaupunginjohtajaa
II-kaupunginjohtaja kehuu III-kaupunginjohtajaa
III-kaupunginjohtaja kehuu I-kaupunginjohtajaa
Father-Soleil kehuu itseään
Jokos se rengin paikka ...sorry.. ne lääkärinpaikat on täytetty ?
Se imuri,pers..lähti pyörimään väärinpäin.Kytkennässä oikosulku
iskee tulta ja savua.Tuli työntövoima 2 432 1000 MP (mega pascalia).
Tampereen suuntaan puskee puhuria 100 työpaikkaa lähti.
vitsi,vitsi...nyt se lähti:sanoi Annikki Tähti
Ajattelin noin yhteisöviestinnällisistä syistä kertoa
niille joilla ei varaa tilata KSML lehteä.Koska rahat menee,
ja arvaas minne..YKSITYISLÄÄKÄRILLE.
Kevätkin jo koittaa,siis myyrien torjunta ajankohtainen.Monkey-Mopo
mieluummin väljä sylinterinen on hyvä.Letku vaan pakoputken päähän
mullalla vähän tiivistelee letkun ja myyräanaalin tiiviiksi.Jo lähtee..
kaasulla reippaasti kunnon savut.
Kukaan Andersonin vastustaja ei uskalla sanoa "minun mielestäni hänen olisi erottaava". Tietysti nyt joku sen sanoo, kun oikein rohkeutta kerää.
Se kuvaa hyvin näitä ihmisiä, halutaan valittaa ihan kaikesta ja vängätä vastaan kuin pikku lapset. Vaikka muilta tulee todella hyviä puolia asiaan, ei etes myönnetä niitä vaan vähätellään..
Laittakaa kunnon perustelut ja myöntäkää hyvät puolet tai perustelkaa sekin, miksi se ei ole hyvä puoli..'
Sori, kirjotan vähän kiireen kanssa, niin voi olla vähän poikoilevaa tekstiä.. kai te siitä selvän saatte..
Erota,no ei,kuka mitä häh.ei täällä mistään erosta vihjaile muut kuin sinä.
Nyt vaan väsäämään poikkeuslakia Kunnallislakiin.Lex-Jyväskylä.
Voi että saadaan ihan oma laki,imukykyä lisää.
ehdotus:
Lex-Jyväskylässä virka periytyy,Jos perijöitä ei ole se siirtyy vaimon sukulaisille,
serkuille,golfkavereille,koirille,marsuille tai kokoomuslaiselle ripeälle
nuorelle miehelle tai merkonomille.
Kyllä Jyväskylään pitää perustaa monarkia. Kruunuinprinsessakin on, Hän on jo oivaltunut, että kaikki paha on vassaripaskojen syytä. Hänet kruunataan sitten kun Sotamaan haamu on kirjoittanut todistuksen, että 10 vuotta letkuissa aivominimissä toimineen kuninkaan tahdistimen patteri on loppunut, vaikka siihen on syötetty kelmivoimaa langat punaisina.
Kerro lyhyesti, mitä täällä vihjaillaan. Taitaa mennä vähän näppäryys yli. ;)
Olisiko lyhyesti sanottuna, että ihmiset alkaa olemaan kypsiä tapaaan jolla kaupunkia johdetaan ja mihin verorahoja törsätään. Ei koeta, että niillä järjestettäisiin asukkaille heidän tarvitsemiaan palveluja vaan niitä heikennetään ja karsiotaan. Rahat törsätään kaikkeen joutaavan kulissirakentamiseen ym.
Myös velkaantumisesta monet tuntuvat olevan huolissaan, etenkin kun nykyinen velaksi elävä johtaja häipyy ennenkuin bulletlainat tulevat aikanaan maksuun. Mikä on korko siinä vaiheessa kun lainoja uusitaan? Portugali valtiona maksaa jo 7% lainoistaan korkoa. Korot tulevat joka tapauksessa tänäkeväänä jo nousemaan ja vaikutukset Jyväskylänkin talouteen ovat miljoonia.
Kunnallisessa demokratiassa on myös pahoja ongelmia, kun valta on keskitetty muutamille henkilöille. Kunnalliset liikelaitokset elävät täysyin omaa elämäänsä.
En nyt ihan samaa mieltä ole, mutta sillä ei ole väliä. Vihdoinkin asiallinen vastaus, siis piti oikein hieraista silmiä.
Päätösvalta keskittyy aivan heille mitä on laissa määrätty.Ei Anderson
ole kaikista asioista päätämässä.Juridiikkaan en ole tarkemmin perehtynyt sen tiedän suurin osa kaupungin asioista käydään tiettyjen instansien läpi ilman Andersonin päätämistä.
Milloin oi milloin odotukseni palkitaan ?
Että voin lukea Suur-Jyväskylä Lehdestä
Kaupunginjohtajien kehuvan..TOINEN TOISIAAN heh,heh
Eipä tunnu tänne kirjoittavien tietävän, että Andersson on kaupunginjohtaja. Kaupunginjohtajan yläpuolella on kaupunginhallitus, joka joko hyväksyy tai hylkää kaupunginjohtajan esitykset. Ja pitää vielä tietämättömille mainita, että kaupunginhallituksen takana on kaupunginvaltuusto, jonka kuntalaiset valitsevat. Ilmeisesti tänne kirjoittavat eivät ole Jyväskylän kuntalaisia. Muutenhan he voivat vaaleissa vaikuttaa siihen, miten Jyväskylää johdetaan. Andersson on eräänlainen toimitusjohtaja, joka tekee niitä asioita joita kaupunkinhallitus haluaa hänen tekevän. Ei sen enempää eikä vähempää. Voisi olettaa, että nämä asiat opetetaan jo peruskoulussa mutta ilmeisesti tänne kirjoittajat ovat olleet silloin poissa koulusta kun näitä asioita on opetettu.
Niin et Kaupungin miljonasta asiasta Anderson ei päätä mistään mistä olet sellaista valetta opetellut valeopettaja sinulla?olen Jklstä toivon Andersonille pitkää johtajauraa.
Eipä tunnu tämäkään yhteisöviestin viejä käsittävän mistä on aiheessa kysymys.
Mitä sinä mitään kunnallislain luentoja pidät.Jaa,että oikein yläpuolella on niitä ja näitä,Oho,kas kun ei valtaistuin ja hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan istuvat isoisä ja velipuolikuu.
Mutta,et sitten ole ilmeisesti tai et ole tietävinäsi miten päätökset
tehdään.Teoria ja käytäntö ja kunnallislaki ovat eri asioita.
Mikä on Tampereen aseveliakseli ?Opetettiinko peruskoulusa Häh
Karkkilassa asiat päättää St1:n jengi
Jossain kaupungissa Esson-porukka
Toisessa Kauppakamarin pojat
Kolmannessa siinä aitiossa
Älä viitsi naurattaa kunnallislain pykälillä !
Kunnallistieteen professori, orimattilalainen Aimo Ryynänen onkin huolissaan siitä, että ihmiset ovat vieraantuneet kunnallispolitiikasta, koska heidän vaaleilla valitsemansa valtuutetut eivät enää päätä asioista – eivät valtuutetut päätä sähkön tai kaukolämmön hintojen korotuksista, niistä päätetään energiayhtiöissä.
aijaa.,.Jos ei ole aihetta haukkua, miksi sitten haukut?
Jos hallitus ja valtuutetut eivt päätä asioista (kuten sinä niin hyvin olet asiat tietävinäsi) niin sitten äänestäjien on vaihdettava edustajansa. Tämä on aika yksinkertaista. Mitä muuten Tampereen aseveliakseli ja jokin St1:n tai Esson porukka tähän aihealueeseen littyy? Ajatukset jää aika hämäriksi.
Kahden miljoonan (2 000 000€) myyrätunnelista
tuli 6 000 000€.
Loistavia suorituksia johtajiltamme,palkitaan taputuksin
Tarkoittaa,että johto taputtelee toisiaan selkään,paikallislehti kuvaa
ja kertoo miten hyviä me olemme johtamaan.
Hommaa ande muutama työpaikka välillä tänne, tee joskus miehen työ.
Aika hyvin Ande on Jyväskylään työpaikkoja hommannutkin. Entiset Nokialaiset ovat hyvin löytäneet uutta työtä Jyväskylästä.
Valehtelijoiden MM-kilpailuihin sinut Munschausseni
lähetetään,andelta tulee tukea
Sano yksi (1) työpaikka minkä satusetä on luonut
Huom:mikkihiiri-rahalla luotuja,muka,muka,töitä
ei lasketa.NETTOTYÖPAIKKA siis
Puhuit itsesi pussiin. Ei se niitä työpaikkoja luo. Kyllä ne on muita ihmisiä, jotka niistä päättää.. TOLLO. :)
http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/article583519.ece
http://www.talouselama.fi/nokialandia/article584143.ece?s=l&wtm=talouselama/-24022011
Olishan siinä ollut muitakin linkkejä,kas,huomasit sen minkä halusit
huomata,pikkumyyrä !
Mikki-Hiirirahaa on kylvetty rekkakuormittain! (TEKES raha on VERONMAKSAJIEN RAHA=TEMPPUTYÖLLISTÄMISTÄ)
ja mihin se valuu,mitä erilaisimpien välistävetäjien laariin.
Sinulle selittäminen on kuin helmiä sioille viskelis,mutta kuitenkin
Talouselämä 23.2.2011
Nokian osuus Tekes-hankkeiden yritysrahoituksesta on merkittävin, 90 prosenttia. (Käsittämätöntä 90%)
Agoran uusia painopisteitä ovat human tech, innovatiiviset oppimisympäristöt ja käytettävyys. Muutos on koskenut myös Jyväskylän yliopiston it-tiedekuntaa. Tänä vuonna aloittavat uudet koulutusalat, pelinomaiset järjestelmät, tietohallinnon johtaminen (MBA), informaatioturvallisuus ja mobiilijärjestelmien ohjelmointi.
******Uusia yrityksiä Jyväskylän seudulla on perustettu viime vuosina huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Työttömyys on positiivisista näkymistä huolimatta 13 prosenttia.****** HUOM. 13%
Nokian osuudesta voi sanoa, että se on tuottanut hyvin rahaa takaisin yhteiskunnalle. Nokian ansiosta tämä maa nousi 1990-luvun alun lamasta ja ilman yhteiskunnan rahaa koulutukseen tätä ei olisi tapahtunut. Mikä vika noissa Agoran painopisteissä on? Ja ilman Tekesiä työttömyys Jyväskylän seudulla voisi olla paljon korkeampi. Taidat haikailla 50-luvun Suomea, jossa elettiin rehellisesti maasta ja metsästä ilman rahoituksia ja teknologiaa.
Olisko ne Keuruun lampaiden kesätyöpaikat Kuokkalassa Jyväsjärven lepikoita vesomassa vaikka ylimmän Jyväskylän kaupungin johdon innovaatioita?
Ei helv,voivat vaikka puraista laittoman risun poikki nälissään.Nyt on Jyväskylässä
(kuntaliitoksen jälkeen) lepikonkaato-controllereita sellainen joukkio jotta lampaat on käräjillä että heilahtaa.Villat lähtee ja pässiltä pallit.
Kyllä se näin on kuin ketjun aloittaja sanoo. Ei ole Jyväskylässä oppositiota. Demarit, vasemmistoliitto, kristilliset on kokoomuksen kepulien ja vihreiden kanssa kapunginhallituksessa. Kaikki asiat sovitaan kunnallisjärjestöjen kulisseissa, eikä todellista demokratiaa ole. Toivottavasti seuraavissa kunnallisvaaleissa äänestäjät tajuavat missä jamassa kaupungin johtaminen on ja sen, että nykyvaltuusto on pelkkä kulissi.
Kuka vitun Andersson?
Mitkä palvelut Andersson leikkaa?
Kaikki, joita valtuusto ei innostu puolustamaan. Tiesitkö, että eduskunnan oikeusasiamihellä on menossa jo kantelu siitä kuinka Andersson on noudattanut lakia?
Mikähän kaupungin imagossa on vikana, kun täällä on yhtä vaikea saada lääkärinvirka täytettyä kuin jossain Kainuun syrjäkunnassa?
Anderrsonin ei tarvitse lähteä mihinkään, pätevä ja hommansa osaava johtaja.
Kaikkialla on pula lääkäreistä, olipa sitten kyseessä Kainuu tai Karjaa, ei yksinomaan Jyväskylässä ongelma ole.
Minun mielestäni pätevän johtajan palkkaa pitäsi tarkistaa hieman ylöspäin, eikös se niin yleensä mene, hyvälle miehelle hyvän miehen lisä!
Aluksi noin 4000 eur/kk lisää.
Mitäpäs jos laitettaisiin tämä mainio mies tulospalkalle? Palkkaa tulisi sen mukaan paljonko asumiskustannukset kaupungissa alenevat, miten nopeasti pääsee hammas- ja tavalliselle lääkärille ja paljonko työttömyysprosentti alenee sekä siitä miten nopeasti lapset sadaan parakeista ihan oikeisiin kouluihin. Lähtöpalkka olisi sama kuin puhelinmyyjällä.
Nythän palkka tuntuu tulevan pelkästään siitä paljonko saa verorahoja holvattua väriasfalttii, kiinan kiviin ja sotkettua rutakkoon. Eikä siitä paljonko Andersson hyvinvointia pystyy meille tuomaan, kuten hyvän isän kuuluisi.
Samalla perusteella voisi myös sinulle laittaa sitä palkkaa. Koska sinäkään et päätä näistä asioista. Sinun on vaikea tajuta mitä kaupunginjohtan työhön kuuluu, mutta et sinä tuskin etes haluat sitä kuullakkaan, koska se romuttaisi sinun kapinahengen.
Painukoon Jykylän Tsausesku maitojunalla takaisin Savoon Kalpaansa kannattamaan Umpikiero savolainen ei menesty kaupunginjohtajana 2000-luvulla. Päättääköhän looshiveljeskunta epävirallisesti Jyväskylän kaupungin asioista?
Kukahan olisi vaihtoehto? Kettunen kenties tai miten olisi Lumio, sehän nyt varmaan etsii työtä kun sai Vaasasta noottia. Mutta ihan aikuisten oikeasti, mitä tämä Andersson on tehnyt väärin tässä kylässä, joka on täynnä paremmin asioista tietäviä (mutta jotka eivät tänne mitään faktaa voi kertoa)?
Kyllä savolainen pärjää diplomaattisena paremmin kuin yksikään keskisuomalainen, jotka eivät edes päivää sano eivätkä saa suutansa auki silloin kun pitäisi, itse olen paljasjalkainen pohojolaanen etelä-pohjanmaalta ja täytyy sanoa että kyllä keskisuomalaiset on jäykin ja huumoritajuttomin kansa tässä maassa, jollekin tuntemattomalle jos vaan jossain sanot jotain niin kauhuissaan katsoo että hui, tuohan puhuu mutta eivät osaa sanoa yhtikäs mitään, onneksi suomessa on karjalaiset, savolaiset, hämäläiset, lappalaiset mutta moomma kuitenkin parhaat, me pohojolaaset.
keskisuomalaisten ei pitäisi arvostella ketään koska itse ovat aivan outoja lintuja suomes..uskomatonta kuinka voi olla ettei huumoria ymmärrä vaan kaikki ottavat toresta, se on kuin kuivaa kuin huopatossun syämine se.
Tänään on taas se Anderssonin imagonkohotuspäivä.
Kun kättelee 1200 lasta, joilta on ensin aikonut viedä lähikirjastot, suurentanut päivähoitoryhmiä ja luokkakokoja, lähes poistanut kouluavustajat ja terveydenhoitajat sekä neuvolapalvelut, kitistänyt hammashoidon ja terveyspalvelut, voikin hyvin mielin kätellä lapsia ja näyttää Paviljongin ovelta heille hiekkakenttää ja sanoa: "Lapset tähän minä vedän väriasfaltin teidän iloksenne."
Kunnia ja ylistys suurmiehelle.
aivan liikaa näin pienessä kylässä, jotain niistä voi supistaa. Muuttuvathan ne asuinalueetkin, toisista kirjastoja pois ja toisiin lisää. Mutta jos sinä olet valmis maksamaan vielä enemmän veroja niin lisätään vain lähikirjastoja ja kouluavustajia sekä terveydenhoitajia (joita kyllä vieläkin on kouluissa). Miten ihmeessä muuten ennen pärjättiin ilman noita kouluavustajia ja nykyisiä luokkakoja paljon suuremmilla luokilla?
on ilmeisesti koko kylä kun tuo Andersson ilmeisesti tämän ylläolevan kirjoittajan mielestä päättää kaikesta. Jos Andersson päättää kaikesta niin sitten meidän kannattaa lopettaa koko kunnallisvaalit. Ei valtuustoa eikä lautakuntia ja poistetaan kaikki näitä asioita valmistelevat kunnan virkamiehetkin.
Joo ei niin ei..eipä tainnu keskisuomalaisrodulla olla sanomisen sijaa tuon pohojolaasen kirjoitukseen..mikä täysin totta, itse syntyisin helsingistä ja vereni tulee jostain muualta mutta ei keskisuomesta ja täytyy sanoa että keskisuomalaisilla "hieman" jäykkä ja kuiva ote elämään, ei voi kui ihmetellä! rentoutukaa rentoutukaa, opetelkaa huumori ja naurakaa, jutelkaa vaikka oliskin tuntematon älkääkä sulkeutuko kuoreenne.
Menehän Lappeenrantaan ja ota se luppasilmä mukaasi. Tosin sitä ei kukaan siellä kuulemma kaipaa, tyytyväsiä olivat kun eroon pääsivät.
Lappeenrannast. Älkää hyvät immeiset tota itse hyväistä paskoo tuputtako tänne iloisten karjalaisten harmiks. Myö ku ollaan oltu niin ilosii ku työ otitta ton juonikkaan viiksi prihan omiks vaivoiksenne. Hää ku huseeras täällä niin kaikki män mökin ukoilt ja akoilt niin puimanajo konneet ja muut mööpelit. Suuruuden hulluhan hääkin ol tääl vaikka ruoto ol aika vaatimaton.
Kauppalehden tutkimuksen mukaan Jyväskylä Suomen kolmanneksi paras kaupunki, joten kärjen tuntumassa ollaan..
Niinhän se aina on että vanhoilta urilta poikkeava johtaja ei aina ole suosittu, ehkä Jyväskylään sopisi kaupunginjohtajaksi "harmaa varpunen" joka ei tekisi mitään eikä näkyisi missään.
Niin se vain on esimerkiksi työpaikoillakin että joukosta erottuva, aikaan saapa, ahkera työntekijä joutuu useimmiten nälvimisen kohteeksi. Ei saisi olla muusta joukosta erottuva, sama pätee aivan kaiikialle, niin myös koulumaailmaan.
Joka paikassa näkyvä ja paljon mediassa paistatteleva presidenttikin saa osakseen sitä enemmän kritiikkiä mitä enemmän hän näkyy ja antaa lausuntojaan. Mutta hiljainen, hyvin vähän median loisteessa oleva pressa saa olla "rauhassa omassa rauhassaan"..
Kuka sitten olisi se paras Kaupungin johtaja?
Epäilen että mielipiteitä tämänkin kokoisessa kaupungissa on niin paljon laidasta laitaan että sitä "koko kansan kaupunginjohtajaa" ei ole edes olemassa, aina on joku joka ei tykkää.
Asiat voisi olla paljon huonomminkin, voi olla että aina vaihtamalla ei parane, jos jokin asia paranisi joidenkin mielestä niin taas toisten mielestä jokin huonontuisi. Syyttäkäämme siis vain itseämme ja katsokaamme peiliin.
Mukavaa, että on saatu kaupungin tiedottajakin mukaan keskusteluun. Saataispa me muutkin tästä kirjoittelusta palkkaa, mutta joudutaan sen sijaan maksamaan tämän tiedottajankin palkka.
Kyllä kuule olen ihan tavallinen köyhä veronmaksaja täältä Vaajakoskelta enkä mikään kaupungin tiedottaja, itse vaan tyytyväinen kaupunginjohtajaan sillä osaan ajatella asoita muultakin kantilta enkä vain niin kuin eräät täällä asian näkevät, ikään kuin kapealla putkinäöllä.
Ei kaupunginjohtaja yksin tee mitään päätöksiä joten ei ole vastuussa siitä mitä rakennetaan ja tehdään.
Oliko edellinen kaupunginjohtaja mielestänne sitten parempi? Vai olisiko kenties seuraava parempi? mistä tietää vaikka olisi huonompi.
Näin näkyy olevan kautta Suomen, useassa eri kunnassa ja kaupungissa valitetaan samaa asiaa, miksi? Miksi on kaupungin- tai kunnanjohtajan työ näin epäkiitollinen ja kaikki teot ja päätökset kaadetaan kaupunginjohtajan harteille.
Jos näin valtava vastuu kaupunginjohtajalla niin silloin on perusteltua nostaa palkkaa moninkertaiseksi..alkaisitko itse kaupunginjohtajaksi?
"Jos näin valtava vastuu kaupunginjohtajalla niin silloin on perusteltua nostaa palkkaa moninkertaiseksi..alkaisitko itse kaupunginjohtajaksi?"
Kuule ihan mielelläni muru. Reykjavik vaihtoi koomikkoon ja parempaan suuntaan meni.
olet tainnut tuon koomikko jutun lukea.
Kenestä vitun anderssonista te oikeen jauhatte, hä? Kuka vittu se on?
Aalto oli floppi kuten Anderssonkin. Ainoa joka on ja pysyy on T Fredriksson ja kaupunginkirkon uudistetut kellot.
Joo olihan se. Ja aattele, viime vuonnakin tuli Saksata ryhmä tutustumaan aalto arkkitehtuuriin, joo tosi säälittävää.
No sakemanneilta ei voikaan odottaa tietoutta maailman arkkitehtuurista sillä heidän perehtyneisyytensä rajoittuu poltetunmaantaktiikkaan.
Eikös Alvari tuonut Suomeen tasakattorakenteet. Tuli kalliiksi se hullutus. Esim. Kokkolassa oli pakko rakentaa eräälle asuinalueelle tasakattoiset omakotitalot. Meni pari vuosikymmentä ja tuli velvoite muuttaa ne samat talot harjakattoiseksi, etteivät menisi kokonaan piloille kosteuden vuoksi.
Nyt Jyväskylässä Alvarin Valtiontalo on kaatumaisillaan (Ei siis kestä pystyssä ilman tueksi laitettuja vaijereita ja palkkeja). Talo on todella ruma ja pitäisi vielä remontoida ja kaiketi suojella. No, jokin hullutus pitää olla kellä mikäkin.
Mitä säälittävää on siinä että Saksalaiset tulevat ja tutustuvat Aalto-arkkitehtuuriin?
Jyväskylä on niiden mielestä syvältä jotka itse myös ovat siellä ja eivät näe muuta kuin sen, juuri sen.. uusavuttomat tampiot.
Se oli ironiaa,. Oikeasti aalto arkkitehtuuria tullaan katsomaan ympäri eurooppaa.
Tue mua niin mä tuen sua!
Missä sellainen paikkakunta jossa ollaan tyytyväisiä kaup/kunnan johtajaan ja yleensä kaup/kunnan päättäjien toimintaan ja päätöksiin??
Ei varmaankaan sellaista löydykään, sama se on eduskunnankin osalta, koskaan ei tule olemaan sellaista hallitusta joka toimintaan on kaikki tyytyväisiä, aina riittää valittajia, paras on vaan yrittää löytää oma paikka tässä maailmassa joko rehellisesti tai sitten jollain muulla keinolla.
Turha alkaa tuulimyllyjä vastaan taistelemaan. Mulle ihan yks hailee kuka on kaupungin johtajana.
Mitäs sitten kirjoittelet aiheesta joka on yks hailee!
Asian vierestä Jyrki Katainen on tuonut monesti esille kaikki olisi vaatimassa ei ole mistä ottaa.Ainoa mahdollisuus parantaa tilannetta on työn tekeminen ja työurien pitentäminen veroja ei voida enään nostaa tai loputikin työt lähtee suomesta.
Kuinka jos työuria pidennetään..sehän vie työtä pois myös nuoremmilta jotka ovat pyrkimässä työmarkinoille..koneet ovat yksi iso syy työttömyyteen ja taas koneiden lisääminen, joka vähentää ihmiskäsien määrää työpaikoilla johtuu ahneista osingon saajista ja siitä että vuodesta vuoteen on yritysten tehtävä parempaa ja parempaa tulosta, kulutuksen on noustava jatkuvasti että tämä toteutuu, hieman mahdoton yhtälö ns pitkässä juoksussa.
Yritykset eivät säästä sukan varteen pahan päivän varalle vaan eletään kädestä suuhun periaatteella, saneerauksiin la laajentamisiin otetaan velkaa eikä näihin ole säästetty.
Nykymaailma elää kuin viimeistä päivää, samoin tekee moni perhe nykyään.
Itse olen kääntänyt kelkkani viime syksystä lähtien, sanoin irti kaikki vakuutukset paitsi pakolliset, en osta mitään velaksi, kaikki mitä voin ostan kirpparilta, ruokamenot olen suoistanut todella pieniksi, auton käytön olen supistanut minimiin, en enää käy automarketeissa vaan kävellen lähikaupassa, harrastukset ovat niitä mihin ei enää kulu juurikaan rahaa eli kävelyä, lukemista yms.
Olen hieman ällistynyt kuinka paljon voi säästää jo pelkästään ruokamenoissa.
Tämäkin nyt meni sivu aiheesta mutta tämä on irtiotto tästä hullunmyllyn kulutusjuhlasta.
Miten voi pärjätä työyhteisössä, jonka korkein esimeis on narsisti?
Olet siis narsistin alainen.OK. Mutta täällä ei käsitellä sitä asiaa. Tee vaikka uusi aloitus
Eikös tässä topicissa käsitellä juuri sitä?
Sinä siis olet Anderssonin alainen ja väität häntä narsistiksi.
Miksi sinun pitää kertoa se noin vaikeasti?
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/andersson-ja-pekkarinen-mukana-salaisessa-säätiössä/608476
"Listojen kokoaminen opettajien poliittisista mielipiteistä ei ollut lainvastaista säätiön toiminnan aikana."
Jassoo,että EI ollut SILLOIN laitonta.Mutta nyt kutsuisi RAASTUPA.
Mielenkiintoista.......
on mielenkiintoista?
Henkilörekisterien pitäminen on nykyisin säädeltyä. Anderssonin ja Pekkarisen touhut olisivat nykylainsäädännön mukaan lainavstaisia. Kumpikaan ei ole tainnut huomata aikojen muuttuneen...
Onko sinulta joku kysynyt jotain.Täh ?
Kysymyslauseen loppuun laitetaan kysymys-
merkki.Siis tämä (?).Ei näin.....Harjoitteleppa itse.
Liikuttavaa tuo palkallisten vastailu. Isän puolesta pahaa maailmaa vastaan.
Kolme ensimmäistä uutista hesarista haulla MA
Salainen säätiö kokosi 1970-luvulla mustan listan opettajista
Elinkeinoelämän rahoittaman varjo-organisaation palveluksessa työskenteli – tietoisesti tai tietämättään – yli 300 valtion ja kuntien virkamiestä vuosina 1971–1991.
. . . nykyinen kaupunginjohtaja Markku Andersson (kok).. . .
. . . jaettavista lentolehtisistä. Anderssonin mukaan elinkeinoelämän. . .
17.10.2010 Kotimaa
Jyväskylän johtajaa epäillään kiristyksestä
Jyväskylän kaupunginjohtajan Markku Anderssonin ja Jyväskylän Energian entisen hallituksen puheenjohtajan Timo Fredriksonin joulukuussa 2004 allekirjoittama kirje energiayhtiö Fortumille on johtamassa poliisitutkintaan kiristysepäilyn vuoksi.
17.4.2010 Talous
Jääkiekko pitää kultakypärän pirteänä
Numero kymppi kiitää kaukalossa JYP:n musta edustusasu päällään. Hyökkääjä saa namusyötön mailan lapaan ja vetää yläkulmasta sisään. Joukkueen kultakypärä on taas tehnyt maalin, ja ilmaviulunsoitto mailalla alkaa.
. . . Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson naurahtaa. . .
. . . Markku Anderssonista tuli. . .
. . . Kun tuli Anderssonin vuoro, häntä. . .
27.3.2010 Ihmiset
Esitä vedenpitävät todisteet äläkä mustamaalaa noilla vihjailuillasi kun kirjoitat noita uutispätkiä.
Epäillähän saa kukin mitä lystää mutta todisteita olla pitää.
Voisko make esiintyy tuksun kaa birrassa, mä luulen et se jotenki svengais. Kultakypärä ku ois vielä päässä. Samalla tulis tutuiks sille kuokkalan kantajengi.
Entäpäs jos Andersson lähtis ja Kettunen otettais tilalle.
Miksi kettunen? Miksi ei sitä naista, joka kelpas hämeenlinnaan? Tai voitaishan se ottaa Virostakin. Tulis halvemmaks ku tekis verottomana. Puhdistettu kaupunginjohtaja. Pyykkikuorman mukana.
Kettunen oli hyvä johtaja, kaiholla muistelen hänen tyyliään johtaa rakkaan kotikaupunkimme toimintaa ammattitaidolla ja pyyteettömällä tyylillään. Toista se on nykyään, selkärangatonta sinnetänne roiskimista. Silmänruoka on tärkeintä, kärsivistä kaupunkilaisista viis. Nyt yritetään torpata vielä koko maakunnan tärkeimmän hankkeen eteneminen kun vastustetaan keskussairaalan uudisrakentamista, vielä sangen järkevään paikkaan maantieteellisesti ajatellen. Nyt kannattaisi tehdä vaihdos ja pyytää Lumio takaisin Jyväskylän johtoon niin saataisiin jotain rotia asioiden hallintaan.
Kettunen, Lumio ja Andersson, kaupunki saa sellaiset johtajat kuin ansaitsee!
Siis millaisen?
Lappeenrannan keitokset alkaa purkaantua:
http://www.esaimaa.fi/Online/2011/04/04/Kaupunkiyhtiöiden Tom Hultin sai potkut/2011110925303/4
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9775957
Asiat alkaa olla täälläkin mallillaan, konsultointia, itärajan takaisia yhtiöitä...
Miksi ei?
Eikö Anderssonille ole luvassa erorahoja kuten Kettuselle.
Päivän kaupunkilehdessä (se ilmainen joka tulee lauantaisin) kertoi selkeästi näkemyksensä että ulkomainen on suomalaisen edellä hänenkin mielestään, toimittajat komppasivat artikkelissa.
Suomalaisia asunnottomia kuolee kaduille, samalla kun ulkomaisilla on triplatuet suomalaisiin varattomiin verrattuna ja kunnolliset asunnotkin menevät heille, ei suomalaisille.
Ja yritti vielä sääliä itselleenkin kerätä, en säälisi tekoa vaan lähettäisin kiitoskortin tekijälle.
(Lehdessä teko.)
Andersson kokee kaupunkilehdessä itsensä vihakirjoittelun kohteeksi. Miksi ihmeessä se niin kokee? Jos kokee niin voiko siihen olla ikimaailmassa mitään syytä?
No ei mitään syytä. Tämän voisi todistaa vaikka niin, että laitettaisiin kirkkopuistoon Anderssonin kuva tai patsas. Ihan on varma. että kukaan ei sitä sotkisi, kyllä miestä niin kunnioitetaan ja ihaillaan.
Harjulle. Yli Harjun tornin. Viereen monta yksikköä valvomaan puhtautta.
Näin on. Ehdotan tähän liittymättä että julkisiin tiloihin, myös julkisiin vessoihin, voisi laittaa kiellon pilvenpoltolle. Erikseen sitten voisi laittaa niin että ulkosalla olisi pilvenpolttoketos, mielellään lämmitetty, jotta pääsisi ne tummatkin joita palelee pakkasella. Samoin prisman viereen, ei muuten mutta hämärässä sinivalovessassa ei vanhat näe mitään.
Nämä ilman valvontaa, tehkööt niissä mitä vain, mutta ulkosalle ilmoitus että ilman valvontaa ja vaikka sitten vanhuksille viereen kameravalvottu katos, myös lämmitetty, jossa saavat istuskella kun pitkät matkat on joka paikkaan eikä kaupunki maksele koska säästöjä pitää tehdä. Tärkeintä on musiikkisalit, tunnelit, mitäs näitä onkaan. Kuolkoot pois häiritsemästä nämä muut häiriötekijät.
Anderssonille iso patsas harjulle, maksakoon. Niin varmasti on onnellinen. Kunhan menee yli tornin.
Ei se halua lähteä. Näin sanoi lehdellä, että haluaa istua pallillaan tappiin asti. Kehui vielä, että Lutakon monttu tulee osottautumaan kapungin menestystarinaksi. Taitaa papalla jo realitettitaju heittää. Jos kuitenkin eläkkeelle, kun vielä kunniallisesti pääsee...