langan laitto

Onko kellään kokemusta tuosta langasta? itselläni ensimmäinen syntyi 23 viikolla ja nyt vihdoin ja viimmein uusi raskaus on alkanut, nyt viikoilla 6. Mulle sanottiin että laitetaan tuo lanka heti seuraavalle. niinpä olisin kysellyt kokemuksia, onko ollut hyviä tuloksia ja millainen se toimenpide on ja sattuuko se? jännittää kovasti, kunhan nyt kaikki menisi hyvin.
3110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moi!
Kerrankin joku toinen lankaäiti,eipä ole paljoa näkynyt näillä palstoilla,kun itekki olen joskus kydelly. No,minulla kaksi lasta joiden odotusaikana laitettiin langat. Molemmilla kerroilla kaikki meni hyvin. Siis saimme terveet lapset ja täysaikaiset. Molemmilta kerroilta komennettiin täydelliseeen vuodelepoon langanlaiton jälkeen eli sairauslomalle ja vain lupa käydä pisulla ja pesulla.
Sain kuitenkin olla kotona kumpanakin kertana koska ei ollut pieniä lapsia yms.
Lapsosten ikäero siis 13v! Langanlaitto ei sattunut, puudutukset tekivät tehtävänsä. Toimenpide tehtiin leikkaussalissa osaavissa käsissä . Langanpoisto tehtiin silloin 13 vuotta sitten sekin leikkaus-salissa, nyt sitten tästä raskaudesta ihan tavallisessa tutkimushuoneessa ja ilman mitään puudutuksia. Ajat ja käytännöt siis näköjään muuttuu.
Vastaan mielelläni jos hoksaat lisäkysyttävää. Onnea sinulle raskauteen!

Äänestä
  • Kiitos sulle vastauksista, todella vähän olen kanssa löytänyt näitä joilla olisi kokemuksia langan laitosta. Millä viikoilla sinulle laitettiin ja oliko sulle sanottu jokin syy minkä takia tarvitsit langan? Minulla on ilmeisesti pieni kohtu mutta muuta syytä ne eivät osanneet sanoa miksi se on auennut aikaisemmin. itse olin silloin töissä kaupassa ja paljon joutu raskaita tavaroita nostella joten itse laittaisin sen syyksi,miksi tapahtui ennenaikainen synnytys. mutta tälläå kertaa olen viisaampi. todella kanssa jännittää että jos joutuu makaamaan koko raskauden, mutta on se sen arvoista sitten.

    Äänestä

Piti oikein tarkastaa nuo viikot eli 16 vkolla oli langan laitto. Lankojen poisto oli kun raskausviikkoja oli saatu kasaan 34. Sitten sai luvan alkaa pikkuhiljaa liikuskelemaan ja sairauslomaa oli tietysti loppuun asti. Syy miksi langat laitettiin on se etä minulla epäilltiin luontaista kohdunkaulan heikkoutta. Ja tähän diaknoosiin päädyttiin kun ennen näitä lapsia odotin kaksospoikia ja viikolla 24 aukesi kohdunsuu ilman mitään merkkejä. Synnytys jouduttiin käynnistämään ja pojat kuolivat siihen. Lääkärit sanoivat että joskus myös pelkästään kaksosraskaus rasittaa kohdunsuuta niin paljon että näin ikävästi pääsee käymään. Mutta heti sanoivat että langat laitetaan ehdottomasti jos raskautuu uudelleen. Aika jännä yhteensattuma, minäkin olin ja olen edelleen kaupassa töissä,siis nyt äippälomalla,ja joudun kans nostelemaan muutama tuhat kiloa per päivä(hevi osastolla). Syytin aikanaan myös työtäni mutta eipä näitä aina tiedä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mmmm55 kirjoitti:

Onko kellään kokemusta tuosta langasta? itselläni ensimmäinen syntyi 23 viikolla ja nyt vihdoin ja viimmein uusi raskaus on alkanut, nyt viikoilla 6. Mulle sanottiin että laitetaan tuo lanka heti seuraavalle. niinpä olisin kysellyt kokemuksia, onko ollut hyviä tuloksia ja millainen se toimenpide on ja sattuuko se? jännittää kovasti, kunhan nyt kaikki menisi hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu