Somalian merirosvot kaappasivat tanskalaislapsia - sotalaiva apuun
Julkaistu: 01.03.2011 08:55, päivitetty: 01.03.2011 11:13
Kolme tanskalaislasta päätyi merirosvojen vangeiksi Somaliassa. Tanskan sotalaiva lähti kaappajien perään.
Tanskan ulkoministeriö on vahvistanut, että kolme 12-16-vuotiasta lasta on parhaillaan piraattien vankeina jossain Somalian edustalla.
Lapset, heidän vanhempansa ja kaksi muuta aikuista olivat purjeveneessä, jonka merirosvot kaappasivat 24. helmikuuta.
He ehtivät lähettää hätäsignaalin ennen kaappausta.
- On lähes sietämätöntä ajatella, että lapset ovat mukana. Voin vain jyrkästi tuomita merirosvojen toimet, kommentoi Tanskan ulkoministeri Lene Espersen.
Hän ei kertonut yksityiskohtia tapauksesta, mutta vakuutti Tanskan tekevän kaikkensa kansalaistensa vapauttamiseksi.
Tiistaina Tanskassa uutisoitiinkin, että alueella oleva Tanskan sotalaiva Esben Snarre olisi lähtenyt merirosvojen perään.
Sotalaiva on lähtenyt kohti sitä Intian valtameren osaa, jossa purjehtijaperheen veneen otaksutan olevan. Esben Snarre on ennestään mukana monikansallisessa merirosvouksen vastaisessa Atalanta-operaatiossa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Somalit ovat jokaisella tietokonepäätteellä kirjastossa aina,
jos suomi-poika haluais katsoo sp:nsä, ei pääse mihinkään!
Sitten ne menee lojumaan toisen kerroksen "katukahvilaan2 6 taikka 8 miestä ylimielinen ilme naamallaan pöydässä.
Sitten jo vaisväki, joilta on herkkupisteet poistettu jo pikkulapsina, onkin saanut herroille valmistettua päivällisen.
Jotuvat nyt hiemän kävelemään itse sinne lämpimään kotiinsa, sitten syödään kunnolla, ja sitten laitetaan uutta siementä kasvamaan.
He lisääntyvät kuin kaniinit, yhtä nopeasti täyttävät maan.