Lintukoira kerrostaloon

asunnostako kiinni?

Metsästys kaverin hankkiminen on ollut mielessä jo pitkän aikaa ja koska metsästän pienriistaa hyvin monipuolisesti kanalinnuista pienpetoihin ja sorsastukseen, ei rodullekaan viimeisen päälle tarkkaa rajausta ole, mutta käytännössä linnun haukku vaatimuksen (joka on se tärkein, muut lajit tulee sitten plussana jos on tullakseen) takia rotuvalikoima ilmeisesti rajoittuu suomenpystykorvaan, pohjanpystykorvaan, laikoihin ja sekarotuisiin joissa edellämainittuja on mukana.

Ongelmia koiran hankinnassa aiheuttaa se että asun opiskelun vuoksi kerrostalossa (maalta siis kotoisin). Ja ko. rotujen kasvattajat tuntuvat vastustavan tätä asumis muotoa niin pajon etteivät pentujaan minulle myy. Kasvattajien puolesta sanottakoon että ymmärrän kyllä heidän näkemyksensä. Nämä energiset ja usein äänekkäät rodut tarvitsevat tilaa itsensä toteuttamiseen. Mutta koska kuitenkin itsekin liikun mielelläni 10km kävelylenkkejä päivittäin ja kerrostalon ympärilläkin on metsä alueita joissa itsekin viihdyn niin uskon koiralle kyllä tarjoutuvan päivittäin mahdollisuuksia purkaa energiaansa.

Ja netistä tarinoita etsittyäni olen löytänyt useita kertomuksia kuinka ko. rodut ovat tottuneet vaivatta kerrostalo elämään. Ja vastalauseista huolimatta, yhtään tarinaa en vielä ole löytänyt joissa kerrostalo asumista olisi yritetty ja siinä epäonnistuttu. Pois lukien tietysti vanhan koiran muutto maalta kaupunkiin. Tokihan jos koira on tottunut olemaan yönsä pihalla ja räksyttämään jokaiselle äänelle, se tahtoo tehdä sitä myös uudessa kodissaan.

Sekarotuisia jonkinverran kyllä löytyisi, mutta niiden kohdalla on melkoista arpapeliä millaisen koiran saa. Jos pennun vanhemmista vain toinen on metsästys koira on riistavietin puuttumiselle jopa 50% todennäköisyys. Ja mikäli sitä löytyy on sen toteutus tapakin ennakolta täysi mysteeri.

Niin ja näiden alku puheiden jälkeen, kysymys kuuluukin:

a) Löytyykö mistään kunnollisia kasvattajia jotka kuitenkin suostuvat myymään pennun kerrostaloon? Vai etsinkö turhaan?

b) Mikä ko. roduista mielestänne soveltuu parhaiten kerrostaloon?

11

2878

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Mä lähtisin erilinjoille ja miettisin vähemmän äänekästä rotua sinne kerrostaloon. Tarvitsetko ihan varmasti haukkuvan lintukoiran, eikö seisoja olisi kätevämpi ajatellen esimerkiksi sorsastusta, jolloin saat samassa paketissa usein noutajan?

      Esim weimarin seisojallahan metsästetään kaikkea jäniksistä villisikoihin, vaikka pääasiassa ovat lintukoiria.

      • ...

        Lisään toki, että ei, et varmaan kyllä löydä weimarin kasvattajaa joka möisi koiran kerrostalo eläjäksi. Mutta ainahan voi kokeilla kaikkea. Lähinnä tarkoitus oli vain antaa uutta näkökulmaa tuohon esittämääsi rotukavalkaadiin.


    • 89894302

      Kerrostaloon "tuomittu" koira voi saada maalaisserkkuaan virikkeellisemmän ja mukavamman elinympäristön. Se vaatii kuitenkin koiranpitäjältään hieman enemmän viitseliäisyyttä.

      Komppaan ensimmäistä vastaajaa siinä, että joku seisoja voisi olla helpompi valinta eivätkä seisojien kasvattajat käsittääkseni vaadi kovinkaan usein kasvateilleen maalaismaisemaa. Seisojat ovat monessa suhteessa monipuolisempia metsästyskavereitakin kuin pystykorvat ... ja omaksi häpeäkseni on tunnustettava, että tällä hetkellä asuu saman seisoja, joka haukkua paukutti viime syksynä kanalintuja nätimmin kuin huonot pystykorvat. Saaliina useampi metsolintu ja niiden päälle muutama muukin tirppa.

      Jos pystykorvaiseen päädyt niin laikaa en suosittele. Eli suomenpystykorva tai pohjanpystykorva ja ehdottomasti narttu. Ja kaikkein mieluiten pohjanpystykorvanarttu, jotta naapurisopu säilyy.

    • kerrostalopystis

      Eivät koirat kerrostaloissa haukkuherkiksi kasva, jos siellä on melua paljon, johon koira tottuu pennusta saakka. Koira haukkuu kotona siitä syystä, että se vahtii. Ja se vahtii siitä syystä, että se kokee ympäristössä olevan uhkatekijöitä. Jos koira tottuu meluun ja vieraisiin pennusta saakka riittävästi, se ei koe niitä aikuisena uhkiksi, eikä siksi turhaan hauku. Yleensä mitä meluisammassa ympäristössä koira on varttunut, sitä hiljaisemmaksi ja rauhallisemmaksi se kasvaa. Tunnen kerrostaloissa asuvia suomenpystykorvia ja jopa kaukasianpaimenkoiran, eivätkä ne juurikaan vahdi/hauku, koska ovat tottuneet pitämään vieraita ihmisiä ja ääniä turvallisina.

    • asunnostako kiinni?

      Kiitos asiallisista vastauksista. Sen verran vaan meni varsinaisista kysymyksestä ohi, että jäi epäselvää löytyykö niitä kasvattajia jotka suostuvat pentujaan kerrostaloon myymään mistään? Eli auttaako odotus vai onko tämä tuhoon tuomittu toive? Valehtelemaankaan en viitsisi ruveta kun en ole valehtelevaa sorttia ja mielelläni pitäisin hyvät välit kasvattajaan jatkossakin.

      Tiedän kyllä monia hyviä ja monipuolisia seisojiakin mutta mielestäni rodulle ominaisin metsästysmuoto tulisi aina opettaa koiralle ensin ja vasta sen jälkeen niitä bonuksia. Ja seisojan varsinainen seisonta ei jostain syystä iske minuun yhtä hienosti kuin pystykorvaisen metsohaukku. Joten pitäydyn kyllä näissä alkuperäisissä vaihtoehdoissani.

    • +09800++0808

      Kyllä niitä kasvattajia nähtävästi löytyy kun katsoo kaupunkikuvaa esim. Kajaanissa. Suomenpystykorva ei ole mikään harvinainen näky keskikaupungillakaan (eikä ajokoiratkaan).

      Olisiko niin, että suurimmat, nimekkäimmät ja näkyvimmät kennelit (ts. netissäkin näkyvät) asettavat tiukempia ehtoja kuin vähemmän tunnetut? Sinuna kyselisin pystykorvia kasvattajilta, jotka ilmoittelevat pennuista sellaisissa lehdissä kuin Metsästäjä- ja Metsästys ja kalastus tai foorumilla http://forum.eralle.net/

      • hjhjhjhj

        Minäpä luulen, että yleensä koira saadaan kerrostaloon hämäämällä kasvattajaa, eli valehtelemalla asuvansa omakotitalossa. Tosin sehän on valkoinen ja viaton valhe, sillä yleensä kasvattajat eivät anna koiria kerrostaloihin, vaikka ne saavat siellä vallan hyvät oltavat.


      • 7089908407954832
        hjhjhjhj kirjoitti:

        Minäpä luulen, että yleensä koira saadaan kerrostaloon hämäämällä kasvattajaa, eli valehtelemalla asuvansa omakotitalossa. Tosin sehän on valkoinen ja viaton valhe, sillä yleensä kasvattajat eivät anna koiria kerrostaloihin, vaikka ne saavat siellä vallan hyvät oltavat.

        Rehellisyys ei tosiaan maata peri, joten valehtele aloittaja asuvasi Kuhmon perämetsässä olevassa maakuopassa, josta tielle ja lähimpään naapuriin on yli 10 km. Sano olevasi työtön, joten on aikaa pelata pystykorvan kanssa.

        Jos se sitten jossakin välissä yhyttää sinut keskikaupungilla koiran kanssa, niin ilmoita, että maakuoppa paloi ja sinut määrättiin työkkärin toimesta kaupunkiin töihin. Ei se enää siinä vaiheessa ala sitä koiraa pois kinuamaan.


    • asunnostako kiinni?

      Minuun ei jotenkin valehteleminen sovi yleensäkään. Eikä tarvinnutkaan sillä tänään sain varattua itselleni pohjiksen pennun ja ihan rehellisesti itsestäni ja asumisestani kerroin :)

      Eli kyllä se kuukausien odottaminen tällä kertaa palkittiin.

      Kiitos vielä kaikille vastaajille.

      • sillä lailla :-)

        Paljon onnea ! Mukavaa uuden elämän alkua tulevan pohjiksesi kanssa :-)


    • stupid girl

      Mulla on setteri.
      Kasvattaja totes meidän kerrostalo asumiseen et: Helvetin hyvä.

      Te lähette sen kans aina lenkille.
      Omakotitalossa olijat ei lenkitä koiriaan niin hyvin ku ainahan pihan voi aidata/tehä juoksunarun yms. Jää lenkit vähemmälle.

      Pennusta asti kun koira toppuu niihin muihinkin ääniin ja ei anna haukkua sisällä niin uskoisin ettei oo mitään ongelmaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      165
      1424
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      705
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      667
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      558
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      516
    6. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      506
    7. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      480
    8. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      112
      473
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      463
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      46
      450
    Aihe