Oikeusasiamies

Päätöksessään:

"Toimeentulotukilaki ei kuitenkaan sisällä mahdollisuutta asettaa ehtoja päätöksen tekemiselle esimerkiksi siten, että toimeentulotuen hakijan tulisi toimia viranomaisen edellyttämällä tavalla uhalla, että päätös jätetään kokonaan tekemättä. Mikäli viranomainen on päätöksessään tai muussa asiakasta koskevassa asiakirjassa asettanut päätöksentekoon vaikuttavia tai niihin liittyviä ehtoja, eivät ne vaikuta viranomaisen velvollisuuksiin päätöksenteossa. Tällaista ehtoa ei voida myöskään asettaa esimerkiksi päätöksen täytäntöönpanon edellytykseksi."
596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jep, siis kielteinen päätös on annettava, jos ei esimerkiksi riittäviä tietoja toimiteta. Ei saa tehdä niin, että jätetään asia roikkumaan jolloin siitä ei voi valittaa. Päätöksistä valittaminen on perusoikeus.

Äänestä

Saiskohan linkin tuohon päätökseen.

Äänestä
  • Nice jos sais


    eoam 3109/2010 Toimeentulotukilaskelmaan on otettava kaikki hyväksyttävät menot / Alla godtagbara kostnader måste beaktas i en utkomststödsberäkning

    31.1.2011

    Dnro 3109/4/10

    Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin

    Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Tapio Räty

    http://www.eduskunta.fi/eoaratkaisut/eoam 3109/2010

    (kohdasta 3.1.2
    Ehdon asettaminen toimeentulotuen myöntämiseksi etiäppäin)

    Äänestä

Eikä siten Tampereen sossu voi vaatia, että tiliote tulee toimittaa paperilla, tai lasku tms.?

Äänestä
  • Voi tietysti vaatia, mutta jos ei toimiteta niin päätös on silti tehtävä. Päätös on kylläkin mitä luultavimmin kielteinen eli et saa tukea, mutta oikeusturvasi on turvattu koska pääset valittamaan asiasta. Jos sossu yksinkertaisesti "hukkaisi" paperisi tai muuten kieltäytyisi sitä käsittelemästä olisit ikään kuin lainsuojattomassa tilassa: tukea et saisi, mutta toisaalta et voisi edetä asiassa millään tavalla koska mitään päätöstä ei olisi olemassa.

    Tuo oikeusasiamiehen lausuntohan koski tilannetta, jossa toimeentulotukipäätöksessä oli kirjattu: "Ennen seuraavan mahdollisen toimeentulotukipäätöksen tekemistä asiakasta velvoitetaan laittamaan vireille hakemukset sekä sairauspäivärahasta että asumistuesta". No lakihan on asiassa selvä eli toimeentulotuki on viimesijainen etuus eikä sitä myönnetä korvaamaan esim. asumistukea, vaan asumistuki on haettava erikseen. On kuitenkin laitonta olla antamatta (kielteistä) päätöstä vain sillä perusteella, että joku ei suostu asumistukea hakemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Päätöksessään:

"Toimeentulotukilaki ei kuitenkaan sisällä mahdollisuutta asettaa ehtoja päätöksen tekemiselle esimerkiksi siten, että toimeentulotuen hakijan tulisi toimia viranomaisen edellyttämällä tavalla uhalla, että päätös jätetään kokonaan tekemättä. Mikäli viranomainen on päätöksessään tai muussa asiakasta koskevassa asiakirjassa asettanut päätöksentekoon vaikuttavia tai niihin liittyviä ehtoja, eivät ne vaikuta viranomaisen velvollisuuksiin päätöksenteossa. Tällaista ehtoa ei voida myöskään asettaa esimerkiksi päätöksen täytäntöönpanon edellytykseksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu