Antitradenomius

Mistä syntyy tämä viha tradenomeja ja tradenomiopiskelijoita kohtaan? Melkein joka toisessa keskustelussa muistutetaan että tradenomi valmistuu Prisman kassalle eikä osaa kirjoittaa oikein ja on ali-ihminen. Ovatko asialla tiedekorkeakoulujen opiskelijat vai onko tämä ilmiö vain joidenkin henkisesti sairaiden tai muuten vinksahtaneiden aikaansaama. Välillä tulee tosiaan olo, että ois juutalainen Natsi-Saksassa. Dissattiinko yo-merkonomeja samalla tavoin muinoin?
61230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

yleinen huono työllisyys koko Suomessa. Ei niitä alan töitä löydy kauppatieteiden maistereillekaan eikä niin tradenomeille kovinkaan hyvin. Samalla viivalla. Tottakai siitähän se viha syntyy, jos hyvin menis kansantaloudessa ja kaikille löytys koulutusta vastaavaa työtä, niin jes.

Nykyisin vaan Suomessa on niin paljon näitä korkeakoulututkinnon suorittaneita "osaajia".

Äänestä

Tradenomit vain tulkitsevat, että heihin kohdistuisi vihaa.

Tradenomitutkintohan on vielä todella uusi. Nykyään merkonomit valmistuvat prisman kassalle, mutta tradenomien sijoittuminen on hakusessa, koska työnantajat eivät tiedä tradenomikoulutuksen sisällöistä juuri mitään.

Monessa työpaikassa on tehtävien koulutusvaatimusta nostettu merkonomista tradenomiin, mutta palkalle ei ole tehty mitään.

Tradenomikoulutushan sinänsä on han hyvä, mutta se, missä ja minkälaisissa tehtävissä tradenomit voivat työskennellä on vielä hakusessa.

Äänestä

Tradenomi=merkonomi.

Äänestä
  • Nii-i..? En nyt kyllä oikein tajunnu mitä hait tolla yhtälöllä takaa? Miten se mahtaa liittyä itse kysmykseen?

    Äänestä

  • Tämä jeppis on tainnut saada ehdot matematiikasta, kun ei osaa perusyhtälöitäkään... =)

    Äänestä

"Vanhana" tradenomina voin kertoa, että kyllä työnantajien tietoisuus on kasvanut ihan valtavasti verrattuna esim. siihen kun itse valmistuin joulukuussa -97. Työpaikkahaastatteluissa sai selitellä todella laveasti, minkälainen koulutus on takana, kun nimike oli vielä täysin vieras työelämässä.

Nykyään tradenomi-tutkinto tunnetaan jo melko hyvin. Valmistuneille tehdyistä seurantatutkimuksista (näiden tuloksia löytyy amk:jen sivujen kautta) on helppo nähdä, että tradenomeja on alettu arvostaa ja niitä opiskeluaikoina luvattuja johtajanpaikkojakin on ruvennut löytymään ihan mukavasti.

Totta on kyllä sekin, että aloituspaikkoja on Suomessa ihan liikaa erityisesti juuri liiketalouden puolella. Nyt kun tradenomi-tutkintoa on pikku hiljaa alettu arvostaa, on olemassa uhka siitä, että ylitarjonta aiheuttaa tutkinnolle uuden "inflaation". Taloudellinen tilanne ja rahoituslain uudistus tosin saattavat aiheuttaa sen, että amk:jen määrä vähenee lähivuosina, jolloin myös koulutuksen ylitarjonta poistuisi. Lisäksi toiveena olisi, että amk:t erikoistuisivat, eivätkä yrittäisikään haalia tarjontaansa kaikkia mahdollisia koulutusaloja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


amis-pellekö kirjoitti:

Mistä syntyy tämä viha tradenomeja ja tradenomiopiskelijoita kohtaan? Melkein joka toisessa keskustelussa muistutetaan että tradenomi valmistuu Prisman kassalle eikä osaa kirjoittaa oikein ja on ali-ihminen. Ovatko asialla tiedekorkeakoulujen opiskelijat vai onko tämä ilmiö vain joidenkin henkisesti sairaiden tai muuten vinksahtaneiden aikaansaama. Välillä tulee tosiaan olo, että ois juutalainen Natsi-Saksassa. Dissattiinko yo-merkonomeja samalla tavoin muinoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu