Rumat mainokset

Eikö Suomessa osata tehdä miellyttäviä mainoksia. Näin juuri Unicef Live mainoksen Mtv3 lauantai ohjelmaan.
Miksi usein täytyy saada näyttelijät epämiellyttävinä irvistelenään, puhumaan rumasti.
Tälläistä esimerkkiä näytetään nuorille. Eikö meillä muutenkin osata olla tarpeeksi ilkeitä ja epäkohteliaita toisiamme kohtaan.

Muistan aina sen Gigantin kovaäänisen kirkuvan miehen joka ei yhtään innostanut minua menemään ostoksille Gigantille.

Usein en katso mainoksia ollenkaan.
1095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niin, ehkä jonkin mainostoimiston tavoite saada lukijakunta *huomaamaan* on käyttää rumuusefektejä.

Tulee ajatelleeksi täällä palstallakin vallitsevaa *rumaa henkeä* etten sanoisi pahaa !

Armotta, jopa julmasti lätkitään keksittyjä valheita ja kuvitelmiaan, vain saadakseen purkaa paineitaan. On kuin jonkinasteinen psykoosi olisi vallannut vaalien alla:D

Itse en ota henkilökohtaisesti itseeni sellaista johon en ole syypää, mutta toki se kertoo etteivät asiat ole hyvin heillä/sillä joka noin menettelee.

Joskus jopa naurattaa, että kaikki pannaan minun syykseni ihan tahallaan:DDD

Mutta en ole se joka kantaa toisten syntitaakat, ne ravistan kevyesti pois, siihen uhrautui eräs aikanaan.

Ne, joilla on estetiikan/kauneuden tajua, eivät voisi vastoin luontoaan loukata kanssaihmisiä sillälailla kuin jollakin aineksilla palstalla nykyään on !

Mainosten aikana usein katselen muutakin, kuorin ehkä appelsiinin, tai haen kahvikupposen:D Minuun ne eivät tehoa niinkään, paitsi informoivat.

Hyvää jatkoa !

Äänestä

Sinä se olet loukannet ja haukkunut olan takaa suomalsii koko talven.
Aiheuttanut paljon pahaa mieltä kaikille suomalaisille,
joku kertoi saaneensa ahdistusoireitakin,
joiden kaa yrittää pärjätä joogaamalla ja meditoimalla.
Mutta narsistihan ei näe eikä myönnä ikinä mitään vikaa itessää!
Siinä taas hää kehhuu vain lisääkin vielä. oksettavaa alkaa olla tuo touhusi.

Äänestä
  • kyllä niin moni on todennut palstan menneen pilalle kun tuo suomalaisten halveksija ja leuhkija ilmaantui palstalle.
    Ei osaa edes hävetä mutta kai on niin dementoitunut tai/ja luonnevikainen että syyttää vain muita. Oksennus pääsee minultaki.Olen sentään vaan yleensä lukija. Kumma kun joiltakin fiksulta tuntuvilta kirjottajilta riittää myötätuntoa tuota kohtaan. Mutta hiljaiseksi on käynyt, kuka tuota sietäisi pitemman päälle, ollaan sentään ISÄNMAASSAMME ??

    Äänestä

  • En tiedä missä vika piilee, etkö käsitä etten minä ole niiden kaikkien kirjoitusten takana ? ? ?

    Omituista , että voidaan kuvitella niin paljon, ei ole ihme, että ahdistutaan, kun ollaan niin väärinkäsitysten vallassa !

    Etkö koskaan ole tullut ajatelleeksi mitä minä saan kärsiä noista inhoista epäluuloista? ? ?

    Tottakai minussa voi olla vikoja, mutta en IKINÄ omaa suomalaisuuttani mollaisi !

    Tyhmiä ajatuksia kyllä !

    Äänestä

löytyy helvetin paljon näitä esimerkkejä ylimielisyydesi ja ruotistuksestasi
ja viimesen vanhan ukkos perinnöllä leuhkimisella, taas yrität muitten niskaan paskaämpäris kaataa.

Äänestä
  • Jos ei tuollaisen yläpuolella pysy, saisi pelätä samaistuvansa !

    Ajattele vähän !

    Äänestä

  • sinisirkku- kirjoitti:

    Jos ei tuollaisen yläpuolella pysy, saisi pelätä samaistuvansa !

    Ajattele vähän !

    eikäku häpee paljon !

    Äänestä

  • häpee vähän kirjoitti:

    eikäku häpee paljon !

    No niin, tämä on viimeinen mitä vastaan sinulle:)

    Kuinka olet voinut jättää itsesi tuolle asteelle ?

    Lapsuudessa kinasivat lapset kun mikään ei mennyt perille vielä:

    Juupas---eipäs---juupas---eipäs.

    Voi silti hyvin, mitään pahaa en tahdo sinullekaan ! Öitä--- ja yritä kasvaa !

    Äänestä

tätä
Sinisirkun vaihtomielisyys onkin sitä pahinta---välillä niin hyvä omasta mielestään mutta tiedetään kyllä aivan omallakin nikillään kirjoittaneen todella ilkeitä viesteja on vain yritettävä kestää niitä

Äänestä

Minun mielipiteeni on tuosta sinisirkun kiusaamisesta aivan yksiselitteinen.

Sinisirkku on palstan vakituinen kirjoittaja, miellyttävät ja ymmärrettävät vastaukset ja aloitukset saavat aina ketjuun tuon piinaajan.
Se on tarkoituksen mukainen hännystelijä joka tekee näitä tilastollisia huomioita.
Kiusaamalla ja ja ärsyttämällä saa vastauksia ja luvut on mitä on.
Ala-arvoista on kirjoituksensa ja kiusaamisensa, kirjoittaa sadoilla nikeillä, jokohan arvaatte!

Ilkeää on tuolla konstilla olla keskustelupalstoilla kukkoilemassa ja 'sairastamassa' omaa tautiaan.

Palsta on parempi pienemmillä luvuilla ja luontevilla kirjoituksilla, kuin väärällä tavalla olla mukana halveksien ja saaden monen mielen pahoitettua.

4 1 ei ole 5

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauneutta olkaa hyvä kirjoitti:

Eikö Suomessa osata tehdä miellyttäviä mainoksia. Näin juuri Unicef Live mainoksen Mtv3 lauantai ohjelmaan.
Miksi usein täytyy saada näyttelijät epämiellyttävinä irvistelenään, puhumaan rumasti.
Tälläistä esimerkkiä näytetään nuorille. Eikö meillä muutenkin osata olla tarpeeksi ilkeitä ja epäkohteliaita toisiamme kohtaan.

Muistan aina sen Gigantin kovaäänisen kirkuvan miehen joka ei yhtään innostanut minua menemään ostoksille Gigantille.

Usein en katso mainoksia ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu