Minulla on kaksi kääpiöluppaa, toinen on puolivuotias uros ja toinen 2-vuotias naaras. Uros tuli minulle ensin ja miltein heti perään naaras.
Alusta alkaen ovat tulleet toimeen keskenään vallanmainiosti, ei minkäänlaista tappelua missään vaiheessa, edes leikkimielistä. Tytön kävin samantien tulonsa jälkeen kastroimassa, sillä uros oli silloin vielä alle puolivuotias.
Eilen kävin sitten kastroimassa uroksen, sillä koko alkuvuoden hyppinyt jatkuvasti naaraan selkään, tuokaan ei heille ikinä minkäänlaista tappelua aiheuttanut, naaras alistu tai loikki karkuun.
Mutta tänään illasta päästin molemmat pupuset samaan aikaan vapaaksi (olleet eri häkeissä pojan leikkauksen vuoksi), niin naaras loikki saman tien pojan häkkiin ja kävi voimalla käsiksi urokseen!!?? Eikä tappelu ollut mitään leikkiä, selvää agressiivisuutta varsinkin naaraan puolelta.Otin tytön pois häkistä ja suljin luukuun. No eipä saanut poika rauhaa kun tyttö yritti koko ajan purra ja raapia häkin kaltereitten välistä.
Olen todella ihmeissäni ja huolissani, että mistä moinen käytös mahtoi johtua..?
Naaraalla on hiukan oikukas luonne, välillä pieniä kausia milloin mikään ei tunnu olevan hyvin (näinäkin kausina ovat olleet sovussa), ilmennyt siten, että pistää häkissä kaiken nurin, eikä halua silitystä tai suostu minkäänmoiseen muuhun kanssa käyntiin, kuten kedestä syömiseen ym. Tytön entinen omistja kertoi tätä olleen myös aikasemminkin tytsyllä.
Tänään tuntui olevan taas sellainen päivä, hieman pahemman laatuinen kylläkin kuin ennen, sillä tarjosin tytölle kättä haisteltavaksi ja oli tarkoitus silittää kun tyttö hyökkäsi kättäni kohti, siirsin häkissä olevia heiniä ja taas sama hyökkäys, ennen ei ole ikinä tehnyt vastaavaa.
Ajattelin sen johtuvan siitä, että tyttö oli turhautunut häkissä oloon ja halusi vapaaksi tai poikaystävänsä luo, sillä aikaisemmin ovat olleet aina niin tiiviisti yhdessä.
Mutta eihän tuo ainakaan jälkimmäistä voinut olla, sillä reaktiohan oli hyvin akressiivinen jälleen näkemisestä.
Eikä pupuni kovin turhautuneitakaan voi olla, sillä ovat mulla päivässä vähintään kolme tuntia vapaina ja häkitkin minulla on reilun kokoisia molemmilla kaneilla, että tilaa on ottaa spurtteja ym.
Joten mistä kummasta tämän päiväinen käytös voi johtua?
Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia?
Eniten minua huolestuttaa tuo heidän keskeinen reaktionsa.. :(

Vastaukset 1
Vanhimmat
Luultavasti uros haisi erilaiselle... Se varmasti käyttäytyi leikkauksen jälkeen eri tavalla... Kyse voi olla siitä, että uros oli hetken pois ja naaraan reviiri vahvistui... Naaraalla voi olla jokin hormoonipiikki menossa...
Tutkimattomia ovat naaraiden hormoonien täyteiset tiet ! :)
Jos naaras hyökkää sinua kohti voit mielestäni kieltää. Sinähän olet lauman johtaja ! Nyt naaras on varmasti hämillään ja epävarma.
Yhdelläkään kanilla ei ole oikeutta kukkoilla ihmisen laumassa.