CIA:n vankilennot

CIA:n järjestämät salaiset vankilennot ovat yksi esimerkki viranomaisten kuvitelmasta, että turvallisuuden ja rikostorjunnan nimissä voi tehdä mitä tahansa ilman, että kansalla on mitään valtaa puuttua viranomaisten toimintaan.

CIA lennätti vankeja kidutettaviksi sellaisiin maihin, joissa ihmisoikeuksia ei kunnioiteta ja joissa vankeihin kohdistetaan julmuuksia yleisesti jotta tunnustus saataisiin ulos vangin suusta. Myös Suomen kautta lensi salaisia vankilentoja ja hallituksemme antoi näihin lentoihin hiljaisen suostumuksensa.

USA:n poliisiviranomaiset kuitenkin erehtyivät kaikkivoipaisuutensa suhteen. Näppärät lentokonekuvaajat ja hakkerit saivat kaiken selville, tieto vankilennoista levitettiin maailmalle ja kansat tuomitsivat jenkkipoliisien toiminnan. Vankilennoille tuli loppu, samoin kuin salaisille vankiloille ympäri maailmaa. Poliisiviranomainen ei ollutkaan kaikkivoipainen.

Tänä päivänä esimerkiksi meksiko kieltää USA:n viranomaisen omistamien ja/tai käyttämien lentokoneiden laskeutumiset ja nousut maaperältään, samoin moni muu Etelä-Amerikan maa, esimerkiksi Venezuela.
Arabimaissa USA:n viranomaisten vapaa lentäminen päättyy kun jenkeille myötämieliset hallitukset kaatuvat yksi kerrallaan.

CIA yritti kävellä ihmisoikeuksien yli siinä onnistumatta. Myös USA:n on pakko noudattaa lakeja ja ihmisoikeussopimuksia, eikä arabivankeja voi lennättää kidutettavaksi tunnustusta varten. Terrorismin vastaisella taistelullakin on rajansa. Terroristillakin on samat oikeudet yksityisyyteen ja koskemattomuuteen kuin muillakin ihmisillä. Sitäpaitsi ihmisiä ei voi tuomita terroristeina vain siksi, että USA sattuu pitämään jotakuta tai jotakin ryhmää jollakin lailla terroristisena. Terrorismi on useimmiten vapaustaistelua nimenomaan hallitsijaa vastaan. Silloin terroristi onkin vapaustaistelija eikä terroristi. USA on tottunut pitämään kaikkea USA:lle vihamielistä terrorismina.

CIA tuskin kykenee enää lentämään ketään kidutettavaksi mihinkään. Obama sulki salaiset vankilat ja on luvannut lakkauttaa esimerkiksi Quantanamon keskitysleirin kokonaan. USAn terrorismin vastainen sota on hävitty ja loppuun käyty. Sotilasvoima ja poliisivalta eivät olleet oikea tapa taistella terrorismia vastaan. Lähi-idän oma-aloitteinen demokratisoiminen tulee vähentämään terrorismia kun jenkeille myötämieliset hallinnot kaatuvat ja arabikansat saavat hallita itse itseään haluamallaan tavalla.

Vankilentoskandaali osoitti, että rajansa se on poliisin mielivallallakin.

USA.n niin kovasti jahtaamaa Al-Qaidaa ei ole olemassakaan missään muualla kuin CIA:n omissa papereissa ja jenkkihallinnon piirissä pyörivissä papereissa. Jenkit ovat jahdanneet ihan itse perustamaansa kommunismin vastaista asetta, joka karkasi käsistä. Bin Ladenia eivät tule saamaan kiinni, koska Osama Bin Ladenia ei ole olemassa tai hän on jo kuollut. Tässäkin kohtaa epäonnistuminen on amerikkalaisviranomaisille ihan oikein.
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Terrorismin sota jatkuu täysillä koko ajan menestyksellisesti ja vangeista vapautettu vain vaarattomimmat. Kytillä siinä on mitätön osuus.

Äänestä
  • Menestyksellisesti? Sota Afganistanissa on hävitty nimenomaan näille joita USA haluaa pitää terroristeina. Kun USA vetäytyy Afganistanista Talebanit palaavat valtaan. Irakin sota ei mene yhtään sen paremiin, eivät tainneet löytää lopulta Saddamia jahdatessaan yhtään terroristia. Mitä Saddam Hussein nyt oli ylipäätään muka tehnyt ansaitakseen sen sodan? USA on Irakin sodan suurin häviäjä, miestappiot ovat melkoiset nimenomaan siksi, että Al-Qaida ja muut arabijärjestöt ovat taistelleet aktiivisesti jenkkejä vastaan.

    Eikä mene kovin lujaa muutenkaan sodassa "terroristeja" vastaan. Esimerkiksi lännen sota kaukaasian "terroristeja" vastaan on muuttumassa kaukaasian emiraatin perustamiseksi siksi, että nämä terroristit ovat vankkumattoman sitkeitä taistelemaan eivätkä luovuta. Venäjä joutuu liittolaisineen ennen pitkää vetäytymään tshetseniasta ja sen naapuritasavalloista jotka yhdistyvät islamilaiseksi valtioksi.

    Sana terroristi on sinänsä hyvin vaarallinen. USA on tottunut pitämään ihan ketä tahansa USA-vastaista ihmistä terroristina. Suomessa poliisi kohtelee tavallisia mielenosoittajia terroristeina. Terroristeja ei itse asiassa ole olemassakaan. Jokainen terroristi on jonkun järjestön vapaustaistelija ja terroristeilla on aina looginen syy taistella. Esimerkiksi Al-Qaida ei ole mikään randomi terroristijärjestö vaan se pyrkii taistelemaan USA:n johtamaa liittoumaa vastaan ja ajamaan Yhdysvallat pois arabien alueilta kokonaan. IRA ei sekään ole terroristijärjestö, vaan irlantilaisten vapaustaistelijoiden rintama, jolla on oikeutus taisteluunsa.

    Terrorismi on tekosyy taistella tavallista kansaa ja kansalaisten perusoikeuksia vastaan. Poliisin uusi pakkokeinolakipaketti on nimenomaan ajettu läpi terrorismin ja sitten sen toisen pyhän keppihevosen, eli lapsipornon avulla. Poliisilla on kaksi takuuvarmasti eduskuntaan uppoavaa argumenttia joiden nojalla yksityisyydensuojan kimppuun on käyty poliisin toimesta.

    Kuka on terroristi ja millä perusteella? En usko, että tämän hetkisessä laajasti vihatun vapaakaupan, kapitalismin ja USA:n ylivallan tilanteessa ketään voi pitää terroristina. Kaikilla on oikeus taistella vapaata kauppaa, äärikapitalismia ja USA:ta vastaan keinolla millä hyvänsä.

    Jos poliisit viitsisivät kuunnella kuulustelussa mitä joku terroristi sanoo, voisi aika monelle poliisille valjeta, että tuo terroristihan taistelee ihan oikeasti oman kansansa ja maansa vapauden puolesta. Silloin poliisillekin valkenisi, että edes Al-Qaidaan kuuluvat arabimilitantit eivät ole itse asiassa terroristeja vaan nimenomaan vapaustaistelijoita joilla on syy ja oikeutus taistelullensa.

    Terroristeja ei ole olemassa missään muualla kuin USA:n kapitalistihallinnon kuvitelmissa. Israel pitäisi kipata punaiseen mereen ja juutalaiset tulisi ajaa siperiaan elämään juutalaisina omaa elämäänsä. USA toivottavasti romahtaa omaan mahdottomuuteensa.

    Äänestä

USA hoiteli terroristit Irakissa ja pääsi irtautumaan, nyt omat joukot pystyy pitämään tilanteen hallinnassa. Iskut vähentyneet murto-osaan aikaisemmasta.
Samoin tulee käymään Afghanistanissa, vaikka kuinka toisin toivot.

Minun puolestani rättipäät saisivat rauhassa tappaa toisiaan, rajat kiinni vaan länsimaihin. Turhaan amerikkalaiset uhraa omiaan, mutta onneksi sentään rättipää terroristeja kuolee moninkertaisesti.

Niin, mitäs se saddam tekikään...muutama sota, kaasuiskut omia kansalaisia vastaan, satojen tuhansien vastustajien murhat, öljyrahojen tuhlaus omiin tarkoituksiin, kansan eläessä köyhyydessä...no, mitäs tuo nyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliisille rajat kirjoitti:

CIA:n järjestämät salaiset vankilennot ovat yksi esimerkki viranomaisten kuvitelmasta, että turvallisuuden ja rikostorjunnan nimissä voi tehdä mitä tahansa ilman, että kansalla on mitään valtaa puuttua viranomaisten toimintaan.

CIA lennätti vankeja kidutettaviksi sellaisiin maihin, joissa ihmisoikeuksia ei kunnioiteta ja joissa vankeihin kohdistetaan julmuuksia yleisesti jotta tunnustus saataisiin ulos vangin suusta. Myös Suomen kautta lensi salaisia vankilentoja ja hallituksemme antoi näihin lentoihin hiljaisen suostumuksensa.

USA:n poliisiviranomaiset kuitenkin erehtyivät kaikkivoipaisuutensa suhteen. Näppärät lentokonekuvaajat ja hakkerit saivat kaiken selville, tieto vankilennoista levitettiin maailmalle ja kansat tuomitsivat jenkkipoliisien toiminnan. Vankilennoille tuli loppu, samoin kuin salaisille vankiloille ympäri maailmaa. Poliisiviranomainen ei ollutkaan kaikkivoipainen.

Tänä päivänä esimerkiksi meksiko kieltää USA:n viranomaisen omistamien ja/tai käyttämien lentokoneiden laskeutumiset ja nousut maaperältään, samoin moni muu Etelä-Amerikan maa, esimerkiksi Venezuela.
Arabimaissa USA:n viranomaisten vapaa lentäminen päättyy kun jenkeille myötämieliset hallitukset kaatuvat yksi kerrallaan.

CIA yritti kävellä ihmisoikeuksien yli siinä onnistumatta. Myös USA:n on pakko noudattaa lakeja ja ihmisoikeussopimuksia, eikä arabivankeja voi lennättää kidutettavaksi tunnustusta varten. Terrorismin vastaisella taistelullakin on rajansa. Terroristillakin on samat oikeudet yksityisyyteen ja koskemattomuuteen kuin muillakin ihmisillä. Sitäpaitsi ihmisiä ei voi tuomita terroristeina vain siksi, että USA sattuu pitämään jotakuta tai jotakin ryhmää jollakin lailla terroristisena. Terrorismi on useimmiten vapaustaistelua nimenomaan hallitsijaa vastaan. Silloin terroristi onkin vapaustaistelija eikä terroristi. USA on tottunut pitämään kaikkea USA:lle vihamielistä terrorismina.

CIA tuskin kykenee enää lentämään ketään kidutettavaksi mihinkään. Obama sulki salaiset vankilat ja on luvannut lakkauttaa esimerkiksi Quantanamon keskitysleirin kokonaan. USAn terrorismin vastainen sota on hävitty ja loppuun käyty. Sotilasvoima ja poliisivalta eivät olleet oikea tapa taistella terrorismia vastaan. Lähi-idän oma-aloitteinen demokratisoiminen tulee vähentämään terrorismia kun jenkeille myötämieliset hallinnot kaatuvat ja arabikansat saavat hallita itse itseään haluamallaan tavalla.

Vankilentoskandaali osoitti, että rajansa se on poliisin mielivallallakin.

USA.n niin kovasti jahtaamaa Al-Qaidaa ei ole olemassakaan missään muualla kuin CIA:n omissa papereissa ja jenkkihallinnon piirissä pyörivissä papereissa. Jenkit ovat jahdanneet ihan itse perustamaansa kommunismin vastaista asetta, joka karkasi käsistä. Bin Ladenia eivät tule saamaan kiinni, koska Osama Bin Ladenia ei ole olemassa tai hän on jo kuollut. Tässäkin kohtaa epäonnistuminen on amerikkalaisviranomaisille ihan oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu