Kun koira puree

Siis, kun koira puree, niin eikös vastuu ole aina omistajan? Vaikka tilanne olisi mikä hyvänsä, niin mielestäni vastuu on aina omistajan.
Itselleni ei onneksi ole vielä tälläistä tilannetta tullut, mutta yhdessä toisessa paikassa tästä oli myös keskustelua ja siellä oli myös toisen puolen kannattajia. Ihan mielenkiinnosta kyselen, että mitä mieltä olette.
284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No, sanotaan nyt vaikka tilanne että koira on kaupan pihassa ja joku menee härkkimään sitä, josta hyvästä koira antaa hammasta, niin kyllä saa itse maksaa viulut.

Sama juttu jos koira on joko aidatulla pihalla(jossa kyltti koiran mahdollisesta vieras"koreudesta") tai kytkettynä narun päähän ja joku ulkopuolinen saa päähänsä tulla "juttelemaan" koiralle, niin on kyllä oikeutettu maksamaan oppirahansa. Että kättä ei parane lykätä joka paikkaan...

Eli ei asiat aina ole niin yksiselitteisiä.

Äänestä
  • Mitä jos kukaan ei olekaan näkemässä tilannetta? Niin tottakai pureman uhri vaatii maksamaan koiran omistajaa, vaikka itse olisi ärsyttänyt koiraa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


myy94- kirjoitti:

Siis, kun koira puree, niin eikös vastuu ole aina omistajan? Vaikka tilanne olisi mikä hyvänsä, niin mielestäni vastuu on aina omistajan.
Itselleni ei onneksi ole vielä tälläistä tilannetta tullut, mutta yhdessä toisessa paikassa tästä oli myös keskustelua ja siellä oli myös toisen puolen kannattajia. Ihan mielenkiinnosta kyselen, että mitä mieltä olette.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu