En tiedä toista yhmisryhmää, joka olisi epäsiistimpi kuin koiraihmiset.
- katsokaa katujen varsia; koiran kusta ja paskaa joka paikassa
- koiraihmisten kodeissa haisee
- koira levittää käpälissään sitä samaa paskaa koko huusholliin
- jotkut päästävät koiransa sänkyynkin ja ruokapöytään
Koiran paska on suurinpiirtein samaa ainetta kuin ihmisen paska.
Sallitaanko ihmisten paskoa kaduille, puistoihin, uimarannoille vesistöön?
Koiraihmiset ovat epäsiistejä
59
538
Vastaukset
- toinen elukaton
Sen lisäksi koiraihmisillä on pistämätön kyky hommata muiden (ja osin myös itsensä) riesaksi suuria mielenvikaisia koirarotuja, jotka ovat vaaraksi kanssaihmisten terveydelle vihaisuutensa ja joskus myös metelöimisensä vuoksi. Nämä ihmiset käyttävät valitsemastaan rodusta nimitystä haastava. He ovat hautaan asti sitä mieltä, että heidän valitsemassaan rodussa ei ole mitään vikaa. Vikaa on sen sijaan useinkin monessa muussa ihmisessä, joka on kyseisen rodun valinnut.
Koiraihmiset ovat melko tarpeeton ja tympeä kansanosa. Siivottomuutensa ja kanssaihmisille aiheuttamiensa vaarojen lisäksi he vähät välittävät nk. harrastuksensa kautta aiheuttamistaan ympäristöongelmista. He ovat kaiken aiheuttamansa pahan suhteen sokeita ja kuuroja tolloja, joille on normaaliolosuhteissa turha puhua järkeä.
Koiraharrastus aiheuttaa koirattomille ( koko yhteiskunnalle) sekä luonnolle niin paljon turhaa ja tarpeetonta vaivaa ja kärsimystä että olisi paikallaan koiravero, joka olisi vuositasolla 20 euroa jokaista alkavaa painokiloa kohti.- Elukallinen...
Kylläpä elukattomat ihmiset ovat suvaitsevaisia, sosiaalisia, ymmärtäväisiä, huomaavaisia, ystävällisiä ja kaikin puolin moitteettomia kansalaisia! ;p
- ystäväeläimillekin
Hyi! Onneksi en tunne yhtään tuollaista, noin negatiivista ihmistä, enkä edes hyvänpäivän tutuksi luokittelisi, saati ystäväkseni. Ja kerronpa, että niitä läheisiä ystäviä on paljon; lämpimän mielen omistavia koiraystävällisiä ihmisiä, joilla on laaja sydän. Ja - kaikilla heillä ei ole koiraa koskaan edes ollut.
- Anonyymi
Elukallinen... kirjoitti:
Kylläpä elukattomat ihmiset ovat suvaitsevaisia, sosiaalisia, ymmärtäväisiä, huomaavaisia, ystävällisiä ja kaikin puolin moitteettomia kansalaisia! ;p
Vaikea olla suvaitsevainen koiraihmisiä kohtaan, kun aamusta myöhään iltaan kuuntelee naapurin koiria jatkuvaa räksytystä.
Uutena ilmiönä on tullut koiriansa pihassamme tarpeillaan käyttävät, parin viikon sisällä jo kaksi kertaa pihatieltä, toisen kerran jo selvästi pihan puolelta, olen saanut lapioida paskakasat pois.
- jlknl
-katujen varsille känniset, urheilijat ja lapset kusevat ja paskovat MYÖS
-ihmiset haisevat, hyvin hoidettu koira EI haise
-koiralla on tassut (ei käpäliä), omissa räpylöissäsi kulkeutuu yhtälailla paskaa asuntoosi
-päästetäänhän sinutkin sänkyyn?
-käytätkö töissä samaa näppistä kuin käsiään pesemätön ja itseään kopeloiva työkaverisi?
-työnnätkö kaupassa ostoskärryjä, joita edell nenänkaivaja työntänyt myös?
-ostatko kaupasta tomaatteja, joita 50 ihmistä pyöritellyt käsissään?
-ootko kusettanut lapsiasi uimarannalle?
-mitä nuolet sängyssä? saasta!- elukaton
Tsot tsot, on ihan eri asia, jos joku lapsi pissii silloin tällöin puistossa puskaan, kuin muutama sata koiraa paskoo ja kusee kaikki pientareet,joka päivä tälläkin alueella jolla päivittäin kuljen.
Oletko muuten kuullut että ihmiset pesevät käsiään?
Myös hedelmät ja vihannekse voi pestä, tiedoksi vaan.
Todistettua tuli: epäsiistejä olette, KOIRAIHMISET - Eläimellinen...
elukaton kirjoitti:
Tsot tsot, on ihan eri asia, jos joku lapsi pissii silloin tällöin puistossa puskaan, kuin muutama sata koiraa paskoo ja kusee kaikki pientareet,joka päivä tälläkin alueella jolla päivittäin kuljen.
Oletko muuten kuullut että ihmiset pesevät käsiään?
Myös hedelmät ja vihannekse voi pestä, tiedoksi vaan.
Todistettua tuli: epäsiistejä olette, KOIRAIHMISETElätkö itse jossain antibakteerisessa ympäristössä?
Tiedoksi: Lemmikkieläimet lisäävät ihmisten vastustuskykyä sairauksille ja vähentävät allergioita. - elukaton
Eläimellinen... kirjoitti:
Elätkö itse jossain antibakteerisessa ympäristössä?
Tiedoksi: Lemmikkieläimet lisäävät ihmisten vastustuskykyä sairauksille ja vähentävät allergioita.Mutta kysymys olikin siitä, että KOIRAIHMISET ovat EPÄSIISTEJÄ.
Koirissa ei ole mitään vikaa, tykkään itsekin koirista.
Ei ole oikein jättää paskoja katujen varsille, puistoihin ja uimarannoille.
-pekka - koirallinen terve
elukaton kirjoitti:
Tsot tsot, on ihan eri asia, jos joku lapsi pissii silloin tällöin puistossa puskaan, kuin muutama sata koiraa paskoo ja kusee kaikki pientareet,joka päivä tälläkin alueella jolla päivittäin kuljen.
Oletko muuten kuullut että ihmiset pesevät käsiään?
Myös hedelmät ja vihannekse voi pestä, tiedoksi vaan.
Todistettua tuli: epäsiistejä olette, KOIRAIHMISETvoi sua ressukkaa. Kaikenmaailman asioista jaksat huolta kantaa. Tiedätkö muuten, miksi ylihygieenisissä, "sivistyneissä" länsivaltioissa allergiat, astmat ja atopiat lisääntyvät huimaa vauhtia? Juuri siksi :)
- liukuygky
elukaton kirjoitti:
Tsot tsot, on ihan eri asia, jos joku lapsi pissii silloin tällöin puistossa puskaan, kuin muutama sata koiraa paskoo ja kusee kaikki pientareet,joka päivä tälläkin alueella jolla päivittäin kuljen.
Oletko muuten kuullut että ihmiset pesevät käsiään?
Myös hedelmät ja vihannekse voi pestä, tiedoksi vaan.
Todistettua tuli: epäsiistejä olette, KOIRAIHMISETOotko vakoillut vessassa, kaikki EIVÄT PESE KÄSIÄÄN!
Ei ne kaikki nenänkaivuu, pyllynkoskettelujätteet niin vain lähe tomaatista :) Aika inhaa. - Koiriin vittuuntunut
Ei kuse lapset jalkakäytäville eikä pasko! Eikä pasko ihmisetkään, ei ainakaan normaalit sellaiset.
Saatanan koiranomistajat. Ootte kyllä sellasta "minä ensin, minä saan ja MINÄHÄN TEEN. Minulla on oikeus." ette välitä paskan vertaa muista ihmisistä. Olette turhantärkeitä elvistelijöitä. - mikku77
Koiriin vittuuntunut kirjoitti:
Ei kuse lapset jalkakäytäville eikä pasko! Eikä pasko ihmisetkään, ei ainakaan normaalit sellaiset.
Saatanan koiranomistajat. Ootte kyllä sellasta "minä ensin, minä saan ja MINÄHÄN TEEN. Minulla on oikeus." ette välitä paskan vertaa muista ihmisistä. Olette turhantärkeitä elvistelijöitä.ihme että aina syytetään kaikki koiranomistajat...ne tekee niin ja ne tekee näin ja ne eivät välitä ja niitten koirat paskoo sinne ja sitten tänne..
Miksi vetää kaikki saman kamman alta?? Helvetin typerää!
Jos joku - kenenroskat
Koiriin vittuuntunut kirjoitti:
Ei kuse lapset jalkakäytäville eikä pasko! Eikä pasko ihmisetkään, ei ainakaan normaalit sellaiset.
Saatanan koiranomistajat. Ootte kyllä sellasta "minä ensin, minä saan ja MINÄHÄN TEEN. Minulla on oikeus." ette välitä paskan vertaa muista ihmisistä. Olette turhantärkeitä elvistelijöitä.mistähän ne lasinsirpaleet, tupakantumpit, muovipussit, purukumit, räkäläiskät ja ylipäätään sekalainen muovisilppu kadun varsilla ja kadullakin on tullut. Koiristako? enpä ole nänyt yhdenkään koiran kaljaa kittaavan ja pulloa kadulle heittävän!
- Ookkos
Ja humalaiset kusee ja paskoo ihan mihin sattuu, ei vain lapset. Koirat eivät uimarannalla kuse/pasko veteen, mutta ihmisten paskaa olen uidessakin nähnyt lilluvan. Ja aika harvoin ihmiset pesevät käsiään, tuskin monesti edes wc:ssä käydessä,. Oletko huomannut lasinsirpaleita, joita ihmiset viskoo? Niihin ihmiset rikkovat jalkapohjansa ja pyöränkuminsa. Entäpä katujen/teiden varsilla olevat roskapussit täynnä roskia, maatumattomia? Koiran paska maatuu., lasit, roskat, muovit ym. ym. ei.
"Koiraharrastus aiheuttaa koirattomille ( koko yhteiskunnalle) sekä luonnolle niin paljon turhaa ja tarpeetonta vaivaa ja kärsimystä "
Millähän lailla, perusteletko? Olipa tämäkin aiheen aloittaja kovin ystävällinen, sosiaallinen ihminen :)! Oikein paistaa ystävällisyys ja suvaitsevaisuus kirjoituksestasi.
Ihanaa, että on taas kevät! Päästään taas aloittamaan jokavuotinen riitely :)! Kevään jatkoa kaikille!- kolmas koiraton
Menkääpä jäälle (jääladulle) joka toisen merkkikepin kohdalla on koiran paskaa.
Ei varmaan humalaisen eikä hiihtäjän.
Minustakin koiraihmiset ovat epäsiistejä ja ilmeisesti vielä yhtä tyhmiä kuin humalaiset, joilla lienee lieventävänä asianhaarana humalatila.
Tietääkseni kaupungin järjestyssääntö vaatii koiran omistajan korjaamaan koiran jätökset pois. - lasten paskaa eniten
kolmas koiraton kirjoitti:
Menkääpä jäälle (jääladulle) joka toisen merkkikepin kohdalla on koiran paskaa.
Ei varmaan humalaisen eikä hiihtäjän.
Minustakin koiraihmiset ovat epäsiistejä ja ilmeisesti vielä yhtä tyhmiä kuin humalaiset, joilla lienee lieventävänä asianhaarana humalatila.
Tietääkseni kaupungin järjestyssääntö vaatii koiran omistajan korjaamaan koiran jätökset pois.Mikä ihmeen oikeus lasten vanhemmilla on kusettaa ja paskattaa lapsiaan julkisilla paikoilla puskiin? "Tämä on pieni" verukkeeella. Haisevaa paskaa sekin on.
- paskojen kerääjä
kolmas koiraton kirjoitti:
Menkääpä jäälle (jääladulle) joka toisen merkkikepin kohdalla on koiran paskaa.
Ei varmaan humalaisen eikä hiihtäjän.
Minustakin koiraihmiset ovat epäsiistejä ja ilmeisesti vielä yhtä tyhmiä kuin humalaiset, joilla lienee lieventävänä asianhaarana humalatila.
Tietääkseni kaupungin järjestyssääntö vaatii koiran omistajan korjaamaan koiran jätökset pois.järjestyssäännöissä mainitaan muistaakseni että jätökset on siivottava "hoidetuilta alueilta". Muistelen että lehdessä oli juttua, että tarkoittaa käytännössä esimerkiksi alueita, joilta ajetaan nurmi, tiet, ym. Mitään ehdotonta keräyspakkoa ei siis ole. Jos jäällä on esimerkiksi kunnan toimesta tehty yleinen latu, se kuuluu hoidettuihinalueisiin. Jos taas joku yksittäinen asukas pitää latua auki, se ei kuulu. Tosin jokainen järkevä ihminen sen jätöksen ladulta kerää, eikä moni edes koiran kanssa ladulle mene.
Itse kerään metsästäkin silloin, jos läjä tulee vaikkapa metrin säteelle käytetystä polusta. Jos polku taas on sellainen, jota itse pidän auki, eikä siellä ikinä muita tunnu kulkevan, en ole niin tarkka.
Nyt alkaa olemaan se paras aika niitä paskoja kerätä. Aamulla, kun kikkareet ovat vielä jäässä, mutta niitä alkaa paljastumaan lumen alta. Koska talvella voin vaikuttaa vain omien koirieni jätösten verran, mutta keväällä on aika nopsaa keräillä niitä enempi. Pieni vaiva, mutta vaikuttaa lähiympäristön viihtyisyyteen.
- ihmiselukat yääk
navigointi hukassa taas kun eksyy tänne palstalle,...voi jiiiisus sentään..
Elukkattomat eivät siedä koiria koska ovat itse elukoita ja siinä on tarpeeksi epäsiisteyttä.. - ...
Ihmiset itse ovat niitä pahimpia sikoja, sopii vaan kattoa ympärilleen, eikä syyttää kaikesta eläimiä. Löytyy kusta, oksennusta, lasia sun muita roskia, jotka ei maadu, koiranpaska sentään maatuu
- Siis oikeesti
Mihin se koiranpaska asvaltilla maatuu? Ja pihoilta ja tonttien reunoilta ja niiden välittömästä läheisyydestä voisi ainakin pysyä pois, varsinkin kun tien toisella puolella on risukkoa ja metsää. Mutta ei, ei riitä järki.
Ja sitten ainainen roskat vastaan paska inttäminen. Aikuiset ihmiset, lopettakaa jo! "En korjaa hurttani paskoja, koska muut ei korjaa roskia"...onpa kypsän ihmisen rationaalinen perustelu. Minäkin voin siis ryhtyä moukaroimaan vastaantulevia koiria, koska joku muu lyö lapsia? - Ihan oikeesti
Siis oikeesti kirjoitti:
Mihin se koiranpaska asvaltilla maatuu? Ja pihoilta ja tonttien reunoilta ja niiden välittömästä läheisyydestä voisi ainakin pysyä pois, varsinkin kun tien toisella puolella on risukkoa ja metsää. Mutta ei, ei riitä järki.
Ja sitten ainainen roskat vastaan paska inttäminen. Aikuiset ihmiset, lopettakaa jo! "En korjaa hurttani paskoja, koska muut ei korjaa roskia"...onpa kypsän ihmisen rationaalinen perustelu. Minäkin voin siis ryhtyä moukaroimaan vastaantulevia koiria, koska joku muu lyö lapsia?"Minäkin voin siis ryhtyä moukaroimaan vastaantulevia koiria, koska joku muu lyö lapsia? "
Et muuten voi. Katsopas mitä seurasi sille joka joulun alla koiraa paistinpannulla pätki. Linnaa tuli liki vuosi.
- ...
Sopii kokeilla tulla moukaroimaan mun koiriani... Ja toi nyt oli muutenkin aika älytön vertauskuva aikuiselta(?) ihmiseltä
- joskus juonut
Mielestäni tämä keskustelu on osoittanut selvästi 'elukattoman' väitteen, että KOIRAIHMISET OVAT EPÄSIISTEJÄ.
He eivät ole kumonneet väitettä, vaan ovat perustelleet käytöstään muiden marginaaliryhmien satunnaisilla käytöstavoilla.
-esim. lapset ja humalaiset
- koirat paskovat kaduille joka päivä lapset satunnaisesti, kerran, kaksi lapsuutensa aikana
Lisäksi keskustelu on osoittanut, että he ovat melko yksinkertaisia.
Voidaan ilman muuta väittää myös, että humalaiset ovat epäsiistejä, mutta tämän keskustelun aihe olikin KOIRAIHMISET.
PYSYKÄÄ SIIS ALKUPERÄISESSÄ AIHEESSA,- kröhöm!!
"PYSYKÄÄ SIIS ALKUPERÄISESSÄ AIHEESSA"
Oletko muuten huomannut että tämä on koira-aiheinen palsta? Siis EI KOIRAVASTAINEN!!!
JOSPA SIIS PYSYTTÄISIIN VAIN HAUKKUAIHEISSA EIKÄ KOIRATTOMAT TULISI TÄNNE PÄTEMÄÄN.
AINAKAAN ENNEN KUIN ON OMA KOIRA!!!
- Justjoojoo
Millä lailla ihmiset (koirattomat, eläimettömät) sitten sinun mielestä "joskus juonut" ovat siistejä? Eikä siihen tarvitse välttämättä edes humalatilaa, luonnon roskaamiseen. IHmiset heittävät mm. tarpeettomia huonekaluja ynnä kaikkea muuta maatumatonta roskaa luontoon, metsään ja teiden varsille. Joku täällä väitti, ettei koiranpaska maadu asvaltilla. Kyllä se kuitenkiin myös jopa asvaltilla hajoaa. Lasinsirut ja tupakantumpit sekä monet muut roskat ei siitä mihinkään häviä. Jos koiraihmisetkin ovat epäsiistejä (ainakin suurelta osin hoidetulta alueelta paskat kuitenkin siivotaan) niin ovat myös tupakan polttajat. Ja siinä sivussa he aiheuttavat haittaa myös meille tupakoimattomillekin. Miksi pitäisi pysyä aiheessa, koska moni muu on paljon siivottomampi kuin juuri koiraihminen?
- sivusta seurannut
Keskimäärin kaikki ihmiset roskaavat ja likaavat samaan tapaan.
Luulisin, että myös KOIRAIHMISET heittävät tumpit maahan samalla tavalla kuin muutkin, ryyppäävät kuin muutkin ajavat autoilla ainakin saman verran kuin muutkin (tai näyttelymatkojen verran enemmän), mutta he omistavat ne KOIRAT, joiden PASKOJA on pitkin katuja ja pientareita.
Alkuperäinen väite oli tämä:
En tiedä toista yhmisryhmää, joka olisi epäsiistimpi kuin koiraihmiset.
Minusta 'elukattomalla' on hyvät perusteet väitteelle koiraihmisten epäsiisteydestä. Koiraihmisiä verrataan muuhun väestöön, joilla on kaikki samat epäsiisteyden ominaisuudet, paitsi KOIRA.
- 2309356
Entäs muuten sitten kissaihmiset? Kissat käy laatikolla ja menee sohvalle tai sängylle itseään pesemään. Ja kyllä kissatkin tekevät tarpeitaan ulos jos omistajat kissojaan päästää ulos. Mites sitten hevosihmiset? Hevonen saattaa tehdä jätökset kesken ratsastuksen tien varteen. Kukas ne sieltä korjaa?Onhan sieltä hyvä sanoa että koiraihmiset epäsiistejä. Mites ihan ihmiset joilla ei ole lemmikkejä. Kuinka siistejä he ovat?
En kyllä ymmärrä kun valitetaan siitä kun koiran jätöksiä järven jäällä ja ne jää sinne. Uittehan te kalankin paskassa ja ihmisten ruumiiden joukossa mitä järvestä löytyy ja vielä roskien seassa mitä ihmiset itse järveen heittää.- totta joka sana
Alkuperäisessä viestissä on näin:
'En tiedä toista yhmisryhmää, joka olisi epäsiistimpi kuin koiraihmiset.'
ei siinä sanota eikä väitetä, että kaikki muut ovat siistejä.
siinähän sanotaan, että kirjoittaja ei TIEDÄ toista ihmisryhmää, joka olisi EPÄSIISTIMPI kuin KOIRAIHMISET.
Perusteitahan lauseelle näyttää olevan
- cat_cat
Kissaihmiset eivät ole niin epäsiistejä kuin koiraihmiset.
Se johtuu siitä, että heillä on käytössään astia jätöksille joka sitten hoidetaan asianmukaisesti muun jätteen joukkoon.
Ja jos kissa tekee tarpeensa ulos, niin se kaivaa sen maahan, paitsi talvella.
Ero kissaihmisten hyväksi on juuri tässä: kissojen jätöksistä vain osa on riesana eikä juuri koskaan kadulla, koirien jätöksistä kaikki se mitä narun toisesssa päässä oleva ei korjaa pois.- Ne kissanaiset
Höpöhöpö! Kissamammalla saattaa hyvin olla vaikka 70 kissa jotka sitten käydään väkisin hakemassa siltä pois eläinsuojeluihmisten toimesta. Kuluu muutama kuukausi ja taas on kissamäärä kovassa kasvussa.
Luuletko että tollakan kattimäärällä kovin pienellä hiekkalaatikolla pärjää? Kyllä niitä jämiä löytyy kuule ihan joka puolelta mamman läävää.
Sellaisia ne kissanaiset ovat. Kyllä koiraihmiset on sentään siistejä, kunnei koirien sentään anneta sisälle paskoal... - 'pystykorva'
Ne kissanaiset kirjoitti:
Höpöhöpö! Kissamammalla saattaa hyvin olla vaikka 70 kissa jotka sitten käydään väkisin hakemassa siltä pois eläinsuojeluihmisten toimesta. Kuluu muutama kuukausi ja taas on kissamäärä kovassa kasvussa.
Luuletko että tollakan kattimäärällä kovin pienellä hiekkalaatikolla pärjää? Kyllä niitä jämiä löytyy kuule ihan joka puolelta mamman läävää.
Sellaisia ne kissanaiset ovat. Kyllä koiraihmiset on sentään siistejä, kunnei koirien sentään anneta sisälle paskoal...Suomessa on valtavasti kenneleitä, joissa on yhteensä tuhansia koiria. Siinä ei yksi satunnainen kissamamma juuri tilannetta muuta.
Jos yksi kissämamma onkin 'epäsiisti' niin sata kennelin (kotikasvattamon' omistajaa on tuplasti tuon.
Sitäpaitsi kotonaan sotkekkot miten vaan ja omilla tonteillaan, mutta yleisillä paikoilla paskominen ei ole sallittua, piste. - 90x10x2=1800
'pystykorva' kirjoitti:
Suomessa on valtavasti kenneleitä, joissa on yhteensä tuhansia koiria. Siinä ei yksi satunnainen kissamamma juuri tilannetta muuta.
Jos yksi kissämamma onkin 'epäsiisti' niin sata kennelin (kotikasvattamon' omistajaa on tuplasti tuon.
Sitäpaitsi kotonaan sotkekkot miten vaan ja omilla tonteillaan, mutta yleisillä paikoilla paskominen ei ole sallittua, piste.Yleistäminen on siitä kivaa, että ei tarvi aivojaan vaivata yhtään. KAIKKI koiraihmiset ovat sitä ja tätä, KAIKILLA kissaihmisillä on 70 kissaa jne. Ottakaa nyt se pieni järkipahanen käteen ja miettikää: Koiria on Suomessa nykyään varmaan 600 000 ellei enemmän, jos kaikki omistajat jättäisivät paskat korjaamatta suuremmissa kaupungeissa ei enää lunta sen paskamäärän alta näkyisi. Talvella paskat ei maadu, joten se vaan kertyy ja kertyy. Jo muutama välinpitämätön idiootti voi pilata maiseman talven aikana tosi pahasti, kun koira voi tehdä kahdet kakat päivässä. Mitä luulet, kuinka paljon 10 piittaamatonta koiran omistajaa saa aikaiseksi 3 talvikuukauden aikana? 90 päivää ja 10 koiraa, jotka paskovat 2 x päivässä. Se on jo helvetimmoinen määrä kasoja naapurustossa.
Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että suurin osa koiranomistajista korjaa paskat pois, mutta ne muutama idiootti pilaavat sotkuillaan kaikkien maineen.
Lakatkaa siis haukkumasta kaikkia koiranomistajia, vaan vain ne ääliöt, jotka todella niitä katuja likaavat.
- kurniekka
Jos ei voi sormella osittaa syyllistä, niin silloin on aivan oikeutettua kohdistaa kritiikki koko ryhmään.
Ryhmä sitten keskustelee ja puolustautuu, tai ainakin ne jotka keräävät paskat.
Onko niin, että välinpitämättömät paskan jättäjät ovat luku ja kirjoitustaidottomia. - 90x10x2=1800
"Jos ei voi sormella osittaa syyllistä, niin silloin on aivan oikeutettua kohdistaa kritiikki koko ryhmään."
Vain jos ryhmä on jotenkin yhtenäinen ja sitähän koiranomistajat eivät ole. Koiranomistajat ovat todella kirjava joukko ihmisiä ja jopa jonkin tietyn rodun omistajissa on paljon eroja. Niinkuin kaikissa ryhmissä tästäkin porukasta löytyy niin fiksuja kuin tyhmiä.
Itsellä kaksi isoa koiraa, en päästä kuseksimaan sopimattomiin paikkoihin ja korjaa aina kakat pois. Olen joskus tarjonnut pussia koiranomistajalle, joka ei korjannut omansa kakkoja, mutta saanut vain mulkaisun vastaukseksi. Kerran nuori nainen, jolla kaksi kääpiösnautseria kelaremmeissä, antoi niiden kuseksia kaikki kulkureittinsä portinpielet. Kun huusin kadun toiselta puolelta, että älä anna pissata portinpieliin taloissa asuu ihmisiä, niin tyttö vain tuijotti minua vähä-älyisen näköisenä ja antoi edelleen koiransa merkkailla talon portaita. Joo, luulen minäkin, että osa porukasta on luku- ja kirjoitustaidottomia. Miten muuten selittää tuollainen järjenköyhyys? - hallelujaavaan
mitä v***n väliä ??
Ennemmin koirantassun jälkiä lattiassa kuin että koiraton ja päästään pipi!! - tortux
Koiranjätöksistä valittaminen loppuisi heti, kun kasat korjattaisiin eikä koirien annettaisi kusta tonttien reunoille, portinpieliin jne. Ei pitäisi olla aivan kohtuuton vaiva noukkia se kakka tai nykäistä koira remmistä (ja remmissähän jokainen tietysti ulkoiluttaa koiriaan sellaisella alueella, jossa voi liikkua muitakin, eikös niin) pois sopimattomasta ulostus- tai kusipaikasta. Toisille vaan tuntuu olevan. Netissä kuitenkin jaksetaan roikkua solvaamassa ja keksimässä tekosyitä hölmöydelleen.
Mitä mahtaa tapahtua, kun hiljattain Ruotsista löydetty ihmiselle tappava loinen leviää Suomeen? Tuskin koiraihmiset ovat ainakaan halukkaampia jätöksiä keräämään. Toisten murheeksi on niin helppo jättää.
Koiran kusettaminen ja paskattaminen sopimattomassa paikassa pitäisi olla niin suuri häpeä, että sosiaalinen paine pakottaa jokaisen asialliseen koiranpitoon, mutta tuohon taitaa olla vielä matkaa. Sen voi päätellä täälläkin olevista kommenteista. Jonkun mielestä toisia ihmisiä saa rauhassa häiritä koirien jätöksillä ja räksytyksellä. Hölmöjä on näköjään aina ja tulee kai aina olemaan.
Kenekään ole pakko ottaa ja pitää koiraa, jos ei ole halukas tai ei omaa edellytyksiä huolehtia siitä ja sen "tuotoksista" asianmukaisesti. - Usko huvikses'
Tortux, ei varmasti loppuisi koiranjätöksistä valittaminen siinäkään tapauksessa, vaikka kaikki siivoisivat jätökset hoidetuilta alueilta. Aina löytyy pipipäitä, jotka kyttäämällä kyttäävät, ihan sairaaloisuuteen asti, mihinkä se koira niitä jätöksiä jättää. Jos vihaa koiria, niin vihaa, ei siihen ihmisten siisteys ja hyvät teot vaikuta. Ja jos ei jätöksistä, niin sitten jostain muusta löytyy noilla "sairailla ihmisillä" valittamista eläimistä. Jos niistä ei pidä, siihen ei auta maamme laulukaan...
- ypfvlgh,b
Kyllä on ihme väkeä, kun täällä valittaa onko koiran luonnollisia lannoteita jossain vai ei. Itseäni häiritsee paljon enemmän rikotut pullot teillä ja metsissä. Siellä mä sit keräilen lasinsiruja vaikka minä en ole niitä rikkonutkaan! Joten jos jotain noin paljon koiran jätökset vituttaa niin mikä estää teitä keräämästä niitä pois?
- voi teitä.
tuu vinkuu kadulla niin syötän sut mun paskaselle rakille jota en ole pessyt vuoteen ja joka tasan paskoo minne haluaa.
- Romaniaan
"Koiranjätöksistä valittaminen loppuisi heti, kun kasat korjattaisiin eikä koirien annettaisi kusta tonttien reunoille, portinpieliin jne. Ei pitäisi olla aivan kohtuuton vaiva noukkia se kakka tai nykäistä koira remmistä (ja remmissähän jokainen tietysti ulkoiluttaa koiriaan sellaisella alueella, jossa voi liikkua muitakin, eikös niin) pois sopimattomasta ulostus- tai kusipaikasta. Toisille vaan tuntuu olevan. Netissä kuitenkin jaksetaan roikkua solvaamassa ja keksimässä tekosyitä hölmöydelleen."
Öö kukahan solvaa ja ketä, kannattaa vilkaista ketjun otsikko, mikäli solvausta haluat. Taitaa torttupojalla olla puurot ja vellit sekaisin.
Muuttakaa ihmiset Romaniaan, jos ei täällä kiinnosta asua. Romaniassa kengitään uuden lain perusteella kulkukoirat hengiltä, niin pääsette tekin eläinvihaajat purkamaan antipatianne. Jos ei muutto houkuta, niin pidetään pienempää ääntä. - haikuvaiku
Tosiasiahan on,että ulosteet ei kuulu sinne missä ihmiset lapsineen liikkuvat.
Vaikkakin aloittajalta voisi kysyä,mikä on hänen paheensa?
Meneekö hän tupakalle paikkaan jossa savu ei mene muiden päälle?
Heittääkö hän tumppinsa maahan vai onko taskutuhkis käytössä?
Onko hän saastuttanut muiden ilmaa haisemalla hississä vanhalle kaljalle/valkosipulille tai vain pahalle,halvalle partavedelle??
Se joka on viaton,heittäköön ensimmäisen kiven.
Juu,itse poltan,mutta aina niin että savu menee poispäin muista esim bussibysäkillä. Tungoksessa en polta vaan menen sivummalle.
Ovien lähellä en polta
Joskus olen haissut edellispäivän oluelle,siitä anteeksi.
Sekin synti on vähenemään päin.
Koirien en anna nuolla kasvojani,koska ne ovat juuri voineet nuolla ulkona jotakin... Tai omaa peppuaan.
Ja kaiken lisäksi tykkään koirista,niinkuin muistakin eläimistä.
Ne ovat viattomia,toisin kuin ihminen.
En ole varma,voisinko tykätä aloittajasta,taitaa olla turhan agressiivinen peto.... - springeli
Miten köyhä voi ihmisen elämä olla,jos täytyy mietiskellä toisten ihmisten epäsiisteyttä/siisteyttä???
Kyllä onneksi omassa elämässäni on paljon muita asioita,joihin keskittyä...ei vaivaa koiranpaska,ei karvat,ei edes nurkkiin kuseskelevat känniläiset,kevät alkamaisillaan ja kesä tulossa ja jotkut polot jaksavat narista samoista asioista aina...ei ymmärrä,mutta eipä tarviikkaan :D - life is life
Ihanaa että jonkun ihmisen elämä on niin hyvin että jaksaa miettiä koiran kusia ja paskoja :D
- Dogostyle
Koiraihmiset on surkimuksia jotka eivät onnistu suhteissaan muiden ihmisten kanssa. Sen takia ottavat koiran koska sen saa alistumaan tahtoonsa ja koira kiintyy omistajaansa voimakkaasti, olipa omistajansa sitten kuinka mulkku ja ilkeä tahansa.
Koiranomistajat eivät myöskään pidä omasta eikä kotinsa siisteydestä huolta koska sitä piskiä ei häiritse paskan ja kusen haju. Päin vastoin.
Työelämässä koiranomistajat ovat yleensä duunaritasolla ja päähänpotkittuja jo lapsuudesta asti. Tästä syystä otetaan sitten koira kun sitä voi pomottaa ja käskyttää ja näin purkaa pahaa oloaan viattomaan eläimeen.- qwertytrewq
Hyvä huomio tuo koiranomistajien heikko sosiaalinen asema. Mitä vaativampi ja kookkaampi koira, sitä todennäköisemmin sen omistaja ei ole koskaan työssä ollutkaan.
- fargot
Oottekos sattunu huomaamaan, että useilla valtion päämiehilläkin on koiria ? HÄ!
- siistikoiramies
Epäsiistejä ihmisiä löytyy niin koirallisista kuin koirattomistakin. Ei se koira tee ihmisestä yhtään sen siistimpää tai epäsiistimpää. Niitä epäsiistejä kuitenkin on liikaa, oli koira tai ei.
Vaikka koiraihminen olenkin, ymmärrän silti sinuakin, kunhan et liikaa yleistäisi. Itseänikin etoi vielä kaupungissa asuessani paskaiset kulkuväylien varret, varsinkin keväisin lumien sulettua. Tuntui aika turhauttavalta noukkia se oman koiran "torttu" monien muiden keskeltä. Ja tassujen paskaantumiselta oli mahdoton välttyä mutta onneksi suihku on keksitty. Vielä täällä periferiassakin se jätös poistetaan, jos se sattuu tien reunaan tulemaan. - kukintavallaan
Mulla on pitkä kolmekymmentä vuotta kestänyt parisuhde lapsia, töissä käydään, omassa ok-talossa asutaan.
Koiria on perheessä ollut myös aina, perheen lemmikkeinä.Koirat ei meillä ole koskaan menneet pöydille,sohville,tai sänkyihin.Eivät siis norkoa ruokapöydän ääressä kun syömme.Koirilla on omat makuupaikat, jne.
Koiramme on aina jo pentuina koulutettu, ja sosiaalistettu.
Ongelma tapauksia ei meillä ole ollut.Eivät ole rikkoneet mitään, omat tavarat, koulutus ja harrastaminen on riittänyt niille aktiviteetiksi.
Kaikki koirat on myös olleet kilttejä ja tykänneet myös vierasita ihmisistä,ja vieraista koiristakin.
Jos on kurakeli, koira tulee khh päädystä, tassut ja vatsanalus huuhtaistaan,ja kuivataan pyyhkeeseen,niin pysyy asunto siistinä.Imuroin pari kertaa viikossa, myös silloin kun oltiin tuossa vuosi ilman koiraa, ei koira siihen imurointi tiheyteen vaikuttanut.
Kun kuljetaan lenkillä, koiran kakat on näppärä kerätä pussiin,meilläpäin on paljon roskiksia mihin en sitten tipautetaan.
Ei meillä ole koirien vuoksi ollut mitään siisteysongelmaa, eikä koirista ole koskaan kukaan valittanut.Elikkä, ei kannata yleistää, ellei tunne ja tiedä kaikki ihmisiä ja heidän koiriaan.
Ja varmasti on sotkuisia asuntoja ihan koirattomillakin.
Ja toisaalta, eikö kannattas keksiä itelleen muuta tekemistä, kun kuvitella, että muilla on sotkunen kämppä.Ota vaikka imuri ja luuttu,ja siivoa asuntoas, niin jää se muiden asioiden miettiminen vähemmälle XD- unohdetaandh
Niin toi aloitus on sen yhden vajakin provoja, useamman vuoden jaksoi täällä koirapalstalla pyöriä haukkumassa koiranomistajia jos vaikka miksikä. Nyt on häipynyt, josta kaikki iloitsemme.
- doghaterComeback
Suomessa ei ole kuin yksi ihminen kuka ei pidä koirista. Kaikki muut RA-kastaa niitä. Se kuuluu oikeaan suomilaisuuteen että rakastaa koiria, ei ihmisiä.
- derfgtbhynujmik
doghaterComeback kirjoitti:
Suomessa ei ole kuin yksi ihminen kuka ei pidä koirista. Kaikki muut RA-kastaa niitä. Se kuuluu oikeaan suomilaisuuteen että rakastaa koiria, ei ihmisiä.
Meillä rakastetaan ihmisiä, ja koirat on perheen lemmikkejä.Lähinnä kiva lisä arkeen, lenkkeilyyn, ulkoiluun ja lapsille seuraksi.Hyödyllisiäkin ovat, vaikka ovat kilttejä, ilmoittavat tulijoista.Joku saattaa pelätäkkin, kunnes näkee koirat :)
- urpot_netissä
Mulla on sitten ripulipaskat housuissa kun luin sun typerän juttusi niin voit ainakin asian ty***ssä päässäsi kääntää.
- megastupidness
SAMAA MIELTÄ KUIN ENSIMMÄINEN KIRJOITTAJA! KAIKKI KAPISTEN TYHMIEN RAKKIEN OMISTAJAT VALLAN LOUKKAANTUVAT KUN EI NIIN KAUHEESTI VÄLITÄ HEIDÄN RAKKAISTA LEMMIKEISTÄÄN! ÄÄLIÖ PORUKKAA KAIKKI KOIRAIHMISET! BY THE WAY SUKULAISENI OMISTAA KOIRAKENNELIN JA OLEMME AIVAN ERI PLANEETOILTA HÄNEN KANSSAAN, ON SE KUMMA JUTTU MITEN AINA AIKA YKSINKERTAISET HENKILÖT PUOLUSTELEVAT KIINTYMYSTÄÄN NÄIHIN RÄKSYTTÄVIIN EPÄSIISTEIHIN ELUKOIHINSA - SNIIF!
- EiVieläTarkastettu
Kennelinpitäjät vasta paskaa porukkaa ovatkin. Siinä hommassa pitää koko ajan kusettaa ihmisiä ostamaan lonkkavikainen pelkopurija ja vielä teeskennellä myötätuntoista, kun ostaja soittaa puolen vuoden päästä että koira on lopetettu vihaisuuden takia.
Onneksi kennelinomistajalla on aina sattumalta myynnissä ihan uusi erä suloisia pentuja varmasti palkituista ja melkein luonnetestatuista vanhemmista.
- koirattomatsotkee
Tuurissa oli 11-12 6 2016 koolla noin 3000 koiraa ihmisineen. Kävin paikalla 12.6. ja silloin koko laajalla koirien käyttssä olevalla kentalla ei ollyt kuin yksi paskaläjä ja pari pussitettua kakkaa, jokunen tupakantumppi ja taskusta pudonnut nenäliina.
Olisiko tulos yhtä siisti, jos paikalla oli 3000 festarikävijää ILMAN KOIRIA. kun vaikkapa vappujuhlien/ koulun päättääisten/ juhannuksen jälkeen tai tavallisena maanantanakin kadunvarret on täynnä paperia, lasinsirpaletta, purkkia putelia ja muuta törkyä.- namijajaa
Koirat ovat siitä hyviä että ne tykkäävät syödä toistensa paskat.
- selkeetoireet
namijajaa kirjoitti:
Koirat ovat siitä hyviä että ne tykkäävät syödä toistensa paskat.
Sulla nyt taitaa olla sitä noussut jo huppuunkin XD
- päässäsevikaon
Kun ihmisen mieli on sekaisin,se jättää jälkensä luontoon ;(
- humalainensinkkuleena
Sinkut,ne ne vasta sotkee.Bilettävät päivät pitkät puistoissa,muka biknikillä,ja jättävät kaiken jälkeensä.Niille ei kelpaa mikään,kaikki on kulutustavaraa,joka hylätään.Koiran omistajat pussittelee kakkoja,sinkut pussikaljaa,ja pussi tippuu kun pullo loppuu.Muutenkin juopot työllistää ihan liikaa,poliiseja ja siivoojia.Miltein kaikki rötökset tehdään humalassa,alkoholi on siis se pahin kaikista,ja se jonka pää siitä on sekaisin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1053525Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv2012267Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02110Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k371852Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll91659- 951108
No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....5890- 51872
Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu69827Sinkkuihmisten suppea kuva maailmasta.
Siskoni on jo vannoutunut sinkku. Hän ei haaveile mitään suhdejuttuja. Mutta välillä mietin, miten vähän ja suppeasti130792