ei se taidakaan olla totta että on olemassa esimerkiksi pieniä muistikortteja joissa on tallennustilaa esimerkiksi 64gigaa koska mitään ei oikeasti tallennu itse kortille vaan kaikki se mitä muka laitat meneekin langattomaan muistipankkiin jonnekin muualle eli se mitä luulet että muistikortissa on ei olekaan itse kortilla vaan lataat sen koneelllesi langattomasti luulet vain että tiedot ovat kortilla. aika moinen huijaus.
onko se tottakaan
huijaus juttu.
483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos on esimerkiksi digikamerassa tällainen muistikortti ja sattuu olemaan vaikka etelänlomalla ottamassa kuvia, niin matkaako ne kuvat sieltä etelästä asti langattomasti omalle kotikoneelle "muistipankkiin"?
kyllä se singnaali todellisuudessa ehtisi etelästä pohjoiseen muutama satatuhatta kertaa nopeammin tietoverkkoja myöten vaikka sitten pohjoiseen mitä sinulta siihen kamerasi kanssa menisi matkustamiseen. elikkä jokaisesta otetustahan kuvasta jää oma digitaalinen sormenjälki minkä verkko esimerkiksi aina tunnistaisi missä sitten oletkin. eli ostaessasi kortin oletkin ostanut käyttöoikeutta. laske siihen siis kaikki mahdolliset tietoverkot mitä planeetalle on rakennettu. aivan mahdollista toteuttaa näillä nykyisillä tyietoliikenne nopeuksilla siis langattomilla nopeuksilla.
Jos vainoharhaisuus etenee tuolle asteelle, oli ehkä syytä harkita jonkinlaiselle lääkärille menoa...
Joo, mä käytän juuri tuollaista ilmaista WLANia. Kaikki on nykyään niin pilvessä.