USKALTAKAA ottaa lainaa

Me teimme laskelman, että selviämme 6%:n korolla jo silloisilla tuloilla.

Siinä vaiheessa, kun korko on 6%, bruttotulomme ovat ehtineet jo nousta noista alkuaikojen lukemista. Nettotulojahan kasvattaa myös korkojen vähennysoikeus.

Emme silti jää henkseleitä paukuttelemaan, vaan osa tulokasvusta laitetaan ylimääräisenä lyhennyksenä.

Sanonkin teille vuokra-asujille: uskaltakaa ottaa lainaa.

Mekin olimme vuokra-asujia, mutta me uskalsimme.

PS. aika hurjasti ovat hinnat nousseet.
165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ylimääräisistä lyhennyksistä.

Ovat minusta hieman huono idea tässä taloudellisessa tilanteessa. Mielummin sijoittaa rahat vaikka 2-3 rahastoon ja antaa niiden kasvaa korkoa siellä. Jos talous kääntyy laskusuuntaan, voi ne realisoida ja lyhentää vaikka sitten sitä lainaa.

Korot nyt niin alhaalla (prosentin tuntumassa marginaali), ettei juuri kannata lyhennellä. Lainaa pitäisi oikeastaan ottaa niin paljon kuin irti vain saa. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylentynyt... kirjoitti:

Me teimme laskelman, että selviämme 6%:n korolla jo silloisilla tuloilla.

Siinä vaiheessa, kun korko on 6%, bruttotulomme ovat ehtineet jo nousta noista alkuaikojen lukemista. Nettotulojahan kasvattaa myös korkojen vähennysoikeus.

Emme silti jää henkseleitä paukuttelemaan, vaan osa tulokasvusta laitetaan ylimääräisenä lyhennyksenä.

Sanonkin teille vuokra-asujille: uskaltakaa ottaa lainaa.

Mekin olimme vuokra-asujia, mutta me uskalsimme.

PS. aika hurjasti ovat hinnat nousseet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu