Viking Linen moraali?

Kovasti minua ihmetyttää tuo Viking Linen toiminta tässä laiva tilaus asiassa. Yhtiö on vaatimassa Suomen valtiolta eli meiltä veronmaksajilta kymmenien miljoonien eurojen tukiaisia laivalleen. Tätä vaati taas noin viikko sitten yhtiöntoimitusjohtaja Mikael Backman Turun Sanomien haastattelussa.

Samaan aikaan kuitenkin Backman sanoi Viking Linen siirtävän noin kymmenen miljoonaa euroa omistajiensa tileille osinkoina.

Ei oikein tunnu hyvältä kun pärssiyhtiö toimii näin. Toisaalta vaatii tukiaisia veronmaksajilta ja toisaalta siirtää kymmenkunta miljoonaa omistajille samaanaikaan.

Mielestäni ei ole oikein, että yhteiskunnan rajallisia rahoja laitetaan laivamatkailuun ja risteilyihin noin vain kun yhtiöllä on kuitenkin laittaa rahaa omistaja sukujen tileille osinkoina.
11305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minua ei ihmetytä. Pörssiyhtiön, tai ihan minkä tahansa yhtiön, ainoa ja pääasiallinen tarkoitus on tuottaa omistajilleen hyötyä. Samalla logiikalla, omistajien sijoittamien rahojen arvon lisäämiseksi, toimii jokainen yhdenmiehenyritys, sillä toimii Nokia, ja sillä toimivat myös Viikkari ja Silja.

Suomi on kallis maa. Täällä yrittäminen on aika vaikeaa, jos jonkinlaisia kuluja on ihan toisella tapaa kuin jossain veroparatiiseissa sun muissa. Ja kun laivayhtiöiden kannalta niissä maissa laivojen tekeminenkin on halvempaa kuin korkeiden työvoimakustannusten Suomessa (ja kun niissä muissa maissa paikallista silti tuetaan hulppeasti, ainoastaan täällä Suomessa ollaan orjallisesti Eu:n säädöksiä toteuttamassa kuin kiltein koulun hikipinko konsanaan), niin eikö ole itsestään selvää, että omistajien sijoitusten eteen yritetään rahaa saada sieltä mistä sitä irtoaa? Tällä palstalla on keskustelu mennyt ihan hurskasteluksi, niin kuin yritykset toimisivat tai niiden pitäisi toimia kuin kolmannen sektorin hyväntekeväisyysjärjestöt. Kukas niiden yritysten työntekijöille maksaa palkat, jos sijoittajat tykkäävät, ettei yritys kannata?

Äänestä
  • Niin oikeastaan pitää ihmetellä meidän suomalaisten veronmaksajien moraalia kun maksamme Viking Linelle lähes 30 miljoonaa euroa tukiaisia jotka yhtiö sitten siirtää suoraan omistajien taskuun..

    Tai oikeastaan Suomen päättäjät tekevät näitä ratkaisuja. Nyt tosiaan tämä laivatilaus joutuu uuteen valoon kun näitä Oasis-tilauksia ei tulekaan Turkuun. Tämä pieni Viking Linen tilaus kun oli kai ajateltu valtion kannalta siihen väliin pieneksi palaksi.

    Minun mielestäni olisi kyllä mietittävä asiaa uudestaan nyt muuttuneessa tilanteessa.

    Viking Line yrittää pitää yllä tässä jotain klooriallista sädekehää, mutta kyllä minuakin tuo juttu hiertää. Tuo osingonjako olisi kyllä saanut tässä tilanteessa minusta jäädä tekemättä. Vielä kun suurin osa Viking Linen osakkeista on kolmen Ahvenanmaalaisen ökysuvun hallussa.

    Äänestä

  • ei kun ihan tosi kirjoitti:

    Niin oikeastaan pitää ihmetellä meidän suomalaisten veronmaksajien moraalia kun maksamme Viking Linelle lähes 30 miljoonaa euroa tukiaisia jotka yhtiö sitten siirtää suoraan omistajien taskuun..

    Tai oikeastaan Suomen päättäjät tekevät näitä ratkaisuja. Nyt tosiaan tämä laivatilaus joutuu uuteen valoon kun näitä Oasis-tilauksia ei tulekaan Turkuun. Tämä pieni Viking Linen tilaus kun oli kai ajateltu valtion kannalta siihen väliin pieneksi palaksi.

    Minun mielestäni olisi kyllä mietittävä asiaa uudestaan nyt muuttuneessa tilanteessa.

    Viking Line yrittää pitää yllä tässä jotain klooriallista sädekehää, mutta kyllä minuakin tuo juttu hiertää. Tuo osingonjako olisi kyllä saanut tässä tilanteessa minusta jäädä tekemättä. Vielä kun suurin osa Viking Linen osakkeista on kolmen Ahvenanmaalaisen ökysuvun hallussa.

    Miksiköhän monia tällä palstalla tökkii se affenanmaalaisuus niin kovasti? Joku pörssisijoittaja omistaa Tallinkinkin, ja Nokian, ja minkä tahansa firman. Mutta aijee, affenanmaalaisia, puhuvat vielä ruottia niin kun olisivat jotain bettrefolkkia..

    Ja jos Viikkarin tilaus oli pieni välipala, niin nytkö sitäkään ei pitäisi olla ("joutuu uuteen valoon")? Mutta joo, parempi tietty, ettei tulisi sitäkään, niin ei tulisi niitäkään työpaikkoja telakalle eikä ehkä siitä seuraavia kerrannaisvaikutuksia. Muuten, pikku vinkkinä, vaalit on tulossa, joten nyt on oiva tilaisuus äänestää mieleistä ehdokasta, niin ei pääse eduskuntaan semmosia tolloja, jotka jakaa rahaa sopimattomiin kohteisiin. Ja niitä vaaleja odotellessa voikin käyttää aikaansa palstalla moittimalla Viikkarin vanhentunutta kalustoa... on se sentään toista mennä virolaisomisteisella muovipurtilolla...

    Äänestä

Rahat tulee takaisin pikkuhiljaa, antaa työtä telakalle melkoiselle määrälle alihankkijoita. Laivan ahterissa liehuu finska biljet,ym,ym.

Äänestä

Ei sinua ihmetytä että tuo tuo työtä suomalaiselle metallimiehelle, veroja valtiolle.
Ei sinusta tunnu hyvältä kun edes yritetään tukea suomalaista laivanrakennusta, sinusta olisi ilmeisesti parempi tuon tilauksen meno Aasiaan ja pitävän suomalaisten työttömien määrän korkeana.

Mikä vaikutus on mielenpurkaukseesi varustamon kotipaikan sijainti ahvenanmaalla, kerrohan miten purkaisit itseäsi jos tuo olisi mannersuomesta ... vai olisiko tarvetta?

Äänestä

Jokaisen yrityksen tärkeimmät tehtävät ovat yrityksen toimivuuden ja tulevaisuuden varmistaminen sekä tuoton saaminen sijoitetulle pääomalle.

Viking on toiminut juuri näin.

Äänestä

Kyllä ne meidän maksamat tukiaisrahat menevät minunkin mielestäni perusteettomasti haaskuuseen. Eli hyvinkin varakkaiden pankkitileille.

Ne tukimiljoonat olisi voinut kohdentaa paremmin palvelemaan yhteiskunnan kansalaisia. Nyt on nähtävissä, että Suomelle olisi tervehdyttävää tehdä kuten Ruotsi eli telakka toiminta, joka ei itsessään kannata ajetaan hallitusti alas ja panokset kohdennetaan johonkin kannattavaan joka oikeasti luo työpaikkoja.

Silloin kun Oasikset rakennettiin ja Tallink hankki puoli tusinaaa uusia laivoja Suomesta oli toiminnassa tekemisen meininki. Nyt se on ihmeellistä turhaan pitkitettyä saattohoitoa.

Vai että jonkun mielestä on Suomessa rakennetut laivat muovilaivoja...hmm ja sama henkilö vielä samassa vastauksessa kehuu suomalaista työtä.

Muuten, tulevaa Viking Linen laivaa tuskin laitetaan Suomen lipun alle. Laittoivat ne sen experseenkin ruotsin lipun alle, koska haluavat imeä kaikki eurot ja sentit nuuskan myynnistä.

Ihan hyväksyttävää toimintaa sinänsä, koska rahan takia Viking Line on liikkeellä, mutta ei sitten kannata propakandistisesti hehkutella täällä mistään Suomen lipusta.

Äänestä
  • Valtion tukiaisten edellytyksenä (yhtenä monista) on se että laiva seilaa suomen lipun alla.
    Niin no.... niin oli myös Silja Symphonyn määrä tulla suomen lipun alle, mutta toisin kävi:))

    Äänestä

Mistään tuollaisista tukiais edellytyksistä ei varmaan moni ole kuullutkaan....ei kyllä taida pitää paikkaansa. Täällä on niin helppo heitellä kaikenlaista.

Tuntuu, että tukiaisten saamisen perusteena on monasti pelkkä voitelu.

Tuo rasistikortin esiin veto tuolla kertoo siitä, että aloittajan esittämä asia on totta ja osuu jollekin hyvinkin sattuvasti. Eli osui ja upposi. Hyvä aloitus!

Äänestä
  • Jos sinä et ole asiasta tietoinen, se ei siis pidä paikkaansa ?

    Serenade ja Symphony, molempien oli tarkoitus tulla suomenlipun alle.
    Valtio maksoi kummankin kiulun hinnasta 20%

    Äänestä

Älä sotke moraalia ja viikkaria samaan lauseeseen.............

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Timoteus- kirjoitti:

Kovasti minua ihmetyttää tuo Viking Linen toiminta tässä laiva tilaus asiassa. Yhtiö on vaatimassa Suomen valtiolta eli meiltä veronmaksajilta kymmenien miljoonien eurojen tukiaisia laivalleen. Tätä vaati taas noin viikko sitten yhtiöntoimitusjohtaja Mikael Backman Turun Sanomien haastattelussa.

Samaan aikaan kuitenkin Backman sanoi Viking Linen siirtävän noin kymmenen miljoonaa euroa omistajiensa tileille osinkoina.

Ei oikein tunnu hyvältä kun pärssiyhtiö toimii näin. Toisaalta vaatii tukiaisia veronmaksajilta ja toisaalta siirtää kymmenkunta miljoonaa omistajille samaanaikaan.

Mielestäni ei ole oikein, että yhteiskunnan rajallisia rahoja laitetaan laivamatkailuun ja risteilyihin noin vain kun yhtiöllä on kuitenkin laittaa rahaa omistaja sukujen tileille osinkoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu