Saatiin Helsingin vuokratontti

giushkäadtd

Osallistuttiin Helsingin kaupungin tonttiarvontaan, jossa jaossa oli 67 vuokratonttia. Osallistujia oli 1308. Meille tuli arvonnassa varausnumero 102, joten siinä mielessä aika hyvä tuuri. Luultiin toki, ettei meille tonttia riitä. Nyt kuitenkin tuli ilmoitus, että saadaan peruutustontti jos halutaan. Tontti sijaitsee Malmilla, joka ei ole kyllä meidän mielihalujen kärkipäässä. Kovin hyvin emme aluetta tunne, mutta ne mielikuvat Malmista ovat lähinnä negatiivisia. Tontti on kooltaan Helsingille tyypillinen kärpäsenpaskan kokoinen 469m2. Kuitenkin sen arvo ostettaessa olisi 150-200 tonnia. Joten kun vuokra on 2650 euroa vuodessa, niin aika ison lainasumman säästää vuokratontissa.

Mutta... Googlen nettikuvien mukaan alue on ihan rauhallisen näköistä KERROSTALOALUETTA. Yhtään omakotitaloa en Googlen katunäkymässä alueelta havainnut. Pitää mennä huomenna paikan päälle katsomaan.

Kulkuyhteyksien kannalta sijainniltaan kartan perusteella paikka on hyvä. Asema on lähellä, mutta ei onneksi ihan vieressä. Bussit keskustaan (ja siis töihin) kulkevat hyvin.

Perheellemme pysyvää kodin paikkaa olimme hakemassa, mutta ainakaan ensimmäisten nettikuvien ja ensifiiliksen mukaan ei se nyt todellakaan loppuelämän kodin paikalta tunnu. Ensin tuli mieleen, että rakentaa jonkun mahdollisimman halvan perustalon siihen, asuu muutaman vuoden ja Helsingin omakotitalojen järjettömän hinnan tuntien myy talon parin vuoden päästä hirmuisella voitolla. Mutta nykyisin kaupunki ei enää tarjoakaan vuokratonttien voittajille ilmaista lottopottia. Tontinvuokraehdoissa nimittäin todetaan, että "Vuokralaisella on vuokrasopimuksen mukaan vapaa siirto-oikeus. Kaupungilla on kuitenkin oikeus irtisanoa vuokrasopimus ja lunastaa
tontilla olevat vuokralaisen rakennukset, mikäli kauppahinta vuokraoikeutta siirrettäessä ylittää kaupungin hyväksymän enimmäishinnan. Ehdon tarkoituksena on, että kohdetta myytäessä kauppahintaan ei sisälly maapohjan hintaa vaan ainoastaan vuokralaisen omistamat rakennukset, puutarha ja pihatöiden osuus myyntihetken tasoisina."

Eli ilmeisesti siinä kaupunki jotenkin arvioi, että onko tontille rakennettu Älvsbyhus 150 tonnilla vai Lammin kivitalo 400 tonnilla. Ja käytännössä voittoa ei juuri merkittävässä määrin pysty saamaan. Tuntuu lähinnä, että jos se voittomahdollisuus on poissuljettu, ei "ei-itseään-miellyttävään-kodinpaikkaan" halua alkaa rakentamaan. Sen verran iso juttu kuitenkin kyseessä on. Mutta mitä mieltä te olette. Ja mitähän se kaupungin ehto käytännössä mahtaa tarkoittaa?

9

670

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten onnekas pari olitte. Jos näin niinkuin nyt ajatellaan?

    • Anonyymi

      Ai kun on taas niin jännää että !!!

    • Anonyymi

      Koskaan et saa vuokratonttia omaksi vain maksamalla nousevia vuokria.

      • Anonyymi

        Vuokratontti on riski.


    • Anonyymi

      Vuokratontti on venäläistä rulettia...

    • Anonyymi

      Näinhän se meni jo 1994, jolloin saatiin vuokratontti Helsingin puistolasta. Tuli ero 10 v myöhemmin ja jouduttiin myymään talo. Kaupunki määräsi enimmäishinnan, joka perustui rakennuskustannuksiin, talon kuntoon ja pihaan upotettuun rahaan. Kaikki huomioitiin, pihakiveyksestä pihavarastoon ja autokatokseen.
      Rakennettiin talo tosiaan lama-aikaan, silloin rakentaminen oli aika kohtuuhintaista. Muistan, että esim. paalutus maksoi vain 10.000 mk! Rahaa projektiin upposi kaikkiaan n. 800.000-900.000 mk.
      Myydessä saatiin se kaupungin määäräämä enimmäishinta, eli 360.000 €.

    • Osta rahalla asunto-osake sijoituskämppä, joka on omalla tontilla. Kaikki, mikä on vuokratontilla, ei tulevaisuudessa ole tuota mitään, koska olet aina toisen armoilla.

      • Kirjoittamasi ehtojen mukaan kaupunki päättää loppujen lopuksi kaikesta. En laittaisi lanttiakkaan noilla ehdoilla.


      • Anonyymi
        Lasit kirjoitti:

        Kirjoittamasi ehtojen mukaan kaupunki päättää loppujen lopuksi kaikesta. En laittaisi lanttiakkaan noilla ehdoilla.

        Kaupungin hinta-arvio oli ihan kohdallaan - jopa reilu ja perustui sen hetkisiin rakennuskustannuksiin. Vain tontin osuus oli huomioitu hinnassa.
        En toki pysty sanomaan onko aina näin...

        Nykyvuokrista en tiedä, enkä muista enää tarkasti markka-aikaista hintaa. Se oli luokkaa + - 1000 mk / kk ja vuokra oli sidottu elinkustannusindeksiin. Vuokra-aika 50 v, joten eipä talon nykyisen omistajankaan tarvitse vaivata päätään ainakaan 20 vuoteen...


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      91
      1487
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1033
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      384
      877
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      156
      859
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe