kyselijä :)

kertokaapas.. jos jaksatte, ihan ekoja raskausoireita, mitä kaikkea teillä on ollut??

Itsellä pienen pieni toive,josko olisin raskaana, kierto hieman sekaisin,niin ei osaa sanoa missä tässä mennään, mutta mahdollista olisi. Testiä en vielä uskalla tehdä, liian aikaista.
Mutta kolmena päivänä ollut ihme hulahduksia pikkuhousuihin, se ei ole virtsaa, eikä valkovuotoa, ei jää oikeastaan tahraa, kirkasta vuotoa siis holahtelee ajoittain.
Tänään meinasin pyörtyä ja oli kyllä koko päivän paha olo.
Lisäksi alavatsaan sivulle juilinut tai nipistellyt hieman muutamana päivänä. Eik uitenkaan kovasti,että olisi kipua tuottanut.

Nyt kaipaisin ihan niitä ensi oireita joita olette raskusoireiksi itse tulkinneet.

Tää nyt on tämmöistä toivehömppää... tässä ajan kulukseen, kun tulee joko menkat, tai aika testata.

ps. mitä testiä suosittelette?
itse ostin jotain stixejä prissmasta, hinta jotain päälle kolme euroa, lienevätkö ihan huuhaata semmoiset halpistestit?
3122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heippa!
Vastaillaampa sulle pyhäpäiväni ajankuluksi, kun vasta raskautuneena tiedän, miten hermoja raastavaa ja toisaalta niin hykerryttävän jännittävää menkkojen odottelu voi pahimmillaan olla.

Eikähän sitä tuossa kierron vaiheessa miehestäkään ole paljon noita tunteita jakamaan. Kyllähän ne sujuvasti kuuntelevat, mutta lopulta se taitaa olla niin, että vain toinen nainen voi ymmärtää toista näissä asioissa. Harmi, kun kuitenkin se oma mies on yleensä se ainoa toinen henkilö, joka näistä vauvatoiveista tietää ja jolle sitä voi purkautua.
Onneksi meillä on sentään tää netti, jossa me naiset voidaan anonyymisti purkautua ja hakea vertaistukea toisiltamme.

Elikäs ihan ensimmäiset oireet ennen oletettua menkkojen alkua oli mulla runsas valkovuoto. Yleensähän se viimeinen viikko ennen menkkoja on kuivaa aikaa, mutta mulla alkoi tulla semmoista pikkuisen kellahtavaa valkovuotoa, vähän samantapaista kuin kiihoitus limaa, suunilleen reilun viikon päästä oviksista. Joskus tuli oikein hulahduksina, niin että jouduinkin jatkuvasti käyttämään suojia pikkareissa. Joinain päivinä töissä, mulla oli jopa päiväside pöksyissä niiten hulahdusten varalta.
Alavatsassa oli ihme nippailuja, lähinnä tuntuivat tuossa häpykummun yläpuolella ja tuivat etupäässä yöllä.
Siinä vaiheessa, kun menkkojen ois pitänyt olla alkaneet, alkoi myös rinnat toisinaan silleen jännästi kihelmöidä.
Varmin merkki oli tietysti se, kun menkkoja ei kuulunut ja sitte se sisäinen , jonkinlainen varmuus siitä, että nyt ollaan pieniinpäin.

Testailuun käytin noita samoja Prisman halpistestejä. Semmoinen mielikuva mulla on niistä, että ihan samalla tavoin ja yhtä varmasti ne toimii, kuin kalliimatkin, mutta eivät ole ehkä yhtä herkkiä, kuin vaikkapa apteekin raskaustestit. Ei siis kannata lannistua heti, jos ne näyttää negaa vielä samana aamuna, kun menkkojen pitäis alkaa.

Mulla ne näyttivät negaa vielä siinäkin vaiheessa, vaikka kuukautiset oli jo reilusti yli viikon myöhässä. Kerkesin jo soittaa neuvolaankin ja kysyä ottaisivatko verikokeisiin. Kehoittivat vaan odottelemaan rauhassa toisenkin viikkon ja testaamaan uudelleen. Jos silloinkin tulee negaa, niin odotella vaan vielä viikko ja taas testata uudelleen. Jos sekin testi on vielä negaa ja menkat ei kuitenkaan ole alkaneet, niin sitte vasta ois voinut kysellä neuvolasta veritestiin pääsyä.

Mulla kierto oli 26 päivää ja ekan heikon haamun sain noilla testeillä vasta kp/36. Siitä se sitte vahvistui kunnon plussaksi parissa päivässä.
Nuuka kun olen, niin en kuitenkaan raaskinut ostaa muitakaan, herkempiätestejä, kun tulin alkuun ostaneeksi noita halpistestejä kotiin oikein urakalla, niin testailin sitte vain niillä.

Musta noi sun kuvailemat oireet vaikuttais aika lupaavilta. Ollaanhan me naiset tosi mestareita kuvittelemaan kaikenmailman vauvaoireita, kun sitä tärppiä niin kovasti toivotaan, mutta tuo valkovuo on kyllä aina sellainen, jota ei voi kuvitella.
Missä vaiheessa sulla kierto nyt muuten on?
Pidetään peukkuja ja tuuthan vielä kertomaan, kuinka käy:)

Äänestä
  • Voi kiitos sinulle ystävällisyydestäsi ja pitkästä vastauksesta.
    Antaa voimia,ettei olekaan ihan yksin.
    Kiitos kovasti :)
    toivotaan parasta... Seuraava yritys sit vsta huit hait pitkän ajan kuluttua ja kun mie reissaa työn takia koko ajan, ei juurikaan ole ollut mahdollisuuksia että oviksen aikaan pääsisi yrittelemään :(

    Äänestä

Itselläni ensimmäisessä raskaudessa tuntui pientä nippailua vatsassa ennen raskaustestin tekoa. Pahoinvointi ja vessassa yöllä ravailut alkoikin sitten rv 7, jotka olikin sitten ensimmäiset varsinaiset raskausoireet. Positiivisen testin tein kp 27 prisman pregent testillä.

Nyt uudelleen vauvakuumeessa ja olisi pieni mahdollisuus raskauteen kun jäi yhdellä kertaa ehkäisy pois (ei siis vauvantekomielessä vielä, vaan ihan muuten) oletetun oviksen aikoihin ja viikon verran pitäisi odotella menkkoja. Tai siis itselläni on kova vauvakuume, mutta miehellä ei ole vielä kiirettä uudelle vauvalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivoahan saa ;) kirjoitti:

kertokaapas.. jos jaksatte, ihan ekoja raskausoireita, mitä kaikkea teillä on ollut??

Itsellä pienen pieni toive,josko olisin raskaana, kierto hieman sekaisin,niin ei osaa sanoa missä tässä mennään, mutta mahdollista olisi. Testiä en vielä uskalla tehdä, liian aikaista.
Mutta kolmena päivänä ollut ihme hulahduksia pikkuhousuihin, se ei ole virtsaa, eikä valkovuotoa, ei jää oikeastaan tahraa, kirkasta vuotoa siis holahtelee ajoittain.
Tänään meinasin pyörtyä ja oli kyllä koko päivän paha olo.
Lisäksi alavatsaan sivulle juilinut tai nipistellyt hieman muutamana päivänä. Eik uitenkaan kovasti,että olisi kipua tuottanut.

Nyt kaipaisin ihan niitä ensi oireita joita olette raskusoireiksi itse tulkinneet.

Tää nyt on tämmöistä toivehömppää... tässä ajan kulukseen, kun tulee joko menkat, tai aika testata.

ps. mitä testiä suosittelette?
itse ostin jotain stixejä prissmasta, hinta jotain päälle kolme euroa, lienevätkö ihan huuhaata semmoiset halpistestit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu