Eka kertani kiihottaa edelleen nelikymppisenä, eronneena ja puutteessa elävänä wannabe huorana.
Olin viisitoistavuotias, maalla elävä, kovaan työhön tottunut neiti. Siinähän sitä sitten taas kerran mentiin metsään rankoja keräämään talven puiksi ja samalla metsää harventamaan siskon miehen kanssa. Isosiskoni oli jo muuttanut pois kotoa, joten enää ei ollut häntä auttanassa.
Homma oli kova ja uuvuttava, vietiin sitten välillä kuorma rankoja traktorilla kotiin. Lanko pyysi syliinsä istumaan ja ohjaamaan traktoria. Siihenhän sitten kapusin. Lanko pisti kätensä "turvavyöksi" haaroihini, kuten hymähtäen totesi. Minä pidin naamani ilmeettömänä ja tietämättömänä, salaa mielessäni hyvilläni. Seksi toki oli jo alkanut kiehtoa nuorta naisenalkua.
Kotiin päästyämme ja kuorman purettuamme kävimme sisällä kahvilla. Äiti jo lupasi, että saisin jäädä kotiin, hän menisi puolestani, mutta vakuutin jaksavani hyvin vielä...
Niin mentiin taas metsäpalstalle. Kun kuorma oli saatu lastattua, alkoi lankoni leikkimielisest i jahdata minua. Pakenin hänen käsistään, kunnes hän sai minut kiinni ja kaatoi maahan.
Lanko tuli päälleni huohottaen. Yritin työntää hätä kaikin voimin pois päältäni, vaikka tilanne kiihotti toki minuakin, mutta eihän sitä siskonsa miestä sovi lähennellä.
Lanko toki oli nuorta tyttöä voimakkaampi ja niipä hän sai kiskottua housut jalastani, avasi housunsa joalkoi työntyä kostuneeseen vittuuni.Estelin muodon vuoksi ja vöhön tosissanikin, koska sattui kovasti langon tunkiessa kovaa kyrpäänsä immenkalvoni läi. lopulta kalvo antoi periksi reveten ja kyrpä upposi sisuksiini. Että voikin joku asia tuntua niin hyvältä! Vastusteluni loppui tasan siihen, levitin sääreni ammolleen ja toivoin, ettei naiminen ikinä loppuisi, niin täydellisen ihanalta siskoni miehen kyrpä tuntui vitussani. Lankomies kuitenkin laukesi sisääni huutaen minua huoraksi. Kyrpänsä hän jätti sisääni lauettuaan, hieman ihmettelin asiaa, kun hän ei liiakhtanutkaan, mutta asia selvisi, kun tunsin hönen kusevan sisälleni. Sillä hetkellä sain aivan mielettömän ensimmäisen orgasmini.
Session päätyttyä palasimme kotiin, purimme kuorman liiteriin ja olimme kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Neitsyyden menetys
6
11436
Vastaukset 6
- tiukkizz
Olisit keskittynyt enemmän seksikohtaukseen, nyt kaikki kävi liian nopeasti joten lukijana en ehtinyt oikein nautiskella tästä.
- ...
lol
- sitä vaan että......
lolololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololololoollolollololoollllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooolllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllloooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooollllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllloooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooolololololololololololllollololololololol
LOL - HYI
kusi SISÄLLES HÅYI
- trolololololo
1. HYI saa***a !!
2. se raiskas sut ?? :D
3. so fake.
4. HYI V***u - 23tkp
annoitko illalla vielä isällesi kyytiä saunassa vai oliko lanko kimpussasi myös navetassa?
Kysyitkö imeekä vasikka paremmin kui sinä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3871497- 65981
- 116935
- 91923
- 74913
- 94711
- 45681
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50629En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.56614Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku115612