Whitesnake

Papat jaksaa heilua.

No mä olen jauhanut kai kyllästymiseen asti, olemassa ammatteja, joista ei jäädä ikinä eläkkeelle. Hah, vanha ankkakävelijä, Chuck Berry roudattiin tässä talvella sairaalaan, kunto vähän loppui kesken keikan. Ja kehuuhan toi Lemmy vetävänsä edelleen joka päivä lessun viskiä :DD

Mietiskelin tossa, että kai sitä kesällä pitää jotain "harrastaa". Ja kun muuta ei tullut mieleen, aloin tutkaileen, mitä keikkoja suomessa kesällä tulossa. Etä käy jossain keikalla ja koittaa jaksaa seisoa koko keikan. Viimeks loppui jalat puolivälissä Lynyrd Skynyrdin keikkaa. Pirulauta, ei jaksanut notkua kuin puoleen väliin keikkaa eturivissä, piti mennä istumaan sivuun välillä hetkeksi.

Niin siis. Tutkailin, että Coverdale kai vaihteeksi PA ja tehnyt uuden lätyn ja myynyt kiertueen, käy suomessakin promoamassa.parilla keikalla. Aattelin, että sinne sitten.

Aika hauskista, tyyppi vääntänyt Whitesnake jotain kolkyt vuotta. Kokolailla samaaa kamaa kuin ennenkin. Pitänyt vaan vääntää pändi muutamaankin kertaan uusiksi, nuorempaa pelimannia kehiin, kun vanhat hyytyy. En nyt ole ihan varma, mutta Coverdale alkaa olemaan kuusissakympeissä. Eikä ole enää kovin rypytön, eikä leijonanharja heilu kuin Purplen aikoina seiskytluvulla. Mutta, ääni on tallella, ainakin studiossa. Pitää tsekata livenä.

Whitesnake; Love will set you free:

http://www.rytmi.com/lisaa-infoa-uudesta-whitesnake-albumista-7019/

Nitrot messiin ja baanalle!



=DW=
297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kylläpä kuullosti hyvältä. Ihan innostuu ja olisi kyllä pitkästä aikaa kiva kokeilla soittaa itsekkin. Vuonna 80 laitoin "purkit naftaliiniin" ja 82 viimeksi tullut soitettua bändin kanssa. Ihan extempore yhden tunnetun suomalaisbändin kanssa heidän omasta repertuaarista poiketen kappaleet, Burn, Highway star ja Smoke on the water. Yleisön joukosta kysäisin bändin johtohahmolta kävisikö muinen päinsä ja kävihän se. 15-vuotta sitten lahjoitin Ludwikkini yhdelle Afrikkalaisbändille, mutta tekis kyllä mieli vielä joskus poltella kaloreita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Papat jaksaa heilua.

No mä olen jauhanut kai kyllästymiseen asti, olemassa ammatteja, joista ei jäädä ikinä eläkkeelle. Hah, vanha ankkakävelijä, Chuck Berry roudattiin tässä talvella sairaalaan, kunto vähän loppui kesken keikan. Ja kehuuhan toi Lemmy vetävänsä edelleen joka päivä lessun viskiä :DD

Mietiskelin tossa, että kai sitä kesällä pitää jotain "harrastaa". Ja kun muuta ei tullut mieleen, aloin tutkaileen, mitä keikkoja suomessa kesällä tulossa. Etä käy jossain keikalla ja koittaa jaksaa seisoa koko keikan. Viimeks loppui jalat puolivälissä Lynyrd Skynyrdin keikkaa. Pirulauta, ei jaksanut notkua kuin puoleen väliin keikkaa eturivissä, piti mennä istumaan sivuun välillä hetkeksi.

Niin siis. Tutkailin, että Coverdale kai vaihteeksi PA ja tehnyt uuden lätyn ja myynyt kiertueen, käy suomessakin promoamassa.parilla keikalla. Aattelin, että sinne sitten.

Aika hauskista, tyyppi vääntänyt Whitesnake jotain kolkyt vuotta. Kokolailla samaaa kamaa kuin ennenkin. Pitänyt vaan vääntää pändi muutamaankin kertaan uusiksi, nuorempaa pelimannia kehiin, kun vanhat hyytyy. En nyt ole ihan varma, mutta Coverdale alkaa olemaan kuusissakympeissä. Eikä ole enää kovin rypytön, eikä leijonanharja heilu kuin Purplen aikoina seiskytluvulla. Mutta, ääni on tallella, ainakin studiossa. Pitää tsekata livenä.

Whitesnake; Love will set you free:

http://www.rytmi.com/lisaa-infoa-uudesta-whitesnake-albumista-7019/

Nitrot messiin ja baanalle!



=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu