Kyselen vaan tässä vertaisryhmä hengessä, että mitä mieltä olette tällaisesta tyypistä.
Täytän kohta toukokuussa 64v.
Olen sairastanut aikuisiän diabetesta jo yli 15v.
Vielä toimin omin voimin.
Käyn metsästä hakemassa polttopuut.
Enimmän osan talvisaikaan.
Tänäkin talvena ei tarvinnut ostaa yhtään kalikkaa, kun hain vuokraisäntäni metsästä pulkalla ja suksipelissä. Ps. isännän luvalla tietenkin.
Asutaan emännän kanssa omakotitalossa, jossa palaa n. 20-25 mottia / 1v.
Lisäksi siinä tulee tietysti puitten katkaisu ja pilkkominen. Tänä talvena pilkoin Fiskarssilla, elikkä suomeksi kirveellä. Mahdollista olisi omatekoisella pilkekoneellakin.
Harrastan paljonkin kaikenlaista tekniikkaan liittyvää.
Viimeksi korjasin yhden ostamani kirppistelkkarin, kun siitä häipyi kuva.
Omassa pajassa teen sorvauksia kylän miehille. Kuka nyt vain pyytää tekemään.
Rakentelen myöskin itselle kaikenlaista, mitä nyt tarpeen on.
Käyn myöskin mielellään hiitelemässä, mutta aika vain ei tahdo riittää siihen.
Tässä tämmönen lyhyt pläjäys tästä puolesta.
Terv. Yks. eläkeläinen.
Täytän kohta toukokuussa 64v.
Olen sairastanut aikuisiän diabetesta jo yli 15v.
Vielä toimin omin voimin.
Käyn metsästä hakemassa polttopuut.
Enimmän osan talvisaikaan.
Tänäkin talvena ei tarvinnut ostaa yhtään kalikkaa, kun hain vuokraisäntäni metsästä pulkalla ja suksipelissä. Ps. isännän luvalla tietenkin.
Asutaan emännän kanssa omakotitalossa, jossa palaa n. 20-25 mottia / 1v.
Lisäksi siinä tulee tietysti puitten katkaisu ja pilkkominen. Tänä talvena pilkoin Fiskarssilla, elikkä suomeksi kirveellä. Mahdollista olisi omatekoisella pilkekoneellakin.
Harrastan paljonkin kaikenlaista tekniikkaan liittyvää.
Viimeksi korjasin yhden ostamani kirppistelkkarin, kun siitä häipyi kuva.
Omassa pajassa teen sorvauksia kylän miehille. Kuka nyt vain pyytää tekemään.
Rakentelen myöskin itselle kaikenlaista, mitä nyt tarpeen on.
Käyn myöskin mielellään hiitelemässä, mutta aika vain ei tahdo riittää siihen.
Tässä tämmönen lyhyt pläjäys tästä puolesta.
Terv. Yks. eläkeläinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Samanlainen kuin monet muutkin.
Jokaisella on omat askareensa.
Et saanut innostumaan aiheesta, aihe on niin vanha.
H.
Piti sanoman: Jostain syystä.
H.
Pikkasen jäin kaipaamaan täsmennystä siihen et mitä sä oikein haet,kehujako vai etsitkö jotain samanlaista ikiliikkujaa.
Eiköhän aiheena ole joku määrätty tarkoitus?
H.
Hyvä kun täsmensit ,ite olis ymmärtänykkään .
On noi ystävät kivoja ,ei paljon vihamiehiä kaipaakkaan.
Meitä ei, ystäväni ole montaa teräväntylsänfiksua.
Uskoisin sinuakin tympäisevän joskus?
:)
H.
Joskus harmittaa kun aloittaja lopettaa alkuunsa,ihan kuin olis vaan kakassu ulos jotain josta oli pakko päästä eroon.
Kyllä minä senkin ymmärrän.
Kaikkia aloituksia ei ole tarkoitettu keskusteluksi kahden kesken vaan aloitukseksi monien mielipiteille.
Niin sanottuna: keskustelun aiheeksi
Minut mukaanluettuna, kaikki eivät nauti "tsättäilystä".
MUTTA, minä ainakin, jos huomaan kiinnostavan kommentin, laitan siihen oman kommenttini.
Mutta valitettavasti, niin kiinnostavia tulee harvoin.
Ja tietysti minun ongelmani on se että olen palstalla niin vähän aikaa.
H.
"Arvelen että olet ihan reipas tyyppi, jaksat touhuta melko paljon.
Kaikki diabeetikot eivät jaksa tai eivät viitsi tehdä mitään terveytensä eteen.
Jatka samaan malliin, niin hyvin menee"
Tuossa alempana tuli tällainen kommentti.
Mitäpä minä voisin kommentoida tällaiseen itsestäänselvyyteen?
H.
Sori! Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat.
En vaan yksinkertaisesti krkiä jokapaikkaan riittävän nopeasti, vaikka haluaisin kyllä!
T. se yksi eläkeläinen
Arvelen että olet ihan reipas tyyppi, jaksat touhuta melko paljon.
Kaikki diabeetikot eivät jaksa tai eivät viitsi tehdä mitään terveytensä eteen.
Jatka samaan malliin, niin hyvin menee.
Huomasiks enkeli,meiän kamu on ärtyny.
Huomasin, mistähän syystä, haluatko arvailla?
:)
Minähän arvelin kuten aloittaja pyysi, eikä kenenkään ulkopuolisen tarvitse vastaustani kommentoida, etenkään kun se oli niin itsestäänselvyys.
Kirj. sulle.
Hän on varmaan vihainen kun meitä kahta on niinpaljon kurmootettu.
Niinkö sä luulet, en kuule usko. :))
Niitä kurmootetaan joista tykätään, otetaan me sillä lailla nämä jutut.
Ei teidän kamu ole ärtynyt.
Yhtä iloisena kommentoin kuin ennenkin.
Kommentoin kommentteja kommenttien ansaitsemalla tavalla.
OIkeastaan ajattelen että ei kannattaisi laittaa sanoja tai ajatusmaailmaa toisten oletettavaksi palstalla, palstalla on ja on ollut sellaisiakin ihmeitä.
Jos minuun haluaa kohdistaa arvailua siitä minkälainen minä olen, ja mitä tällä hetkellä tunnen, voi laittaa viestin henkilökohtaisesti, muuten voi käydä niin että tulee rinnastettua joihinkin toisiin HUNKSZ:n "asiantuntijoihin".
Ystävänne
H.
:)) voi teijjän kanssa..ihan nakrattaa..:))
Siis kenen kanssa, meijän vai?
:) :) :)
onkohan olemassa hunkz asiantuntijoita?
Olet sää aikamoinen patu mieheksi kun uskot olevan sinuun erikoistuneita arvailijoita.
Mulla jos olis eres sinapin- siemenen verran sun itteluottamusta niin ihmeitä tekisin.
Jokainen palstalla joutuu taistelemaan minua vastaan.
Joku antautuu ja vastaa, joku kiemurtelee nikeillä, mutta helpottunut itku pääsee kaikilta kunhan saavat paineensa purettua.
Hämmästyneen onnellisena otan noita purkauksia vastaan, moni heistä eivät edes huomaa mitä tekevät.
Lempeästi otan kanalooni jokaisen isk.. itkun.
Itkulla en tarkoita sitä, vaan hämmästynyttä katsetta kainalostani: Sinä et sit ollutkaan niin ilkeä kun sua on palstalla haukuttu?
Minun on helppo antaa hellä suukko nenänpäähän ja sanoa: En, osa maailmastani, en ole, minä olen yksi niistä jotka ohjaavat elämää onnellisuuteen.
H.
Niin justiisa..teijjänpä hyvinnii :)
Hyvää loppuiltaa, pitänee uskoa tämä tähän..hyvyöt teille, ja kaikille.
Voiko joku todellakin olla näin itserakas, käsittämätöntä.
Mikä oli kysymys???
Mikäpä siinä, vaimosi on saanut monipuolisen tekevän miehen - onnittelut hänelle. :)
P.s. niin ja sokeritauti on hyvin hallinnassa, kun noin pystyt ahertamaan, eihän se ole sairautta kummempi kun lääkkeillä on hoidettavissa, tsemppiä vaan Sinulle, ja jatka samaan malliin..,ja muista hoitaa jalkojen hiertymät hyvin..:)
Joo jaloista puheen ollen, minulle on varattu aika ensikuussa jalkaterapeutille.
Kesto 1t / 7€ (diabeetikolle, jolla oireet ovat riittävät)
Diabeteslääkäri testaili ko. raudalla värinän tuntoaistia. En tuntenut enää sitä.
Upeasti olet klaarannut jaksamisesi, ja varmasti onkin sairautesi kannalta okei.
Hyvää vointia teille kumpaisellekin :)
yhdyn edellisiin puhujiin, hyvä tyyppi olet varmasti. Aktiivisen ja vaatimattoman elämän puolestapuhuja.
Tuossa meidän hupikaksikon sanailussa sait varmasti esimakua tästä meidän kirjoittajaporukasta, kuten myös meidän reippaista ja kannustavista naispuolista. Niin, että hyvää seuraa sulla on, jos tänne pysähdyt.
Niin jäi vielä sanomatta, että oli erittäin miellyttävää nähdä, että meitä on täällä internetikin puolella vireitä yli 60 vuotisiakin.
Kiitos kun olette vastaillut kyselyyni.
T. Hiski-xxx
Kaikilla meillä alkaa jo olla omat kremppamme terveydessämme.
Itse koin viime kesänä sydänpysähdyksen. Onneksi jo paikalle hälytetyt ambulanssihenkilöt saivat nopeasti paikalle myös asiantuntevat työntekijät.
Päiviä meni, joista ei ole mitään mielikuvaa.
Herätessäni tähän päivään käteni heiluivat, kuin kellon viisarit. Onnekseni se oire korjaantui. Onnekseni, ei mennyt järki, monet sanoivat, hieman hillitymmin, tottakai.
Koskaan sekään vähäinen terveys, joka oli ennen sitä, ei palaudu, mutta olen onnellinen, siitä, mitä on jäljellä.
Ollaan, me kaikki!
.
Jaksamista toivoen..
Meillä kaikilla sairauden kanssa elävillä on omat kestämisemme.
Olet ihailtavan energinen!
Ajatellessani omaa laiskuuttani tuli suorastaan huono omatunto.
Olen muutaman vuoden vanhempi mutta labrakokeiden ja terveydenhuollon ammattilaisten mukaan terve ja hyväkuntoinen.
Turpoamaan pyrkivä eturauhaseni kestää kurissa pillereillä.
Ok:sta muutimme kerrostaloon työvieroksuntani vuoksi.
Nykyiseen, päivittäiseen rutiiniini kuulluu arkisin ja sunnuntaisin lähtö klo9:n jälkeen 2 x 340m patikkalenkille.
Palatessani teen matkan varrella päivittäiset ruokaostokseni.
Valmistan kahden henkilön sapuskat. Viikolla 2 - 3:n päivän tarpeisiin.
Lueskelen, katselen tv:ta ja tallenteita, notkun netissä ja joutoaikana seurustelen vaimoni kanssa.
Suurimmat, asumiseen liittyvät toimet ovat osuuteni viikkosiivouksessa ja autotallin oven edustan lakaisu lumisateen jälkeen.
Pihan päällyste on liian korkealla.
Tähän velttoiluun verrattuna olet käsittämättömän työteliäs!
Varo vain ettet polta itseäsi loppuun ennenaikaisesti!
Varmaan olet ihan jees tyyppi. Tykkään tuollaisesta "ahkeroijasta ja askartelijasta", varsinkin kun satun itse olemaan tosi laiska. Onneksi meillä asuu yksi vähintään yhtä ahkera mies kuin sinä. Onneksi myös ilman diabetesta - mikä lienee joskus inhottavakin sairaus, mutta elintavoillasi olet saanut sen pysymään kurissa.
Onnittelut! Jatka samaan malliin. Älä kuitenkaan niin paljon stressaa hommiesi kanssa ettet ehdi hiihtelemään keväthangille. Se sitten vasta on mukavaa muun ahertelun vastapainoksi.