Jälleen kerran herättelen vanhan kysymyksen henkiin: Kuinka moni on hakenut tänä keväänä Tarton lääketieteelliseen?
TARTO
Juke
253073
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
mutta hakupapereita en ole vielä lähettänyt. Statement of purpose on vasta työn alla. Mietin tässä, hakeako eestin-, vai englanninkieliselle kurssille. Kielitestiä en enää ehdi tehdä, joten ilmeisestikin vaihtoehdot ovat vähissä. Eestin kursseja järjestetään sekä kevät että syyslukukaudella, joista tod. näk. valitsisin kevään kurssin ja 2005 syksyllä sitten vasta lääketieteen pariin.
hakemus menemään vaikkei testiä ole...luulen ettei sinne kovin paljoa ole ulkomaalaisia hakijoita ja näin ollen ne ottavat ilman testiäkin..eihän se niiltä ole pois jos joku ei sitten pysy opiskelussa mukana.
oli 70 luokkaa. Että ei sinne ihan heittämällä taida enään päästä.
Täältä löytyy teille kaksi kilpailevaa hakijaa.
Olen lähettänyt hakemuksen reilu viikko sitten. Aikamoinen nivaska paperia.
Nyt vain odotellaan :-)
Laitoin tänään paprut pikana Tartoon.
Näyttäisi olevan tälläkin foorumilla aika moni pyrkimässä/lähdössä.
että ilmotellaan tällä palstalla sitten kesäkuussa jos kutsuja tulee...mukava ois porukkaa tuntea jo ennen sinne lähtöä...olisin viime kesänä päässyt Tartoon ja silloin kesän aikan pidettiin kahden muun lähtijän kanssa pari kertaa meetinkiä. Oletteko hakeneet Suomen lääkiksiin?
TOEFL:n?
Tein TOEFLin hyvissä ajoin huhtikuussa.
Haen myös Helsinkiin, mutta en hampaat irvessä. Yo-todistuksesta en enää saa pisteitä, joten kokeet pitäisi mennä ihan nappiin, jotta olisi mitään mahdollisuuksia.
Mutta jos Helsinki ei onnistu, lähden mielelläni Viroon. Siis jos kutsu tulee.
tehnyt TOEFLia, koska aikataulu olisi vetänyt liian tiukille ja kalliiksikin olisi tullut. Hain kuitenkin opiskelemaan englanniksi, joten katsotaan kuinka käy...
Minkälaisilla perusteilla siirtävät opinto-oikeutta vuodella? Itsellä on opinnot täällä Suomessa hieman hankalassa vaiheessa lähdön kannalta, mutta kaikki on järjestettävissä.
sairastin viime syksynä ja hoitoni kesti syyskuulle asti eli en kerennyt alkuun mukaan. Pidin sähköpostitse yhteyttä ja he lupasivat valita minut uudelleen tänä vuonna. Normaalisti siellä voi pitää kaksi lukuvuotta "akateemista lomaa" esim armeijan, perhetilanteen tai lapsen syntymän vuoksi...varmaankin ratkaisevat jokaisen tilanteen erikseen.
että joustovaraakin on, mikäli tarvis. Odottelen tulokset, ja alan sitten vasta pähkäilemään kaikkea asiaan liittyvää (mitä luulatvasti on melkoisesti) - jos siis tarvetta ilmenee.
Vieläkö ehtii hakea? Oon haaveillu opinnoista jo vuosia. Pari kertaa yrittäny Suomessa. Mistä saa tietoa ja tilattua hakupaperit?
Tiedosta kiittäen!
ehdit jos kiirettä pidät. www.ut.ee kautta voit tulostaa hakupaperin, mutta todistuksien käännättämisen ja kielitestin kanssa tekee tiukkaa. 1.6 päättyy hakuaika, pikana kirje menee Suomesta 2-3 päivässä, tai ainakin Postissa näin luvattiin.
Kiitti tiedoista! Huomaan, että kiirettä pitää, mutta itseähän saa vaan syyttää. Oon nyt työelämässä ollut melkein kymmenen vuotta ja alkaa taas opiskelut kiinnostaa erit. ulkomailla. Toisaalta arveluttaa jättää vakiduunia, mutta jos tätä ratkaisua ei tee lähiaikoina, niin sit ei milloinkaan. Syy miks juuri Viro ei ole siinä etteikö täällä olis mahdollisuuksia, mutta lasken arvoa myös ulkomailla oleskelulle. Oon kuullu, että Tarton yliopisto on laatupaikka ja Tartto on kaupunkina mahtava!
Ehkä törmätään jo syksyllä tai viimeistään seuraavana.
Terv. Doc (toivottavasti joskus)
joo eli minä pistin paperit tiistaina menemään..(täytyykö ne muka pikana...?)
en saanut kaikkia papereita mitä vaaditaan (tän vuoden ylioppilas), saan ne vasta pe..sit käännöksiin menee aikaa..
oma enkun ope juuri kävi siellä ja sanoi että toimistoon tullut kivasti noita hakukirjeitä....
Onko kellään tietoa mitä vaatimuksia sisäänpääsylle on? Tai kuinka suuri osa suomalaisista hakijoista pääsee sisään?
Näitä kyselen sillä mielellä, että pitääkö kovasti jännittää, vai voiko alkaa suunnitella elämäänsä sen mukaan, että muutto etelään on edessä.
tietoa miten ne opiskelijat sinne valitsevat..luulisin ettei hakijoita ensinnäkään ole kovin paljoa ja toisekseen he saavat suomalaisista maksukykyisiä opiskelijoita eli en usko että kovin rankalla kädellä karsivat...mutta tämä on vain arvaus. Itselläni lukion keskiarvo 8.4, reaali L, äidinkieli E, ruotsi ja englanti c ja sain paikan viime keväänä. Luulen, että he hyväksyvät opiskelijaksi esim. AMK-tutkinnon suorittaneen, ainakin hyvillä perusteluilla.Toisaalta Virossa on se hyvä puoli että muuttaminen on suht vaivatonta, koska se on EU maa ja paperisota on näin vähäistä, muutenkin läheinen sijainti on eduksi. Mutta onhan se iso harppaus lähteä vieraaseen maahan.
Hojo, olettekohan te kaikki lääkikseen tulossa?? :)
niin?
No oikeastaan tänne ajautuu vuosi vuodelta enemmän porukkaa myös muille aloille kuin lääkikseen.
Eikä se ole pelkästään hyvä, tai hea, niinku sanotaan eesti keeles, koska tänne on jo tähän mennessä eksynyt kaikenlaisia lahopäitä jotka edelleen kuvittelevat olevansa pikkusuomen takapihalla :D
Vaan lääketieteen tasossa ei todellakaan ole moittimista eikä kuulu olevan psykologiassakaan.
Terveisin yksi väsynyt kandi ja sen kaveri psykologian YO
Niin, kun joku niitä kyseli.
Eestin ainoassa yliopistossa Tartu ülikoolissahan ei ole pääsykoesysteemiä, vaan ihmiset valitaan ns. riigieksamien eli ylioppilaskirjoitusten perusteella. Siten suomalaiset hakijat, jotka valitaan suoraan ulkomaalaiskiintiöiden mukaan, pääsevät paremmuus- ja ilmoittautumisjärjestyksessä.
Viime syksynä aloitti muistaakseni 20 englanninkielisessä ja 7 eestinkielisissä ryhmissä, suurin määrä tähän asti. kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet englanninkieliseen ryhmään, ensimmäistä kertaa.
Eli toistaiseksi tänne on helppo PÄÄSTÄ lääkikseen, mutta tosiaan se lääkiksessä pysyminen onkin sitten ihan toinen asia. :)
Ja hops poks, takaisin tenttikirjojen ääreen
Kiitos vastauksesta.
Sisäänpääsyssä mulla ei kai sitten muuta huolta, kuin jos jonkinlaista ikärajaa pitävät. En nimittäin ole ihan tämän kevään ylioppilaita...
Millainen tuntuma sulla on suomalaisten, ja muiden, lääketieteen opiskelijoiden ikäjakaumasta?
Puhuit lääkiksessä pysymisestä. Suomi taitaa tosiaan olla yksi harvoja maita, joissa opiskelija saa lusmuilla mielensä mukaan. Muualla lentää helposti kurssilta ulos jos ei suunnitelman mukaiset kurssit ja tentit ole lukukauden päätteeksi tehtynä.
Eli potilaan iästä, ts. tulevan lääketieteen YOn iästä :)
Ikärajaa ei tosiaan ole, vanhin tietämäni suomalaisopiskelija on yli 50, monet kolmenkynpin tietämillä, suurin osa 20-29, harvat suoraan lukiosta.
Eestiläisethän menevät itse suoraan lukiosta yliopistoon, joten varaudu tuntemaan itsesi vanhukseksi muutaman ensimmäisen vuoden, varsinkin prekliinisten aikana. :) Kyllä nekin siellä ruumishuoneella ja sairaalassa lopulta kypsyvät ;)
Oletko tulossa meille treenaamaan istumalihaksiasi ja lukuintoasi?
Tere
Suunnittelen opiskeluja Tarton Yliopistossa maantieteen laitoksella. Viron kielitaitoni on kohtalainen, olen oppinut sen seuraamalla Viron mediaa jo useamman vuoden ajan. Kielitaitoni on siten epäkoulumaisesti opeteltu, joten varsinkin kieliopissa on varmasti puutteita ja suullisia taitoja olen päässyt melko vähän harjoittelemaan. Tarton ulkomaisia opiskelijoita neuvova opiskeliatoimisto jo suositteli minun menevän viron kielitestiin joka järjestetään 14.6 Tartossa. Kerroin että kesätöistäni on vaikea olla pois jne. Toisaalta olen kallistunut sille kannalla että kielitaidon perusteellisesta opiskelusta viron intensiivikurssilla ei ole mitään haittaa vaikka kurssi alkaakin ihan perusteista. Mielestäni ennen varsinaisia opiskeluja viron kieli on syytä osata kunnolla varsinkin kun maantieteessähän opiskelu alkaa heti viroksi.
Eikö tuo viron kielikurssi kestäkin puolivuotta? Miten sen jälkeen voi ruveta opiskelemaan itse oppiainetta keväällä? Ulkomaisia opiskelijoita neuvova toimisto kertoi että tiedekunta ei välttämättä ota opiskeliaa sisään jos menee ensin "keeleaastale" "kielivuodelle" eikä tule tekemään kielitestiä. Kiinnostaisi onko kukaan ollut viron kielitestissä ja kuinka vaativa se on? Ja onko minulla syytä huoleen sisäänpääsyssä? Maantieteellisessähän ei ole kuin kaksi ulkomaalaista opiskeliaa tällähetkellä ja luulisi että ottaisivat ihan mielellään viron kielen perusteet hallitsevan poron ;-)
Olen päättänyt aloittaa lääketieteen opiskelut syksyllä, paikka on yhdentekevä. Olen hakenut Suomeen, Ruotsiin ja Viroon. Joten odottelen heinäkuuta ja vastauksia kouluista. Yksi myöntävä vastaus riittää, enkä ole miettinyt minne menen jos niitä tulee enemmän.
Joten saa nähdä löydänkö itseni syksyllä Tartosta...