Heips!
Arvostaisin, jos jollakulla olisi aitoa tietoa koiran hankkimisesta venäjältä, tarhalta, jonka toimintaa kustannetaan vapaaehtoislahjoituksin.
Olen nyt varannut itselleni pennun Viipurista, sanotaan, että koira on rokotettu ja sirutettu. Suomalainen yhdistys hoitaa kuljetukset Suomeen ja kaikki lääkärijutut ja hoidot. Itse maksan kulukorvauksen, kustantaakseni kaiken tämän.
Minulle sanottiin, että kun koira tulee suomeen se luultavimmin ripuloi pari viikkoa, koska venäjän tarhoilla on erilaiset ruoat ja vesi, eivätkä sellaisia, kuin suomessa (eivät yhtä hyviä).
Lisäksi mainittiin kennelyskän mahdollisuudesta. No näistä en säikähtänyt, onhan kennelyskä ihan normaali juttu suomessakin, kun koira on ollut vaikka kennelissä ja se paranee ihan antibiootilla.
Haluaisin kuitenkin tietää, minkälaiset tarhaolosuhteet ovat yleensä siellä Venäjällä. Onko koirilla jokin lämmin paikka, missä saavat nukkua? Tästä tuli eniten huoli, että se pentu jaksaa siihen saakka, että se pääsee meille. Vielä pari viikkoa on aikaa h hetkeen.
Osaisiko joku sanoa? Onko olemassa jotakin muuta riskiä, kun tuo ripuli, tai kennelyskä?
t. kommentteja arvostava koiraihminen

Vastaukset 5
Vanhimmat
Meille tuli vähän päälle vuosi sitten koira venäjältä viipurista. Koira on nyt kaksi vuotias. Ei ollut viipurin koirat yhdistys, vaan joku toinen. Koira oli rokotettu ja sirutettu niinkuin sanottiinkin. Ja paperit näistä ja passi mukana. Meidän koiralla ei ollut mitään ongelmia tullessaan.. terve oli ja on edelleenkin. Ei ole ollut mitään. Tottahan tuo on että ruokaa pitäisi pikkuhiljaa vaihtaa toiseen jos vaihdetaan ja herkkävatsaisella voi helposti tulla ripulia. En tiedä sitten pitääkö tässä paikkansa vai onko jotain muuta mitä jätetään kertomatta. Tarhaoloista en tiedä.. Meidän koira oli ensin viety tarhaan, josta se otettiin viipurissa kotihoitoon josta se sitten tuli meille..
Kiitos vastauksesta!
Koiran pitäisi olla terve ja leikkisä ja sillä on hyvännäköinen karva jne. Sitä minäkin ajattelin, että no joo, jos ei suurempaa vaivaa, niin pikkuvaivat hoidan mielelläni. Jos on nenäpunkkia, korvapunkkia, tai muuta, niin nehän saa hoidettua! Rokotus on jo voimassa ja mitään parvoa ei pitäisi nyt päästä iskemään, eikä muutakaan kamalaa tautia.
Tuskin koirat ihan pakkasessakaan joutuu värjöttelemään? Sen olen kyllä ymmärtänyt, että olot eivät ihan ruusuiset ole! Onpa mukava hakea se pikkuinen tänne meidän kotiin lämpimään.
Eipä tässä auta, kuin odotella.
Ainut mitä meillä oli niin koira oli todella arka ja on edelleenkin mutta parempaan on menty ja mennään! Uskon että teillä sujuu kaikki hyvin! :)
Kiitos, olen tosi onnellinen valinnastani! Koko perhe innoissamme odotamme tyttöä kotiin :)
Meiltä löytyy kotoa kaksi Viipurin koirien kautta tullutta haukkua. Ja molemmista on tullut varsin mallikaita koirakansalaisia.
Ensin tuli narttu noin neljä vuotta sitten. Todella sosiaalinen tapaus, ja sopeutui kaikkeen samantien. Ensimmäistä kertaa uuteen kotiinsa tullessaan kiersi ensin koko asunnon ympäri kovasti nuuhkien,kävi sitten tyhjentämässä koko ruokakupin ja kipitti sitten täydellä mahalla päikkäreille sänkyyn,isoimman tyynyröykkiön päälle.
Kun tämän ensimmäisen kanssa meni niin hyvin, päätimme sitten vuotta myöhemmin ottaa sille uroksen kaveriksi. Noh tämä kaiffari oli alunperin löytynyt pentuna metsästä, joten kaikenlainen "kaupunkielämä" oli hirvitys. Lisäksi se oli ottanut ilmeisesti tarhalla rankalla kädellä turpiin toisilta koirilta, koska oli täynnä verinaarmuja. Myös turkkia puuttui, ja paljon.
Poika ei ilmeisesti ollut ikinä sisätiloissa, joten kotiovelle tullessa meni jarrut päälle ja alkoi korvia raastava kirkuminen. Sama suihkun kanssa jne.
Oppi kuitenkin nopeasti,ettei uusissa jutuissa ole mitään pelättävää, ja nyt jopa kerjää kylpyammeeseen.Muutenkin todella kiltti jättiläinen.Tosin aurat pitää vielä räksyttää.Ensimmäinen lääkärikäyntikin meni ihan hyvin, eikä raape-näytteissä löytynyt mitään.Iho parantui pikku hiljaa ja turkki kasvoi pian takaisin.
Itsellä on ainoastaan positiivisia kokemuksia Viipurin koirien kautta adoptoimisesta, mutta kehotan kuitenkin muistamaan, että koiran eteen voi joutua tekemään vähän enemmän hommaa ainakin aluksi, koska koskaan ei voi tietää mitä ne ovat joutuneet kokemaan.
Kun uusi haukku tulee kotiin, ei kannata aluksi kiinnittää siihen mitään huomiota, vaan antaa sen vain rauhassa tutkia paikkoja, ja tulla sitten itse morjestamaan uutta omistajaa, ettei koira stressaannu. Itsellä tuo on ainakin toiminut.
Onnea uudesta perheenjäsenestä!