Käpytikkoja "vilisee"

Taitaa olla poikkeuksellisen palljon käpytikkoja tänä vuonna. En ole ainakaan itse ennen nähnyt viittä käpytikkaa samaan aikaan. Ne kaikki olivat noin 15m2 suuruisen alueen sisällä. Ovat kyllä pirtsakoita seurattavia :).

4

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tänään pistivät yhdellä paremmaksi. Tänään näkyi sitten peräti 6 käpytikkaa yhtäaikaa olohuoneen ikkunasta ulos katsellessa, vau! ;).

    • Nyt jo ihan ÄLLIKÄLLÄ lyöty!

      Apuvoimia laskennassa, minä laskin polun toisen puolen tikat ja apuvoima toisen. Näin onnistuttiin laskemaan 9 tikkaa yhtä aikaa näköisällä pihan perällä että muutamien tikkojen rummutusta kuului toisaalta, lähimaastosta näiden nähtyjen lisäksi. Yritin näitä myös videoida parvekkeelta ja 6 yksilöä sain tallennettuakin samaan pätkään. Ei ihan helppoa ollut, kun ovat aika liikkuvaa sorttia kuitenkin :).

      Saattaa siis olla tiedossa useita poikueita tässä ihan lähitienoilla. Muutaman huonokuntoisen haavan olenkin jättänyt pystyyn niiden mieliksi, jotta popsittavaa löytyy ja ehkä sitten se sopiva pesäpuukin :).

    • maxxy

      meillä on naapuritontilla tikan pesä. oudointa on se että pesä on täysin terveessä männyssä asutuksen keskellä.

      • korpikuus

        Palokärki voi pesän tehdä täysin terveeseenkin puuhun.

        Jos kyseessä on käpytikan pesä, niin sitten männyssä pitäisi kyllä olla lahoa sisässä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      77
      3878
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      93
      3261
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      116
      2547
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1734
    5. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      133
      1568
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      75
      1546
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      90
      1453
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      100
      1410
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1113
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      59
      1101
    Aihe