Koiran kusetus

meikää mies

Rouva oli koiransa kanssa postilaatikolla. Koira pisti kakkospostina omat terveisensä postilaatikon kylkeen. Rouva suuttui, kun yritin etuilla koiraa.
Lähti nokka pystyssä. Kuulosti sanovan: - Älä välitä siitä Napuuleon!

1

222

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihana lumivalkea

      Meillä on tontti, jossa on orapihlaja-aita ja iso kuusi pihassa ja näkyvyys meiltä tielle on huono. Koiran ulkoiluttajat ovat ihan työkseen ottaneet liittymämme koiralle vessaksi. Koska näkyvyys tielle on meiltä pimennossa niin nämä ihmiset päästävät aina koiransa tekemään tarpeensa meidän tontin kohdalle ja littymän reunalle. Lisäksi vielä joku emäntä tai isäntä antaa koiransa kusta lähellämme olevaan postilaatikkoon. Olen saanut monta vuotta siivota näitä jätöksiä, koska jos antaa yhden jätöksen siihen jäädä niin pian kaikki koirat paikan merkkaavat.
      Olen välillä pitänyt kummallakin puolella liittymää kieltolappuja ja vähän aikaa se auttaa ja taas muisti heillä heikkenee tai sitten on uusia ihmisiä tai lomalaisia ja taas pitää laput laittaa. Tämä paikka on Suomussalmella Pitämän perillä järven rannalla. Olen muutaman koiran omistajan jo puhutellutkin asiasta ja yllätys oli suuri kun henkilöt on aivan naapurista.
      Hyi hemmetti, ei mitään rajaa. Ensin ajattelin, että ne laskee koiransa irti, mutta ilmeisesti eivät sillä aina kun laput laittaa vähän aikaa lumi on valkoista. Elikkä eihän koirat osaa lukea. Toisaalta onhan tämä jännääkin kun seurailen näitä typeriä koiranomistajia ja pääsen huomeauttelemaan. Mikä avuksi kun ei viitsisi aina lappujakaan laitella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      64
      6257
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      63
      5639
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      128
      4635
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      57
      3919
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3825
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      32
      3239
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      69
      3021
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2866
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      76
      2647
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      47
      1970
    Aihe