J. D. Salingerin elämä
Salinger oli myös sotilas
Mielenkiintoinen elämänkertakirja
Kenneth Slawenski: J. D. Salinger, Kirjailijan elämä, Tammi 2011
J.D. Salinger, yhdysvaltalainen kirjailija (1919- 2010) tunnetaan parhaiten kirjastaan Sieppari ruispellossa ( 1951). Slawenskin kirja seurailee kirjailijan elämää aina tuskallisesta luomisen paineesta ja novellien kauppaamisesta lehdille, nuoruuden rakkaudesta Oona O´Neilliin, joka päättyi eroon, kun O´Neill lähti Charlie Chaplinin, 30 vuotta vanhemman miehen matkaan. O´Neillin ura elokuvatähtenä ei kuitenkaan noussut huikaiseviin mittoihin, mutta parisuhde kukoisti.
Kirjan sotaosuus kertoo siitä, miten Salinger osallistui sotatoimiin toisessa maailmansodassa ja menestyikin niin hyvin, että kirjoittaminen oli vaakalaudalla upseerin uran takia. Onneksi novellien tekeminen kiinnosti enemmän. Sota jätti pysyvät jäljet
Salingerin tuotantoon ja teemoihin.
Salinger kuljetti ”siepparin” käsikirjoitusta mukanaan läpi sotavuosien ja kun aika koitti, sille löytyi alkuvaikeuksien jälkeen arvovaltainen kustantaja. Kirja nosti Salingerin aiempien suurten mestareiden tasolle ja myöhemmin hänellä oli täysi työ saada rauha kirjoittamiselleen.
Slawenski kuvaa myös Salingerin suhdetta kannuksensa saavuttaneeseen kykyyn Hemingwayhin, jota Salinger piti todella
ystävällisenä ja mukavana tyyppinä. Kirjailija oli odottanut julkkiksen elkeitä Hemingwaylta, mutta tämäpä pitikin Salingeria kaverina ja kykynä, joka pystyisi nousemaan kiintotähdeksi maailmankirjallisuuden taivaalle.
Salinger oli aluksi taitava novellien tekijä ja tämä pysyi hänen harrastuksenaan myöhemminkin, vaikka suuri osa nuoruuden novelleista on ja pysyy kadoksissa. Kirjaa lueskelin iltalukemisena usean viikon ajan ja uppouduin joskus tutkimaan Salingerin elämää aina aamutunneille asti. Slawenski nimittäin osaa asiansa ja joskus hänen tekstinsä on saanut jopa vaikutteita itseltään mestari Salingerilta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiitos maria...kun silloin tällöin käyt täällä kertomassa kirjoistasi. Olen saanut niistä muutaman vinkin rokottaakseni itseäni kulttuurin kukkasin. Kiitos. Älä jätä meitä, vaikka laiskoja olemme tänne kahvilaan poikkeamaan.
Pitääpä kertoa vTämän1963 olin Kulutusosuuskuntien Keskusliiton henkilökunta myymälässä ja siellä oli nippu kirjoja myytävänä, niihin sisältyi tämä
Sieppari ruispellossa, Pentti Saarikosken suomentamana.
Tämä J. D. Salingerin kirjoittama kirja on jatkuvasti eri yhteyksissä esillä, siitä olen päätelly että minullahan on arvokas kirja, niin arvokas, etten lainaa sitä kenellekään.
Nyt hankin jostakin jostakin luettavakseni tämän kirjailijan elämänkertakirjan.
Kiitos Maria aloituksesta!
Olipa sattuipa kerran.
Tämäkin vuosi oli 1963. Kevättalvella satamassa oli vähän laivoja. Menin ajankulukseni lähellä olevaan kirjastoon. Eka kertaa elämässäni.
Otin käteeni ranskalaisen lääkärin kirjoittaman Alexis Carrelin teoksen Elämän Ikuiset Lait. Lainasin sen ja aloin lukea.
Tapahtumaa olisi voinut verrata tilanteeseen, jossa juuri lukemaan oppinut kehitysmaan kansalainen tutustuu ensi kerran tietopuoliseen teokseen.
Ihmettelin; miten joku voi ja uskaltaa kirjoittaa tuollaista tekstiä, ja että se vielä julkaistaan.
En nyt muista kirjoittajan väkeviä teesejä - ainakin kommunismi tai kiihkomielinen uskonnollisuus saivat kyllä 'isän kädestä'.
Muistelen, että lukuharrastukseni olisi herännyt juuri tuon teoksen innoittamana. Olin tuolloin 25v.