Aina kuulee jossain päin tuon kliseisen kommentin koskien kiusaajia:"heitä on itseään kiusattu, joten he haluavat vain purkaa patoutumiaan muihin kanssaeläjiin". Mutta näin ei suinkaan aina ole. Kiusaajat kiusaavat muita, koska he pystyvät siihen.
Tämä kaikki juontuu siitä että jumala ja ihmiskunnan evoluutio kulkevat käsi kädessä.
Koko maailmankaikkeuden tapahtumia pitää ajatella fatalistisesti. Jonkinlainen "korkea" taho (jumala) on ennalta määrännyt jokaisen ihmisen kohtalon. Jotenka summan mutikassa jokaiselle ihmiselle on määrätty tämän oma arvonsa jo kauan ennen syntymäänsä, tai jopa ennen ihmiskunnan kehitystä. Universumi pyörittää koko ajan omaa "karsintaansa". Voimme katsoa mihin suuntaan maailma on menossa, ja tulemme huomaamaan että erittäin huonossa jamassa ollaan muutaman vuosikymmenen päästä. Joten maailma tarvitsee vahvoja ihmisiä selvitäkseen. Tästä johtuu moinen karsinta. Ja tämän karsinnan jokapäiväinen ilmeneminen näkyy mm.koulukiusaamisessa. Ihmiskunta haluaa tietämätään erotella jyvät akanoista. Ketkä ovat sitten niitä kiusaajia ja kiusattuja. Niin kuin edellä mainitsin, se on ihmisen kohtaloon määrätty jo kauan sitten.
Joten ottakaa vastaan kaikki asiat mitä tulevaisuus tuo tullessaan olivatpa ne sitten hyviä tai huonoja, koska kaikki se on kuitenkin viime kädessä ihmiskunnan parhaaksi.
PS. Älkää käsittäkö väärin. En todellakaan halua tällä tekstillä loukata ketään kiusattuja.. Pyydän nöyrästi anteeksi jos joku ottaa tästä itseensä.
PPS. Hyvää alkavaa kesää kaikille

Vastaukset 11
Vanhimmat
ai että korkeampi taho määrää nää hommat... Luulenpa et kavereil ja vanhemmil on enemmän tekemist täs asias ku jumalal... ja vituttaa toi tulevaisuus hössötys et mailmast tulee paskempi paikka... mites vaikka keskiajal ku sotaa käytii koko ajan, hirtettii, kivitettii, orjakauppa ja tommost oliks se sit kultast aikaa?
varmast silloinkii lapset kiusas toisiaa joten älä tuu sanoo et ihmisist tulee koko ajan pahempii...
kaveri ei näköjään oikee tainnu tajuta jutun pointtia
Niinhän se on että evoluutio kokeilee ketkä täällä pärjää ja parhaat on aina selvinny syrjimällä heikompiaan. Joten kiusaajakin kiusaa koska siihen on mahdollisuus jos on heikompia samassa veneessä esim. koulussa. Tämäkin osittain todistaa sen että ihminen on käytökseltään eläin. Mitä kiusaamiselle voidaan sitten tehdä? Tuskinpa juuri mitään, koska sinulla on kaksi mahdollisuutta: olet kiusaajien puolella tai kiusattujen puolella eikä tässä esiinny välimuotoa. Kiusaaminen on perseestä ja siksi on harmi että monet ovat niin sokeita omalle alkukantaiselle käyttäytymiselleen. Mutta kaikki me loppupeleissä ajamme omia etujamme...
Kun ne kiusatut eivät ole heikompia.
Ja välimuotoja on. esim. minä. Minä en kiusaa enkä ole kiusattu. Se on kyllä ihan ihmisestä kiinni että miten toimii.
Typerää tuommoinen ajattelu.
Yhdy sinäkin ajatukseen että kiusaaja on parempi ja vahvempi. Ja paskat.
-Amerika-
Hehän ne ovat heikoimpia.
Ja kiusaajat ovat yleensä joko rikkaista perheistä tai sitten ´todella huonoista perheistä. -viittaa siihen että huono perhe on esim. yksinhuoltajaperhe jossa ainut vanhempi ei välitä mitä lapsi tekee.
Tuo on perseestä väittää edes muuta.
hevon paskaa. Ei minkäänlaista järkeä. Kiusaaja on epävarma itsestään ja sen takia täytyy pönkittää omaa egoaan kiusaamalla toista.
Jumalasta se ei ole kiinni koska sitä ei ole.
Ihminen kehittyi apinasta ja sillä siisti.
Meidän koulussa on paljon kiusaajia.
Minua ei kiusata koska minä olen vahva ja taistelen heitä vastaan omalla tavallani.
Tuo teoria on perseestä ja siitä saa sellaisen kuvan niinkuin mielestäsi kiusaajat ovat parempia ihmisiä kuin muut.
Ja vitut.
Onko sellainen ihminen parempi ja vahvempi joka tietentahtoen tekee toisen ihmisen elämästä helvettiä, tuhoaa toisen itsetuntoa ja kiusaa semmoisista asioista joille toinen ei voi mitään. Ja kaiken lisäksi ne ihmiset joita kiusataan voisivat olla ja ovatkin hyviä ihmisiä. Tiedätkö että aikuisena ne kiusaajat saattavat "karsiutua" pois. Sillä se joka joutuu elämään lujalta tietää mitä on joskus kulkea ylämäkeen. He tietävät että elämä on jokatapauksessa taistelun arvoinen. Kun taas kiusaajat luulevat voivansa kulkea koko lopun ikäänsä alamäkeen ja myötätuuleen. He eivät osaa samaistua kiusatun elämään koska heidän omatuntonsa on paatunut. He luulevat pääsevänsä helpolla ja näin se ei suinkaan ole. Se kaikki kääntyy vielä heitä vastaan. Aikuisina niistä kovanaamoista jotka aikanaan vaikeuttivat toisen elämää tulee sitä huonopalkkaista sakkia. He eivät jaksa käydä kouluja koska he ovat niin helvetin cooleja ja he eivät edes ymmärrä sitä että se oppi ei vain tule sinne päähän.
Jos jotain tahtoo muuttaa niin sen eteen pitää myös tehdä jotakin. Haista paska teoriasi kanssa. Tuo on tyhmä ja kiusaajia ylistävä. Se saattaa jopa rohkaista kiusaajia toimimaan.
Häpeäisit.
-Amerika-
En tekstilläni ole kummankaan puolella. En kiusatun enkä kiusaajien. Olen vain synnynäinen fatalisti, ja olen muodostanut oman kuvan jumalasta ja siitä miten tuo koettelee ihmiskuntaa. Mitäpä elämä olisi jos kaikki olisi LIIAN helppoa eikä ihmisen tarvitsisi ratkoa ongelmiaan itse... Tuosta mielikuvasta tulee mieleen lähinnä nykypäivän yhdysvallat. Pelkkää pullamössö kansaa koko sakki.
Ps. Ihminen ei ole ihminen ellei usko mihinkään..
No minä ainakin olen ihminen tässä näin vaikka en usko mihinkään. Tai no uskonhan minä. Itseeni.
-Amerika-
Onko Jumala ainoa mihin uskoa??? Aivan AMERIKA... ITSEENSÄKIN VOI USKOA JA MINÄ USKON ITSEENI ENKÄ JUMALAAN, MUTTEN MOITI KETÄÄN. JOKAINEN USKOKOON MIHIN TAHTOO...
niin, voihan se niinkin olla että kiusaaja kiusaa koska hän näkee, että uhri ei pysty puolustautumaan. kiusaaja etsii puolustuskyvyttömän tyypin ja valitsee tämän uhrikseen.
"...maailma tarvitsee vahvoja ihmisiä selvitäkseen..."
no just joo. entäs me ei-niin-vahvat?
Mielenkiintoista pohdintaa, liittyen kohtaloon (jos nyt pystyt todistamaan että asiat kulkevat kohtalon määräämällä tavalla). Ihmisten arvoa ei ole määrätty, sinä olet se mikä joskus on tullut siittiöstä ja munasolusta, olet oman itsesi herra.Genotyypillesi et voi mitään, mutta fenotyypillesi voit. Se on itsestä kiinni mikä olet. Totta kyllä on että karsintaa tapahtuu jatkuvasti, jos joudut ulkopuolelle se on sääli, mutta aina voi pyrkiä sisäpiiriin
Ymmärsinkö väärin, että sä tosiaan tarkotat, että kiusattu ei voi olla vahva!!! Kiusatut nimittäin just on niitä vahvoja, jotka loppujen lopuks "pelastaa maailman"!!! Kiusatuthan muuttuu vahvemmiks, kun niitä on ensin kiusattu. ainakin jotkut. KOSKA JOS SÄ VÄITÄT; ET KIUSATUT ON HEIKKOJA JA NE SIKS KARSITAAN POIS; NI SÄ OOT VÄÄRÄSSÄ!!!!!