Joku olikin kirjoittanut sisiksen yleisönpalstan teräviin idean kakkaverosta koirien omistajille! Kannatan! 1 koiraa=1 vero, 2 koiraa= 2 veroa... Koiria tuntuu olevan joka toisella ja kikkareita pyörätiet täynnä, eikä auta vaikka keskellä pyörätietä kävelee, on niitä kakkoja keskiväylälläkin. Aika monet kakat olen saanut pestä kenkien pohjasta. Ärsyttää, ettei koirien omistajat voi edes sen vertaa katsoa, että koirat tekisivät tarpeensa reunaan, eikä minne sattuu.
Kissojen en ole koskaan nähnyt kakkivat pyörätielle ja hevosetkaan eivät kovin usein enää pyöräteillä kuljeksi. Eli koiraveron nimellä varmasti hyvä ja vain koirien omistajille. Parempi tämä koiravero on kuin jäätelövero, jäätelöt eivät sotke pyöräteitä ja polkuja.
Mitäpä mieltä muut olette?
Kissojen en ole koskaan nähnyt kakkivat pyörätielle ja hevosetkaan eivät kovin usein enää pyöräteillä kuljeksi. Eli koiraveron nimellä varmasti hyvä ja vain koirien omistajille. Parempi tämä koiravero on kuin jäätelövero, jäätelöt eivät sotke pyöräteitä ja polkuja.
Mitäpä mieltä muut olette?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Koiranpaskat ei häviä vaikka laittais tuplaveron, koiraveron maksajat jättäisivät entistä enemmän keräämättä kikkareita koska maksavat veroa ja ajattelevat että verorahoilla ne kerätään pois.
Niin ja laitetaanko samalla roskaamis-sakko? Sakot aina kun mäyriksen nahat jää tien poskeen, sakot aina kun tupakan tumpit heitetään pihaan, sakot aina kun tyhjä tupakkiaski jätetään maahan, sakot aina kun pullot/tölkit on tyhjänä hylätty reitille, sakot aina kun sylki ja räkä lentää? Ja palkataan yhteisillä verovaroilla joku "roska-poliisiksi" samalla tuetaan jonkun työllistymistä?
Eikös se olekin jo laki roskaamisesta mutta eihän sitä ehdi kukaan valvoa, ihan turha vouhottaa mistään, ihmisen on vain tultava toimeen omien paskojensa ja muiden sontien joukossa, aina löytyy valittajia jostain asiasta, ei tästä paratiisia saa tekemälläkään.
en vaan ymmärrä, miksi niitä paskoja ei voi potkaista siitä tieltä syrjään. Tai sitten tekee kuten meillä on tapana: Paskapussi taskusta esiin ja kerätään kikkareet maatuvaan pussiin ja nostetaan roskiin....
Olen joutunut muutaman kerran pesemään kenkäni, astuessa vieraan koiran paskaan. Tämä kenkien pesu on kuitenkin pieni paha siihen nähden, mitä tekee särkynyt kaljapullo koiran tassulle...perkele!!! Siinä menee muutama viikko "vituiks" kun ei pääse koiran kanssa harrastamaan ja rahaa palaa aivan törkeästi, kun meidän eläinklinikka kun ei toimi verorahoilla, vaan kaikki maksetaan omasta pussista. Tuollaisen hoitoon ei vielä 150€ riitä!
Ja sitten.... tietyt koiran omistajat päästävät vielä koiransa paskomaan ja kusemaan postilaatikoille ja portinpieliin... tämä on se kaikkein ärsyttävin tapa. Tai kuten keskustassa eräs "silmäätekevä" rouva kusetti koiraansa kauppakadulla vaateliikkeen portaille. Siinä sai "hieman" ohjata omia koiriaan, etteivät vaan merkkaa perässä...
Sakko-Samuli: Toi roskapoliisi on muuten hyvä idea :D
Muistakaa, että meitä vastuullisiakin koiranomistajia vielä on! Älkää siis syyllistäkö koko porukkaa muutaman typeryksen vuoksi.
Itse kerään koirani ulosteet roskikseen ja kakkapussit kuuluvatkin jokaisen ulkotakin vakiovarustukseen. Metsässäkin vähintään siirrän ulosteet aina kävelyreittien läheisyydestä pois. Harmittaa, kun joka vuosi näkee keskelle tietä jätettyjä kikkareita, joita koiranomistajat eivät ole viitsineet/tajunneet potkia pois. En silti tahtoisi ottaa vastuulleni muutaman ääliön tekosia vaikka myönnettäköön, että monesti myös muiden koirien ulosteita tulee omaan kakkapussiin poimittua.
Ei tässä kuulkaas ainoastaan kengät sotkeennu. Ihan samalla tavalla ne koirankin tassut likaantuvat lajitovereiden tielle jätetyistä ulosteista.
No juuri sen takia koiravero, kun ei oikein kukaan koiran omistaja kerää näitä kikkareita pois. Kaupunkien/kiinteistönhoitojen vastuulle jää kakkojen siivoukset. Siksi pitäisikin jotain korvausta vaatia koirien omistajilta, kun ei näytä koirien omistajat kakkoja keräävän pusseihin (en ole ikinä nähnyt kenenkään Äänekoskella tekevän niin). Ei se paljon auta, jos vain yksi/muutama kerää niitä, suurin osa ei kerää.
Nuo pullot on kans sellainen juttu mitä en ymmärrä, miksi niitä pitää tahallaan särkeä pitkin poikin? Yhdesti näin erään henkilön heittävän pullon katuun ja kyllä pidin sellaisen huudon hänelle, että jäi viimeiseksi rikotuksi pulloksi tuo.
Roskapoliisia kannatan minäkin! Ei ollenkaan huono, samalla saisi joku/jotkut työpaikan! :) Roskiksia on kuitenkin niin pienin välimatkoin ja yleensä ihmisillä on taskut takeissa, miksi niitä roskia ei jaksa kantaa taskussa kotiin tai lähimmälle roskikselle asti? En ymmärrä.
Siis maksunhan ei tarvitse olla iso, koiria on niin paljon, että nopeasti niistä kertyy hyvä korvaus kakkojen siivoukseen. Tai toinen vaihtoehto on laittaa kakkojen kerääminen pakolliseksi ja jos näin ei tapahdu, roskapoliisi iskee sakon käteen. :)
tuntien, niin vaikka miten kerättäisiin koiraveroa, niin yksikään centti ei menisi siihen "oikeaaseen" osoitteeseen. Äänekoski rahastaa muutenkin asukkaitaan häikäilemättömästi, sellaisilla maksuilla joita ei tarvitse maksaa kuin muutamassa kunnassa koko suomessa... mutta.. se siitä... ei mitään koiraveroa, vaan laitetaan ihmiset siivoamaan jälkensä, niin koiranpaskojen kuin myös roskien osalta...
Taannoin pyysin kaupungin puutarhurilta muutamia roskiksia äänekoskentien varteen sekä rantatielle, ajatellen juuri meitä koirien ulkoiluttajia. Sain heti kieltävän vastauksen ja syynä oli kuulemma se, etteivät ne roskikset pysy ehjänä!! Toisaalta... roskis voi ja pitää olla edullinen ja sellainen, ettei pienent "tuulet" sitä kaada...
Kuinka voidaan palkata jokaisen koiranomistajan kintereille paskapoliisi?
Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset kun ei edes poliisin resurssit riitä normaalin arjen valvontaan niin sitten vielä paska ja roska poliisi.
Eihän sen tarvii jokaisen kintereillä olla, tallailee keskustaa ees taas jne.
Ja tekee valvontaa siinä, siellähän ne kasat immeisiä häiritsee ei metässä.
Eikä sen tarvii poliisi olla (viittaus resursseihin) vaan joku muu taho, jolle lupa puuttua ko. rikkeeseen.
Mua ei häritse ne koiran kakat vaan immeisten sotkut. Niihin pitäisi enemmän puuttua, kyllä kakka maatuu ja pissa haihtuu, mutta se rikottu pullo ei koskaan häviä.
Joo mutta ainakaan sakkoa ei voi kirjoittaa kukaan muu kuin polliisisetä!
Voihan. eihän yksityiset pysäköinninvalvojatkaan ole poliiseja, ja heidän sakot on laillisia?
Hieman eri asia kiinnittää sakkolappu auton tuulilasiin mutta annas sakkolappu jossain syrjäkujalla, voi tulla rähinä joskus ja raatelutapauksia, itse ainakin usuttaisin koiran kimppuun ja sanoisin että sakottaja käyttäytyi sen verran uhkaavasti että koira puolusti minua kun en itse ehtinyt teleskooppipamppua esiin ottamaan.
Apulaiskaupungin johtajalle koiran paskojen siivoaminen olisi hyvä homma, eikä kulutkaan enää lisääntyisi, kun hän jo nytkin nauttii isoa palkkaa ilman mainittavampia töitä
Helsingissä ja Tampereella on ainakin koiraverot. Ei muakaan haittaisi pyöräteiden ja polkujen reunoilla olevat kakat, mutta kun sitä paskaa on pyörätiet täynnä, yhtä kun väistää ni toiseen kenkä kopsahtaa. Miten ihmiset kehtaavat jättää koiriensa ulosteet miten sattuu keskelle tietä? Ei missään metsäpoluilla ne kakat haittaa, mutta keskustassa pyörätiet kakkaa täynnä! Ei kiva. Maatuvat koirankakkapussit pakolliseksi koirien omistajille, kakat kerättävä pois yleisiltä teiltä kuljeksimasta keskustan ja taajaman alueelta! En nyt muista missä maassa oli pakollinen tuo kerääminen, jos ei kerää niin sakkoja rapsahtaa!
Onhan täällä yksityisiä pysäköinninvalvojiakin, miksei voi oikeasti palkata roskapaskapoliisia valvomaan, ettei tupakan tumppeja ja roskia heitetä maahan sekä valvomaan, että kakat tulee kerättyä pois. Ärsyttävää kesälläkin rantapuistossa ottaa aurinkoa, se on koko alue täynnä paskaa, ei paljoa kiinnosta persettä laskea nurmikolle, kun ei tiedä mikä lieru alle litistyy. :(
Aivan, samalla tavoin ne ulosteet rumentavat ympäristöä kuin roskatkin! Eivät ulosteet parissa päivässä maadu, aikaa siihen menee. Roskien keräämiseen on palkattu nuoria puistotyöntekijöitä, kakkojen keräämiseen ei ole palkattu ketään.
"Järjestyslaki tuli voimaan 1.10.03. Koiran ulkoiluttajan on huolehdittava siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella. Hoidettuja alueita lain mukaan ovat esimerkiksi alueet, joilla nurmikot on leikattu ja joilla on istutuksia tai joilla tiet ovat päällystettyjä".
Miksi silti tätä ei noudateta?? Pitäisi olla siis joku valvomassa että näin tapahtuu!
Ja vielä lisäys: Suomessa koiria wikipedian mukaan 600 000! Miettikää! Jos joka kaupunki keräisi koiraveroa, maksimi verolla 50 euroa, niin Suomihan rikastuisi silmissä!
Suomi rikaistui silmissä ja kunta sais rakentaa helvetin kalliita hiihtokoppeja sekä aivan järjettömiä keinonurmia. En ole urheilua vastaan, vaan päinvastoin...entisenä aktiiviurheilijana tiedän, että harrastuspaikkoja pitää saada...mutta...mutta... joku tolkku siinä rahan syytämisessäkin pitää olla. Laitetaan ensin hyvinvointipalvelut kuntoon!!
Jos tuosta koiraverosta kertyvät tulot laitetaisiin koirapuistoon ja alakeiteleenkennelkerhon harrastus toiminnan tukemiseen (agility, toko yms), niin tervetuloa koiravero. Mutta kun nämä rahat hukutetaan kuitenkin aivan muuhun tarkoitukseen...
No eihän niillä koiraverorahoilla mitään hiihtokoppeja saisi rakentaa!!! Ne pitäisi käyttää paskojen siivoamiseen/siirtämiseen ja vaikkapa juuri tuon koirapuiston rakentamiseen!
Tai sitten voisi apulaiskaupunginjohtajan irtisanoa ja tuolla palkalla saisi jo parikin roskapoliisia palkattua.
Koiransonta ongelmaan ei auta muu kuin asenteiden muokkaaminen, roskiksia enemmän ja sellainen keräysjutska ettei sitä tartte käsineellä tai sillä kikkarepussilla kerätä, helpoin tapa mitä itse käytän, vipata kikkare pusikkoon esim puukepillä, tosin ei sovellu kaikkiin paikkoihin mutta onpahan ainakin pois kävelytieltä.
Koiran voisi ohjata tekemään kikkareensa ojaan tai ojan taakse. sekin olisi jo parempaan päin.
Koiraveron nostaminen on se, erityisesti nuo koirien kuset ärsyttävät lätäköissä.
2000EUR/vuosi jos on pikkukoira, 4000EUR/vuosi jos on rottweiler. Heti maksuun tai koiran omistaja vankilaan kaurapuurolle siksi aikaa jotta saa kerättyä päivärahoja maksuun siellä poliisivankilassa.
Joo ja autotkin saastuttaa, itselläni ei ole autoa enkä tarvitse joten autoille kovempi vero, n. 5000 eur vuodessa bensan hinta 5 euroon litralta.
kuseni? lorottelen aina tielle kun hortoilen baarista kotiin, joskus jopa kerrostalon seinälle tai ulko-oven viereen.
Alkaa menemään taas asialliseen suuntaan tämä keskustelu. Hoh. Niin, on kai se odotettava vaan, et lumet sulaa ja hiekkaputsari vetää pyörätiet siistiksi. :( Sais kyllä oikeasti keksiä jonkun keinon tähän, että tuo kakkaongelma poistuisi. Joko sitten pakolliseksi tuo, et kokkareet kerättävä, tai sitten siitä on otettava maksua koirien omistajilta. Hienoa, että näin moni täällä keräilee kakkoja tai edes työntää ne kepillä pusikkoon!
helppo vaatia mikä ei kosketa itseään kuten koirattomat vaatii koiraveroa, itse koiran omistajana ja korvessa asujana sekä moottorikelkattomana voisin vaatia moottorikelkoille 3000 eur vuotuista päästö-ja käyttöveroa, sekä myös kaikenkokoisille moottoriveneille todella tuntuva vero, itse kun liikun soutamalla vesillä enkä aio hankkia perämoottoria.
Kissat myös verolle sillä jätettä syntyy kissan hiekoista sekä ruokapakkauksista sekä haittaa luonnolle karanneista kissoista.
Kaikenlainen moottoriurheilu kiellettävä kokonaan, turhaa saastuttamista, tai ainakin älyttömät päästömaksut, kuten esim traktorivetokisat.
Roskaruokapaikat roskaverotuksen alle, kaupungit saisivat verotulot sillä pikaruokaketjujen pakkauksista syntyy roskaa tolkuttomat määrät kerättäväksi.
Lapsiperheet mös kovemman verotuksen alle sillä kertakäyttövaipat yksi ongelma, verosta vapautuisi käyttämällä todistettavasti pestäviä vaippoja mutta vain käsinpesu sallittaisiin sillä sähköä kuluu liikaa konepesuun.
Tupakan ja alkoholin vero kuitenkin laskettaisiin jotta niiden kulutus saataisiin nousemaan ja näin veroja valtiolle lisää.
Huumeet vapautettaisiin ja alkoihin tulisi huumehyllyt, ensin ns miedoille huumeille jotka verrattavissa viineihin ajan myötä valikoimiin lisättäisiin kirkkaisiin viinoihin rinnastettavia jytkyimpiä aineita.
Koiranpaskaan astuville kriisiapua ja Kelan rahoituksella 3 kk terapiakuntoutus jossa hoidokki totutettaisiin koiran kikkareisiin vähitellen, opetettaisiin pesemään kengän pohjasta kikkare pois ja hokemaan että " ei se mitään ei se mitään, sattuuhan näitä, asiat voisi olla pahemminkin, olisin voinut astua sodanaikaiseen jalkaväkimiinaan."
Hoidon lopussa potilaan kasvot ja kädet sotkettaisiin koiran sonnalla ja pestäisiin pois Erittäin hienolla Linna-saippualla ja kädenlämpöisellä, ph-arvoltaan lähes ihon ph-arvoa vastaavalla vedellä ja sen jälkeen yhdessä hoitajan kanssa peilin edessä tuumataan että "jäin henkiin ja enkä enää voi pahoin"..koko osasto taputtaa ja lopuksi on keksejä ja mansikkamehua jossa makeutusaineena aspartaami ja mannitoli.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5113
Just äsken tapasin erään valittajan ulkoiluttaessani koiraani. Koira paskansi kävelytien ja autotien väliselle osalle ja eikös uudesta talosta rouva tullutkin pihalle huutamaan, että kerää nuo koirasi paskat pois tuosta. Sanoin etten muuten kerää, koska ne ei ole kenenkään tiellä ja maatuvat tuohon nurmikolle. Akka vetäs talon oven kiinni ja sanoi, että tämä ei jää tähän. Minä en kerennyt huutamaan sille takaisin, että paskat ainakin jää tähän. Paskat ei todellakaan ole kenenkään tiellä tässä tapauksessa.
Olen aina ihmetellyt lukiessani noita koirankakkajuttuja miksei samalla antaumuksella kirjoiteta ihmisten heittämistä roskista? Jos kaikki ne jaksetaan tuoda täysinä kaupasta ulos, niin miksei niitä kääreitä, pulloja,karkkipapereita, tuppakka-askeja ja paljon muuta jakseta viedä tyhjinä lähimpään roskikseen?? Sitten ihmetellään vaan, että kellekähän niitten siivoaminen mahtaa oikein kuulua...Jos kukaan ei heittelisi, vaan kaikki veisivät omat roskansa, kenenkään muun ei myöskään tarvitsisi niitä siivota. Tai sitten vain kaikille roskapussi taskuun, eikä vain koiran kanssa liikkuville! Ei ne roskat siellä luonnossa ole yhtään parempia kuin koiran jätökset kengänpohissa...
Juopoille kusinorovero, ympäristön pilaamisesta vero ja sekä epämiellyttävästä löyhkästä lika-, hiki -ja paskavero.
Kotieläinten kikkareet pieni riesa.
Koiranjätös kengänpohjassa ja sitä kautta eteisen matolla vauvelin maisteltavana on tietysti joillekin pieni riesa.
Koiran persiestä tullut pökäle ei ole mikään terveystuote sinänsä. Kai te lemmikin omistajat voisitte vaivautua sen verran, ettette nyt keskelle kulkuväylää sentään mustin sontia jättäisi. Tai viekää se haukkumakoneenne johonkin korpeen sontimaan.
Jos nämä hellanduudelispuudelit saa paskoa omistajansa myötävaikutuksella minne tahansa, niin täytyypä itsekin kyykkätä siellä, missä se hätä sattuu yllättämään. Voi olla, että baarista kotiin hoippuessa varpusparvi lehahtaa jonkun huolimattoman koiranisännän/emännän kävelyreitille.
Onhan siinä kikkareiden viisveivaajien koirillekin virkistystä, kun ihmettelevät kuono kierossa, että mistä rodusta tämä tuote on tullut ja minkälaista reviiriä itselleen halajaa. Toivottavasti omistajat myös saavat viedä kengänpohjissaan ihmistakapuolesta tullutta tuotetta ihan sinne kotiin asti.
Kuule htop, noinhan jo tapahtuu joka viikonloppu....varpusparvet ja ykäsyt on pitkin kävelyreittejä. Kuvottavinta mitä tiedän on ihmisen jätökset, paskat, kuset, oksennukset.
Minä en kerää yhtään koirani paskaa pussiin, niin kauan kuin tuolta luonnosta löytyy meidän ihmisten jätöksiä. Sitten kun ihmisten jätökset ja roskat ovat siellä missä pitää, alan kantaa koirani paskoja roskiin.