Mikä toiminto?

Miten Calc:iin saa solun, jossa on valmiina valittavana muutamia erilaisia lukuja?

Yksinkertaistettu esimerkki.

A1:ssä luku 3
B1:ssä luku 5

Solussa C1 olisi kaava, = A1 kertaa B1

Nyt soluun B1 pitäisi saada "pikavalittavaksi" alkuperäisen luvun lisäksi erilaisia lukuja, luvun 5-lisäksi, vaikkapa 6 ja 7.

Etsin tuolle ohjetta, mutta en tiedä, mikä on tuollaisen valintamahdollisuuden nimi, joten en löytänyt ohjetta.

Osaatteko auttaa?
3370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tarkoitatkohan tätä.
Tiedot-Kelpoisuus-ehto
Ja siltä välilehdeltä salli kohdasta valitset luettelo.
Sitten merkinnät laatikkoon laitat haluamasi numero vaihtoehdot.

Äänestä
  • Kyllä, tätä juuri etsin, Kiitos!

    Käytin tuota kelpoisuutta, vaan en huomannut "luettelon" olevan juuri tuota valintajuttua varten.

    Tarvitsen valintaletteloa tavallaan "standardinumeroita" varten , ja se näyttää toimivan halutulla tavalla.

    Voisikohan siihen saada vielä jotenkin lisättyä sellaisia lukuja, jota ei ole ennestään laitettu luetteloon? Tuolla perustoiminnolla se sallii vain luoettolossa olevien lukujen valinnan.

    Se villi luku voi tulla myös laskennan tuloksena, joten myös viittaus jonkin funktion tuloon voisi tulla kysymykseen. Jotain vinkkejä löytyy myös ohjeesta, kunhan saisi jotain käyttökelpoista..?

    Paljon kiitoksia joka tapuksessa, sillä tuota toimintoa etsin!

    Äänestä

Ota täppä pois kohdasta "salli tyhjät solut".
Saa laittaa sitten minkä arvon tahansa suoraan syöttämällä tai sitten listasta valitsemalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valintojen vaikeus kirjoitti:

Miten Calc:iin saa solun, jossa on valmiina valittavana muutamia erilaisia lukuja?

Yksinkertaistettu esimerkki.

A1:ssä luku 3
B1:ssä luku 5

Solussa C1 olisi kaava, = A1 kertaa B1

Nyt soluun B1 pitäisi saada "pikavalittavaksi" alkuperäisen luvun lisäksi erilaisia lukuja, luvun 5-lisäksi, vaikkapa 6 ja 7.

Etsin tuolle ohjetta, mutta en tiedä, mikä on tuollaisen valintamahdollisuuden nimi, joten en löytänyt ohjetta.

Osaatteko auttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu