Sydänveri78

HEI!
Itselleni tehty viime vuonna kaksi punkiota ja en kokenut toimenpidettä olleenkaan niin pahana kuin mitä juuri netistä lukemani jutut kertoivat. Toimenpide oli itselläni lähes kivutun ja jos kipua esiintyi niin laitettiin lisää lääkettä. Toimenpiteen jälkeen sain myös hyvän lääkityksen ja sitten vaan lepoon kotiin. Meillä kotimatka klinikalta reilu 100km meni hyvin autossa istuen ja torkkuen. Tärkeää mielestäni on levätä jo ennen punktiota niin paljon kuin mahdollista ja punktion jälkeen olen ollut kummallakin kerralla loppuviikon sairaslomalla. Punktiot tehty ma ja ti ja siirro to ja pe.
Myös se että juo nestettä runsaasti vähentää punktion jälkeen hyperin riskiä. Itselläni ensimmäinen hoitokerta oli fyysisesti vaikeampi ja punktio helppo. Ja toinen kerta taas hoitokerta helppo ja punktio haastavampi. Mutta oikeasti ei kannnata pelätä vaan ottaa rauhassa ja antaa henkilkunnan tehdä työnsä. Meilä hoitona oli isci eli mieheltä otettiin hoitokertojen yhteydessä ohutneulanäyte kiveksestä ja hän vaikutti kipeämmältä toipeempiteen jälkeen kuin minä punktion jälkeen.
Tsemppiä!

Hei!

Kaikki on yksilöllistä ja ainahan uusi toimenpide jännittää. Kauhutarinoita täältä löytyy yllin kyllin. Kuusi punktiota läpi käyneenä voin sanoa, että ole ihan rauhallisin mielin. Jos olet valmis synnyttämään, niin kipu on varmasti pientä sen rinnalla. Ja lisää kipulääkettä saa pyytämällä. Itse en saanu joka kerta edes sairaslomaa. Tsemppiä tulevaan!

Saako kysyä, että miten hoito on mennyt? Onko muniksia paljon kasvamassa?

Kiitos tosi paljon vastauksistanne:) Oikein kivi tippui sydämeltä..on aika vaikeaa välillä julkisella kun tulee sellanen liukuhihnafiilis..tuntuu ettei oikein voi kertoa peloistaan sielä kenellekkään. Hoito on mennyt oikein mukavasti. Viime ultrassa löytyi rakkuloita (en enää muista kuinka monta:) ja piikittely on mennyt hyvin ja suihkeetkin olen muistanut ottaa..Lääkäri varoitteli hyperin vaarasta ennen piikittelyä..nyt ei puhunut mitään..Puregon annostusta vähennettiin kuitenki125-->100.
Fyysiset oireet menettelee..henkisesti on vaikeampaa lähinnä tuon parisuhteen kannalta. Kuulumme kai niihin jotka eivät ole pahemmin lapsettomuuden takia lähentyneet. Olen ajatellut kokeilla nämä 3 kertaa julkisella ja sitten tämä on meidän kohdalla varmaankin tässä..Outoa etten niin paljon vielä osaa steressata siitä tuleeko raskaaksi vai ei. Hoidot vievät ajatukset käytännön tasolla..Olisi mukava kuulla mikä tilanne teillä on? Oletteko hoidoissa jne?

Meillä tilanne tällä hetkellä onnellinen :) eli toisen hoitokerran myötä tulin raskaaksi ja nyt raskaus jo yli puolen välin.
Parisuhteelle meilläkin hoidot olivat raskasta aikaa ja jotenkin lapsettomuus koski kumpaakin, mutta eri aikataulussa. Meillä hoitojen aikana sosiaaliset kontaktit ystäviin ja sukulaisiin vähentyivät, jotenkin asioiden jakaminen ei vaan tuntunut silloin mahdolliselta. Ensimmäisestä hoidosta kerroin laajemmin kuin toisesta. Koin että on helpompi olla kun joku ei kokoajan kysele miten menee ja varsinkaan sitä lopullista tulosta.
Itse olen sitä mieltä että hoitoja jaksaisi fyysisesti varmaan vaikka 10, mutta henkinen puoli ei ainakaan itselläni siihen riittäisi. Tästä syystä olemmekin nyt jo päättäneet että jos tämä lapsi kesällä syntyy meille (siis epäilys on edelleen olemassa vaikka raskaus jo yli puolen välin..) niin meille ei tule enää ainakaan hoitojen kautta toista lasta. Adoptio ja sijoituslapsi mahdollisuudet koemme meille jatkovaihtoehtoina.
Niin ja hoidot meillä tehtiin julkisella, tosin alue jossa asumme osaa palvelut Felicitas klinikalta.
Tsemppiä ja jaksamista kaikille hoidoissa oleville tai niihin vielä kevään aikana meneville!

Hei taas!
Kyllähän se parisuhde lapsettomuuden polkua tarpoessa koetukselle joutuu. Niin meillkäkin, varsinkin kun mies sellainen että ei osaa puhua tunteistaan. Saatikka antoi minulle oikeuden itkeä, purkautua surusta epäonnituneen hoidon jälkeen.
Lapsettomuus kulkee mukana läpi koko elämän, vaikka tällä hetkellä saadaankin olla todella onnellisia.Seitsemän vuoden taistelu on ohi. 3ICSI.n ja 6ICSI:n tuoresiirron tuloksena meillä on 5v. poika ja 2kk:n ikäinen tyttö. 5ICSI:n jälkeen päätettiin luovuttaa ja unohdettiinkin jo koko asia pikkukakkos haaveista. Ihmismieli on ihmeellinen, kahden vuoden tauon jälkeen ehdotin miehelleni, että entä jos vielä kerran. Mieheni vastaus oli, että ole hurjiimatta ei se onnistu kuitenkaan. Jotenkin itsellä oli sellainen olo, että voisipa onnistua kun moni asia aiempaa paremmin. Tupakoinnin lopettamisesta 3 vuotta, paino pudonnut, vaikka ei ylipainoa ollutkaan, endo ei kipuillut jne. Mulla siis vaikea endometrioosi, toinen munasarja poistettu. Aikani pehmiteltyäni mieheni päätti antaa periksi ja se kannatti. Kaksi siirrettiin, joista toinen vuoti pois äitienpäivänä. Ehdin jo itkeä epäonnitstunutta viimeistä hoitoa. Oli todellinen yllätys saada testipäivänä plussa.

En osaa pysyä täältä kokonaan poissa, on se hoitoaika niin iso osa elämäämme. Toivon tarinamme luovan toivoa ja ennen kaikkea sitä, ettei kannata helpolla luovuttaa. Kaksikymmentä alkiota meilläkin kaikkiaan siirrettiin.

Toivon voimia ja onnistumista teille kaikille!

Moi! kiitos kaikille vastanneille..Endotar, Tarinasi oli kyllä kannustava vaikka tässä vielä alussa ollaan ja toivotaan ettei kovin pitkälle tarvitsisi mennä. Juurikin tuo mietityttää, että kuika pitkälle mennä ja mitäs jos olisikin tullut raskaaksi. En vain (ainakaan nyt) tunne että jaksaisin tätä enää toiste. Tänään varmistui keräyspäivä mukavasti maanantaille..20 munarakkulaa näkyi ultrassa, tosin kaikki ei sitten kooltaan olleet kovin isoja. irrotuspiikki huomenna ja eikun jännittämään maanantaita.
Aikas turvonnut olo ja ultran jälkeen jotenkin vielä herkempi tuo alamaha. Pelottaakin..mutta se kai kuuluu asiaan tässä vaiheessa. Jotenkin tuntuu oudolta ajatellakin olevansa raskaana ehkä piankin. En jotenkaan usko tähän ekaan yritykseen. Kun lääkäri kertoi testipäivän olen armaan päivä (nimipäivä) tuntui ihan oudolle..siis minä! Että raskaana vai..Enpä usko :)

Itsellänikin hyvä kokemus punktiosta, ei ollut lähellekään niin paha kuin pelkäsin. Ei edes puudutettu, kun verran vähän munarakkuloita...

Punktiosta selvitty hengissä :) aika haastava tosin oli..toinen munasarja jotenkin kohdun takana ja läpi piti mennä..meinasin pökrätä loppuvaiheessa ja sain happea ja nesteytystä. Olin kyllä yllättävän rauhallinen ja jotenkin niin keskittynyt että melkein rauhoittelin hoitohenkilökuntaa:)) mahtavat lääkärit ja hoitajat! Itse toimenpide siis haastava,mutta toipuminen on ollut sitäkin nopeampaa..torstaina siirto ja sitten alkaakin todellinen piinailu..Nyt olo on helpottunut ja ainakin mieheni kanssa jotenkin lähennyttiin tästä kokemuksesta. kenties tästä yhdessä selvitään:)