Suuri on se ihmisten määrä jotka valittaa ja voivottelee tuskissaan, nähden ja kokien tämän pahan vallassa olevan katalan maailman hirvittävyyksiä ja kataluutta. Valtaenemmistö kyllä tiedostaa nämä tuskaiset hätähuudot, tuntee ja kokee ne myös itse, mutta eivät voi itseään eikä toisiaan auttaa, kun eivät ymmärrä mistä ne perimmiltään juontuu, missä niiden syyt syntyy, miten pääsevät valtaan ja voimaansa, tuskaa ja monenlaista kärsimystä, ovelasti, monenkaan ennalta aavistamatta tuottamaan. Koska ihmiset kulkevat sokeasti tämän pahan, (pimeyden ruhtinaan vallassa) olevan maailman ansoihin. Syystä että, ovat kasvatettu ja opetettu mukautumaan ja elämään tämän pimeyden hallitsijan vallan alaisuuteen ja sille kuuliaisuuteen.
Vaikka olisi toinenkin vaihtoehto koko ajan tarjolla. Suurimpana eksyttäjänä ja syyllinen lienee, tämä paholaisen liittolainen, maailman uskonnot, Jumalan teoillaan ja elämällään kieltävät uskonnot, kristinuskonto mukaan luettuna, suurimpina katolisuus, samaan sitten taipuneet protenstanttiset, kaikki yhdessä. Sitten muut maailman uskonnot joita on paljon eri nimisiä, islam, pudha, ynnä sadat, tai tuhannet muut, jos kaikki lahkot ja eriseurat otetaan lukuun mukaan. Myös Juutalaisuus vielä tänä päivänä.
Kaikki nämä uskonnot ovat siis liittoutuneet ja mukautuneet tähän Jumalan kieltävään maailman menoon, yhtyneet siihen, sen menoa ja meininkiä julkisesti paheksumatta, ja siitä irtisanoutumaan pyrkimättä, näin osallistuen sen synteihin ja laittomuuksiin. Varoittamatta ja valistamatta toisiaankaan, saati sitten niitä jotka eivät Jumalaan vielä usko, eivätkä ole tietoisia Hänen vanhurskaudestaan, hyvyydestään, rakkaudellisuudestaan, viisaudestaan totuudellisuudestaan, oikeudenmukaisuudestaan, eli täydellisyydestään jota kuvakseen luomilleen ihmisillekin tarjolla jatkuvasti pitää. Mutta mutta, jokainen voi itse mielessään tutkia, MIKÄ ESTÄÄ, sitä vastaanottamasta ja siihen osalliseksi pääsemästä.
Näin lyhyesti ja tiivistettynä asian ilmaisten ja valistaen varoitukseksi, sekä opiksi otettavaksi ainakin niille, jotka tahtovat pelastua ikuiselta Helvetiltä, kukaan kun ei tiedä näkeekö huomista päivää, elääkö varmasti edes vielä tunnin, tai hetken päästä.
Esko H. Kristuksessa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
sitä vaan, et vaikka sulla onki (ehkä kai) asiaa noissa jutuissa, ni et viittis kirjottaa sillei, et joku jaksais lukee ne.. siis sillei, et ne ei ois noin "virallisia" ja pitkiä ja tylsistyttäviä.. Asiaa niissä varmaan on, mut en oo jaksanu lukee ku kerran sun juttus läpite.. sillonki oli tiukassa, vaikka asia sinänsä oli mielenkiintonen..
mut tsemppiä sulle, ehkä tosta jollekki on jotai hyötyä!
Mikähän sinäkin olet olevinasi? Tuputat väkisin "asiaasi", etkä näytä edes vastaavan sinulle tehtyihin kommentteihin!
Täytyy myöntää että kirjoitit jälleen kerran asiaa ja hyvääkin sellaista. Etenkin mitä sanoit uskonnoista, ei ne enää johdata jumalan luo siinä missä ennen. Nyt ne on enemmän tarkoitettu sellaisille jotka ovat uskonsa jo löytäneet.
Se on muuten Buddha enkä lukisi sitä välttämättä uskonnoksi, pikemminkin aatteeksi.
Ei kai jumala muuten ole vanhurskas? Eikös sanan merkitys nimenomaan ole sellainen ihminen joka toteuttaa jumalansa määräyksiä koko elämänsä, eli ei siis itse jumala ole vanhurskas vaan ihmiset. (siis jotkut) Tuohon pitäisi lisätä vielä se että ihmisten pitäisi oppia ajattelemaan, tutkia itseänsä ja tarpeitansa. Ennen pitkää jokainen huomaa että uskoa tarvitaan, uskoa johonkin suurempaan.
Kyllä Jumala on vanhurskas jopa itse vanhurskauden lähde ja perustus, josta kumpuaa meihinkin, kunhan vain annamme sijaa Hänelle itsessämme, sydämessämme, jossa hän vanhurskaus sitten voi alkaa meissäkin jotain hyvää ja oikeaa, aitoa, puhdasta, rakkaudessa rakentavaa vaikuttamaan. Tietenkin myös aitoa puhdasta Rakkautta, sisäistä iloa, lepoa ja rahaa.
Joka sitten heijastuu ja vakuttaa kauttamme hyvää muihinkin, josta kuitenkin anamme kunnian ja kiitoksen Hänelle jolle se kuuluu, eli Jumalalle.
Et ehkä ymmärrä Eskon juttuja aivan niin hyvin kuin luulet...
sinä et tajua että minä oikeasti vittuilen Eskolle =P
No en todellakaan tajua. Vaikka miten luen tuota sun viestiä jota kommentoin, siitä ei välity vähääkään vittuilua. Ehkä kaveripiirisi tuntee tapasi vittuilla, mutta minä en sinua tunne, en kuule äänenpainojasi jne. Näen vain mitä olet kirjoittanut, enkä löydä siitä mitään ivallista.
No nyt kuules poju kuuntele.
Jep olise hieno letkautus nimimerkki jonka keksit silloin aika pari sitten. Mutta nyt kutsut itseäsi Kristukseksi? Ja tämä ei ole uskonnot palsta, tällä palstalla nuoret miettivät rakkaus-ihmis suhteita. Ei rakkautta Jumalaan tahi Jeesus Kristukseen.
Lakitekstiäkin on mukavampi lukea. Etkö osaa kirjoittaa silleen, että sitä jaksaa lukea enemmän ku muutaman lauseen? Kirjoitat meille nuorille, et mihinkään eduskuntaan..
Ei eduskuntakaan kirjoittaisi teille teidän tavallanne. Eikä nyt olekkaan kysymys mistään lässytys asiasta. Vaan edeuskunta tasoa tärkeimmästäkin asioista. Eli Kysymyksessä on kaikkivaltiaan sanoma asia, joka on koko luomakunnan korkein oikeus ja tuomari joka on kuningasten Kuningas, herrain Herra.
En uskalla Hänen asiansa palvelijana lähteä leikkimään ja vaatimaan Häntä taipumaan, nuorten pelleily tyyliin. Kyllä taitaa näin olla.
Kaikkivaltias kun odottaa että kaikki taipuisivat Hänen täydellisiin ehtoihinsa jotka on kaikille oikein ja parhaimmaksi mahdoliseksi HYVÄKSI.
Jumalan rakkaudella, vähäinen palvelijansa, Esko H.