Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Juhannussaunassa

Makeaa..

-Älä viiti, sun on pakko lähtee! Mankui hyvä kaverini Minna minulle puhelimessa.
-No kun ei yhtään huvittais! Sanoin vaisusti vastaan. Suunnitelmissamme oli ollut jo pitkän aikaa lähteä Minnan poikaystävän mökille juhannusta viettämään, oikein kaveriporukalla. Minun piti ottaa poikaystäväni Sami mukaan, mutta meillä oli mennyt muutama viikko sitten poikki, ja oloni oli ollut siitä asti vastaan kaikenlaista biletystä. Tosin nyt ero alkoi jo pikkuhiljaa helpottaa.
-No unohda nyt jo hyvä tyttö se Sami, sellasta kusipäätä ei kannata jäädä murehtimaan! Tuleehan niitä uusia! Minna jatkoi, tällaista suostuttelua olimme käyneet puhelimessa jo viitisentoista minuuttia, ja Minna alkoi päästä niskan päälle. Minut oli erittäin helppo kyllä suostutella mukaan juttuihin, se oli pakko myöntää. Ehkä senkin takia olin kestänyt Samin temppuilua niinkin pitkään.
-Okei sitten, mutta älä sitten suutu jos en jaksa riehua niin kuin te muut! Suostuin lopulta ja Minna huokasi tyytyväisenä.
-Tehtävä suoritettu! Minna kikatti. –Ja mä lupaan sulle, että tästä tulee sun elämäs paras juhannus!

Kun olin heittänyt tavarani kasaan, mitkä koostuivat pääasiassa säiden takia bikineistä ja hellevaatteista, Minnan poikaystävän Eeron auto kaarsikin jo pihaan.
-Kato, saatiinhan me se pikku Meerikin mukaan! On ainakin joku jota kiusata, jos toi Minna ei mulle annakaan tänään! Eero iski minulle silmää heittäessään kassiani takakonttiin. Tottahan se oli, olin useimmiten porukan kiusaamisen kohteena, ehkä johtuen pienestä koostani, ja siitä, etten ollut niitä porukan kokeneimpia. Lisäksi osasin ottaa kiusanteon huumorilla, enkä suuttunut pienistä.
-No sitä ei varmaan tuu tapahtumaan että Minna ei sulle antais! Sanoin takaisin, sillä Minna oli suoraan sanottuna aika helppo tapaus.
Naureskellen siirryimme Eeron tila-autoon, missä jo odottivatkin Eeron kaverit Tuomas ja Ville, joiden juhannus oli jo alkanut kosteissa tunnelmissa kossun parissa. Parin tunnin matkan aikana kaikki muutkin saivat osansa, paitsi kuskimme Eero, ja mökille päästyämme illan koitteessa olimmekin jo aika riehakkaalla päällä. Eero siis joutui vielä saunan lämmitykseenkin, koska meitä muita ei hommaan uskaltanut päästää.

Kun Eero lämmitteli saunaa, istuimme koko loppu porukka mökin kuistilla pöydän ääressä ja jatkoimme sitä, minkä olimme autossa aloittaneet.
-Vai on se Meeri ollu puutteessa jo kaks viikkoa! Ville hymyili muille ja hieroi mua olkapäästä.
-No itse asiassa, en oo saanu kuukauteen! Muut remahtivat nauramaan. Tavallisesti olin suhteellisen siveä tyttö, mutta humalassa puhuin mitä puhuin.
-Sittenhän Ville tai Tuomas voi sua vähän avittaa! Keksi Minna ja pojat vasta innostuivatkin. Niin, että Tuomas kaappasi mut syliinsä ja yritti työntää kättään hameeni alle. Vaikka pienoisessa humalassa olinkin, en sentään ollut kaikkia estojani menettänyt, ja läpsäisin Tuomasta leikillisesti. –Pidähän ne kätes kurissa! Naureskelin ja kampesin itseni ylös sylistä.
-Tuomas, ei kai siellä ahdistella kilttejä neitejä? Eero huusi saunan ovelta ja liittyi pian seuraamme. –Olehan kiltisti ton Meerin kanssa, tai joudut vastaamaan mulle! Eero sanoi veljellisesti ja siirtyi kähmimään tyttöystäväänsä, joka oli kyllä jo kaiken kokenut.
-Sitä mä en tajua, miten noinkin erilaiset kun Meeri ja Minna voi olla niin hyviä kavereita! Ville ihmetteli. –Niin, mä oon tehny vaikka mitä, eikä toi Meeri oo edes naista suudellut! Minna sanoi ja aiheutti pojissa hirveän suostuttelun Minnan ja minun suutelemiseen. –Ei käy! Sanoin melkein kauhuissani. En ollut melkein koskaan edes tosissani ajatellut toista naista, vaikka välillä fantasioissani olikin touhussa mukana joku kasvoton nainen.
Keskustelun aiheet pyörivät samanlaisissa asioissa, kunnes tuli saunomisen aika. Minna ja minä päätettiin mennä ensin saunaan, ja pojat jatkoivat juhlimista keskenään.

-Eikö sua tosissaan edes tee mieli suudella naista? Minna kysyi lauteilla. –No oon mä joskus sitä ajatellut, mut en enempää ku hetken. –Nythän sulla olis hyvä tilaisuus, kukaan ei nää. Minna ehdotti hymyillen, mutta minä en suostunut. –Tiedän kyllä että oot kiltti, sori jos oon kännissä sua painostanut. Minna sanoi ja saunoimmekin ja uimme loppuajan jutellen miehistä ja kikatellen kännissä. Sitten miesten saunavuoro tuli ja siirryimme Minnan kanssa takkahuoneeseen pelkät pyyhkeet päällä. Saunasta kuului melkoinen ilakointi kun miehet sinne keskenään pääsivät. Kohta saunan ovi avautui ja Eeron pää kurkisti höyryävästä ovesta. –Me päätettiin miesten kanssa et kyllä se on joku alaston nainen tänä juhannuksena nähtävä! Eero ilmoitti ja tempaisi pyyhkeen Minnan päältä ja veti hänet saunaan. Kikatellen Minna kuului saunaan juoksevan ja minä jäin hymyillen juomaan kaljaa ja katselemaan tulta. Kohta Ville tuli alasti hakemaan kaljaa ja yritti saada minua mukaansa saunaan. –Mä viihdyn kyllä hyvin täällä, kiitti vaan. Sanoin ja Ville palasi takaisin saunaan. Kuulin kun ovi kävi ja huomasin, että Tuomas juoksi uimaan, ehdin myös huomata aikamoisessa tanassa seisovan munan, ennen kuin Tuomas hyppäsi järveen. Viilentymään meni, ajattelin ja hymyilin itsekseni. Siinä aikani istuskeltuani alkoi saunasta kuulua vähintäänkin outoa ääntä. Meni hetki ennen kuin tajusin, että Minna huusi siellä kiimassaan. Eipä ollut ensimmäinen kerta kun tuon äänen viereisestä huoneesta kuulin. Nyt mielenkiintoni kuitenkin kasvoi niin suureksi, ehkä alkoholin vaikutuksesta, että hiivin hiljaa saunan ovelle. Pesuhuoneessa oli kuitenkin niin kuuma, että minun oli pakko laskea verhonani ollut pyyhe lanteille. Kurkistin varovasti ovesta ja näin kun Minna makasi selällään ylälauteella, Eero oli kumartunut Minnan jalkoväliin ja imi ja lipoi ahnaasti. Minna voihki himoissaan. Vielä enemmän yllätyin, kun huomasin miten Ville suuteli Minnan pyöreän ja suuren rinnan vaaleanpunaista nänniä. Samalla näin, miten Minnan käsi liikkui Villen jalkovälissä. Jostain syystä en voinut siirtyä paikaltani, ja kauhukseni huomasin kostuvani hiukan. Tuntui, että katselin heitä salaa, vaikka tätähän koko porukka oli koko illan minulle vihjaillut.
Yhtäkkiä tunsin jonkun painautuvan minuun takaapäin. En ollut kuullut, miten Tuomas oli palannut uintiretkeltään. –Vai katsellaan täällä salaa. Hän kuiskasi korvaani ja näykkäsi sitä. samalla hän sipaisi pientä nänniäni, joka kovettui salamana. Tunsin kostuvani vieläkin enemmän ja inahdin hiljaa. –Mä arvasin, että pian säkin liittyisit mukaan. Tuomas jatkoi ja painoi kovan ja suuren kalunsa takapuoltani vasten. Hän veti hitaasti pyyhkeen pois lanteiltani ja hieroi samalla nänniäni. Katselin, miten Eero jatkoi työtään Minnan kanssa, joka äänestä päätellen lähestyi huippuaan. Kuitenkin Tuomas käänsi minut ympäri ja ryhtyi ahnaasi imemään nänniäni, samalla hän pyöritteli sormeaan kosteassa vaossani ja levitin vaistomaisesti jalkojani. Pian hän laskeutui alemmas ja alkoi kiihtyvällä vauhdilla imemään ja lutkuttamaan klitoristani, välillä tunkien kostean kielensä syvälle sisääni ja välillä tunnustellen peräaukkoani. Kukaan ei ollut koskaan tehnyt sitä, ja alun outouden jälkeen aloinkin huokailemaan vielä äänekkäämmin. Tunsin väristysten alkavan, mutta pian huomasin, miten jonkun kädet olivat ilmestyneet rinnoilleni takaa päin. Se oli Ville, joka oli kiinnostunut jo minun ja Tuomaksen leikeistä. Ville työnsi minut kumartumaan eteenpäin selästä ja pakotti samalla Tuomaksen siirtymään makaamaan lattialle. Olin jo aivan kiimoissani ja huusin jo melkein nautinnosta, kun tunsin, miten Villen jättimäinen kalu upposi kosteaan ja valuvaan vakooni. Ensin terska, jota hän pysähtyi hiukan pyöräyttelemään, ja sitten pikkuhiljaa koko kanki, samalla kun Tuomas jatkoi klitorikseni imeskelyä ja nännieni sormeilemista. Kiihtyvällä vauhdilla Ville nai minua takaapäin ja tunsin miten pian sain maatajärisyttävän orgasmin. Vaivuin vavahdellen kontalleen ja samassa Villen mällit levisivät sisääni, en ollut edes huomannut, miten Tuomas oli siirtynyt ylemmäs pienten ja pystyjen rintojeni tasolle. Makasin hetken hänen päällään ja palauduin orgasmista. Sinä aikana Ville oli siirtynyt saunan puolelle ja Minna jo imi posket lommolla hänen minulta maistuvaa kyrpäänsä, joka oli jo valmis uuteen seikkailuun. Samassa Tuomas taas käänsi minut ympäri ja tuijotinkin suoraan Eeron hieman ohuempaa, mutta pitkää ja kaunista kalua. Hetkeäkään miettimättä otin sen suuhuni ja imin minkä jaksoin. Puristelin hänen pallejaan ja pyöräyttelin kieltäni terskan ympärillä. Eero oli jo niin kiihottunut, että laukesi melkein heti suuhuni. Nielin kaiken sperman, ja nuolaisin huuliani, katsoin Eeroa suoraan silmiin ylöspäin. –Enpä olis heti Meeristä uskonu tällästä! Hän huudahti. Huuto tavoitti Minnan korvat, joka oli antanut kovat kyydit myös Villelle. Minna tuli luokseni. –No sitten on parempi antaa lisää ajattelemisen aihetta. Hän sanoi ja samassa jo suuteli minua suoraan suulle. En kauaa kerennyt vastustella, kun jo ryhdyin mukaan leikkiin. Minnan suussa maistui vielä Villen maku, ja leikimme toistemme kielillä. Se oli jotain uutta ja jännittävää, mitä en ollut aikaisemmin kokenut, ja tunsin taas tutun kuumotuksen jalkovälissäni. Minna työnsi minut selälleni lattialle ja aloitti matkansa hitaasti alemmas, pysähtyen ensin rintojeni kohdalla, sitten navan ja lopulta päätyen suloiseen kosteuteeni. Hänen kielensä tuntui ihan erilaiselle kuin Tuomaksen. Se oli paljon pienempi, hellempi, mutta myös kiihkeämpi, ja tiesi täysin tarkkaan, mistä minua piti kutitella. Voihkin nautinnossani niin kuin en koskaan ennen, enkä huomannut ollenkaan miten pojat olivat kokoontuneet ympärillemme ja hyväilivät itseään kilpaa. Minna näykki ja lipoi ja suuteli ja pian taas tunsin, miten vapisten sain elämäni orgasmin, naiselta! Miehet eivät kestäneet enää ja huudahdellen tyhjensivät lastinsa vatsani päälle. Makasin selälläni voipuneena, ja hymyillen Minna pesi hellästi heidän spermansa pois viileällä järvivedellä.
-Nyt on mun vuoro.. innostuin minäkin ja tartuin kiinni Minnan lanteista. Ensin hyväilin suullani hänen suurta rintaansa ja varovasti imin paisunutta nänniä. Minna ynisi kiihkeästi. Siirryin sitten alemmas ja Minna meni lattialle selälleen. Eero tuli hänen päälleen ja ohjasi kalunsa Minnan suuhun, minä olin kontallani Minnan alapäässä ja imin ja maistelin ihmetellen hänen makeaa makuaan. Kiihotuin tästä uudesta kokemuksesta äärimmilleen ja imin yhä ahnaammin, ja sitä enemmän Minna inisi, mitä nyt pystyi Eeron kalu suussaan. Vedin selkäni kaarelle ja kuin kutsusta Tuomas aloitti painamaan minua suoraan anukseen, samalla Ville jotenkin ryömi alleni ja sai kuin saikin kalunsa uppoamaan herkkään pilluuni. Nyt Minnan nuoleminen oli lähes mahdotonta, kun minulla oli kumpikin reikä täynnä sykkivää munaa. Kokemus oli niin kiihottava ja uusi, että tunsin taas valtavan orgasmin saapuvan kehoni läpi. Myös Minna ja Eero tulivat, ja pian Ville ja Tuomas tyhjensivät itsensä minuun kilpaa. Tunsin miten heidän nesteensä täyttivät jokaisen sopukkani ja valuivat sieltä tahmeina pitkin reisiäni.
Lepäsimme siinä kasassa hiljaa hetken aikaa, kunnes Eero sai suunsa auki. –Vai tällaiset juhannussaunat tänä vuonna! Voittaa kyllä mennen tullen minun ja Minnan hommat viime vuonna! Ja remahdimme kaikki nauruun. Ei varmaan tarvitse sanoa, mitä tapahtui juhannuspäivän saunaillassa!

3

14764

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jenna

      Hieno tarina ei voi muuta sanoa. Kiitos! :)

    • poika 20 vuotias

      Mitä tapahtui seuraavana päivänä? Lisäää...

      • Bi-Tyttö

        Tosi hyvä! Jatkooo vaan tälle tarinalle!! Ja enemmän minnasta ja meeristä :P


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2132
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1818
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      32
      1802
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1540
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      67
      1506
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1412
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1364
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1322
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1281
    Aihe