Testosteroniallergia

Minulla todettiin testosteroniallergia. Aika erikoista ehkä että on oman kehonsa tuottamalle hormonille allerginen, mutta tätä esiintyy transsukupuolisilla.
Se ilmaisee fyysisenä hätähuutona kyseisen sukupuoliristiriidan.
Ainoa parannuskeino on hormonien vaihtaminen. En puhu tässä leikkelystä nyt mitään, mutta henkeni pelasti se, että pääsin eroon testosteronista.
Muussa tapauksessa olisin tähän mennessä jo kuollut astmaan.

Vaihtoehtoinani oli joko pian kuoleva "mies" tai eloon jäävä nainen. Minusta oli mukavampaa jatkaa vielä tätä elämää ja ottaa vastaan se minkä kohtalo on tielleni heittänyt - turhia valittamatta, ilolla ja kiinnostuksella. Osaansa ei nyt vain voi valita.
5143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tavikselle voi olla vaikeaa ymmärtää että oman kehon tuottamat hormonit voivat olla nimenomaan ne vieraat aineet ja myrkkyä.
Pahimmassa muodossaan ne myrkyttävät sekä ihmisen psyyken että fysiikan.
Paha olo tuntuu molemmissa. Ainoa apu on hormonitasojen keikauttaminen ihmiselle oikeaksi. Oireet häviävät, paha olo poistuu, joissain tapauksissa vuosikausien astma häviää, rankat ja kalliit lääkitykset jäävät pois.
Eikö tämä ole taudin parantamista? Uskikset häh?

Äänestä

Toinen vaihtoehto olisi ollut blokata testosteroni eikä antaa estrogeenia tilalle. Ongelmia tuosta tulisi mutta ei ole pakko muuttua naiseksi. Kaipa se astmakin olisi voitu hoitaa konservatiivisemmilla lääkkeillä. Mutta jos kokee sopivasti sukupuoliristiriitaa, niin silloin tilanne on hyvä ja voi selittää asian tällä tavalla (enhän minä muuten mutta kun tuo astma parani).

Äänestä

Tässä tapauksessa kyseessä oli nimenomaan sukupuoliristiriidan fyysinen vakava oire. Ei pidä mennä yhtään yleistämään sen laajemmalle.
Pelkkä testosteroniblokkaus aiheuttaisi hormonittoman tilan, mikä ei myöskään ole pitkän päälle hyväksi fysiikalle, looginen päätelmä on antaa korvauksena naishormonia, etenkin jos ja kun se tuntuu potilaalle sopivan. Hoito on hinnaltaan halvempi ja myös terveellisempi kuin kortisonia runsaasti sisältävät astmalääkkeet.
Allergiaa tai astmaa ei pysty parantamaan millään psykoterapialla tai hypnoosilla.
Näitäkin kokeilin ensin. Ajattelin että jos selviäis ilman sukupuolenkorjausta.
No ei ne auttaneet. Korjaus auttoi.

Äänestä
  • Hyvähän se on jos tällä sai apua, kuitenkin aika harvinainen astman hoitokeino.

    Kyllähän testosteroniblokkauksen sivuvaikutukset voi hoitaa muutenkin kuin estrogeenilla. Haittoja voidaan hoitaa muillakin lääkkeillä muuttamatta potilasta naiseksi.

    Toivottavasti transprosessi oli kohdallasi esisijainen tavoite, eikä vain astman hoitokeino. Mikäli hormonihoitoa käyttää astman hoitokeinona, tulevina vuosina voikin tulla katumapäälle. Mutta eiköhän tutkineet psykiatrit huolehtineet tämänkin puolen tutkimuksissa. Onneksi itselläni ei ollut tällaisia ongelmia, sukupuoliristiriita oli ainoa syy hakeutua korjausprosessiin.

    Äänestä

Kyllä asia oli juuri noin: astma oli sukupuoliristiriidan yksi ilmenemismuoto kaiken muun ohella ja erittäin pahanlaatuinen: usein olin sairaalan teholla happipulloissa kiinni, kun henki ei enää kulkenut ollenkaan, kaikesta rankasta lääkityksestä huolimatta.
Minua tutkineet lääkärit sanoivat etten ole suinkaan ainoa tapaus. Ts:sissä on ollut vastaavasti oirehtivia useita. Yksi lääkäri sanoi että siinä olisi hyvä tutkimusteema lääketieteen opiskelijoille, mutta lisäsi samantien että onhan näitä tutkimusaiheita kyllä tavallisempiakin pilvin pimein. Eli asia on todettu, muttei pahemmin tutkittu.
Itse tulkitsen astman syntymisen tältä pohjalta näin: naisviritteiset aivot tulkitsevat murrosiässä nousevan testosteronitason vieraaksi aineeksi ja käynnistävät vastareaktion, joka ilmenee astmana.
Tämä sopii loogisena jatkeena teorialle naisviritteisten aivojen synnystä: sikiöaikana jää testosteroniaalto pois, jonka olisi ollut tarkoitus virittää aivot miespuolisiksi. Tämän jälkeen aivojen viritys ei koko elinaikana enää muutu.
Aivojen virityksen mukainen hormoni käynnistää murrosiässä kehon ja aivot kasvamisen omaan sukupuoleen. Väärä hormoni taas tuottaa pahaa oloa ja muita vastareaktioita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anta asma kirjoitti:

Minulla todettiin testosteroniallergia. Aika erikoista ehkä että on oman kehonsa tuottamalle hormonille allerginen, mutta tätä esiintyy transsukupuolisilla.
Se ilmaisee fyysisenä hätähuutona kyseisen sukupuoliristiriidan.
Ainoa parannuskeino on hormonien vaihtaminen. En puhu tässä leikkelystä nyt mitään, mutta henkeni pelasti se, että pääsin eroon testosteronista.
Muussa tapauksessa olisin tähän mennessä jo kuollut astmaan.

Vaihtoehtoinani oli joko pian kuoleva "mies" tai eloon jäävä nainen. Minusta oli mukavampaa jatkaa vielä tätä elämää ja ottaa vastaan se minkä kohtalo on tielleni heittänyt - turhia valittamatta, ilolla ja kiinnostuksella. Osaansa ei nyt vain voi valita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu