Erilainen roolipeli

Noniin eli paljon tuntuvat ihmiset kyselevän roolipelejä pelattavakseen. Tässä esitän nyt hieman erilaisen roolipelin. Se on internetpohjainen peli jonka runko koostuu siitä että pistät hahmon joka päivä töihin ja syömään ja siten keräät hahmollesi hitaasti omaisuutta ja niin edelleen. Suomessa ainoa kaupunki tällä hetkellä on Rauma, mutta lisää tulee sitä mukaa kun pelaajia tulee lisää. Pelaaja on siis samalla yhteisön jäsen, raumalainen ja suomalainen.

Pelissä on ainutlaatuiset "kapakat", jotka ovat tavallaan hienostuneita chat-huoneita. Niissä käydään välillä vapaata keskustelua niistä sun näistä, välillä selkeää roolipeliä. Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikki ovat aina hahmoissaan!

Foorumit ovat tärkein osa peliä. Foorumilla hallitaan valtakuntaa (mitä nyt pormestarin virka on esimerkiksi pelin puolella) ja siellä järjestetään markkinoita, siellä pyörii "Roomalais-Aristotelinen kirkko" (käytännössä katolinen kirkko mutta luonnollisista syistä muutettu jotta ei olisi niin tosielämään sidottu), on ritarikuntia, suurlähetystöjä, hovioikeuksia ja niin edelleen. Mainittiinko jo turnajaiset ja erilaiset turnaukset, viimeisimpänä valtava shakkiturnaus. Pelissä on niin paljon mahdolllisuuksia että itselleen löytää helposti tilaa. Tervetuloa kokeilemaan!
1220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mietin vaa mielenkiinnosta, että mikä tämä peli on ja miten sivuille pääsee ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anoniimi kirjoitti:

Noniin eli paljon tuntuvat ihmiset kyselevän roolipelejä pelattavakseen. Tässä esitän nyt hieman erilaisen roolipelin. Se on internetpohjainen peli jonka runko koostuu siitä että pistät hahmon joka päivä töihin ja syömään ja siten keräät hahmollesi hitaasti omaisuutta ja niin edelleen. Suomessa ainoa kaupunki tällä hetkellä on Rauma, mutta lisää tulee sitä mukaa kun pelaajia tulee lisää. Pelaaja on siis samalla yhteisön jäsen, raumalainen ja suomalainen.

Pelissä on ainutlaatuiset "kapakat", jotka ovat tavallaan hienostuneita chat-huoneita. Niissä käydään välillä vapaata keskustelua niistä sun näistä, välillä selkeää roolipeliä. Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikki ovat aina hahmoissaan!

Foorumit ovat tärkein osa peliä. Foorumilla hallitaan valtakuntaa (mitä nyt pormestarin virka on esimerkiksi pelin puolella) ja siellä järjestetään markkinoita, siellä pyörii "Roomalais-Aristotelinen kirkko" (käytännössä katolinen kirkko mutta luonnollisista syistä muutettu jotta ei olisi niin tosielämään sidottu), on ritarikuntia, suurlähetystöjä, hovioikeuksia ja niin edelleen. Mainittiinko jo turnajaiset ja erilaiset turnaukset, viimeisimpänä valtava shakkiturnaus. Pelissä on niin paljon mahdolllisuuksia että itselleen löytää helposti tilaa. Tervetuloa kokeilemaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu