Persut huonoja

Ei persuilla ole mitään järkeä. Kunhan lupailevat sitä mitä kansa tahtoo.
En äänestä persuja. Katteettomia lupauksia.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No, niitä on ollut kautta aikojen joka puolueella. Vain silloin tällöin joku pitää joillakin, etukäteen vaikeaa ennustaa. Niin se vain on.
Eipä tiedä auttaisiko ihan uusiatuulia tuova puolue, vaan aikaa myöten menee kuitenkin samaksi kuin ennenkin.

Äänestä

En usko, että Persut toisivat jotain politiikkaan, mutta jos saavat merkittävästi ääniä vaaleissa, niin vanhat suurpuolueet saavat aihetta miettiä "missä teimme oikein väärin". Se on protesti.

Äänestä
  • Kansa on hyvin laajasti kyllästynyt päättäjien tapaan toimia. Poimikoon jokainen kirjoittaja ja äänestäjä omat syynsä katkeruuteen.

    Soini on kuin poliittinen Messias, joka pelastaa Suomen ja koko maailman.

    Se porukka, joka Timolla on takanaan, ei voi selviytyä. Jos edustaja ei osaa riisua lakkia päästään tai puhuu perättömiä ja tyhmiä, tukka pystyssä ja järki samoin, pään sisällä.

    Äänestä

Vaikuttaa siltä, että täälläkin on näitä raharikkaita, sillä nykyinen hallitus on ajanut vain raharikkaiden etuja.
Siispä Kaisa ja Ruune vain yhdessä vaaliuurnille äänestämään Kokoomusta.
Me vähäväkiset äänestämme persuja, sillä muutosta huutaa Suomen kansan enemmistö nykymenolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaisa m kirjoitti:

Ei persuilla ole mitään järkeä. Kunhan lupailevat sitä mitä kansa tahtoo.
En äänestä persuja. Katteettomia lupauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu