Ehdotuksia tällekaudelle

bb2011 ehdottaja

Hieman vanhempaa porukkaa taloon. Ei aina kaikki 18-21v teinejä. vaan 22-45v

ei kuitenkaan liian vanhaa mummua esim. Terttu 2009 ja Riitta 2007

Kunnollisia viikkotehtäviä. Eli sellaisia jossa ei maata vaan sohvilla.

ei missään nimessä mitään Niko:N tai vanhoilta kausilta tuttuja asukkaita mukaan.

Pienistä sääntörikkisestä ei ulos. Eli jos vaan kännissä läpsäyttää toista ohimolle tai sattuu vahingossa paljastaan, että talosta olemisesta saa pientä rahaa tai vaikka kertoo, että on sinkku, mutta oikeasti onkin varattu. Näistä rangaistuksena voisi olla joutuminen häätöön.

Ei enää lokakuun lopussa uusia kilpailijoita vaan kaikki suunnilleen samaan aikaan talossa. Eihkä syyskuun puolessavälissä voi pari uutta ottaa tilalle kun pari on pudoonut. Ei enää sen jälkeen paitsi jos nyt joku luovuttaa tai joutuu ulos talosta ja vain yksi asukas joka sunnuntai ulos. Ekana sunnuntaina ei vielä ketään.

Taloa on remontoitava hieman värikkäämmäksi. esim. Slovenian tapaan

19

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dmxtpbBb

      samoja toivon kuin sinäkin tyhjentävästi sanoit veit sanat suustani ikäänkuin,ainoat toiv on että taloon ei oteta ellun kaltaisia kiroilijoita ja talo saa väriä ja vko teht hauskempia ja jännempiä salateh

    • Marika voittoon<3
    • Niko N voittaa taas

      Niko N tulee jälleen taloon ja voittaa taas.

      No ei vaan. Ei se enää lähde.

      Kyllä niitä vanhoilta kausilta vois tulla, mutta ei kukaan joka on jo voittanut tai päässyt finaaliin asti. eikä enää niitä jotka viimevuonna oli salahuoneessa.

      Vaan kaikki sellaisia jotka on sääntörikkeen takia ajettu ulos. Hannu, Ville, Aki, Heidi, Monkey. Omasta tahdosta luovuttaneet ei varmaan enää lähde.

    • bb tulee

      Lauri Tähkä BB:hen nythän sillä on aikaa... kun kerjuu loppu

      • ei yhtään uutta

        . Oon kanssa samaa mieltä, että ei uusia enää lokakussa. Kaikkien pitäisi aloittaa päivästä 1. Niinkuin 2005 oli jolloin ei tulle yhtään uutta ja joka toinen su vaan häädettiin.. Toki lokakussa tulleella on vaikeampi voittaa kun yleisölle on jo tullut omat suosikit. Kuitenkaan se ei ole silti reilua kun tuut taloon lokakuun lopussa ja tosiet on ollu siellä jo 2kk!

        Eli heti ekana päivänä vaikka 20 asukasta taloon. Ahdasta toki voi olla, mutta kyllä sinne 20 mahtuis.


    • ruikku marika<3

      toivottavasti tulisi joka toinen su uusi asukas/asukkaita!!!

      ei menis niin tylsäks paskax!!!!!!

    • ei yhtään uutta

      No 2005 kausi oli todella hyvä, vaikka ei otettu yhtään uutta!! Pitää vaan valita kunnon asukkaat!!

      • ei yhtään uutta

        ...............jotka tekee jotain eikä makoile vaan sohvilla..


    • hrhrhrth

      uudet asukkaat piristää,mitä enemmän turpia sen paree

    • mitä uutta???

      Mitähän uutta tällekaudelle voi enää keksiä? kaikki asukasvaihdot ja viikkotehtävät on niin nähty jo. Toivottavasti ei menis taas sohvalla makoiluksi!

    • rggegeggr

      eiköhän ne kopsaa jotain hyviä ideoita ulkomailta,pääasia olis että talon sisustussuunnittelija sai kenkää viimekaudella

    • jep kyllä joo

      Toivon et tulis kesken kautta uusia ja paljon!!! Muuten aika tylsää paskaa katseltavaa...

    • simple homma

      ei niitä samoja kiroilijoita jaksa kattoo loppuun asti,hyvä että tulis joka viikko 2 uutta ja joskus 4 uutta ja vika viikolle jäis väh 6 mielummin 8 ts.mitä enemmän porukka vaihtuu sen mielenkiintosampi bb on

    • uusia vaan

      Myöhemmin tuleella (lokakuu) on huomattavasti vaikeampi voittaa BB, kun katsojille on tullu jo tietyt suosikit aikasemmin tuleilta.

      Huomattavasti paremmat mahdollisuudet on siis voittaa BB jos sinne pääsee mahdollisimman aikasin viim. syyskuussa. Jos tuut vasta lokakuussa et pääse enää ylieisön suosikiksi kun katsojille on tullut jo omat suosikit ja lokakuussa on vaikea päästä uutena taloon kun katsojilla on jo tietyt suosikit.

    • bb fan for ever

      katsojan kannalta on ihan sama kuka voittaa loppujen lopuks,pää-asia on että bb talossa on actionia/viihdettä riittävästi,jos joku asukas menee kuukautta ennen taloon ei hän mene sinne voitto mielessä eikä katsojat edes odota sitä,tuotantokin tietää että ei sinne enää voittajaa panna kauden puolessa välissä vaan uusia naamoja jotta taloon saatas piristystä sekä myös katsojien mielenkiinnon/viihtyvyyden lisäämis tarkoituksessa sinne uusia kasvoja lähetetään..olis tylsää katella samoja naamoja alusta asti,toki on näin että jokaisellahan on tietysti omat suosikit/inhokit joiden toivoo voittavan tai lähtevän mutta kokonaisuuden kannalta sillä on loppujen lopuks mitätön merkitys,ohjelma on viihdettä eikä mikään urheilukilpailu

    • kokoajan uusia JOO!!

      ei niitä samoja kiroilijoita jaksa kattoo loppuun asti,hyvä että tulis joka viikko 2 uutta ja joskus 4 uutta ja vika viikolle jäis väh 6 mielummin 8 ts.mitä enemmän porukka vaihtuu sen mielenkiintosampi bb on

    • Kova vaihto vaan.

      Muuten oikein mutta juhlia ja väkeä saa ja pitää tulla ja mennä.
      Viimeksi parhaimmat äänestettiin pois ekana niin hyvä että uusia tuli.

    • jk

      vai nin

    • nn

      Toivoisin, että asukasvalinnoissa painotettaisiin tiettyjä ryhmiä, eikä vaan otettaisi taloa täyteen wannabe julkkiksia.

      Jos esim. taloon halutaan enemmän keskustelua hieman syvemmistä aiheista, ei riitä että valitaan vaan yksi tai kaksi enemmän koulutettua ja kokeneempaa asukasta. Tai jos halutaan nähdä romansseja vähemmistöryhmienkin välillä, ei auta että taloon laitetaan yksi yksinäinen homo.

      Alle 23-vuotiaita ei pitäisi myöskään ottaa taloon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1753
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1150
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1117
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      804
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      47
      741
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe