Hellou!
Olen muuttamassa Helsinkiin ja hakusessa olisi samanhenkinen kämppis. Olen huumorilla höystetty, rennon rempseä 22v neitokainen. Heti alkuun voisin sanoa olevani suht menevä, joten absolutisti kämppistä en tarvitse. (En nyt tietenkään käy joka päivä bilettämässä, joten ei siitä pelkoa ) ;)
Olet sitten tyttö/nainen/mies/poika/suomalainen tai kenties muun maan kansalainen, ei niin väliä, sillä tulen kaikkien kanssa toimeen erittäinkin hyvin.
Muuttoni tapahtuisi about toukokuun aikana, joten mikäli sinulla on tarjota huone, niin anna kuulua toki =) Tai mikäli olet itse etsimässä myös asuntoa, vuokrataan sellainen yhdessä! Teen myös ajoittain keikkahommia ympäri suomen, joten suon sinulle joskus omaakin aikaa ;)
Olen myös siisti ihminen, joten toivoisin, että sinäkin olisit!
Olen "neitimäinen", joten toivon myös ettei sinua haittaa, jos joskus huulikiilto on jäänyt vahingossa vessan pöydälle ;) Ja jos olet mies, toivon, että sukkasi lojuvat oman huoneesi lattialla ;) ( En silti halua, että naispuoleisenkaan sukat lojuisivat olohuoneessa hehe!) Ennen kaikkea hakusessa on huumorintajuinen ihminen!!
Mikäli olet samassa jamassa ja henkilökemiat kyseisen stoorin perusteella voisi täsmätä, pistäppä mulle viestiä, niin päästään sopimaan tulevaisuudesta! Oma vuokrabudjettini max 500€/kk
[email protected]
ps. Mukanani muuttaa pieni koira, johon ei voi muuta kuin rakastua.
Kämppis/Helsinki
3
520
Vastaukset
- kahjojoy
Moikka vain!
Meillä olisi paikka uudelle hauskalle kämppikselle Jakomäessä 1.5. alkaen. Ollaan 22v nainen ja 27v mies (ei pariskunta vaan kämppiksiä) ja tässä neliössä olisi takuulla tilaa koirallekin! Vuokra alle 300, sisältää veden. Langattomaan nettiin pääsee osallistumaan 9 eurolla/kk. Kämppiksinä ollaan sosiaalisia ja rentoja. Itse olen menevä ja aktiivinen sekä työssäkäyvä. Matti opiskelee. Kämppä on tosi nätti, ja sitä voi sisustaa aina vaan nätimmäksi.
Laitahan viestiä!
Katja ja Matti Moi Matti ja Katja!! Kertokaa ihmeessä jos ei tämä nuori 22 likka kiinnostu teidän kämpästä niin itse olisin kyllä innolla muuttamassa noinkin mukavan oloiseen asuntoon =)
Laita viestiä tarkemmin niin keskustellaan vaikka lisää.
[email protected]- JussiOnnytvarattuNim
Onko teidän hurmaava asuntoilmoitus vielä voimassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3177424Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662146- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161362- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91231Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691210RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541146Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019