Elvis elää. Hän asuu Haapavedellä ja on siellä töissä. Hän on nykyään aivan eri näköinen ja eri niminen ettei häntä tunne kukaan, ei edes hän itse. Mutta olen aivan varma että hän on Elvis, olen nimittäin unessa nähnyt. Ja hänen toinen nimensä ei ole Aron, Aaron, Aaaron eikä Aaaaron vaan Vernon. Taikka nykyään se on Juhani. Hän on nimittäin naamioitu syntyperäiseksi suomalaiseksi. Muttei hän ole. Hän on Marsista. Marsista on nimittäin löydetty Coca-Colaa jotta siellä on voinut syntyä Elviksen kaltaista elämää, muttei älykästä. Venuksessa taas on ollut mahdollista syntyä Kikan kaltaista elämää, ei sielläkään älykästä mutta se on toinen juttu.
Kuu taas on paljon lähempänä kuin pimennyksen aikaan joka taas näkyy samanaikaisesti kaikkialla paitsi että eihän koirat syö tuoretta kurkkua. Koirien ruokavalion nimittäin tulee koostua monipuolisesta turkkia hoitavasta valkuaisesta koska sitähän voidaan käyttää muuhunkin tarkoitukseen. Ei ole ollenkaan sanottu etteikö sitä voisi käyttää vaikka avaruusmatkalla, eihän siellä kasva mitään. Mutta se on toinen juttu eikä sillä ole mitään tekemistä tämän kanssa.
Minä en ymmärrä miksi älykkäät ihmiset ovat niin harhaanjohdettavia, kyllähän kaikkien nyt jo pitäisi tietää ettei se ole niin. Nytkin monet kulkevat aivan eksyksissä, mutta on niitäkin jotka osaavat perille. Sitä kuulee nykyään niin monenlaista juttua ettei tiedä monenkolaista juttua nykyään kuulee kun niin monenlaista juttua kuulee. Ei tarvitse kuin pitää korvat auki niin näkee mitä vaan ja monenlaista juttua. Ja kuulee. Liikkeellä on aivan ihmeellisiä juttuja jotka koskevat niitä juttuja mutta eihän niitä kukaan epäile. Se on totuus. Joka jotain muuta väittää väittää jotain muuta.
Kommentteja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
...MAKEETA.