Opiskelenko väärää alaa?

Eli opiskelen nyt kolmatta vuotta terveydenhoitajaksi. Vähän väliä minusta tuntuu, että olen aivan väärällä alalla. Välillä tuntuu taas hieman paremmalta, mutta ei oikeastaan koskaan tunnu siltä että tämä on juuri se minun juttuni. Tuntuu etten osaa ja tiedä asioista tarpeeksi ja kun opiskelen kirjoista sairauksista ja muista, ei suoraansanottuna edes kiinnosta tietää mitään labroista, lääkkeistä sun muista.

Tällä hetkellä teen lyhyttä sijaisuutta sisätautien vuodeosastolle, ja kesällä olisi tarkoitus mennä samaan paikkaan töihin. Olen suoraan sanottuna melko ahdistunut. Kaksi päivää takana kyseisessä paikassa, ja tuntuu etten osaa mitään.

Odotin koululta jotain aivan muuta kuin vain mummujen pissattamista, potilaiden/omaisten ohjausta ja asioiden kirjaamista. Haluaisin tehdä työkseni jotain käsillä. Esim haavahoito kiinnostaa kuitenkin. Ainoa motivaation miksi jaksan edelleen käydä koulua, on että ajattelen löytäväni alalta sellaisen paikan, joka sopisi minulle. Ei vaan ole vielä tullut vastaan sellaista hajotteillupaikkaakaan, joka olisi oikeasti tuntunut mukavalta.

Tuntuu, että tässä vaiheessa kun opinnäytetyötä pitäisi alkaa tekemään (joka on muuten jo jäljessä mutta ei edisty yhtään), tekisi vain mieli lopettaa koko koulu, mutta se vasta typerää olisikin. Tuntuu kun olisi kolme vuotta mennyt aivan hukkaan.

Onko muilla samoja kokemuksia? Ahdistaako tämä ala alussa? Pääseekö siitä yli? Vai pitäisikö minun vain vaihtaa alaa....
5549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Opiskeluaika oli ihan kivaa, ajattelin näistä vuodeosasto keikoista että kuuluvat pakolliseen opiskeluun niin pakko kestää.
Mutta valmistuttuani ainoat kesätyöpaikat ja sijaisuudet olivat juuri näille osastoille. Olin jo lukioikäisenä heittänyt keikkaa vanhainkodille joten mummojen pissitys oli hanskassa.
Vasta kolme vuotta valmistumiseni jälkeen lohkesi kesäsijaisuus lastenneuvolasta. Sen jälkeen en ole terveydenhoitajan töitä tehnyt tuntiakaan, koska sijaisuuksiin vaaditaan aikaisempaa kokemusta. Kokemusta terveydenhoitajan työhön ei saa vuodeosastoilla.
Jos tämän tilanteen olisin tiennyt, olisin lukenut vain lähihoitajaksi tai edelleenkin tehnyt ilman koulutusta vanhainkoti keikkaa.
Ei terveydenhoitajan koulutuksella ole painoarvoa ollenkaan.
Näin Lapin läänissä.

Äänestä
  • Uskoisin, että ahdistuksesi kuuluu asiaan ja vain auttaa sinua. Muistat ainakin kysyä aina kaikkea. Kyllä varmasti töitä löytyy kaikille. Nyt justiinsa lisättiin niin kouluterkkareitten hommia ja neuvoloitten hommia. Pakkohan niihin on porukkaa palkata. Ja haavoja hoidetaan paljon terveyskeskuksissa ja kotihoidossa, jossa on paljon töitä tarjolla. Kannattaa siis vaan sitkeesti jatkaa. Jossain vaiheessa saat paperit käteen ja sitten saat täyden palkan.

    Äänestä

No, kotisairaanhoidossa hoidetaan haavoja, otetaan verinäytteitä, lääkehoitoa ym, mutta se ei ole laitosmaista, jos siitä ei tykkää, ja saa työskennellä yksin, mutta asiakkaiden kanssa ja siellä ei ainakan pitäisi olla perushoitoa... ja luulisi että kotisairaanhoidossa olisi töitäkin, ei kaikki sinne kuitenkaan halua. Yleensä ovat juuri terveydenhoitaja kotisairaanhoidossa, tietysti on myös sairaanhoitajia. On siinä toki sitä ohjaustyötäkin...

Äänestä

Luota vaan intuitioosi... ois varmaan itekin pitänyt aikoinaan lopettaa koko koulu. Kaikissa mainoksissa niin ylimainostetaan sairaanhoitajankin mahdollisuuksia, mutta koulussa viimeistään harjotteluissa alkaa se todellinen kuva valjeta. Jos ei suuntaudu lapsiin, psyk-puolelle tai leikkuriin niin aika paljon vanhusten hoitamista se työ on. Mitä muuten odotit koululta sitten alussa? Tietenkin sitten jos th:n töitä tekee niin aika erilaista on olla esim. lastenneuvolassa, jos sellaisesta tykkää.

Äänestä

En nyt ihan samalta alalta ole. Olen vuosia sitten lähihoitajaksi opiskellut ihminen. Kokeilin eri puolilta tuota lähihoitajan ammattia, mutta ahdisti enkä kokenut omaksi hommaksi. Olen vuosia ollut eri alan töissä ja hanttihommissakin, mutta lähihoitajaksi en kaipaa. Joskus harmittaa että en jättänyt kesken opiskelua, mutta turhapa tuota on murehtia, tehty mikä tehty. Toivottavasti löydät oman alasi ja työpaikan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistunut_th_opisk kirjoitti:

Eli opiskelen nyt kolmatta vuotta terveydenhoitajaksi. Vähän väliä minusta tuntuu, että olen aivan väärällä alalla. Välillä tuntuu taas hieman paremmalta, mutta ei oikeastaan koskaan tunnu siltä että tämä on juuri se minun juttuni. Tuntuu etten osaa ja tiedä asioista tarpeeksi ja kun opiskelen kirjoista sairauksista ja muista, ei suoraansanottuna edes kiinnosta tietää mitään labroista, lääkkeistä sun muista.

Tällä hetkellä teen lyhyttä sijaisuutta sisätautien vuodeosastolle, ja kesällä olisi tarkoitus mennä samaan paikkaan töihin. Olen suoraan sanottuna melko ahdistunut. Kaksi päivää takana kyseisessä paikassa, ja tuntuu etten osaa mitään.

Odotin koululta jotain aivan muuta kuin vain mummujen pissattamista, potilaiden/omaisten ohjausta ja asioiden kirjaamista. Haluaisin tehdä työkseni jotain käsillä. Esim haavahoito kiinnostaa kuitenkin. Ainoa motivaation miksi jaksan edelleen käydä koulua, on että ajattelen löytäväni alalta sellaisen paikan, joka sopisi minulle. Ei vaan ole vielä tullut vastaan sellaista hajotteillupaikkaakaan, joka olisi oikeasti tuntunut mukavalta.

Tuntuu, että tässä vaiheessa kun opinnäytetyötä pitäisi alkaa tekemään (joka on muuten jo jäljessä mutta ei edisty yhtään), tekisi vain mieli lopettaa koko koulu, mutta se vasta typerää olisikin. Tuntuu kun olisi kolme vuotta mennyt aivan hukkaan.

Onko muilla samoja kokemuksia? Ahdistaako tämä ala alussa? Pääseekö siitä yli? Vai pitäisikö minun vain vaihtaa alaa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu