Vaalikone

Tällä foorumilla ei jutuista päätellen kenelläkään ole vielä äänioikeutta, mutta tulevaisuutta silmälläpitäen, voitte silmäillä miten vaalikoneet toimii.
Metsästäjäliitollakin on omansa.
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hienosti päätelty, ei täällä tosiaan näyttäisi olevan äänestysikäisiä. Palstalaiset ovat vielä peruskoulu ikäisiä.

Äänestä

Mun isällä onkin isompi kun sun isällä.

Äänestä

Ei me tarvita vaalikonetta. Ne meistä jotka saa jo äänestää, äänestetään Virheitä.
Oho... Kirjoitusvirhe (vai oliko?)... Siis me äänestetään vihreitä

Äänestä

Niin joikainen äänestää oman kantansa mukaan, sehän se vaalien tarkoitus on.
Hyvä on täälläkin asia selittää, kun aikanaan saatte äänioikeuden, tiedätte sitten kuika toimia.
Elikkä tämän sivuston lapsukaiset toimisivat seuraavasti: Metsästystä vastustavat äänestäisivät ehdokasta jonka he uskovat suhtautuvan kyseiseen asiaan vähintäänkin kriittisesti. Metsästystä puolustavat taas toisinpäin.
Kyseinen toiminta on tätä demokratiaa, siinä annetaan jokaiselle periaattelinen vaikuttamisen mahdollisuus.

Miettikääpä sitä, sitten kun aikaan saavutatte äänestysiän, niin pääsette vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Ei enään tarvitse riekkua täällä haukkumassa toisianne ristiin, vaan voitte oikeati osallistua yhteiskunnan toimintaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaalit ovella kirjoitti:

Tällä foorumilla ei jutuista päätellen kenelläkään ole vielä äänioikeutta, mutta tulevaisuutta silmälläpitäen, voitte silmäillä miten vaalikoneet toimii.
Metsästäjäliitollakin on omansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu