Ei!

Sä tunnut olevan tosi allapäin, loukkaantunut ja masentunut tapahtuneesta. Tytön kanssa meni pieleen ja luottamus äitiin horjui pahasti. Se on tosi valitettavaa, mutta ehkä myös väistämätöntä, että te nuoret joudutte välillä pettyyn meihin aikuisiin. kaikki varmaan toivoo, ettei niin kävis, mutta silti niin näyttää välillä käyvän.

Ite jäin miettiin, että ehkä sun äidillä oli kuitenkin joku syy reagoida niin kuin reagoi. Sun mielestä reaktio oli kohtuuton ja epäoikeudenmukainen. Odotit varmaan jotain muuta, kun näinkin herkästä asiasta uskaltauduit äidillesi puhumaan. Se oli musta rohkeasti tehty. se puhuminen siis :-) Oliskohan sun pettymyksestäsi huolimatta mahdollista vielä jutella asiasta äidin kanssa? Ettei jäisi sulla hampaan koloon ja hiertään teidän välejä. Eihän sun äiti edes välttämättä siinä tilanteessa tajunnut, miltä sen reaktio susta tuntu. Kerro sille. Usein helpottaa ihan vaan se, että saa sanottua, miten asiat on itse kokenut. ja samalla äiti voisi ehkä kertoo, miksi reagoi sillain kuin reagoi.

Sanot, ettet pääse tapahtuneesta yli. Ei ihme et tulee sellanen tunne, onhan sulla ollu tässä melko lailla vahvoja tunteita mukana. Mut anna itselles aikaa. se auttaa melkein aina :-) Ja niin kuin huomasit itsekin, olisi hyvä jos voisit puhua jollekin. Äidille tai jollekin muulle aikuiselle tai kaverille? Serkulle tai siskolle? Tsemppiä!

Suvi Bouhlal
Erityisnuorisotyönohjaaja Espoosta

Ai äidin kaa? siis otit asian vielä puheeks? Hyvä sä! Mut ei mitään eroo? No tuliks sulle itselles ees yhtään parempi fiilis siitä, että sanoit mitä tunnet ja ajattelet? vai onks kaikki vaan samanlailla ja oot edelleen ihmeissäs, miten tässä näin kävi?

Äh, onpa kurja juttu, että vaikka teit rohkean keskustelunavauksen, et saanut toivomaasi vastakaikua  Itsestäni tiedän, että välillä on helpompaa vältellä vaikeita puheenaiheita kääntämällä keskustelu ihan muualle, kuin puhua suoraan tai myöntää mokanneensa. Tietenkään niin ei ole hyvä toimia, mutta ehkä ilmiö ei ole vieras teidänkään perheessä.

Ja olisko niin, että äitisi huomaa masiksesi juuri unohduksista harrastusten suhteen? Sulle asia taas on ihan epäolennainen, koska ajatuksesi täyttää oma sekava olosi. Mutta asioilla on kyllä taipumus lopulta järjestyä. Usein jo ajan kuluminen antaa kykyä nähdä selkeämmin ja tunteetkin muuttuvat vähitellen vähemmän polttaviksi, jolloin niitä voi olla helpompi tarkastella ja sulatella. Ja puhuminen auttaa aina; asiat alkavat järjestyä omassakin päässä kun niitä sanoo ääneen.

Suvi Bouhlal
Erityisnuorisotyönohjaaja