Kirjoitan väärällä vuosikymmenellä tai mättää jostain muusta syystä. Tänä päivänä näyttää kotimaisessa kaunokirjallisuudessa vetävän teksti, joka kuvaa suomalaista arkipäivää, sen merkityksettömyyttä tai merkityksiä ja mieluiten tilannekuvauksina. Kässäri, joka sisältää yhden taikka useampien ihmisten tarinan ei vedä. Tyylissä suositaan lisäksi enempi tai vähempi tajunnanvirranomaisuutta.
Mitää alkua tai loppua ei saisi olla, ellei ole kyseessä dekkari, ei kokonaisuutta, ei henkilöiden taustoitusta tiettyyn yhteiskunnalliseen tilanteeseen, ei rakkautta, ei pyrkimyksiä, ei mitään.
Jos tiedätte kustantamon, joka kustantaa muutakin, niin kertokaa. Minä en tiedä.
Mitää alkua tai loppua ei saisi olla, ellei ole kyseessä dekkari, ei kokonaisuutta, ei henkilöiden taustoitusta tiettyyn yhteiskunnalliseen tilanteeseen, ei rakkautta, ei pyrkimyksiä, ei mitään.
Jos tiedätte kustantamon, joka kustantaa muutakin, niin kertokaa. Minä en tiedä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tuli ekana mieleen Tiina Raevaaran, Markku Pääskysen, Jyrki Vainosen, Maarit Verrosen, Leena Krohmin kirjat, joissa kuvataan kaikkea muuta kuin arkirealistista suomalaista maailmaa.
Teos, Tammi ovat näiden kustantajia.
En ole lukenut näiden kirjalijoiden kirjoja.
Pitäisikö?
Ai olenhan sentään Leena Krohn jos tarkoitat. Luulta vasti tarkoitat. Okej.
Teos ja Tammi siis ovat jokseenkin ylitse muiden tällä hetkellä kustantamoista vai?
Aha. Kiva tietää.
Uusia kirjallisia tuttavuuksia? Ovathan he jo vuosien varrella hyvin profiloituneita kirjailijoita.
No, en tiedä ovatko ne sen kummemmin "ylitse muiden", mutta varsinkin nuori kustantamo Teos on hyvin profiloitunut laadukkaan taidekirjallisuuden tuottajaksi. Mikko Rimminen, Leena Krohn, Tiina Raevaara, Tomi Kontio, Sofi Oksanen, Johanna Sinisalo... ja monet, monet muut eli paljon katu-uskottavuutta. Käännösoikeuspeleissä Teos on vakuuttavaa tavaraa.
Avain kustannus vakuuttaa myös uutuudellaan. Hirvonen, Saxell jne.
Sellainen talo sun pitää löytää jos kemiat toimivat kumpaankin suuntaan.
Niin jos tarkoitit että mun pitäisi löytää talo.
Eieiei.
Mutta lisään tähän vielä arvostamani Teoksen kirjailijan
Mikko Viljanen
Ja C. Linen kanssa samaa mieltä, että
muotivirtausten aalloissa
oikeat taiteilijat
eivät surffaile. Heillä on aina
oma tyyli.
Tarinankertoja:
Eihän ole pakko kirjoittaa muotivirtausten aalloissa, vaan voit luoda oman kirjallisen näkemyksesi mukaisen linjauksen. Taide on moneen suuntaan avautuvaa, rihmoittuvaa - jos niin haluat.
Taiteen vahvuus on tekijöiden persoonalliset näkemykset, moninaiset suuntaukset ja lukijan pyörittely erilaisten ideoiden, tunteiden, ajatusten maailmoissa.
En siis olisi huolissani siitä mikä on muotia dramaturgisessa ilmaisussa, olisin huolissani vain siitä, onko taiteeni riittävän omintakeista, erottuvaa ja kiehtovaa suhteessa kaunokirjallisuuden kaanoniin tai massatuotantoon.
Minä kirjoitan puoliviihdettä ja sille pitäisi löytää kustantamo. Lienee ylivoimainen juttu. Kirjallisuus on joko kokonaan viihdettä tai sitten selkeästi taidetta.
Rajakävijät ovat aina vaikeita tapauksia kirjalliselle instituutille. Onko Jari Tervo puoliviihdettä osalla teoksiaan? Entä Anna-Leena Härkönen?
Olen lukenut hieman kumpaakin mainittua, Tervoa ja Härköstä hieman, mutta itse en edusta kumpaakaan heidän edustamastaan tyylistä. Härkönen on mielestäni hyvin kepeä ja pyörii vain yhden asian ympärillä per kirja, hän edustaa heistä kahdesta ehkä puhtaimmin viihdettä. En osaa nimetä ketään sen enempää Suomesta kuin ulkomailtakaan, joka tulisi mieleeni edes etäisesti vertauskohteeksi, kun ajattelen omaa tekstiäni.
Nähtäväksi jää, tuleeko kaikista hylsy. En ole mitenkään vartavasten valinnut tyyliäni, se nyt vain sattuu olemaan minun omaani. Teksti on hyvin näköistäni: olen puoliksi asiallinen, puoliksi kepeä ihminen.
Tyyli on persoonan ilmentymä. Sellainen sen pitää olla tekstissäkin. Ja se joko herättää nyt uteliaisuuden tai ei herätä. Et voi olla muu kuin se minkä tekstissäsi olet.
Tietysti voi aina miettiä, että voiko käsikirjoituksen lajityyppiä vaihtaa, auttaako genren avulla ajatteleminen. Vai sumentaako se, tekotaiteellistaako, latiskaako se käsikirjoitustasi?
Jos teksti ei ole mennäkseen tiettyyn genreen, niin ei se mene. Ihan samoin kuin ei me ihmisetkään mennä yhden ja saman muotin kautta, ei edes pakottamalla. Kuten kirjoitit, niin tyyli on persoonan ilmentymä: minulla se on sitä varsin vahvasti.
Nähtäväksi jää, tyrkyllä on ollut jo jonkin aikaa. Hankala, kun ei tunne ketään, jolle voisi soittaa ja pyytää avittamaan sitä kässärin läpikäymistä. Toivottavasti saatekirje saa kiinnostumaan. Siinä voi tietysti käydä päinvastoinkin, jos aihepiiri ei kiinnosta tai jos saatteen lukijalla on varsin vahva kösitys esim. siitä, mitä suomalainen kirjoittaja saa tai voi kirjoittaa.
On tosi vaikea odottaa sitä vastausta. Olipa se mikä tahansa.
Mutta suurin työsi on (tässä vaiheessa) tehty, joten odotus kannattaa hyödyntää klassiseen tapaan: hakea uusia aiheita, penkoa arkistoja, lukea lähteitä ja etsiä uuden kirjan johtoloangat. Vastauksen saatuaisi, olet jo muutaman askeleen kävellyt uudella maaperällä. Jos käsikirjoituksesi kustannetaan, olet valmiina jatkamaan toisen (sen vaikeamman) kaunokirjallisesi teoksesi ongelmien parissa.
Periaatteessa näin kun sanoit. Ja toki olen aloittanut uutta jo tämän kustantajilla olevan kässärin aikana.
Esikoiskässärissä on kuitenkin yksi ongelma. En voi olla varma, että se kustannetaan, se on erittäin epätodennäköistä. Tämä palstahan on täynnä varoituksia siitä, että älkää kukaan uneksikokaan, että saatte julkaisusopimuksen. Niin kauan kuin asia on avoinna, on kirjoittamisen jatkaminen täysillä epävarmaa. Kannattaako, olenko tarpeeksi lahjakas.
Toki myös pitkät työpäivät 12 h matkoineen asettavat rajoituksia. Jos saan kustannussopimuksen, pyrin lyhentämään työpäiviä, en sitä ennen.
Leipätyön kanssa kannattaa olla tarkka: voi olla, että raskas työpäivä saattaa toimia inspiraatiopohjana kirjoittamiselle, vaikka se onkin extraponnistusta vaativaa. On ammatteja, jotka voivat olla eduksi kirjoittamiselle, sitten on niitä, jotka voivat olla jotakin aivan muuta. Työpäivän lyhentäminen tai työviikon, kaikki on mahdollista. Tai mahdotonta, työnantajasta ja sopimuksista riippuen, mutta ei kannata säätää ennen kuin esikoiskirja on ilmestynyt. Kustannussopimus ei vielä takaa muuta kuin lupauksen, sopimus voi purkautua monien syiden takia. Kannattaa ehkä katsastaa myös kirjallisen kentän vastaanotto. Jäinen mitäänsanomaton hiljaisuus voi olla kohtalo, jolloin apuraha ja kirjallisuuskilpailujen raaditus jää sivuun.
Rupesin aikanaan tekemään sitä kässäriä leipätyön vastapainoksi. Silloin saatoin tehdä normaalimittaista työpäivää ja aikaa jäi.
Kyllä se leipätyö silloin asettaa rajoitteita, jos kotona ei ehdi kuin käydä nukkumassa ja viikonloput menee työstä toipumiseen eli lepoon. Onneksi sain sen kässärin valmiiksi ennen kuin alkoi tämä vaihe, loppuhionta onnistui sen raskaammankin vaiheen aikana, mutta uuden tuottaminen ei onnistu.
On pakko lyhentää työpäivää, jos aikoo kirjoittaa, siinä on se kustannussopimus ratkaiseva. Mikään kovalevyllekirjoittaja en aio olla. Ja mistään apurahoista tässä ei ollut kyse, sellaisia en ole ikinä ajatellut hakevani.
Mutta on tämä odottaminen raskasta....toistan itseäni, mutta sen taisi todeta joku muukin tässä ketjussa. Mukava, kun voi edes jakaa tuntemuksia muiden kanssa taikka keskustella aiheesta.
---Jos käsikirjoituksesi kustannetaan, olet valmiina jatkamaan toisen (sen vaikeamman) kaunokirjallisesi teoksesi ongelmien parissa. ---
Pakko kysyä vielä: miksi sanot, että toinen on vaikein? Eiköhän se ole ekaa huomattavasti helpompi. Julkaisukynnys on alhaisempi. Toki aikataulu aiheittaa painetta.
Eka on koetinkivi ammattilaisuudelle. Toisen kohdalla rima nostetaan korkeammalle, odotukset ovat suuremmat, odotetaan enemmän dramaturgista sekä kielellistä taitoa, ymmärrystä ja yllätyksellisyyttä.
Esikoinen herättää tärkeän odotushorisontin kirjalliselle yleisölle.
Onhan se noinkin: kustantajan odotukset ovat korkeammalla, mutta itse ajattelin lähinnä kirjailijan omaa ambitiota. Esikoisteos on kuin väitöskirja - se avaa ja mahdollistaa uusia kaistoja toiminnalle, mutta toinen teos on vapaampi, villimpi, räväkämpi näyte kaistojen haltuunotosta.
Mutta julkaisukynnys on usein korkeampi, pitää ohittaa esikoisensa montut, toisaalta ylittää sen saavutukset. Asiaa auttaa, että on kustantajasuhde.
Aikataulu on katalyytti, mutta se voi olla myös umpikuja. On hyvä muistaa, että kirjailija itse määrittää julkaistahtinsa. On se sitten monta kirjaa vuodessa, joka toinen tai kolmas vuosi ilmestyvä taideteos.
No lueskelin tätä ketjua taas aikani kuluksi ja tästä nyt C. Line lle sitten
virisi kysymys, että mitkä
suomalaiset toiset teokset ovat niitä
vapaita, villejä ja räväkämpiä ?
Sellaisia juuri olisi kiva lueskella,
mutta
onko niitä ?