Siskon hepeneissä

Yksin kotona

Meillä oli mun isosiskon kanssa yhteinen huone. Siskoni oli parivuotta mua vanhempi mutta kooltaan vähän pienempi. Sen vaatteet mahtui kuitenkin ihan hyvin mulle, olin kokeillut salaa. Kun olin yksin kotona niin puin joskus siskon pikkuhousut ja rintsikat itselle, se oli helvetin kiihottavaa. Siskon päälysvaatteista en niinkään välittänyt mutta alusvaattet kiihottin niin ettei niistä malttanut pysyä erossa. Ihme kyllä sisko ei huomannut että sen vaatteita olis pengottu ja en muutenkaan jäänyt kiinni touhuista. Tai niin ainakin silloin luulin.

Sitte siskoni alkoi seurusteleen. Mä olin alkuun tosi kateellinen ja vitutti kun ei ollut omaa huonetta ja mut potkaistiin aina pihalle meidän yhteisetä huoneesta. Me oltiin siskon kanssa tosi läheiset ja seurustelun myötä mulle tuli olo että mut hylättiin ja se vitun jätkä pääsi mun tilalle. Pian seurustelun alkamisen jälkeen huomasin että sisko alkoi pukeutuun seksikkäämmin. Ja alusvaatteet uudistui myös naisellisempaan suntaan.

Yks kerta ne oli lähdössä sen poikakaverin kans johonkin juhliin ja sisko oli ostanut sellaisen valkoisen pitsisen bodyn. Sisko tuli se body päällä kysyyn miltä se näyttää ja voiko sitä pistää päälle kun se on vähän mummomainen. Helkutti se oli kiihottavan näköinen, valkoiset kiiltävät sukkahousut ja se naisellisen kaunis body teki siskosta suorastaan seksikkään. Kyllähän mä siskoa mielellään katselin mutta harvemmin siitä kiihottui. Mä sanoin vielä siskolle että olis vielä parempi jos sukkikset olis bodyn alla ja siskohan kävi vaihtaan ne niin päin. Se näky vasta seksikäs oli, teki mieli runkata kun katsoin siskoa.

Sisko lähti ja mä olin kateellinen jos se antaa pillua sille poikakaverille. Kun mä jäin yksin kotiin niin käytin tilaisuuden taas hyväksi ja pukeuduin siskon sukkiksiin, pikkuhousuihin ja rintsikoihin. Sitten runkkasin mällit paperille pelkissä naisten alusvaatteissa.

Kun olin nähnyt sen pitsisen bodyn mä odotin malttamattomana tilaisuutta päästä kokeileen sitä itselleni. Yks päivä sitten tulin kotiin ja kotona ei ollut ketään, nopeasti vain katsoon siskon vaatteista löydänkö bodya. Löytyihän se mutta niitä valkoisia kiiltäviä sukkiksia ei löytyny ja mä otin mustat. En tiennyt milloin muut tulee kotiin mutta halisin vaaroista huolimatta kokeilla siskon hepeneitä. sulkeuduin vessaan riisuutumaan omista vaatteista. Kyrpä seisoi kun vedin siskon mustia sukkahousuja varovasti jalkaani.

Sitten sain idean, mulla oli ollut varalta jo pitkään matkassa kortsu jos sellaiselle vaikka tulisi yllättäen käyttöä. Mä juoksin sukkahoususillaan kyrpä pystössä hakeen kortsua takin taskusta ja palasin takaisin vessaan. Rullasin kortsun paikoilleen ja hieroin itseäni hetken sukkisten läpi haistellen siskoni bodya samalla. Puuvillainen haara tuoksui uudelle, pienet hakaset haaroissa näyttivät kiihottaville. Lopulta puin bodyn itselleni siten että sukkahousut jäivät bodyn alle ja laitoin sukat täytteeksi rintojen paikalle. Kyrpää ei tarvinut juuri bodyn läpi hieroa kun se jo sylki spermaa kortsuun.

Juuri kun olin aikeissa riisua siskoni vaatteet niin sisko tuli kotiin äidin kanssa. Helkutti että iski paniikki, hetken mietin mitä voin tehdä. En pystynyt tulemaan vessasta ulos naisten hepeneitä käsissä. Onneksi mulla oli omat vaatteet vessassa, päätin että laitan omat vaatteet siihen päälle ja nopeasti.

Tulin vessasta ja yritin olla mahdollisimman luonnollisesti. Mietin kuumeisesti miten saan sukkahousut ja bodyn päältäni ettei kukaan huomaa mitään. Lisäksi ne pitäisi saada takaisin siskon vaatteiden joukkoon. Pelkäsin että kortsustakin vuotaa spermaa siskon vaatteille ja sitten olen viimeistään nalkissa. Äiti sai ruuan valmiiksi ja isäkin tuli kotiin, siinä piti sitten syödä ruokakin perheen kanssa naisten alusvaatteissa. Ruuan jälkeen menin varastoon riisuun hepeneet omien vaatteiden alta. Yöllä kun muut nukkuivat kävin hakemassa bodyn ja sukkikset takaisin siskon vaatteiden joukkoon. Kukaan ei huomennut mitään ja selvisin säikähdyksellä.


Näistä yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneista siskoni vaatteiden kokeiluista en ollut kertonut kenellekään, edes omalle vaimolleni. Nyt asia tuli puheeksi siskoni kanssa ja jouduin tunnustamaan että kävin aikoinaan hänen vaatekaapillaan. Siskokin sanoi sen huomanneen mutta ei ollut kehdannut asiasta huomauttaa. Eipä sisko pahastunut siitä vieläkään ja päätettiin vielä että hän pukee minut sopivan tilaisuuden tullen naiseksi, tuskin maltan odottaa sitä hetkeä.

6

18979

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miä

      hupaisaa...

    • kiinni

      Käytin nuorena aika usein sisareni asuja ja lopulta jäin rysän päältä kiinni. Siitä seurasi sellaista, että jouduin silloin tällöin näyttelemään tyttöä sisareni edessä kun vanhempamme eivät olleet kotona. Näin, että se kiihotti häntä, mutta emme tehneet muuta. Itse tosin kuvittelin tekeväni hänen kanssaan vaikka mitä samalla kun onanoin. Olen kiitollinen kuitenkin, että emme menneet pidemmälle. Vieläkin nauramme yhdessä niille jutuille ja puolisomme ihmettelevät, että mikä se nyt niin hauskaa?

    • Anonyymi

      Hieno tarina. Minäkin viihdyn sukkahousuissa

    • Anonyymi

      Itsellä vähä samalainen tarina. Kotona asuessa meillä oli perheessä minä, äiti ja 2 isosiskoa. Siinä kun kotona asuessa meillä oli naistenvaatteita ympäriinsä melkeinpä joka paikassa. Ensin se oli hyvin ärsyttävää ja heittelin niitä menemään edestä. Joskus siirtelin niitä siskojen nähden ja he kiusoittelivat, että meinaanko lainata niitä yms, mutta silloin vaan totesin, että vien vain pois edestä.

      Siitä sitten aloin itsekseni miettimään sitä vaatteiden lainausta ja päätin että mitä jos joskus kokeilisi. En kuitenkaan vielä hetkeen uskaltanut, mutta sitten meni vissiin vuosi jälkeen päin ja kuulin jostain, että pojat kokeilevat naisten vaatteita ja siitähän se ajatus sitten lähti. Eräs viikonloppu sitten tuli tilaisuus kokeilla, kun oli talo tyhjä. Huomasin kuinka mahtavalta se tuntui, mutta se oli vain silloin lyhyt kokeilu koska pelkäsin, että joku pamahtaisi paikalle.

      Ajan saatossa aloin pukemaan rohkeammin ja sitten myöhemmin tuli meikitkin. Siitä ei mennyt enää aikaakaan, kun aloin pöllimään heidän vaatteitaan. Kerran varastin tietämättäni siskon korsetti setin, joka oli ollut varsin kallis ja merkki setti. Siitähän se riemu syntyi ja sitä alettiin etsimään kissojen ja koirien kanssa, mutta onneksi tilanteen rauhoituttua äiti osti hänelle uuden ja se jäi sikseen.

      Parisen vuotta kerkesin touhuta salassa, sitten yks viikonloppu olin suihkussa siskon uimapuvussa ja en kuullut, että sisko oli tullut kaverinsa kanssa meille. Siinä sitten kävelin kylppäristä uimapuku päällä omaan huoneeseen olkkarin läpi niin he sitten näkivät. Kyllä heitä nauratti ja minua hävetti. Myöhemmin sisko sanoi että oli jotain tällaista epäillytkin, mutta oli ymmärtäväinen ja ei suuttunut. Sanoi että voi myös ostaa tarvittaessa mulle omia asuja ilman että tarttee pölliä.

    • Anonyymi

      Minäkin lainailin usein pari vuotta vanhemman sisareni asuja. Äidilläni oli vähän seksikkäämmät, mutta niin isokokoiset, että en oikein niitä voinut pitää. Kokeilin kuitenkin sisareni asuja ja meikkejä harva se päivä. sellaisestahan jää ajan kanssa kiinni ennemmin tai myöhemmin, kuten minäkin. Ei se siskolikka siitä pahasti säikähtänyt. Sainoi jonkun kaverinsa veljen harrastelevan samoja asioita joten hän kyllä ymmärsi minua hyvin. Antoi sitten joitakain pikkareitaan, rintsikat ja yhdet stay-upiykin. Niistä oli minulle lohtua pitkäksi aikaa. Sitten hän meni naimisiin ja muutti miehensä kanssa omaan kaksioon. Parin vuoren perästä he kuitenkin erosivat ja kerran menin ihan yllättäen käymään hänen luonaan. Olohuoneen nojatuolissa ja sohvalla oli pikkusen hujan, hajan hänen alusasujaan. Hän huomasi että silmäilin niitä ja kysyi, että jos vielä harrastin samoja juttuja. Kerroin tekeväni niin ja siitä hän riemastui. Halusi tehdä minusta kerrankin "oikean tytön." Niin homma alkoi. Hän meikkasi minut, kanpasi pitkät hiukseni tyttömäiseksi, sitten eksikästä päälle ja alle... Hän otti minusta myös paljon kuvia. Hän tykkäsi, että olin niin tytön näköinen, että voisimme mennä yhdessä vaikka ravintolaan tansseihin, mutta en uskaltanut. Kävimme kuitenkin elokuvissa yhdessä. Illalla jouduin näyttämään hänelle kuinka runkkasin ja gän veteli itseään dildollaan nojatuolissa samaan aikaan. Kyllä me myöhemmin kävimme yhdessä sellaisissa yksityisissä bileissä ja siellä tapasin ikäiseni miehen joka myös oli pukeutunut tytöksi. Sisareni tunnusti myöhemmin että hän oli tarkoituksella johdatellut meidät yhteen. Olinkin kauan sen kaverin kanssa. Nyt juuri olen yksi, tosin käyn usein sisareni luona, joka myös on yksin...

    • Anonyymi

      Todella ihana tarina. Minäkin olen koukussa sukkahousuihin

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1410
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      957
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      818
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      45
      605
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      603
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      598
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      564
    Aihe