Matelija

Kommentointia toivotaan. Minulla on koeviikko.

*

Naisen elämä tuntui valuvan hukkaan, hiekkaan, tai täsmällisemmin, Mannerheimintien sadevesiviemäriin Baker´sin kohdalla, kun hän tuli Erottajalta päin taluttaen vierellään matelijaa, liskoa. Oikeastaan hän tunsi itsensä Mrs. Dallowayksi - hän rakasti heikkoja vahvoja naiskirjailijoita, joita oli hänen omistusasunnossaan useita hyllymetrejä siisteinä nidottuina laitoksina -, joka ulkoilutti ranteen ympäri kiedotun kiiltonahkahihnan avulla kirjavaa alligaattoria, jolla oli kuonokoppa silloin kun se oli nälkäinen. Nyt alligaattori - mikä lisko ei varsinaisesti ollut, sillä sillä ei ollut hampaita - ei ollut nälkäinen, ja se haukotteli auringonpaisteessa - Luojan kiitos paistoi aurinko - ja Papagallon kioskin myyjä ajatteli, että mitäpä jos, mitäs jos tuolle pahuksen krokotiilille antaisi pistaasijäätelön, kestäisikö sen aineenvaihdunta sen vai saisiko myyjä syytteen. Ajatella, jos se oli ainoa laatuaan - ei hän missään kyllä ollut tuollaista petoa nähnyt.

Nainen tunsi olevansa sidottu matelijaan. Silti matelija tuntui kaikista tänäänkin nähdyistä olennoista matelevan kaikkein vähiten, vaikka se nimenomaan oli ainoa joka mateli. Bussit toisaalta matelivat aina. Eikä Lauttasaaren pysäkillä kuski ollut suostunut ottamaan petoa bussiinsa, mikä toisaalta ei ollut vahinko, sillä heti perään oli tullut matalalattiainen maakaasubussi, jolla matkustamiseen liittyi lukuisia - advantages. Ensinnäkin se oli paljon ekologisempi, eikä krokotiililisko toisaalta olisi kyennyt omin voimin edes ryömimään sisään ensimmäiseen bussiin. Onneksi oli näitä matalalattiaisia.

Alligaattori hymyili. Keväinen tuuli kutitti sen turpaa tai kuonoa tai nenää - ei nyt nenää sentään, inhimillisiä piirteitä sillä kyllä oli kiitettävissä määrin, enemmän kuin useimmissa kauppakorkean käyneissä, mutta nenä - se nyt oli vähintäänkin naurettavaa. Toisaalta, jos asiaa alkoi ajatella (lähestyttiin Esplanadia) oikein analyyttisesti, niin eikö merileijonilla ollut nenä? Niillä oli tietysti pallotkin, eikä liskoon voinut liittää ajatustakaan pallosta. Näytti kuin eläin - ehkä se oli todella eläin - olisi itsekin hymyillyt mokomalla ehdotukselle, hymyillyt hilpeästi ja aristokraattisesti, ja jos se olisi puhunut, se olisi varmasti tuhahtanut rantaruotsiksi tai oxfordiksi.

Lisko yski katupölyä, vaikka keskustan ilmanlaatu oli aamun mittauksessa osoitettu tyydyttäväksi. Mutta maallakaan ei voinut elää, ei, ei, ei. Siellä ei ollut kahviloita, ja kahviloiden tilalla siellä oli kärpäsiä. Lisko piti kärpäsistä, ja se taas ei saanut lihoa. Oli parempi pysyä keskustan tuntumassa ja niellä katupölyä. Mrs. Dalloway ja hänen kirjava liskonsa pyrkivät sisään Café Kafkan kultturelliin sisäilmaan hienoja hiukkasia pyydystelevine raskaine poimutettuine verhoineen ja vastajauhetun brasilialaisen tuoksuun juodakseen jotakin läkähdyttävän kaupunkikävelyn piristykseksi. Viimeisenä liskon päässä välähti kuva, jossa Eino Leinon pronssisella päällä pelattiin curlingia. Sitten nainen teki tilauksen.
16926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ihan ovelaa, kyllä.
Helposti voisi tuon perusteella lähteä seuraamaan liskon jalanjälkiä [ tai miksi sellaisen raajoja nyt kutsutaankaan... ] mikäli huvittaisi.

Mutta kumpi onkaan kävelyttäjä, ja kumpi kävelytettävä, kun liskonkuvatus vaikuttaa, aivan oikein, melkein inhimillisemmältä, tiedostavammalta kuin emäntänsä.

On näissä sinun teksteissäsi aina se jokin 'juttu', joka saa lukemaan loppuun asti.
Koeviikkotuotannoksi harvinaisen laadukasta.

---

[Tartuinpahan kuitenkin myös tuohon kenties provosoivaksi tarkoitettuun, ah-niin-yleiseen stereotypiaankin - ei kai ketään sentään opiskelupaikkansa tähden tuomita ? ]

Äänestä
  • Ei tietenkään saa tuomita opiskelupaikasta, vaan ahneudesta. :) Mutta yleistäminen on rumaa, tiedetään. (Mutta se kiilto, se kiilto, sille irvimään hiukan taistelevaa vasemmistohenkistä humanismia.)

    Koeviikoissa on taikaa - olen silloin aina tuotteliaimmillani, mikä tietysti ei opintojen kannalta ole kovin hyvä juttu. Mutta luultavasti yritin tälläkin lähinnä päästä taas uusille urille; (- rinta rottingilla -) olen opetellut lentämistä ja tehnyt lukiollemme yhden käsikirjoituksen ja näytelmän esitykset ovat tiistaina ja keskiviikkona, minkä jälkeen kaikki on ohi - ohi! Tuskaisaa, nuori Werther kärsii.

    Äänestä

  • chapeau kirjoitti:

    Ei tietenkään saa tuomita opiskelupaikasta, vaan ahneudesta. :) Mutta yleistäminen on rumaa, tiedetään. (Mutta se kiilto, se kiilto, sille irvimään hiukan taistelevaa vasemmistohenkistä humanismia.)

    Koeviikoissa on taikaa - olen silloin aina tuotteliaimmillani, mikä tietysti ei opintojen kannalta ole kovin hyvä juttu. Mutta luultavasti yritin tälläkin lähinnä päästä taas uusille urille; (- rinta rottingilla -) olen opetellut lentämistä ja tehnyt lukiollemme yhden käsikirjoituksen ja näytelmän esitykset ovat tiistaina ja keskiviikkona, minkä jälkeen kaikki on ohi - ohi! Tuskaisaa, nuori Werther kärsii.

    Voi tätä yliopistomaailman kuppikuntaisuutta. =)
    No ei vaineskaan, saahan sitä, leikkimielistä kiusaa tehdä, puolin ja toisin. [ niin kuin meillä humanisteista, mutta ennen kaikkea teekkareista ]

    Imaginäärisen hatun nosto noille saavutuksillesi, minä en ikinä ole kirjoittanut mitään vähänkään julkisempaan levitykseen, ja hyvä niin. Sellaista kunnianhimoa ei ole, eikä tule. Sitäpaitsi, sinä osaat kirjoittaa.

    Ohi on?
    Niinpä kai, ellei sitten mielkuvituksettomasti vaihda neljän kuukauden kesälomaansa hanttihommiin... Tuskaisaa, todellakin.

    Äänestä

  • Rêveuse kirjoitti:

    Niin mitäs sinä oikein opiskelitkaan?

    Kuppikunnathan ovat elämän suola... Yhteiskunta näivettyisi ilman kuppikuntia. Rikkaruohot rehottaisivat, pellot pantaisiin pakettiin ja ohdakkeet versoisivat Mechelininkadulla...

    Kiitän imaginäärisen hattusi nostosta. :) Tuo oli hauskasti sanottu.
    Olen iloinen, näytelmästä pidettiin. Ihmiset jopa tajusivat pari vitsiä.

    Vai hanttihommia? Minun täytyy kunnianhimoisena ihmisenä ihmetellä kunnianhimottomuuttasi, kun kykyjä löytyy vaikka lampaiden syödä - jotenkin tämä kielikuva ontuu(?). Milloin me viimeksi saimme lukea sinulta jotakin? Siitä on liian kauan. Kai kirjoitat yhä, edes pöytälaatikkoon?

    Leikkimielisestä närkästyksestäni (viitaten tuohon alkuperäiseen tekstiisi) voinet arvatakin missä ja mitä minä tätä nykyä opiskelen.

    Mutta miten kuppikunnat liittyvät tähän maailmanjärjestykseen muuten kuin siten, että tuottavat silloin tällöin harmia ja huvia?

    Ja tuohon jälkimmäiseen kysymykseesi, tottahan minä kirjoitan edelleen, viitisentoista vuotta on liian pitkä aika hukattavaksi sellaiseen harrastukseen, joka loppuisi niin yhtäkkiä. Mutta sen myönnän, että tekstien 'julkistamiseen' täällä kyllästyin melkoisen nopeasti, etenkin kun 'esikriitikkoni' karkasi hänkin asepalvelustaan suorittamaan.

    Kunnianhimottomuus ja taivaita tavoitteleva perfektionismi ovat harvinaisen huono yhdistelmä.

    olosuhteiden uhri. Miksi kaikki hyvät tyypit haluavat kauppikseen? No nyt ymmärrän kyllä sen närkästyksenkin - sinullahan oli oma lehmä ojassa! Ei vaiskaan. Pyydän anteeksi tuottamaani kipua ja särkyä. Mutta sanokaapa, miksi ihmiset ovat niin realisteja?

    Kuppikunnat - mitä muuta enää tehtäisiin jos ei jatkuvasti nokiteltaisi toisia? Kateus on tunnetusti vahvin vaikuttava tekijä yhteiskunnassa.

    Jos olet yhteydessä Zieberiin, yllytä häntä rintamakarkuruuteen, jos sillä saisi edes teistä jommankumman tekstejä jälleen luettavakseen.

    Hmm... Eli _perfektionisti_ on kunnianhimoinen ainoastaan oman päänsä sisällä, kun taas _kunnianhimoinen_ vaatii ympärilleen kokonaisen ravintolaseurueen. En tiedä, kumpaa on vaikeampi hoitaa.

    Nimittäin tuo liika realismi. Samoin kuin kai sekin, että antautuu niin helpolla olosuhteiden uhriksi. Kun unelmillaan ei elä, täytyy löytää jotakin muuta.

    Harvinaisen hyvä määritelmä, muuten, tuo kunniankaipuun ja sisäisen perfektionismin ero.

    Silti, tuskin tulen tekemään parannusta, ellen sitten sinun mieliksesi. Ja tähän hätään en nyt muista milloin palvelusaika Zieberillä loppuu, enkä ole tullut kysyneeksi aikooko tuo tehdä jonkinlaista paluuta. Säälihän se olisi, ellei.

    Äänestä

Hihi, mainitsit Mrs.Dallowayn! Mitään V.W.-aiheista viittausta parempaa ei olekaan. :)
Muutoin hassu tarina, nainen taluttaa liskoa keskellä Helsinkiä. No jaa, myönnetään, etten oikeastaan tajunnut paljoakaan siitä rivien väliin survotusta osasta, kuten en yleensäkään tuon tyyppisissä, hiukka absurdeissa taidenovelleissa.:)

Äänestä
  • Tämähän ei ollut taidenovelli.

    Äänestä

  • chapeau kirjoitti:

    Tämähän ei ollut taidenovelli.

    ...sen parempaa. Yrityksesi on hyvä, mutta koeta kirjoittaa selvin ja lyhyin virkkein, mieluiten päälauseilla. Muista myös tekstin rytminvaihdot. Iske ytimeen ja lukijaan.

    Äänestä

  • Jupi kirjoitti:

    Mutta nimimerkki Jupi ei silti liene täysin ymmärtänyt tekstin ideaa. "Matelija" nimenomaan parodioi tajunnanvirtateknikkojen ja akateemisen saksan (mm. Mann) käyttämiä jokireittejä muistuttavia polveilevia virkkeitä, joissa ainakin itse unohdan pisteeseen asti päästyäni, mistä ensimmäisellä ja toisella ja vielä kolmannellakin rivillä oikeastaan puhuttiin.

    Äänestä

..ja ilmeisesti kannatti, koska pidin siitä nyt enemmän.
"Heikkoja vahvoja naiskirjailijoita"..aika hienosti sanottu, loppujen lopuksi. Heikko on usein vahva, ja vahva usein heikko. Mutta tuo ei liity aiheeseen. :)
Mutta oliko tuo lisko joku vertauskuva, vai oliko se vain se mikä olikin, lisko?

Äänestä

Minä pidin tästä :) Innostuin kommentoimaankin, jota en ole aikoihin tehnyt, kun en oikein ole ehtinyt näille sivuille.

Novellisi on tavalliseen päivään Helsingissä sijoitettu absurdi tarina. Mainioita nuo viittaukset katupölyyn ja ilmanlaatumittauksiin, matalalattiabusseihin... :D

Olet hyvä kirjoittaja ja tekstisi on elävää. Toisinaan lauseesi ovat kuitenkin kovin pitkiä ja esim. seuraavassa lähes putoan kärryiltä:

"...Oikeastaan hän tunsi itsensä Mrs. Dallowayksi - hän rakasti heikkoja vahvoja naiskirjailijoita, joita oli hänen omistusasunnossaan useita hyllymetrejä siisteinä nidottuina laitoksina -, joka ulkoilutti ranteen ympäri kiedotun kiiltonahkahihnan avulla kirjavaa alligaattoria..."

Tuo vaan on kovin monimutkainen ja vaati heti perään toisen lukukerran.

Olisiko kenties parempi:

"...Oikeastaan hän tunsi itsensä Mrs. Dallowayksi - hän rakasti heikkoja vahvoja naiskirjailijoita, joita oli hänen omistusasunnossaan useita hyllymetrejä siisteinä nidottuina laitoksina. Hän ulkoilutti ranteen ympäri kiedotun kiiltonahkahihnan avulla kirjavaa alligaattoria..."

Toinen "huomautus":

"Mrs. Dalloway ja hänen kirjava liskonsa pyrkivät sisään Café Kafkan kultturelliin sisäilmaan hienoja hiukkasia pyydystelevine raskaine poimutettuine verhoineen ja vastajauhetun brasilialaisen tuoksuun juodakseen jotakin läkähdyttävän kaupunkikävelyn piristykseksi."

Tuosta voi saada käsityksen, että hienoja hiukkasia pyydystelevät raskaat poimutetut verhot ovat Mrs. Dallowayn ja hänen liskonsa kantamuksia. Teksti vaatisi muutenkin tiivistämistä ja selkeyttämistä.

Esim. näin:

"Mrs. Dalloway ja hänen kirjava liskonsa pyrkivät sisään kultturelliin Café Kafkaan, jonka ikkunoissa riippuivat hienoja hiukkasia pyydystelevät, raskaat, poimutetut verhot. Vastajauhetun brasilialaisen tuoksu houkutteli juomaan jotakin läkähdyttävän kaupunkikävelyn piristykseksi."

-pilkkuja rytmittämään sanoja
-sana "sisäilmaan" on tarpeeton ja tuo turhaa toistoa hieman aikaisemmin käytettyyn "sisään"-sanaan.

Kevätterveisin

-Habanera-

Äänestä
  • Ihmisten pitäisi vaivautua kirjoittamaan useammin palautetta pienille surkeille kynäniekoille. Ne pitävät heidät hengissä.

    Mutta, tehdäkseni pienoisen tunnustuksen hyvän tavan vastaisesti, tämä ei ollut oikeastaan miksikään novelliksi tarkoitettu, ja kuten aiemmin sanottu, pitkät lauserakenteethan ovat aivan kamalia, ja niitä tämä vähän varioi. En todella kertoisi tarinaa noilla keinoilla.

    Äänestä

Sinähän tuottelias olet.
Oivaa sekavasti kuplivaa tajunnanvirtatyylittelyä. Piti ihan hiljentää musiikki jotta sai pitkistä lauseista pidettyä kiinni. Vertauskuvia tai muuta 'syvemmälle kätkettyä' en tekstistä huomannut, mutta tarinan sijaan tyyli ja kirjoitustapa taisikin olla olennaisin.
Olihan tuo ihan hassu.

Äänestä
  • Kerrankin ihminen, joka ymmärsi pointin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

chapeau kirjoitti:

Kommentointia toivotaan. Minulla on koeviikko.

*

Naisen elämä tuntui valuvan hukkaan, hiekkaan, tai täsmällisemmin, Mannerheimintien sadevesiviemäriin Baker´sin kohdalla, kun hän tuli Erottajalta päin taluttaen vierellään matelijaa, liskoa. Oikeastaan hän tunsi itsensä Mrs. Dallowayksi - hän rakasti heikkoja vahvoja naiskirjailijoita, joita oli hänen omistusasunnossaan useita hyllymetrejä siisteinä nidottuina laitoksina -, joka ulkoilutti ranteen ympäri kiedotun kiiltonahkahihnan avulla kirjavaa alligaattoria, jolla oli kuonokoppa silloin kun se oli nälkäinen. Nyt alligaattori - mikä lisko ei varsinaisesti ollut, sillä sillä ei ollut hampaita - ei ollut nälkäinen, ja se haukotteli auringonpaisteessa - Luojan kiitos paistoi aurinko - ja Papagallon kioskin myyjä ajatteli, että mitäpä jos, mitäs jos tuolle pahuksen krokotiilille antaisi pistaasijäätelön, kestäisikö sen aineenvaihdunta sen vai saisiko myyjä syytteen. Ajatella, jos se oli ainoa laatuaan - ei hän missään kyllä ollut tuollaista petoa nähnyt.

Nainen tunsi olevansa sidottu matelijaan. Silti matelija tuntui kaikista tänäänkin nähdyistä olennoista matelevan kaikkein vähiten, vaikka se nimenomaan oli ainoa joka mateli. Bussit toisaalta matelivat aina. Eikä Lauttasaaren pysäkillä kuski ollut suostunut ottamaan petoa bussiinsa, mikä toisaalta ei ollut vahinko, sillä heti perään oli tullut matalalattiainen maakaasubussi, jolla matkustamiseen liittyi lukuisia - advantages. Ensinnäkin se oli paljon ekologisempi, eikä krokotiililisko toisaalta olisi kyennyt omin voimin edes ryömimään sisään ensimmäiseen bussiin. Onneksi oli näitä matalalattiaisia.

Alligaattori hymyili. Keväinen tuuli kutitti sen turpaa tai kuonoa tai nenää - ei nyt nenää sentään, inhimillisiä piirteitä sillä kyllä oli kiitettävissä määrin, enemmän kuin useimmissa kauppakorkean käyneissä, mutta nenä - se nyt oli vähintäänkin naurettavaa. Toisaalta, jos asiaa alkoi ajatella (lähestyttiin Esplanadia) oikein analyyttisesti, niin eikö merileijonilla ollut nenä? Niillä oli tietysti pallotkin, eikä liskoon voinut liittää ajatustakaan pallosta. Näytti kuin eläin - ehkä se oli todella eläin - olisi itsekin hymyillyt mokomalla ehdotukselle, hymyillyt hilpeästi ja aristokraattisesti, ja jos se olisi puhunut, se olisi varmasti tuhahtanut rantaruotsiksi tai oxfordiksi.

Lisko yski katupölyä, vaikka keskustan ilmanlaatu oli aamun mittauksessa osoitettu tyydyttäväksi. Mutta maallakaan ei voinut elää, ei, ei, ei. Siellä ei ollut kahviloita, ja kahviloiden tilalla siellä oli kärpäsiä. Lisko piti kärpäsistä, ja se taas ei saanut lihoa. Oli parempi pysyä keskustan tuntumassa ja niellä katupölyä. Mrs. Dalloway ja hänen kirjava liskonsa pyrkivät sisään Café Kafkan kultturelliin sisäilmaan hienoja hiukkasia pyydystelevine raskaine poimutettuine verhoineen ja vastajauhetun brasilialaisen tuoksuun juodakseen jotakin läkähdyttävän kaupunkikävelyn piristykseksi. Viimeisenä liskon päässä välähti kuva, jossa Eino Leinon pronssisella päällä pelattiin curlingia. Sitten nainen teki tilauksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu